Viimeisenä mainittava,

ellauri015.html on line 488: Seijan puolelta on vielä mainittava
ellauri029.html on line 154: Joku lähde on mainittava blogiesseenkin yhteydessä. Esim: Suo lähde kaunis kazelen, likeellä vettäsi... Luotettava lähde, Ruovedeltä, siis ihan kotipesästä. Kotimaista, hyvä.

ellauri033.html on line 1101: Jorixen paras kaveri oli toinen deeku Villiers. Siltä ei ole yhtään mainittavaa kirjallista jäännettä.
ellauri036.html on line 147: "Onko minun se siis sanottava? Onko minun sanottava, etten kuuden kuukauden aikana ole kertaakaan paneutunut levolle, sanomatta itselleni, että kaikki on turhaa, ettet ole koskaan parantuva, etten ole noussut yhtenäkään aamuna vuoteesta ajattelematta, että minun on vielä koetettava, ettet ole sanonut minulle sanaakaan, joka ei ole antanut minun tuntea, että minun on lähdettävä luotasi, ettet ole minua hyväillyt ilman että olisin tuntenut, että minun olisi mieluummin ollut kuoltava? Onko minun sanottava, että päivästä päivään, hetkestä hetkeen, horjuen pelon ja toivon vaiheilla olen tuhannet kerrat ollut kiusauksessa koettaa lopullisesti voittaa joko rakkauteni tai tuskani? Onko minun kerrottava, että niin pian kuin avasin sydämeni sinulle, viskasit ivallisen katseen syvään sen sopukoihin saakka, ja että kun sen taas suljin tunsin omistavani aarteen, johon yksin sinulla oli omistusoikeus? Onko minun kerrottava kaikista niistä heikkouksista ja salaisuuksista, jotka tuntuvat lapsellisilta sen mielestä, joka ei niitä kunnioita? Onko minun mainittava, että kun vihoissasi lähdit luotani, sulkeuduin huoneeseeni lukeakseni ensi kirjeitäsi? Onko minun kerrottava, että on olemassa eräs valssi, jota en koskaan turhaan soittanut, kun kovin ikävöin sinua palaavaksi? Ah, minua onnetonta, kuinka kalliiksi ovat kaikki mykät kyyneleeni, kaikki hellät mielettömyyteni tulleet! Nyt tahdon itkeä. Koko minun tuskani ei ole ollut miksikään hyödyksi."
ellauri047.html on line 122: Goethen opiskeluajan runovihon Annette ainoo mainittava runo on sellainen, jonka se on vaan kääntänyt joltain italialaiselta. Ehkä sen oiskin kannattanut ruveta kääntäjäx. Niinkuin mä.
ellauri052.html on line 317: Coleridgen pääteokset ovat runoelmat Christabel ja The ancient mariner. Tän mä muistan Aku Ankasta: Kuoleman peikko mun hyytävi veren. Ammuin nuolen ilmoihin albatrossia mä haavoitin. Aku veisaa kyynelet silmistä roiskuen. Kenenkäs runo oli se Enoch Arden joka mainittiin Poirotissa? Ai niin se oli se Tennysonin tylsimys. Lisäksi on hänen runotuotteistaan mainittava romanssi "Genevieve", rajun ylevä rapsodia "Fire, famine and slaughter" ja draama Remorse. Pienet runonsa hän on julkaissut kolmena kokoelmana: Juvenile poems, Sibylline leaves ja Miscellanous poems. Elämäänsä ja kirjallista toimintaansa Coleridge on kuvannut teoksessa Biographical sketches of my literary life and opinions. Coleridge tutki saksalaista kirjallisuutta ja välitti sen tuntemusta englantilaisille. Hän käänsi Friedrich Schilleriä englanniksi.
ellauri073.html on line 480: Ei saa olla liian tavallinen eli banaali. Ei saa olla liian kantaa ottamaton eli yleinen. Ei saa olla liian pitkä eikä mutkikas; pitää viitata keissin esittelyyn; pitää herättää kuulijoiden mielenkiinto ja myötätunto. Tulossa olevan esityxen pääkohdat on mainittava edeltä.
ellauri089.html on line 55: Siisteys on sexikästä Bobista. Peewee on melkein nätti kun sen vaatteet on pesty eikä niistä puutu nappeja, ja rintanapitkin on kiinni, tosin Peeweellä ei vielä ole mainittavasti rintoja. 10v kuluttua se voisi olla sievä. Ja älykkyys on sekin sexikästä. Peewee osaa liu'uttaa laskutikkua kuin teekkari. 2*2 = noin 4. I remembered hearing Dad say: "Some people insist that mediocre is better than best. They delight in clipping wings beause they themselves can't fly. They despise brains because they have none. Pfah! They laugh at clean panties because their own are soiled!" Touché, Lapukka, eikö mitä?
ellauri112.html on line 100: August Strindbergin vaikuttava näytelmä oli eilen Kansallisteatteriin koonnut täyden huoneen, joka mielenkiinnolla seurasi sangen huoliteltua esitystä. Suosionosoituksetkin, jotka kasvoivat näytös näytökseltä, olivat lopulta erittäin vilkkaita. »Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin paljon omituista, aina intohimoista itseään. Hän on siinä ikäänkuin jakanut itsensä kahtia, kahdeksi henkilöksi, joista toinen, onneton Erik-kuningas saa sielukseen kaiken sen syvän heikkouden, epäsoinnun, aina mielipuolisuuden rajoille menevän rikkinäisyyden, jota Strindberg niin runsaasti löysi itsestään; kuninkaan neuvonantaja taas, kuuluisa Göran Persson, on tosin tahto-ihminen kuin kukaan, mutta raudankovan naamarin alla on aito-strindbergiläinen kuolettavasti haavoittuva herkkyys, rakkauden tarve ja sisällinen pakko nähdä elämä alastomuudessaan, paljastaa vaikuttimien epäilyttävät sokkelot. Molempien yhteistä elämää ja toimintaa vainoaa leppymätön kohtalo. Kaikki mitä onneton kuningas tekee on takaperoista ja hullua; hänen neuvonantajansa koettaa uupumattomalla tarmolla hänen jälkiään korjata, mutta kaikki on turhaa. Kuninkaan sisällinen vihlova epäsointu ikäänkuin painaa leimansa kaikkeen mitä hän koskettaa. Miltei pirullisella nautinnolla laskee Strindberg mittaluotinsa tämän ihmiskurjuuden pohjaan saakka, joka on sitä räikeämpi, kun se on niin korkealla, että se näkyy yli maiden. »Erik XIV» on rikkinäisen selän tragedia. Jos tahtoo verrata tätä kuningashahmoa Hamletiin, huomaa heissä ulkonaista yhtäläisyyttä. Molemmilla on pää kädessä, mitääntekemätön pippeli, suuri tehtävä suoritettavana, mutta he eivät siihen pysty, parantumattoman itse-epäilyn ja heikkouden jäytämiä kun ovat. Hamletin epäilyllä on kuitenkin selvät ulkonaiset aiheensa, Erik sensijaan on itse heikkous ja epäily siksi, että hänen sielunsa on pelkkää epäsointua, että hän on tunne-ihminen, jonka tunteet ovat sirpaleina--kuten Strindberg.-- Näytelmään ja sen esitykseen saan tilaisuuden vielä palata. Mainittakoon vain, että hra Jussi Snellman oli Erik-kuninkaassa taas pitkästä ajasta saanut huomattavan osan. On iloista mainita, että hän siitä kaikella kunnialla suoriutui. Hra Puroon Göran Perssonina olisi varmaan Strindberg itse ollut tyytyväinen: se oli erinomainen luoma; esitys kohosi paikoin yli odotuksien. Hra Ahlberg Svante Sturena oli kaunis nähdä, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson ynnä jotkut muutkin esitykset ovat tunnustuksella mainittavat.
ellauri115.html on line 139: