ellauri001.html on line 2486: Ei pie sekottaa pitkänhuiskeaan runoilijaan John Byromiin ämmällä 18.vuosisadan vaihteessa, joka kexi (jonkun) pikakirjoituxen, hauskan joululaulun "Christians awake salute the happy mom" sekä Tweedledum ja Tweedledee aiheisen epigrammin Händelistä ja Bononcinista (meinasin sanoa kuin Lea että no Berlusconi tietysti). Ehkä palaan siihen jossain myöhemmässä jaxossa.
ellauri003.html on line 1363: mitä meinasin eka, ihan heitto

ellauri023.html on line 327: ollaan Olavin ja sen veljenpojan Pekan linjoilla. Pekka meinasi jo 70-luvulla

ellauri048.html on line 910: Ich wollt es brechen, Mä meinasin sen taittaa,
ellauri053.html on line 326: Mitäs se monisielusuus sitten on? Sekin on Puovon oma sana. Onkos se jotain sellasta mistä toinen Puovo, Paul Bourget ei yhtään pidä, eli jotain freudilaista jakomielisyyttä? Minä, superminä ja se? Minä, sinä, ja Hentun Liisa? Juorkunan Jussi, kukas se nimimerkki oli? Se oli Kerttu Kauniskangas, eurokommari. Vaihtoi kansanedustajan levikkipäällikköön. Riitautti eläkkeensä kun meinasivat naisen laittaa eläkkeelle ennen miehiä. Hyvä Jussi! Nojoo, tää oli taas asian vierestä. Ei vaitiskaan, monisielu on moniosaaja, eli sellainen joka osaa vähän kaikkea eikä mitään kunnolla. Ei sentään sieluton. Koko sana sielu on aika pateettinen, vanhaa hapatusta.
ellauri082.html on line 419: Valtavan suuri jänis kerran loikki salamannopeasti maantien poikki. Pikkuinen poika hämmästyi, aivan kerrassaan ällistyi. Pikkupoika juoksi jäniksen perään, meinasi sattua piikkilankakerään. Hyppi ja pomppi pitkä matkan, jänikselle huusi: "vieläkö jatkan". Jäsi kuitenkin silloin seisahti, odotti poikaa ja lausahti: "
ellauri097.html on line 533: No kirjan loppu oli lopultakin onnellinen. Gianní ei antanut typerälle Robertolle vaikka ensin meinasi, vaan pani töröhampaan Rosarion hoitelemaan hiidenkivien toimitusmiehenä immenkalvon puhkaisun. Ja lähti sen päälle lesbon pikkusisko Idan kaa kaxistaan Veneziaan. Lujana päätöxenä tulla aikuisemmaxi kuin kukaan tädeistä.
ellauri100.html on line 1384: Yritelmässä "Kirjailijan kuolema" (1968). Barthes meinasi että pitäs tietää mitä kirjailija oli ajatellut kirjoittaessan jotakin, jotta saisi kiinni kirjan oikeasta merkityxestä. Mutta ongelmana on, ettei se hölmö välttämättä ollut ajatellut paljon paskaakaan. Niinpä ollen koko ajatus kirjan perimmäisestä selityxestä on kuolleena syntynyt ajatus, taas vaan tollanen länsimainen porvarien väärinkäsitys. Ajatus että kirjan takakanteen tai hihaan voi tai edes pitää kirjoittaa mitä kirja tahtoo sanoa on vanhanaikaisten mainosmiesten harha. Ei tuote tarvii käyttöohjetta, senkun alkaa käyttää. Riittää että kirjailija on kuuluisa ja mielellään kazeltava julkimo. Tai voihan sinne laittaa jotain ympäripyöreää kuten et "elämännälkä ajaa Giovannan Napolin syrjäkulmille, kujan pimentoihin jää pieni kiharainen pää". Tää oli jo aika postmodernia toisten mielestä, toisten mielestä Barthes ei koskaan päässyt irti strukturalistin täplistä.
ellauri106.html on line 703: Phillu meinasi siteerata "yleisölle" Conradia Flaubertia ja Henry Jamesta, mutta pelkäsi Maureenin taas syöxyvän sisään ja huutamaan VALHETTA! Ei se ole yhtään niin hyvä mies kuin antaa ymmärtää vaan pelkkä PASKIAINEN! So what? Paskiaisia olivat myös Conrad Flaubert ja Henry James. Kauhistuneita pelkkiä pelkoja joka mies.
ellauri115.html on line 711: Kun nyt on päätelty aistiesineiden havainnosta ja mun sisäisestä tietoisuudedsta, joka johtaa mut päätellä syistä ja synnyistä syvistä diginatiivijärjellä päätotuudet jotka on mulle ihan need to know tietoa, mun täytyy nyt eziä sellasia käyttäytymisperiaatteita kuin niistä voi vetää, ja sellissiä sääntöjä jotka mun täytyy asettaa oppaaxeni tämän maailman kohtaloni täyttämisexi, mitkä oli mun money makerin meisinki. Käytän yhä samaa mefodia, en johda näitä sääntöjä korkekoulufilosofiasta, vaan löydän ne mun syömmin syvyyxistä, mihin ne on kirjoitettu tulipunaisilla kirjaimilla mitä mikään ei voi kumittaa. Mun tarvii vaan konsultoida izeäni sen suhteen mitä mä haluun tehä; se mikä musta tuntuu oikealta on oikein, mikä mun mielestä on väärin on väärin; omatunto on paras kasvomuisti; ja se on vaan kun tinkaamme omastatunnosta kun meillä on tarve sofistikoituihin argumentteihin. Meidän eka velvollisuus on mua izeäni kohtaan; kuitenkin miten usein toisen äänet kertoo että kun me haetaan omaa hyvää toisten kustannuxella me tehdään pahaa? Me luullaan seuraavamme luonnon opasteita, ja me vastustetaan sitä; me kuunnellaan mitä se sanoo meidän aisteille, ja me haistatetaan huilu sillä mitä se sanoo meidän sydämmelle; aktiiviolento tottelee, passiivi komentaa. Omatunto on sielun puheääni, passiohedelmät on ruumiin ääntelyä. Onko kumma että nää äänet usein kiistelevät kuin Aku Ankan korviin kuiskuttelevat kaxi pikku avataria? Ja kumpaahan meidän olis kuultava? Saat 2 arvausta. Liian usein järki pettää meitä; meillä on erinomainen syy epäillä sitä [jos se nimittäin sattuu olemaan aika heikko]; mutta superego ei koskaan petä meitä; se on miehen ainut tosi opaste; se on sielulle mitä vaisto on ruumiille, [Alahuomio: Moderni filosofia, joka myöntää vaan mitä se voi ymmärtää, varoo myöntämästä tätä hämärää kykyä jota sanotaan vaistoxi joka näyttää opastavan muita elukoita kuin tikanpoikaa puuhun ilman hankittua kokemusta. [No on se meilläkin, lue vaikka Paul et Virginie, tai jos et jaxa kazo sitten leffa Blue Lagoon.] Vaisto, joittenkin meidän viisaiden viisaustieteilijöiden mielestä, on vaan salainen ajattelutottumus, joka on hankittu ajattelemalla; ja siitä miten ne tän kehityxen selittää voisi päätellä että lapset miettii enemmän kuin isot ihmiset: tää on outo paradoxi jota pitäis tutkia. Mut ei mennä tähän nyt, vaikka mun pitää kysyä mikä nimii pitää antaa sille innolle jolla mun koira jahtaa myyriä jota se ei edes syö, tai kärsivällisyydelle jolla se joskus kazoo niitä tuntikausia ja taitoa millä se nappaa ne, heittää ne jonkun matkan päähän kolosta kun ne tulee esille, ja sit tappaa ne ja jättää ne lojumaan. Kuitenkaan kukaan ei opettanut sille tätä urheilulajia, eikä kukaan edes kertonut sille että on sellaisia otuxia kuin myyriä. Taas kysyn, ja tää on tärkeämpi kysymys, mix kun mä uhkailin tätä koiraa ekan kerran, mixe heittäytyi maahan tassut ristissä kuin armonanoja .....ihankuin laskelmoidusti muhun vedoten, asento jonka se olis ottanut, jos mä olisin pitänyt pintani ja jatkanut sen mätkimistä siinä asennossa? Mitä hä! Oliko mun koira, tuskin pentu, omaxunut moraali-ideoita? Tiesikö jo armon ja avokämmenen merkityxen? Millä hankitulla tiedolla se yritti hillitä mun vihaa heittäytymällä mun armoille? [Nojaa, tää vaan osottaa että sellainen käytös on luontaisesti koiramaista.] Jokainen koira maailmassa menettelee melkein samalla tavall samoissa olosuhteissa, enkä mä väitä mitään mitä jokainen ei voi ize kokeilla, hankkia vaan koiran ja jonkun astalon. Voisko filosooferit, jotka niin ivallisestri hylkää vaiston, ystävällisesti selittää tän vaan aistimusten leikkinä ja kokemuxen jonka ne olettaa että me ollaan hankittu? Antaa niiden antaa selitys joka kelpaa joka tolkun äijälle; siinä tapauxessa mulla ei ole enempää sanottavaa, enkä sanokaan enempää vaistosta.] Se joka tottelee omaatuntoa noudattaa luontoa eikä sen tarvi pelätä menevänsä harhaan. Tää on hyvinkin tärkeä asia, jatkoi mun hyväntekijä, nähdessään että mä meinasin keskeyttää sen; anna mun pysähtyä hetkexi selittämään tää paremmin, se sanoi kovempaa ja kiireemmin.
ellauri135.html on line 83: Sätkät, sätkät, parrun pätkät Veeraa tanssitti kippari vaan, Sitähän se meinasi, sitähän se ties,
ellauri135.html on line 106: poikien tunteita liikutti. mitähän se meinasi, vieras mies?
ellauri204.html on line 504: Vielä pari vuotta sitten jähmetyin, kun minua vanhempi, tunnettu mieskoomikko tarttui eräissä juhlissa rintaani kiinni. Pelkäsin tehdä asiasta numeroa, koska se olisi merkinnyt arvostetun miehen nolaamista. Ystäväni huomasi kuitenkin, mitä tapahtui ja kysyi mieheltä terävästi, mitä tämä oikein meinasi. Mies pyyteli anteeksi ja tarjosi meille drinkit. Nyttemmin ei ole paljon tartuttu. On se vähän haikeatakin.
ellauri311.html on line 525: Säteilyvammaisen Ensei Tankadon viha länkkäreitä kohtaan haalistui kun hän luki japsujen vastaavista sotarikoxista. Mit vit? Whataboutismia! Ensei meinasi "viheltää pelin poikki" ja kertoa kaikille että USA salakuuntelee "ilman lupaa" ihan kaikkia. NSA:lle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin "pysäyttää hänet" terrorisminvastaisen taistelun nimessä. Ensei pysäytettiin levittämällä siitä valheita. What!? Vaihtoehtoista totuutta? Trollausta? Brobagandan keinoja, sanoo Bo Pettersson!
xxx/ellauri126.html on line 768: ajatuxen tasolla. Sellainen kuin Matti Pulkkisella kirjassa Pesäpuu itki. Itku siinä meinasi päästä lujaluonteiseltakin.
xxx/ellauri201.html on line 70: Aatulla roikkui jo vehje pitemmällä, semmoinen pitkä ja suikea oli lerssi hänellä. Ja Mikolla oli myös laatuunkäypä kellotin. Naureskellen ne niitä minulle näyttivät, mokomat. Ja Mikolla näytti nykivänkin, meinasi eteen ruveta ottamaan, kun nuori hikinen nainen selänpesijäksi oli saatu. Olihan minulla vaatteet päällä sentään. Arvo, Eino ja Isokukko-Uljas olivat vielä lauteilla. Arvo se oli kohtelias nuorimies ja kysäisi, menisivätkö vanhemmat ukot ensin pestäväksi. Eino äkäisenä äyläisi, ettei häntä pestä tarvitse. Isokukko-Uljas käski Arvon mennä vaan, Arvo tuli alas. Minä kyllä silloin hämmennyin, miten oli nuorella miehellä kokoa enemmän kuin monella vanhemmalla. Olisi siinä rakosen täytettä ollut kerrakseen! Arvo vaan oli ujommansorttinen mies, eikä koskaan minun sänkyyni pyrkinyt.
xxx/ellauri208.html on line 1138: Alp-Öhi lupasi että vahvat voittavat. Ovelaa. Kumpiakohan se meinasi? Sormimerkkiä näyttäneet mafiosot putos käärmekuoppaan ja mutiloitiin möhjöxi. Ilmeisesti niitä toisia.
xxx/ellauri225.html on line 585: Hahah tää kohta oli ainut tähän asti naurattanut, missä neuvostovakoojat veti turpaan Kobbattia niin että hampaat helisivät. Lisää samaa ja isommat lusikat! Olisivat ampuneet sitä muniin niinkuin meinasivat!
xxx/ellauri287.html on line 296: Juha Mieto, 71, meinasi jo vähentää mämmin syöntiä: ”Mutta tuntuu piru maistuvan”.
19