ellauri012.html on line 263: Mut voi! missä on noi onnelliset ajat? Nyt valitan rakastajaani, ja mulla ei ole muita iloja kuin tuskalliseet muistot menneestä. Kaikki te menneet kilpailijat jotka katoitte mua kadehtien, kuulkaa, se teidän kadehtima ei enää ole mun. Rakastin sitä; mun rakkauteni oli sille rikos ja rangaistuksen syy. Mun kauneus kerran lumosi sen; toisiimme tyytyväisenä me vietettiin hienoimmat päivämme rauhassa ja onnessa. Jos se oli rikos, olkoon vaan, tykkään siitä vieläkin. Mä en sure muuta kuin että nyt mun pitää olla ilman. Mut mitä sanonkaan? Mun onnettomuus oli että mulla oli julmat sukulaiset, joiden ilkeys tuhosi meidän onnen; jos ne olis ollut järkeviä, olisin ollut onnellinen mun rakkaan miehen kaa. Mut ei! Ne oli tosi julmia kun ne raivossaan laitto roiston yllättämään sut unessa! (Roistot siis sahasivat irti Abelardin munat, ikäänkuin väänsivät siltä irti kikkelin. Tää oli se suuri onnettomuus josta ei suoraan sovi puhua.) Missä mä olin silloin? Olisin tosi mielelläni puolustanut rakastettua; olisin suojellut sua väkivallalta henkeni hinnalla. Äh! minne tää liika into on viemässä mua? Rakkaus säikähtää ja häveliäisyys vie mun kielen.
ellauri049.html on line 773: Vasta vuonna 1917 ja varsinkin André Giden vaikutuksesta hän palasi takaisin runouden pariin ja julkaisi Gallimardin kustantamana teoksen La Jeune Parque. Heti sen jälkeen vuonna 1920 seurasi ”Le Cimetière marin”, joka on ehkä runoilijan tunnetuin runo. Vuonna 1922 tuli julkisuuteen runokokoelma Charmes. Vuonna 1924 hänestä tuli Ranskan Pen-klubin puheenjohtaja, mutta jo seuraavan vuonna hänet äänestettiin Ranskan akatemiaan edesmenneen Anatole Francen jälkeen tyhjäksi jääneelle paikalle. Avajaispuheessaan vuonna 1927 puhui kunnioittavasti edesmenneestä edeltäjästään mainitsematta kertaakaan hänen nimeään.
ellauri110.html on line 903: Ja rakkain on siinä menneessä. Что пройдет, то будет мило. Ohimenneestä tulee mieluista.
ellauri135.html on line 917: Samana vuonna runo "Jätä turhaa huolta". Tässä Lermontovin optimistinen mieliala, lyyrinen sankari näyttää siltä, ​​että tunne käynnistää, hän on jopa varma. Vot runoilijan sydän lyö kussakin baarissa, hän castigates hänen menettänyt uskonsa ja ei kallista sielua ja näkee urkuharmonin jopa vastavuoroisuutta. Vuonna 1841, yksi kuuluisimmista runoista, ei omistettu Varvara Lopukhinalle: "Ei, en rakasta sinua niin intohimoisesti ..." - täynnä muistoja menneestä ja vahvimmasta rakkaudesta.
ellauri152.html on line 569: Epäselväxi jää mihin puuhun Haman ripustettiin ja miten se kiinnitettiin siihen. Ja pyrkikö se oikeesti Esterin pukille. Ja tuliko Esterin pehmenneestä perseestä yhtään mitään. Muita Mordechaita: schweiziläinen Motti väpelö, joku Kesäyön unelman kriitikko, paha rabbi Mordechai, jonka mielestä 1 jeshivapoika < 1000 Arabs.
ellauri216.html on line 181: Tero ottaa mallia kiekkomaailmasta ja Harry Potterista. Kaikilla samanlaisia izetoimivia taikakirjoja. Kirjan sanomakin on tutun oloinen: "se" työntyy sinne syvälle paikkaan johon aurinko ei paista, jne jne. Orgasmin jälkeinen lämpö ja rauhoittuminen täyttivät ruumiin. Pehmenneestä munasta valui vielä pitkään limaisia tippoja. Yhtäkkiä huomasin että olin keijassa.
ellauri216.html on line 903: Vuodesta 1921 Konevitsa kuului Suomen (autonomisen) ortodoksisen kirkon alaisuuteen, vaikka veljestö valtaosin oli venäjänkielistä. Venäjän mullistuksien, vallankumouksen ja Neuvostoliiton syntymisen myötä siteet sinne kuitenkin heikkenivät ja toiveet menneestä taloudellisesta ja hengellisestä vauraudesta hiipuivat. Munkit alkoivat anoa Suomen kansalaisuutta ja vannoivat uskollisuuden valan Suomen hallitukselle juhlallisessa tilaisuudessa 29.5.1921. Läsnä oli muun muassa Viipurin läänin maaherra, myöhempi tasavallan presidentti Lauri Kristian "Reissu" Relander.
ellauri316.html on line 565: Yhdysvaltain ja Kanadan instituutin entinen johtaja, tieteiden tohtori Valeri Garbuzov kirjoitti artikkelin "Jatkuu. Äkillinen myrsky tyhjästä". Se on vastaus julkisuuteen, joka syntyi sen jälkeen, kun hänen aikaisempi artikkelinsa "Kadonneet illuusiot menneestä aikakaudesta" julkaistiin Nezavisimaya Gazetassa. Uudessa artikkelissaan Garbuzov kommentoi erityisesti vastustajien väitteitä tekstin äärimmäisen tunteellisesta tyylistä. Tässä on mitä hän kirjoitti siitä.
ellauri332.html on line 133: E. Saarinen kommentoi Törhösen puihin menneestä väitöxestä: Tulin nuollaisseexi yhden pyllyn liikaa. Sori siitä. Törhösen perse ei ollut ruskopesun arvoinen. Röyhkeä naisten käpälöizijä vastasi kysymyxillä ja toimi ize kustoxena: eiköhän tää nyt ollut tässä. Tää nyt oli tämmönen jorina jossa ei ollut päätä eikä häntää, mutta mähän olen kuuluisa. Göte Nymankin on jo hyväxynyt tän. Et Esa an mennä vaan. Ja Esa antoi.
xxx/ellauri130.html on line 382: Ken tietää, ehkä kuolema onkin elämää ja elämä on kuolemaa?Euripides, katkelma roskiinmenneestä tragediastaMKILL!0
xxx/ellauri138.html on line 356: Siitä missä spekulatiivinen ajattelu lakkaa, ja se lakkaa todellisen elämän parissa, alkaa siis todellinen, positiivinen tiede, ihmisten käytännöllisen toiminnan, heidän käytännöllisen kehitysprosessinsa esittäminen. Loppuvat korupuheet tietoisuudesta, todellisen tiedon on tultava niiden tilalle. Todellisuuden esittäminen riistää elinympäristön itsenäiseltä filosofialta. Sen tilalle voi tulla korkeintaan yhteenveto yleisluonteisimmista tuloksista, jotka ovat abstrahoitavissa ihmisten historiallisen kehityksen tarkastelusta. Todellisesta historiasta irrotettuina noilla abstraktioilla ei ole sinänsä mitään arvoa. Ne voivat kelvata ainoastaan helpottamaan historiallisen aineiston järjestämistä, osoittamaan sen yksityisten kerrostumien järjestystä. Mutta toisin kuin filosofia nuo abstraktiot eivät anna mitään reseptiä tai kaavaa, jonka mukaan historiallisia aikakausia voitaisiin sovitella paikoilleen. Päinvastoin, vasta sitten vaikeus alkaakin, kun aineistoa käydään tarkastelemaan ja panemaan järjestykseen — olipa kysymys jostain menneestä aikakaudesta tai nykyajasta — kun käydään käsiksi sen todelliseen kuvaukseen. Näiden vaikeuksien voittaminen riippuu edellytyksistä, joita ei suinkaan voida esittää tässä yhteydessä, vaan jotka käyvät selville vasta tutkittaessa todellisen elämisen prosessia ja kunkin aikakauden yksilöiden toiminnan tuloksia. Otamme tässä käsiteltäväksi eräitä noista abstraktioista käyttääksemme niitä ideologian vastaisesti ja selittääksemme ne historiallisten esimerkkien valossa.
xxx/ellauri177.html on line 633: Kun hän avasi silmänsä uudelleen Paradoussa, hän tunsi kylpevänsä lapsuudessaan, hänellä ei ollut muistikuvaa menneestä, eikä hänellä enää ollut mitään pappeudesta. Hänen uruissaan oli lempeä leikki, yllätys, aloittaa elämä uudelleen, ikään kuin he eivät tietäisi sitä ja olisivat erittäin iloisia oppiessaan sen. Vai niin! herkullista oppimista, hurmaavia kohtaamisia, ihania tapaamisia! Tämä Paradou oli suuri autuus. Laittamalla hänet sinne, helvetti tiesi, että hän olisi siellä puolustuskyvytön.
xxx/ellauri201.html on line 167: Stig-Erlandin kirja sankarifriilänssäreineen on yhtä klisheinen kuin hinkuvaääninen Kurt Wallenberg. Ihan sama millaisia meemejä on ripoteltu ympärille, vaikka kuinka pelottavia uhkakuvia perseelleen menneestä kansankodista, tarinan ytimenä on aina sama tematiikka: EAT! FUCK! KILL!
13