ellauri046.html on line 647: Pop goes Horst Wessel! Kaxijalkainen luonnon herastuomari takoo karvaista rintalihasta ja möläjää. Oispa iso dinosauri liiskannut sen jalkapohjaan kiinni kuin jenkkipurkan. Eise ole peto seon loinen. Ällö hyttynen, iilimato täi, lutikka kirppu punkki.
ellauri088.html on line 263: Sittemmin olen palannut alkuperäiseen 9v. uskonpuutteeseen enkä usko että kukaan tietää yhtään paremmin kuin mä. Mikä ei tarkoita että mä tiedän yhtään paremmin kuin ne. Kaikki ollaan yhtä pihalla kuin lintulauta, jolla lintuset käyvät kevään edetessä enenevän laiskasti. Ne ei tarvi enää luottoa. Mitä enemmän kirjallisuutta luen sitä varmemmaxi tulen, ettei kirjailijoillakaan ole enempää kuin noi kolme sanottavaa: EAT! FUCK! KILL!. Mitä siihen lisätään on pahasta. Tää on kaikki aivan vitun yxinkertaista. Yxinkertaiset apinat mutustelee banaania ja möläjää toisilleen puun latvoista. Kokoontuu tiimeixi harkizemaan termiitixi rupeamista.
ellauri151.html on line 1014: Mamma Margit möläjää joululapsi sylkyssä
ellauri433.html on line 156: Kerran vuodessa Saarikivi järjestää nykyisen puolisonsa kanssa Toukolan talolla monitaidefestivaalit. Mizohata tekee yövuoroa pikaravintolan vuoropäällikkönä, työskentelee tatuoijana ja tekee musiikkia. Janne säilyttää läheiset elämässä kuin Jackson Brodie. Hän prokrastinoi, vaikeilee, möläjää, heittää esineitä. Hän on hyvin, hyvin huono ihminen. Kuulostaa masixelta. Jannen pätkäprofessuurit päättyivät työuupumuxeen. Jannen titteli on ”työtön ja uupunut hullu professori”.
ellauri433.html on line 185: Taina Saarikivi ei ole hiljaisuuden ystävä. Taina Saarikivi oli myös huilisti, mutta lopetti. Ulosteisiin liittyy kursailemattomasti essee Perseestä ja sen kurittomuudesta. Kritiikki kilpailuyhteiskuntaa kohtaan onkin miltei mahdotonta. Saarikivi kuvailee piukean lihan estetiikkaa ja lähes orgastisia ääntelyitä, joita saleilla kuulee. Vaikuttaa siltä, että Saariaho - sori kivi - ja Nylén tarkoittavat pyhällä eri asiaa. Saarikiven esseet avaavat paljon kysymyksiä. Juuri himo seksuaaliseen kanssakäymiseen alkaa lukiessa näyttäytyä ihmisen keskeisenä perustarpeena. Janne möläjää sängyn alla vaan ei anna. Taina Saarikivi on luokkaloikkaaja ilman sankarin viittaa – ”Työläiskodin perintö ei tykytä häpeänä lihassa”. Tököttäisi edes joku. Jannea ja Tainaa yhdistää hyödytön ala ja virattomuus. Ei kannattaisi lähteä noin humanistipohjalta.
5