ellauri040.html on line 211: Paitsi että Eskelisen teos on memento, se on myös monessa suhteessa anateema, syytöspuhe akateemista tutkimusta vastaan. Erityisesti kritiikin kohteena ovat kotimaisen kirjallisuuden professorit Maria-Liisa Nevala, Juhani Niemi ja Pirjo Lyytikäinen. Osansa saavat myös 'teoriarajoitteinen' Laitinen Kai sekä vanhemmat estetiikan ja yleisen kirjallisuuden edustajat V.A. Koskenniemi, K.S. Laurila, Eino Railo ja Rafael Koskimies. Yliopistollisen tutkimuksen ulkopuolisista kirjallisuuden alan vaikuttajista Eskelinen kohdistaa kritiikkinsä etenkin Tuomas Anhavaan, kun taas Alex Matson saa arvostusta. Kyse ei Eskelisen esimerkkien valossa ole ainoastaan tavalla tai toisella puutteellisesta tutkimuksesta vaan Eino Kauppisen tapauksessa suorastaan epäeettisestä tavasta julkaista Pentti Haanpään tekstejä. Kritiikkiä saavat osakseen myös eräät ulkomaiset tutkijat, kuten Mihail Bahtin ja 'nojatuolimarxilaiset kulttuurintutkijat' Fredric Jameson ja Terry Eagleton.
ellauri099.html on line 176: In fact, we don’t even know that he was called Plato, which might have been a nickname. Laertius claims that he was actually called Aristocles, after his grandfather. “Plato” is close to the word “broad” in Greek, like the broad leaves of the platanos or plane tree under which Socrates and Phaedrus sit and talk about eros. Some think that Plato was so called because he was broad-shouldered because of his prowess in wrestling. Or because he got a flat nose, maybe a wrestling memento.
ellauri144.html on line 414: Eli siis mitähän runoilija tälläkin on tahtonut sanoa? Jotain tollasta memento mori se kai on.
ellauri369.html on line 34: Aequam memento rebus in arduis

xxx/ellauri235.html on line 400: "Elegian" tunnettu avaus, "Ulkonaliikkumiskielto soittelee eropäivän polvea, / vaimeneva laumatuuli hitaasti leaa pitkin, / kyntäjä kotiin uuvuttaneen tiensä, / ja jättää maailman pimeyteen ja minä", toistaa John Miltonin ja William Shakespearen rivit(ja James Beattie ja Wordsworth toistavat sitä myöhemmin). Se heijastaa melankolista iltatunnelmaa, joka ei ehkä ole koskaan löytänyt parempaa ilmaisua. Puhujan silmä liikkuu näön reunaa pitkin ja palaa keskelle, kirkkopihalle, jossa "kylän töykeät esi-isät nukkuvat". Kuten päivän perintö on yö, menneisyyden perintö on kuolema, kuolevaisuuden perintö, jonka rikkaat ja köyhät perivät yhtä lailla. Kaikki odottavat väistämätöntä hetkeä. Runossa hautova kirkkomaa seisoo pysyvänä memento morina, voimakkaana eskatologisena symbolina, jota asianmukaisesti julistaa "kuhjuva" kovakuoriainen, "mooppaava pöllö", "marjapuun varjo". Tällaista alkuperäistä näkemystä vastaan, sen päinvastoin, asetetaan kristillisen eskatologian tunnukset: "suitsuja hengittävä aamu".
xxx/ellauri354.html on line 370: All sundial mottos are sad like that. The earliest sundials, from Ancient Egypt to China to Europe, were often marked with dedications to god(s), patrons, and/or the craftsmen who made them. In the 1500s sundials began bearing mottos relating to time—its passage, the limited quantities allotted, how it should be spent, or as a brief memento mori to the reader to stop looking at the sundial and get on with their life. Sundials represent a willful, anachronistic affectation in a world that has begun to dispense with clocks and watches.
xxx/ellauri354.html on line 402: Vivere memento. (Remember to live.)
7