ellauri053.html on line 520: Tää Grabbe on outo häiskä. S. 1801 Detmoldissa Hannoverin suunnalla, Grabbella ei mennyt putkeen mikään. Isä oli vanginvartija ja äiti viinaratti. Se ize oli hirmu epäsosiaalinen ja löyhätapainen. Siitä tuli pulzari ja se kuoli 35-vuotiaana halvauxeen. Siltä on näytelmä nimeltä Komedia satiiri ironia ja syvempi merkitys. Tämäkö ne on se nelikko? Nähtävästi. Tärkeä havainto merkityxestä on ettei toinen ole toista syvempää. Kyllä ne apinoiden merkityxet pyörii siinä Darwinin EAT! FUCK! KILL! kolmikossa sekä dys/eusosiaalisuus teemassa. Heitä siihen vielä geeni-meemi kilpa mukaan niin eiköhän ala olla koko joukko koolla. Round up the usual suspects.
ellauri077.html on line 484: Lällärifilosofeille, pappispimittäjille ym. posetiivareille yhteinen piirre on sanojen "merkitys" ja "arvo" käyttö ihan irrallaan siitä minkä merkityxestä tai arvosta on puhe. Samaa epämääräisyyttä kuin mainoskielessä, "elämä on", "niin hyvää ettei sanotuxi saa". Sellaisen nollapuheen puhujineen sais nakata rodeen ilman vaiheita.
ellauri100.html on line 1384: Yritelmässä "Kirjailijan kuolema" (1968). Barthes meinasi että pitäs tietää mitä kirjailija oli ajatellut kirjoittaessan jotakin, jotta saisi kiinni kirjan oikeasta merkityxestä. Mutta ongelmana on, ettei se hölmö välttämättä ollut ajatellut paljon paskaakaan. Niinpä ollen koko ajatus kirjan perimmäisestä selityxestä on kuolleena syntynyt ajatus, taas vaan tollanen länsimainen porvarien väärinkäsitys. Ajatus että kirjan takakanteen tai hihaan voi tai edes pitää kirjoittaa mitä kirja tahtoo sanoa on vanhanaikaisten mainosmiesten harha. Ei tuote tarvii käyttöohjetta, senkun alkaa käyttää. Riittää että kirjailija on kuuluisa ja mielellään kazeltava julkimo. Tai voihan sinne laittaa jotain ympäripyöreää kuten et "elämännälkä ajaa Giovannan Napolin syrjäkulmille, kujan pimentoihin jää pieni kiharainen pää". Tää oli jo aika postmodernia toisten mielestä, toisten mielestä Barthes ei koskaan päässyt irti strukturalistin täplistä.
ellauri340.html on line 56: Liv Strömquistin Peilisalissa on erinomainen esitys ulkonäön merkityxestä jälkikapitalismissa. Liv tuo lavalle joukon post-postmoderneja thinkkereitä ja isotissisiä influenssereita, jotka ruotivat tämän ulkonäköilmiön lähes jäännöxettömästi. Ensimmäiset esiintyjät ovat Kylie ja Kim Kardashian, jota olen jo pitkään stalkannut Instagramissa. Mutta ensimmäinen partapozo mietiskelijä on mimeetikko piippusuinen rane joka tulee näiden mainosten perässä.
4