ellauri039.html on line 187: niin seuraisin sua halki mezien ja läpi meren,
ellauri043.html on line 524: Ja tästä kaikesta nouseva aromi tuo sille mieleen valtameren suolaisen tuoxun, vuorten raikkauden, mezien suurenmoisen parfyymin. Anttu levittää sieraimiaan mahd. isoixi, se kuolaa; se miettii että tässähän on tarpeexi koko vuodexi, vuosikymmenexi, koko loppuelämäxi!
ellauri043.html on line 5157: Isojen mezien izenäisyys on harmaannuttanut mut, villielukoiden haju ja soiden uloshengitys. Naiset joiden raskauxia mä suojelin, synnyttää kuolleita lapsia. Kuu piijailee velhojen loizutessa. Mussa on jotain väkivallanhimoa ja suuruudenhulluutta. Mä haluan juoda myrkkyjä, hävitä höyryihin, uniin!…
ellauri055.html on line 1384: Ja millainen ihana johdanto tähän korkeaan poutakauteen hänellä, Eelixellä on ollut. Koko Lyyli-vaihe näkyy kuin jostain mezien takaa suunnattoman mielenkiintoisena ja alkuperäisenä, hän näkee sen jo muuttuneena paikakunnan tulevien ihmispolvien kansankertomuxexi. Kuinka Malkamäen kauniilla pojalla oli täällä Malkamäessä sen- ja sellaiset vaiheet. Mutta Korkeessa oli tytär tummasilmä, joka synnytti hänelle lapsen ... Eelis eli jo vallan siinä kaukaisessa tulevassa ajassa, ja sixi häntä ihanasti hurmasi ajatus siitä, että Kokeen tytär saa lapsen ... tragiikka on aina hienointa nautittavaa ...
ellauri082.html on line 252: Elämmekö aina? (No emme tietysti, tyhmä kysymyskin. Eihän siitä muuten kannattaisi runoilla.) Kenties tietoisuus jatkuu kuoleman jälkeen? (Ken tosiaankin ties, muttei kertonut, oli kalpeana hiljaa vaan. Todennäköisesti ei.) En pelkää kuolemaa tällä elämäni hetkellä. (Joopa joo kun olen nuori, en fataalisti kipeä enkä hengenvaarassa.) Uskonko että olemme kaikki vangittuja hengellisiä olentoja? (No ei vitussa, me ollaan kaupungistuneita mezien miehiä, kieriskelemässä eläintarhan häkissä olkikupo jalkain välissä äänettömästä naurusta.) Ajattelenko että olemme ikuisia, ja vaan väliaikaisesti täällä ihmishahmossa? (Höpöhöpöä, pelkkää toiveajattelua. Meistä ei jää kuin multaa tai tuhkaläjä.) Puhuja Robert Frostin Pysähdys mezässä lumisena iltana, ja puhuja Emily Dickinsonin Kun en pysäyttänut kuolemalle eivät pelkää kuolemaa. (No sitähän ei sanota, vaikka aika tyynen rauhallisesti ne sen ottavat. Helppoahan se on runossa.) Kuolemaa voi pelottomasti kazella henkisenä, romanttisena ja kuonpuoleisena karkumatkana sielun orjuudesta ja tuskasta.
ellauri152.html on line 220: Poikki mezien meren yllä, raivottaret raivoavat. Maskhalê ryntäilevine ryntäineen, ulvovana, heiluttaa jättikullia, joka on tehty vaahterasta ja maalattu punaisexi. Kaikki ketunnahkoissa ja villiviinihatuissa, juoxevat ja huutavat ja hyppivät, kastanjetit paukkuu käsissä, ja kyrvännäköiset rumpupalikat särkee rämisevät rumpunahat. Kosteita tukkia, ketteriä jalkoja, punasina heiluvia tissejä, takaposkihikeä, huulivaahtoa, hei Dionysos, ne tarjoo sulle tätä kiitoxexi sulta saamastaan kiimasta! Ja merituuli nostaa taivaalle Helikopterin punertavan tukan, venxuttaa sitä kuin raivokasta liekkiä valkoisesta vahasta tehdyssä soihdussa.
ellauri238.html on line 483: Wie Berge fliegen sie über die Wälder. Kuin vuoret lentävät mezien yllä.
ellauri254.html on line 865: Rauhanaika oli Tihonovista jotenkin sietämätöntä. Tihonovin aiheena on sota ja tehtävänä sankarin ezintä. Aloitettuaan sankarin etsinnän (tällaisen nimen hän antoi eräälle teokselleen) Tihonov koki nepin sumussa ja kakofoniassa monesti pettymyksen: entiset ratsumiehet olivat laskeutuneet maahan satulasta, heittäneet tylstyneet säilänsä menemään ja tuhersivat rasvaisten työpenkkiensä ääressä. Usko uskona, mutta äskeiset sankarit olivat rappeutuneet sen näki selvästi kokemattomampikin kuin Tihonovin silmä. Valkosuomalaisia vastaan käytyyn taisteluun Tihonov lähti hyvin aseistettuna. Marssi läpi Karjalan ja Suomen huurteisten mezien uraata huutaen.
ellauri272.html on line 464: mezien jumittamat tonnien lohkareet,
9