ellauri063.html on line 304: Musiikki herättää mielikuvia yleishälytyksestä. Kihisevä Polymorphia-teos on sen sijaan tuttu muun muassa kauhuelokuvista Hohto ja Manaaja. Elokuvantekijät rakastavat Pendereckin musiikkia ja erityisesti hänen varhaista tuotantoaan.
ellauri093.html on line 368: Kari oli hipin näköinen knebelbart. Siis nuorempana kun sillä oli vielä pitkähkö tukka päässä. Ei kovin mieliinpainuva, aika väpelö, paizi että antoi Hiljalle luvan taiteilla, kunhan ei ylitä sopivaisuuden rajoja. Esim. runouden tehtävä on antaa meille esikuvia. Ei mitä vaan mielikuvia, eikä varsinkaan mitään rumia, kuulitko hei paasaaja?
ellauri217.html on line 317: Suurin piirtein kaikki somessa ja meediassa mesoavat mun jälkeen syntyneet on ellottavia ululoivia bonoboja ja babiaaneja. Niiden päät on täynnä vääristyneitä länsikapitalistisia mielikuvia. Ei niistä saa enää kalua millään ilveellä. Mun puolesta ne vois kaikki jauhaa jyvixi ja syöttää myllärin kanoille. Pojat joit ei saatu hyvix on nyt jauhettuna jyvix. Niitä nokkivat nyt somat myllärimme kanat omat.
ellauri219.html on line 698: Tämä johtuu itse ”työn” merkityksestä; kun ajattelusta pyritään eroon, mantran kannattaa olla sellainen joka itsessään aiheuttaa mahdollisimman vähän tarvetta ajatella! No "se" kyllä usein herättää tarpeita ja tarpeettomiakin mielikuvia.
ellauri378.html on line 47: Tähän kansioon on kerätty vaikutelmia Markus Leikolan loppumattomasta kompendiumista, jossa olen hikisesti päässyt ehkä ekan kolmannexen läpitte. Sen varsinainen heikkous lukuromaanina on, ettei siinä ole yhtään sympaattista samastuttavaa, ei edes Hesus-apina herätä positiivisia mielikuvia. Se on samanlainen hakukonesuollos kuin Pynchonin, Foster Wallacen ja Yli-Juotikkaan tiilet sekä tämän paasaajan aivan eeppinen runous. Toisesta päästä mäystettyä ja toisesta paskannettua puolisulanutta löllöä.
xxx/ellauri027.html on line 583: ”Vaihtoehdot ovat kukoistuskierre tai rapistumisliuku”, Saarinen julisti ja syyllistämisen sijaan loi tukun sähköä tihkuvia termejä ladatakseen toivon mielikuvia työssään kituvan kansan korvien väliin. Monien mielessä kukoistus ja upea elämä, sisäinen hehku ja taikapiirit olivat työtaakan uuvuttaman tavoittamattomissa, ja niistä puhuminen osoitti joko halua kiusata tai huonoa huumoria. No niinpä tosiaan! Helppohan sen on hehkuttaa Pafoxen hehkuvan auringon alla kuin kenraali Xavier. Te mukana, jos firma maxaa kurssimaxun.
xxx/ellauri027.html on line 669: Aivotutkimus on uusi lupaava alue johtajuuden kehittämisessä. Elektrodit vaan pässien päihin niin johtajat voi niitä pitkin koutsata katrasta, luoda positiivisia mielikuvia izestä ja firmasta. Matrix-leffassa on tää idea jo visualisoituna. Uusi yritysmetafora on aivot. Mikäs vika oli siinä Aisopoxen vanhassa, jossa johtoporras on maha ja muu porukka muut jäsenet? Eihän siinäkään tule lasta eikä paskaakaan ellei vaza johda toimintaa.
xxx/ellauri091.html on line 113: Seija tyttönen oli Hilja Haahden tyttöaikojen autofiktiivinen edustuma. Nimestä tuli mahdoton hitti neljännesvuosisata myöhemmin babyboomeriaikoina, kun boomerien äidit jotka oli sitä tyttösinä lukeneet ezi lapsennimiä. Nykyään "Seija" on samaa luokkaa kuin "Raija" boomer-nimikkeenä. Se herättää mahtavia tukisukkamielikuvia. 50-luvulla se oli suloinen tyttösen nimi. Seija Pylkkänen oli juuri sellainen suloinen tyttönen. Suloinen se on vieläkin, vaikka joskus mulle pää punasena huutaakin. Ansaizen sen. Tämä paasaus ei koske kuitenkaan Seijaa, vaan Hilja Haahtea.
xxx/ellauri129.html on line 273: Eero sanoi sen kevyesti, vaikka asia oli ollut hankala. Kun tytöt olivat syntyneet, Aino oli alkanut pelätä Eeron lyhyitäkin ajoreissuja. Siitä oli tullut konflikti, Aino kuvaili onnettomuusmielikuviaan ja pelkoaan, että jäisi tyttöjen kanssa yksin. Eero yritti rauhoitella, puolusti vapauttaan, totesi sen rajojen muuttuneen ja myi pyörän parin vuoden päästä.
xxx/ellauri138.html on line 348: Koska nuorhegeliläiset pitävät mielikuvia, ajatuksia, käsitteitä, joksikin aivan itsenäiseksi muuttamiaan tajunnan tuotteita yleensä ihmisten tosiasiallisina kahleina — aivan samoin kuin vanhahegeliläiset selittivät ne inhimillisen yhteiskunnan todellisiksi yhdyssiteiksi — käy ymmärrettäväksi, että nuorhegeliläisten tuleekin taistella vain näitä tajunnan illuusioita vastaan. Koska heidän kuvitelmiensa mukaan ihmisten suhteet, heidän kaikki tekonsa ja käyttäytymisensä, kahleensa ja rajoituksensa ovat heidän tajuntansa tuotteita, niin nuorhegeliläiset asettavat johdonmukaisesti ihmisille moraalisen vaatimuksen — korvata heidän nykyinen tajuntansa inhimillisellä, kriittisellä tai egoistisella tajunnalla ja kumota siten omat rajoituksensa. Tämä vaatimus tajunnan muuttamisesta toiseksi huipentuu vaatimukseen olevaisen uudenlaisesta tulkitsemisesta, ts. sen hyväksymisestä antamalla sille toisenlaisen tulkinnan. Nuorhegeliläiset ideologit ovat näennäisesti »maailmaa järkyttävistä» fraaseistaan huolimatta suurimpia konservatiiveja. Nuorimmat heistä ovat löytäneet toiminnalleen täsmällisen ilmaisun vakuuttaessaan taistelevansa ainoastaan »fraaseja» vastaan. He unohtavat kuitenkin, että noiden fraasien vastapainoksi he esittävät vain fraaseja ja että taistellessaan ainoastaan tämän maailman fraaseja vastaan he eivät suinkaan taistele todellista, olevaa maailmaa vastaan. Ainoana tuloksena tästä filosofisesta kritiikistä oli vain muutama ja sitä paitsi yksipuolinen uskonnonhistoriallinen selitys kristinuskosta; nuorhegeliläisten kaikki muut väitteet antavat vain lisäväriä vaatimukselle, että heidän mitätöntä selittelyään olisi pidettävä maailmanhistoriallisena löytönä.
xxx/ellauri208.html on line 551: Se oli pistävä etikkainen löyhkä, joka herätti mielikuvia karjasuojan peränurkan pimeästä, elukoiden vatsan alla roikkuvista lantapaakuista, sorkkien töminästä, tv-studiossa nauravasta Jouko Turkasta ja kodittoman skitsofreenikon intiimialueista.
xxx/ellauri356.html on line 501: Yllättävän aluevaltauksen Kristeva teki vuonna 1990 julkaisemalla ensimmäisen romaaninsa Les Samouraïs. Se on sekoitus omia kokemuksia ja mielikuvia. Teosta on pidetty vastinparina Simone de Beauvoirin romaanille Mandariinit (1954), koska se tuo esiin, miten 1990-luvun filosofit eroavat 1950-luvun edeltäjistään. Se on myös avainromaani, josta voi tunnistaa Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Jacques Derridan.
12