ellauri020.html on line 534: Nää gaalat sun muut ökybileet on bisneskoirien koirapuistoja, jossa ne haistelee toistensa hännänalusia ja kerää liiketuttavia. Six siellä pitää olla niin eduxeen, näyttää eri hintavilla merkeillä et on rutkasti kapassiteettia, korvat pystyssä, häntä ojossa ja kirsu kosteana. Glitterati. Luxeneistö.
ellauri026.html on line 366: Katotaan vaikka minkälaisia, muutamilla esimerkeillä, kaikkiahan ei tässä kerkiä. Alotetaan laahuxesta, ne on tunnetusti tyhmiä. Tuhat demokritosta ei ole tarpeexi nauramaan koko joukolle, vaikka sit olis vielä yx nauramaan niille tuhannellekkin. Jumalat on taivaassa ihan kippurassa, käy välillä jääkaapilla hakemassa nektaria ja palaa kotisohvalle. Mainiota, hupasaa! Kato nyt totakin tomppelia! Mäkin istun joskus siinä sohvalla kauko-ohjain kädessä. (KUU)
ellauri060.html on line 67: Eli siis hyvä ja paha eivät ole samalla skaalalla eri etumerkeillä, vaan ne ovat kaxi ortogonaalista onnen mittaria, joiden välillä ei ole äärellistä hyvityskerrointa. Läskin epikuurin yleistävänä johtopäätöksenä on välttää aina ensisijaisesti pahaa; älä koskaan hae hyvän ylijäämää.
ellauri063.html on line 556: Ohops, tää kuulosti samalla kertaa sekä nais- että karvakäsivihaiselta. Vallan ulkoisilla tunnusmerkeillä kuten silverbäkillä ja karvakäsillä mies houkuttelee luoxeen parittelukumppania. Nuo kyltymättömät paviaaninaaraat tulevat varmuusvälineillä (< sax. Kautschuk) kuristamaan izensä sukupuuttoon, ennusti em. Lanz von Liebenfels. Samanhenkistä, vai mitä? (Kautschuk? ach Quatsch, lieber Gummi, Pariser, Kondom.)
ellauri083.html on line 79: 1935 Helmi otti pikaeron luuserista Renossa huizin Nevadassa ja nai Richard Walshia vielä samana päivänä. Kiltti Riku auttoi Helmiä koko loppuelämänsä Pennsylvaniassa kuollaxeen siihen 1960. Helmi kuoli keuhkosyöpään 1973. Varmaan se veti röökiä. Sen haudalla lukee Helmi (ei Lohtu?) Silkinkutoja kiinalaisilla merkeillä. Se suunnitteli kiven ize, vrt. Vitalin mummia.
ellauri112.html on line 170: --Jos mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, »esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» älyntaipumuksemme kömpelyyttä. Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa.
ellauri162.html on line 382: Ensimmäinen kvartetti - Nuoret. Ensimmäinen kvartaatio koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä osasta, jotka on rajattu välimerkeillä (jakeet 1-2 ja 3-4). Nuorten mielleys on seurausta masentavaan arvioon. Menneisyyden nuorten luonnehdinta: nuoret esitetään varjon ja valon vuorottelun välimerkkinä ("siellä täällä", "tumma", "loistava"). Tämä vuorottelu on vertauskuvallisesti toivon ja epätoivon, impulssien kohti ihannetta ja pernan painoa. Lannistavaa tasetta korostetaan aiemmin, ja se on laadittu "on tehty" (kohti 3) ja sitä koskevasta ehdotuksesta. Se on seurausta myrskyisästä nuoruudesta. Metafora jatkuu puutarhan (elämän) kuvassa, joka on tuhoutunut ja lähes kokonaan riisuttu sen tuotannoista kuten syksyllä. Ajatusta vuorottelevista auringosta ja sateesta korostaa voimakas välimerkki (";" ja ".").
ellauri325.html on line 454: Sivistyneistön keskusteluja aiheesta oli julkaistu vuonna 1937 kirjassa Pidot Tornissa. Populaarikulttuurin leviämisen pelko hallitsi myös vuonna 1954 julkaistua kirjaa Toiset pidot Tornissa. Nimimerkeillä esiintyneiden keskustelijoiden henkilöllisyyden paljasti professori Matti Kuusi vuonna 1973.
ellauri348.html on line 271: Joulukortteihin leimaamme Olavi Pylkkäsen Voitto-Sanomien aikaisilla leimasimilla sanat: Ja me toivotam / Onnellista ja hyvää joulua! Leimasta tuppaa tulla joko liian himmeä tai lukukelvottoman tuhruinen, mikä Seijaa vähän hävettää. Toivottaminen on toiveen osoittamista toisille, vähän sellasta siunaamista. Siunaaja, kuten kuvassa jossa Jaakob ovelasti siunaa Efraimia ja Manassea kädet ristissä, jotta nuorempi veli Efraim saa paremman eli oikean käden siunauxen, tekee toivotuxen käsimerkeillä. Joulupukin tehtäväxi jää toivomuxen toteutus.
xxx/ellauri114.html on line 393: Kaarle Viktor (Kalle Vihtori) Väänänen (22. maaliskuuta 1888 Kuopio – 12. elokuuta 1960 Lahti) oli suomalainen kirjailija ja oppikoulun opettaja. Väänäsen vanhemmat olivat poliisikonstaapelit Kaarlo Vilho Väänänen ja Maria Niskanen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1907 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1915. Väänänen toimi luonnoonhistorian ja maantieteen opettajana Viipurin uudessa yhteiskoulussa 1922–1929, Viipurin tyttölyseossa 1929–1945 ja Lappeenrannan lyseossa 1945–1952. Talvi- ja jatkosodan aikana Väänänen oli viihdytysjoukoissa. Vuosina 1945−1947 Väänänen oli komennettuna opettajaksi Valtion sisäoppilaitokseen (”Internaatti”) Niinisalon varuskuntaan. Väänänen oli naimisissa Alma Maria Vanamon (ent. Vilander) kanssa vuosina 1912–1945. Avioeron jälkeen hän meni uusiin naimisiin 1948 Kerttu Vainion (ent. Grönlund) kanssa. Väänänen kirjoitti myös nimimerkeillä K. V., Korsukolportööri ja Laulajapoika. Osassa teoksiaan hän käytti savveettee murreettee. Hän laati myös luonnon- ja maantieteellisten kirjojen arvosteluja ja pakinoita sekä suomennoksia, mm. Wilhelm Buschin teoksista. Pojat joit ei saatu hyvix ym. on Kallen kynästä. Minnee puhee savvee murrreettee.
xxx/ellauri124.html on line 100: "Nietzschen kehittely on monin paikoin raakaa, ylimielistä ja vastenmielistä. Mutta ylilyöntien ei tule estää meitä näkemästä, mihin syvyyksiin Nietzsche on sukeltanut ja selvinnyt sittenkin hengissä. Stalin teki virheitä, mutta sai sähkövalot joka kolhoosiin. Luova ihminen luovassa toiminnassa määrittää omat rajansa ja sääntönsä, ottaa oman moraalinsa luovassa toiminnassaan hänen täytyy uskoa olevansa korkealla, uskoa omaan ylemmyyteensä. Tämä on Nietzschen Jumala- luova, rajoittamaton ihminen. Nietzschen tuomiontäyteisillä etumerkeillä varustettu kielenkäyttö ajaa takaa ihmisyyttä korotettuna jumaluuden valtaistuimelle."
xxx/ellauri230.html on line 713: Se kukoista. Kanoja on kahta lajia, toinen naisille, toinen miehille. Katakanalla eli miesten merkeillä kirjoitetaan vakavammat asiat, hirakanalla taas pääasiallisesti runot, novellit ja yleensä naistenkeskeiset asiat. Minkä lisäxi tietysti tavalliset rakkauskirjeet on kirjoitettava tällä aapistolla. Mutta kaikki tärkeämpi ja juhlallisempi teksti kirjoitetaan kiinalaisin merkein. Kiinalaisilla merkeillä seurataan kiinan sanajärjestystä, joten luettaessa pitää kääntää sanajärjestys, mitä sanotaan simputuxexi (tshimpunkan). Hirakana on koristeellisempaa, pyöreämpää, sirompaa ja luistavampaa, katakana on vuorostaan jyrkempipiirteistä, kulmikkaampaa ja yxinkertaisempaa, huomattavasti jäykempää. Luistavaa ja jäykkää, niinpä tietysti. Kiinalaiset merkit ovat hirmu vaikeita: samat merkit "2 kättä" voivat tarkoittaa myös "molemmat kourat", "kumpikin kämmen", "Kaxin käsin onneen", ym. On länkkäreiden kirjoitustapaa suosittavia koulukuntia, ja toisia, jotka suosittavat käytettäväxi vain miesten aapistoa.
xxx/ellauri239.html on line 80: Dao käsitetään kaiken luojaksi, vaikkei sitä voikaan sanoin kuvata. Sitä voi ilmentää käsimerkeillä. Se ei ole persoonallisuus, vaan kaiken takana oleva alkusyy, josta kaikki lähtee ja siihen palaa, ja on yhtä maata sen kanssa. Daosta puhui tällä tavoin muun muassa Laozi, jonka nuhaisena kirjoittamaksi väitetyssä kirjassa ”Daodejing” daon olemusta kuvaillaan. Näin ollen taolaisuus ei ole alun perin jumaluskonto vaan pikemmin maailmanselitys, mutta sen erilaisissa tulkinnoissa esiintyy jumalia kuten keisarijumalia. Ne kuvapazaat ja paloitellut ananaxet temppelissä on taas kerran siis vaan tomppelille laahuxelle suunnattua viihdettä.
13