ellauri032.html on line 107: Kuningas määräsi 29. lokakuuta 1709 suljettavaksi Port-Royalin luostarin, ja jansenistiset munkit siirrettiin muualle. Vuonna 1711 luostari hävitettiin maan tasalle, jotta siitä ei olisi tullut pyhiinvaelluspaikkaa.
ellauri032.html on line 190: Elämä luostarissa auttoi osin Pascalia, sillä paikan säännöllinen elämäntapa paransi hänen terveyttään. Hän kirjoitti myös myöhemmin yhteen kootut Maaseutukirjeensä, joiden tarkoitus oli puolustaa luostarin johtajaa Arnauldia kerettiläisyyssyytteiltä. Se on varmaan se sama Arnauld joka teki Port Royalin kielioppia, josta Chomskyn Nomppa piti meteliä loistoaikona. Pascal alkoi suhtautua matematiikan harrastamiseen turhuutena, joka vei ihmisen mielenkiinnon pois sitä tärkeämmän totuuden eli kristinuskon tutkimiselta. Chomsky ei kyllä ois peukuttanut tota, vanhana jumalattomana rabbina. Sen mielestä politiikka on tärkeämpää kuin lingvistiikka.
ellauri041.html on line 980: luostarin rauhassa nyt eleskelee,
ellauri041.html on line 1051: Sun maalaama kuva luostarinne seiniä
ellauri074.html on line 442: Alkuperäisenä pidetty Kazanin Jumalanäidin ikoni varastettiin sitä säilyttäneen luostarin kirkosta 29. kesäkuuta 1904. Varkaat ja ikonin kultaiset jalokiviupotuksin koristellut kehykset löydettiin muutamaa vuotta myöhemmin, mutta itse kuva jäi kadoksiin. Osa varkaista väitti sen olevan poltettu ja yksi kertoi sen olevan kaukaisessa siperialaisessa luostarissa. Poliisi ei kuitenkaan jatkanut ikonin jäljittämistä, koska se piti mahdollisesti löydettävän kuvan aitouden varmistamista mahdottomana.
ellauri105.html on line 490: Tšekkoslovakian Pyhän Jovin luostarikoulun jälkeen hän palasi Laatokan Valamoon, missä hänet vihittiin ensin munkiksi juuri ennen sodan alkamista vuonna 1938. Seuraavana vuonna hänet siirrettiin Petsamoon, mistä hän sotavuosien aikana siirtyi sitten Ruotsiin ortodoksisen seurakunnan palvelukseen ja jossain vaiheessa, jatkosodan aikana myös Itä-Karjalaan. Itä-Karjalaa seurasi jossain vaiheessa Konevitsan luostari 40-luvun loppupuoliskolla. Luostari oli tuolloin siirtynyt Keiteleen Hiekkaan, missä Mefodi teki ahkerasti käännöstöitä. Keitelettä seurasi jälleen Valamo-jakso, nyt tosin Heinäveden Papinniemessä, minne luostari oli siirtynyt sotaa pakoon evakkoon. Tämä jakso kestikin sitten parikymmentä vuotta ja piti sisällään lähinnä luostarin sihteerinä toimimista ja luostarin kirjeenvaihdosta ja käännöstöistä huolehtimisen. Suurin osa tuolloisista munkeista ei osannut suomea, koska he olivat venäläisiä ja siirtyneet luostarin mukana evakkoon.
ellauri105.html on line 492: Tuolle ajalle sisältyy myös varsin erikoinen ja omalla tavalla merkittävä ajanjakso niin koko Suomen ortodoksisen kirkon historiassa kuin varmasti myös Mefodin elämässä. Suomen ja Venäjän ortodoksisten kirkkojen "jääkausi", Suomen kirkon "melkein hajoaminen" kalenterikysymyksen edessä, munkkien karkottamiset ja pois muuttamiset ja monet muut tämän kaltaiset asiat. Kuusikymmentäluvulla ortodoksinen kirkko käytti jälleen Mefodin kielellistä lahjakkuutta hyväkseen ja hän toimi jonkin aikaa Kirkkojen Maailman Neuvoston (KMN) ekumeenisen komission jäsenenä Saksassa, jonne hän siirtyi pian pappismunkiksi vihkimisen jälkeen, mikä tapahtui vuonna 1968. Siirtyminen ulkomaille venäläisen ortodoksisen emigranttikirkon palvelukseen lienee ollut jonkinlainen turhautumisen ilmaus. Hän oli ennen sitä hävinnyt niukasti Heinäveden Valamon imugeenin eli luostarin johtajan vaalin ilmeisesti vain yhdellä äänellä. Kun samaan aikaan keskusteltiin koko Heinäveden luostarin lopettamisesta, koska vanhat munkit kuoluivat ja uusia ei saatu, hän pohti omia henkilökohtaisia ratkaisujaan. Myös hänen tehtäviensä suunnittelu - siis lähinnä hänen esimiestensä tekemät suunnitelmat - eivät oikein miellyttäneet ja siksi mahdollisesti hän päätti siirtyä ulkomaille.
ellauri105.html on line 494: "Tuli vähän tonttuiltua" tunnusti Mefodi äidille. "Pantiin kuivatelakalle". Niinpä Mefodista tuli 60-luvun lopulla Karpaateilla sijainneen Pyhän Jobin luostarin perinteen jatkajan, Yhdysvaltoihin siirtyneen Pyhän Kolminaisuuden nimeä kantaneen luostarin alaisuudessa toimivan alkuperäisen luostarin nimisen, Pyhän Jobin luostarin pappi ja rippi-isä. Pappismunkki Mefodi (Matti Lehmonen) (Kuva pappismunkki Mefodin albumista, © Valamon luostari)
ellauri105.html on line 499: Saksassa menikin sitten seitsemisen vuotta ja kun hän 1975 palasi Suomeen, tietynlainen ynseä suhtautuminen, mitä hän katsoi kokeneensa jo ennen lähtöä, jatkui - ainakin hänen omasta mielestään ja kun hän ei suostunut siirtymään hänelle määrättyyn tehtävään, hän ei jäänytkään pysyvästi Heinäveden Valamoon, vaan siirtyi asumaan "maanpakoon" joksikin aikaa Joensuun ortodoksisen seurakunnan omistaman leirikeskuksen tiloihin, mistä hän sitten siirtyi asumaan Rautalammille. Jonkinlainen oman elämän ristiriitaisuus yhteiskunnan tai vaikkapa kirkon kanssa saattoi osaltaan johtua myös hänen omista henkilökohtaisista teoistaan lähinnä sodan jälkeisen ja ilmeisesti jossain määrin myös ennen sotaa tapahtuneen sosialistisen liikkeeseen ja kommunistiseen puolueeseen liittyvien järjestöjen toiminnassa. Hän oli mukana SNS-seuran toiminnassa ja jopa palveli SDPL:n nuorisolehteä Kiurua 40-luvun lopulla. Tämäkin ajanjakso oli mielenkiintoinen ja täynnä erilaisia pettymyksiä, jotka omalta osaltaan johtivat myöhempiin Mefodin elämän radikaaleihinkin ratkaisuihin. Rautalammilla pappismunkki Mefodi asui kuin munkki ensin velipuolensa kanssa hänen kotonaan ja välien viilennettyä elämänsä viimeisinä vuosina kunnan vanhuksille varaamissa asunnoissa, joita hän aina nimitti keljoiksi, kuten luostarissa oli tapana sanoa munkin asunnosta. Rautalammilta käsin hän matkusteli paljon ulkomailla ja pääsi käymään vielä myös Laatokan Valamossa, oman munkkielämänsä alkukodissa, jonne hän myös jossain vaiheessa mietti paluutaan, muttei kuitenkaan sitten sitä toteuttanut. Näitä muita ulkomaanmatkojaan hän lystikkäästi nimitti viihdekiertueiksi ja niistä ja monesta muusta retkestä olisi vielä paljonkin kerrottavaa. Hän kävi tervehtimässä matkoillaan myös vanhoja ystäviään, kuten esimerkiksi luostarin entistä leipuria, keittiömunkki Joonaa, Juojärven asemalla asuvaa munkkia, joka oli joutunut myös hankauksiin luostarinsa kanssa, mutta hän tapasi myös lukuisia tuttujaan ulkomailla.
ellauri135.html on line 870: Venäjän runoilija Mikhail Yurievich Lermontov 💔 Varvara Lopukhina, hänen ystävänsä Alexin nuorempi sisko. Keväällä, ennen pääsiäistä vuonna 1832, maallistuneiden naisten ja nuorten kova yritys kävi yxiin Simonovin luostarin All-Night Vigilin kaa.
ellauri216.html on line 138: Pariisin pyhän Dionysioksen luostarin apotti Hilduin käänsi Pseudo-Dionysioksen kirjoituskokoelman kreikasta latinaksi 800-luvulla ja yhdisti virheellisesti identiteetit yhteen persoonaan. Niinpä keskiajalla nämä neljä eri lähteistä nousevaa identiteettiä – Apostolien tekojen Dionysios Areopagita, Eusebioksen Dionysios Ateenalainen, marttyyri Dionysios ja Pseudo-Dionysios Areopagita – yhdistettiin yhdeksi ja samaksi persoonaksi; Dionysioksen katsottiin kääntyneen Paavalin saarnan vaikutuksesta, tulleen Ateenan piispaksi, kirjoittaneen edellä mainitut mystiikan teologian tekstit ja tämän jälkeen kuolleen marttyyrina Pariisissa. Oli siinä yhdelle kaverille duunia.
ellauri216.html on line 185: Munkki Vasili (ei Vitali) oli suuri syntinen mutta kamppaili kyrvän kanssa hyvän kilvoituxen. Kunnes kerran panovalmis kana muuttihe ketuxi ja sitten munkixi joka ei ollut kukaan muu kuin Vasili ize. Miltä näytit, kysyi imugeeni, kilpiltäkö vaiko tuhmalta? Silloin Vitali kääkkäsi ja lähti kiitää, eivätkä he koskaan palaa. Vasili oli näet ize koulukiusaaja, joka oli lähetetty koettelemaan luostarin kärsivällisyyttä. Niin tai näin, onko sillä meille väliä.
ellauri216.html on line 220: Yöllinen seikkailu luostarin kellarissa
ellauri216.html on line 247: Taas narsistista tuubaa: mutta sinut ovat kaikki huomanneet. Niinpä tietysti. Serafim ehti sanoa ennen palamistaan poroxi: harteikas muukalainen tulee tulta ja jäätä kazeessaan ja pöllii luostarin arvokkaimman arvoteoxen. Saakelin Kalle Blomkvist. Veljet muistelevat tonttu iki-iäkkään ennustaneen: jos kirja joutuu näsien käsiin, on piru merrassa. Veli Joona on jo ruvennut veistämään potkuria.
ellauri216.html on line 345: Kostroman alueen tärkein pyhäkkö on ihmeellinen Feodorovskaya-symboli Pyhästä Theotokosista (kz. toinen jumalansynnyttäjä). Ihmeellinen Feodorovskaya-kuvake Pyhästä Theotokosista on tunnettu 1100-luvulta lähtien, jolloin se sijaitsi kappelissa lähellä muinaista Volgan kaupunkia Gorodetsia. Myöhemmin tänne perustettiin luostari, nimeltään Theotokos-Feodorovski; ihmekuva oli luostarin pääpyhäkkö vuoteen 1239 asti, jolloin mongoli-tatari-tunkeilijat tuhosivat ja polttivat Gorodetsin ja ikoni katosi kaupungista.
ellauri216.html on line 461: Hänen pyhyytensä patriarkka Aleksius II:n siunauksella 12. toukokuuta 2001, ensimmäistä kertaa vuoden 1928 jälkeen, "Fedorovskajan" Jumalanäidin ihmeellinen kuva toimitettiin Moskovaan Vapahtajan Kristuksen katedraaliin lokakuussa samana vuonna uskovien palvontaa varten ikoni siirrettiin Jekaterinburgiin. Vuonna 2002 "Fedorovskaya"-kuvake tavattiin Arkangelin ja Pietarin hiippakunnissa. Hänen pyhyytensä patriarkka Aleksius II:n siunauksella vuonna 2003 ihmekuva toimitettiin jälleen Moskovaan, missä sitä säilytettiin Pyhän Danilovin luostarin Kolminaisuuden katedraalissa.
ellauri216.html on line 503: Panteleimon toimi vuosina 1973 ja 1975 matkakonttarina Ilomantsin piirissä. Hänet vihittiin munkiksi, munkkirinkiläxi ja rengasmunkiksi vuonna 1977, jolloin hänestä myös tuli Valamon luostarin veljestön jäsen. Uudessa Valamossa hän toimi luostarin johtajana, imugeenina, vuosina 1979–1997. Arkkimandrillin arvo hänelle myönnettiin vuonna 1986.
ellauri216.html on line 506: Panteleimon on toiminut myös Uuden Valamon luostarin johtajana. Hän torjuu kysymyksen siitä, aikooko hän eläkkeellä siirtyä luostarin asukkaaksi.
ellauri216.html on line 535: Keskustelu alkaa jo saada epäilyttäviä piirteitä, kun Ljoša seminaristi alkaa kertoilla Ipatjevin luostarin munkkien hairahduksista. Erikoisesti niissä tuntuu kunnostautuneen arkkidiakoni Hermogen. Keittiössä teetä juova kirkkoleivänpaistaja Klaudia Stepanovna on tullut kuuntelemaan keskusteluamme kirkkoveneistä ovensuuhun ja alkaa tirskua. Katsomme vale-Dimitrin kanssa apua pyytäen isä Ippolitin puoleen. Hän ratkaisee asian varsin kätevästi.
ellauri216.html on line 642: Luostariin rakennettiin vuonna 1717 Pyhän Aleksanteri Nevskin kirkko, joka on Marian Ilmestyksen kirkon ohella luostarin vanhin kirkko. Rakennustöiden valmistuttua pyhän ruhtinas Aleksanteri Nevalaisen reliikit siirrettiin sinne. Siirto tapahtui Nevaa pitkin juhlavin menoin, ilotulitusten saattelemana.
ellauri216.html on line 689: Suuri skeema on munkkiuden korkein aste, johon venäläisen perinteen luostareissa vihitään vain harvoja pitkään luostarissa kilvoitelleita ja iäkkäitä munkkeja ja nunnia, usein myös kuolemaan valmistautuvia. Suuren skeeman nunna vapautetaan luostarin tavallisista kuuliaisuustehtävistä. Hän saa mahdollisuuden noudattaa omaa rukous- ja elämänrytmiään päätyönään ru- rukous. Se on siis niikö eläke.
ellauri216.html on line 703: Suureen skeemaan vihitään usein vanhoja munkkeja hieman ennen kuolemaa. Suuressa skeemassa munkki tai nunna saa vapautuksen oman kinobioottisen luostarinsa järjestyksestä ja mahdollisuuden toteuttaa omaa rukousjärjestystä ja elämänrytmiänsä, joskus myös esimerkiksi erakkona. Skeema on siis eräänlainen tavoitteellinen henkinen taso, joka ylittää ihmisen maalliset halut. Se on elämää jatkuvassa rukouksessa. Se on Herramme Jeesuksen Kristuksen kävelevänä ikonina olemista, niinkuin kuppiloiden mainoxet. Ihmiset, niin maallikot kuin munkitkin, hakevat skeemamunkilta hengellisiä neuvoja omaan uskonnolliseen ja hengelliseen elämäänsä.
ellauri216.html on line 705: Suureen skeemaan vihkiytyvä munkki tai nunna luopuu tämän toisen vihkimisen yhteydessä ensimmäisessä vihkimyksessä (pienessä skeemassa munkiksi tai nunnaksi) saamastaan luostarinimestä ja saa uuden nimen, millä osoitetaan, että hän on täysin luopunut maallisesta elämästä.
ellauri216.html on line 727: Serafimin ehdottamaa ratkaisua, että koko Suomi palaisi vanhaan ajanlaskuun, ei voitu edes harkita. Siksi kapinanlietsojaksi määritelty venäläinen pappismies lähetettiin Konevitsaan, jonka johto oli vannonut uskollisuutta Suomen hallitukselle. Hänelle ei annettu piispan oikeuksia luostarissa, joskin hän sai ottaa osaa jumalanpalveluksiin - mutta vain pappismunkkina, ei toimittavana piispana. Hänen valvojanaan ja rippi-isänään toimi luostarin valvoja, pappismunkki (1931 alkaen igumeni) Mavriki (Mihail Seretšin).
ellauri216.html on line 744: Hän sai koulutuksensa Pietarin sotatekniikan koulussa. Vaikka hän onnistuikin opinnoissaan, hän oli syvästi tyytymätön maalitauluelämään ja kääntyi rukouselämään. Vuonna 1827 hän sairastui vakavasti ja jätti armeijan maalialueelle. Hän aloitti luostarikutsun ja otti vuonna 1831 luostarivalan ja sai luostarinimen Ignatius. Pian tämän jälkeen hänet vihittiin papiksi. Hän nousi nopeasti arkkimandrillin arvoon ja hänet nimitettiin 26-vuotiaana Pietarin Pyhän Sergiuksen meriluostarin esimieheksi. Vuonna 1857 Ignatius vihittiin Kaukasuksen ja Mustanmeren piispaksi, mutta hän jäi eläkkeelle vasta neljä vuotta myöhemmin Nikolo-Babajevskin luostariin Volgalla omistautuakseen henkiselle kirjoittamiselle.
ellauri216.html on line 753: Pyhä Feofan, maallikkonimeltään Georgi Vasiljevitš Govorov, syntyi tammikuun 10. päivänä vuonna 1815. Hänen isänsä oli pappina Tšernavskojen kylässä Orjolin läänissä. Jo kotona poika sai kirkollisen kasvatuksen. Myöhemmin hän opiskeli Kiovan hengellisessä akatemiassa, jossa hänet tunnettiin menestyvänä, mutta myös vaatimattomana, jumalanpalveluksia rakastavana ja kaikin puolin esimerkillisenä oppilaana. Georgi kävi usein Kiovan luolaluostarissa ja koki sen jumalanpalveluksissa hengellisesti ylentäviä hetkiä. Vähän ennen opintojensa päättymistä vuonna 1841 hän vihkiytyi itsekin munkiksi. Pian sen jälkeen hänet vihittiin pappeuteen Kiovan luolaluostarin suuressa pääkirkossa.
ellauri216.html on line 767: Luostarista Feofan ei suinkaan etsinyt itselleen lepoa, vaan tilaisuutta palvella kirkkoa toisenlaisella tärkeäksi kokemallaan tavalla. Alussa häntä tosin kiusasi ajatus siitä, että hän oli jättänyt piispanviran, mutta hän taisteli kiusausta vastaan ja kieltäytyi hänelle tarjotuista uusista tehtävistä. Ensimmäiset kuusi vuotta hän eli veljestön keskuudessa, osallistui yhteisiin jumalanpalveluksiin ja otti vastaan vieraita. Pääsiäisen jälkeen keväällä 1872 hän lopetti ihmisten tapaamisen, lakkasi käymästä jumalanpalveluksissa ja sulkeutui yhteen luostarin sivurakennuksista. Hän tapasi vain rippi-isäänsä igumeni Tiihonia ja keljapalvelijaansa. Yhden keljahuoneensa hän muutti Kristuksen kasteelle pyhitetyksi kirkoksi, jossa hän toimitti jumalanpalvelukset yksinään. Aluksi hän toimitti liturgian vain sunnuntaisin ja juhlapäivinä, mutta elämänsä viimeisten yhdentoista vuoden ajan päivittäin.
ellauri216.html on line 865: Konevitsan Jumalansynnyttäjän syntymän luostari (ven. Коневский Рождество-Богородичный монастырь, Konevski Roždestvo-Bogoroditšnyi monastyr) on Laatokan Konevitsan saarella sijaitseva ortodoksinen munkkiluostari. Luostarin perusti vuonna 1393 pyhittäjä Arseni Konevitsalainen. Luostarin toiminta oli Neuvostoliiton aikana pitkään lamaantuneena, mutta on sittemmin elpynyt Venäjän ortodoksisen kirkon luostarina.
ellauri216.html on line 867: Luostarin perustaja pappismunkki Arseni oli venäläinen Valamon luostarin munkki, alun perin kotoisin Novgorodista. Hän eli kolmisen vuotta Kreikassa Athos-vuorten luostarissa ja palasi sieltä takaisin Venäjälle tuoden mukanaan uusia tapoja ja käytäntöjä venäläiseen ja karjalaiseen uskonelämään, muun muassa hesykastisen mystiikan perusteet.
ellauri216.html on line 887: Lähtiessään Athokselta hän (Arseni) sai luostarin johtajalta, igumeenilta, lahjaksi Jumalanäidin ikonin, jota nykyään nimitetään Konevitsan Jumalanäidin ikoniksi, ja igumeeni ennusti Arsenin perustavan luostarin Pohjolaan. Arseni kilvoitteli ensin Valamon luostarissa. Oleskeltuaan jonkin aikaa Valamossa Arseni jatkoi matkaansa löytääkseen uudelle luostarille sopivan paikan. Kertomusten mukaan Arseni purjehti luostaria etsiessään Laatokalla, jossa hän joutui myrskyn kouriin, ja hänen veneensä ajautui Könön (Konevitsan) saarelle. Arseni rantautui saarelle ja pystytti puisen ristin kummulle, joka nykyään tunnetaan Pyhänä Vuorena.
ellauri216.html on line 891: Arseni koki joutumisensa saarelle Jumalan johdatuksena ja hän nousi saarella olevalle kukkulalle, pystytti ristin ja ryhtyi rakentamaan itselleen asumusta, keljaa. Tätä pidetään Konevitsan luostarin alkuna.
ellauri216.html on line 905: Venäläistä perinnettä edustaneen luostarin kohdalla ajanlaskukiista aiheutti känää juovan Suomen ortodoksien kanssa, ja sitä pahensi vielä Suomen ortodoksisen kirkon liittyminen Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkan alaisuuteen. Useita munkkeja erotettiin tai he erosivat luostarin veljestöstä ja luostarissa toimi erilaisia pienryhmiä erilaisine tapoineen ja palveluksineen.
ellauri216.html on line 907: Luostarin johtaja kuitenkin päätti totella valtiovaltaa ja sai lopulta palautettua kurin luostariin konevizan ahkeralla käytöllä. Konevitsaan määrättiin 1. tammikuuta 1924 sijoitettavan kotiarestiin lakkautuspalkalle asetettu entinen arkkipiispa Serafim; hänen valvojakseen ja rippi-isäkseen määrättiin silloinen luostarin valvoja, pappismunkki, myöhempi igumeeni Muurikki. Kaksi vuotta kestänyt oleskelu päättyi kun Serafim anoi ja sai siirtolaisviisumin Isoon-Britanniaan jonne hän sitten muuttikin – menettäen samalla lakkautuspalkkansa. No ize asiassa se muutti sieltä Moldaviasn loppupeleissä.
ellauri216.html on line 909: Uusi sota katkaisi uudelleen luostarin toiminnan v. 1939. Kaikki komennettiin pois saarelta ja arvokkain omaisuus evakuoitiin samalla. Talvisodassa luostarin rakennukset säilyivät hyvin pommituksilta. Munkit olivat palanneet luostariin ja kokoontuivat pommituksien aikoina kirkkoon rukoilemaan. Välirauha pakotti veljestön kuitenkin jättämään luostarin maaliskuussa 1940. Hieman kaoottisessa tilassa tapahtuneessa muutossa jäi saarelle muun muassa suuri kirjasto, ikonostaasi ja kirkonkellot suurimmaksi osaksi.
ellauri216.html on line 913: Luostarin viimeinen Suomen-ajan johtaja, isä igumeeni Muurikki (Mihail Serechin) kuoli vuonna 1944 ja omasta pyynnöstään hänet haudattiin ryssän puolelle entisten igumeenien rinnalle Konevitsan luostarin pääkirkon alttarin taakse. Haudalle pystytettiin puinen risti, joka on vielä elokuussa 2008 jäljellä.
ellauri216.html on line 917: Vanhentuva veljestö harveni, luostarin arkitöiden teko vaikeutui, kalusto ja kiinteistö rappeutui, taloudelliset vaikeudet alkoivat, kylmät ja ankarat sääolosuhteet huononsivat elinoloja. Monien muutosten ja vaikeuksien kautta luostarin toiminta päätettiin lopettaa vuonna 1956 ja jäljellä oleva veljestö siirtää Heinäveden Valamon luostariin, jolloin sinne oli muuttamassa enää vain yhdeksän veljestön jäsentä. Evakko-Konevitsan viimeinen johtaja oli igumeeni Pietari (Pauli Jouhki) joka sotilaspappina talvella 1940 yhdessä isä Paavalin, isä Iraklin, isä Simforianin ja insinööri Kudratsevin kanssa hoiteli Valamon luostarin omaisuuden "evakuointia."
ellauri216.html on line 920: 1970-luvun lopussa metropoliitta Johannes herätteli henkiin ajatusta Konevitsan luostarin uudelleen avaamisesta; tarkoituksena oli että Mäntästä olisi ostettu tilava tyhjilleen jäänyt entinen hoitolaitos ja siitä olisi tullut Uusi Konevitsa. Hän vastusti tuolloin tekeillä ollutta Uuden Valamon kirkkoa ja katsoi kokonaan uuden luostarin perustamisen paremmaksi ajatukseksi. Ajatus kuitenkin tyrehtyi yleiseen vastustukseen.
ellauri216.html on line 922: Sotien jälkeen vanha Konevitsan luostari Laatokan saarella oli muussa käytössä, muun muassa sotilaiden tukikohtana lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Olojen helpotettua saarelle alkoi muuttaa uusia rukoilijoita ja venäläisen luostarin toiminta alkoi elpyä. Vuonna 1991 Konevitsan luostariin määrättiin johtajaksi (venäläisen perinteen mukaan varajohtajaksi) arkkimandriitta Nazari, joka aloitti aktiivisen luostarin jälleenrakentamisen muun muassa suomalaisten ortodoksien ja pyhiinvaeltajien avulla ja talkootyöllä. Luostarin ilme on kohentunut huomattavasti, vaikka neuvostoajan tuhot olivat suuret: esimerkiksi vanha hautausmaa oli tasoitettu jalkapallokentäksi, rakennukset olivat hirvittävässä kunnossa ja satama ja monet muut paikat täynnä ympäristölle vaarallisia kommunistijätteitä ja roskia.
ellauri216.html on line 924: Joulukuussa 1991 Konevitsan luostarin pääkirkon alta löydettiin perustajan, pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen pyhäinjäännökset, joiden avulla luostarin toiminta on viime vuosien aikana suuresti elpynyt. Haudan päällä oli alun perin Pietarissa valmistettu täyshopeinen kenotafi eli muistoarkku; sen kansi esittää pyhittäjää arkussaan, kyljissä ja päädyissä on kuvat pyhän Arsenin siunaamisesta tehtäväänsä Jumalansynnyttäjän ikonilla Kreikassa, pyhittäjä Konevitsan saarella kotialttarinsa ääressä sekä pyhittäjän piispallinen hautauspalvelus.
ellauri216.html on line 928: Kenotafin jäännökset – irralliset kyljet ja päädyt sekä osa kannesta – ovat Kuopiossa Ortodoksisessa kirkkomuseossa. Säilyneet kappaleet on kiinnitetty puiselle alustalle lasivitriiniin. Alkuperäisen kenotafin paikalle luostarin entistettyyn alakirkkoon rakennettiin puuveistotyönä halpa uudiskappale. Kizaita pellejä.
ellauri216.html on line 935: Ortodoksisen perimätiedon mukaan kreikkalainen munkki Sergei asettui asumaan Valamon saarelle vuonna 992. Hän sai myöhemmin seuraajakseen munkki Hermanin, joka oli kristinuskoon kääntynyt karjalainen. Luotettavammat lähteet ajoittavat luostarin perustamisen 1100-luvun puolivälin tienoille. Vihonviimeinen arvaus on 1389.
ellauri216.html on line 939: Pitkän vihan aikana alkoivat luostarin vaikeudet. 1570-luvun lopulla ruotsalaiset aloittivat hyökkäykset Valamon omistuksille ja vuonna 1581 he hyökkäsivät luostariin ja söivät 37 munkkia. Jäljelle jääneet veljet pakenivat Tihvinään.
ellauri216.html on line 941: Lyhyenä rauhan aikana veljestö palasi luostariin, mutta luostari ei ehtinyt uudelleen vaurastua entiselleen, ennen kuin uusi sota alkoi. Vuonna 1611 ruotsalais-suomalainen sotilasosasto hyökkäsi Valamoon, josta munkit olivat juuri ennättäneet paeta ainoastaan pyhien Sergein ja Hermanin pyhäinjäännökset sekä vähän irtaimistoa mukanaan. Valamo tuhottiin maan tasalle ja sotilaat veivät mukanaan koko luostarin omaisuuden. Veljestö pakeni Vanhaan Laatokkaan (Staraja Ladoga) ja myöhemmin Tihvinään ja lopulta autioon Vasilin luostariin Vanhaan Laatokkaan. Valamon saaristo hiljeni yli sadaksi vuodeksi. 1710-luvun alkuun asti siellä oli vain muutamia talonpoikaistaloja.
ellauri216.html on line 943: Valamon luostaria alettiin jälleenrakentaa isonvihan aikana Pietari Suuren luvalla Kirilo-Belozerskin luostarin aloitteesta. Luostarin rakentaminen alkoi hitaasti, vaikka ensimmäinen kirkko vihittiinkin jo vuonna 1719. Luostari itsenäistyi 1720. Luostaria johtivat aluksi munkit Savva, Josif ja Tihon. Ensimmäinen igumeni Jefrem johti luostaria 1754–1782. Vuonna 1754 luostarin tuhonnut tulipalo hidasti elpymistä.
ellauri216.html on line 945: Vuoden 1782 alussa Sarovin luostarin pappismunkki Nazari anoi lupaa saada yhdessä neljän noviisin kanssa vierailla Valamossa ja Konevitsassa. Vierailu osoittautui sitten pysyväksi kaverien kilvoitellessa luostarista jonka päätteexi Novgorodin ja Pietarin arkkipiispa Gavriil teki Nazarista luostarin johtajan, tittelinään rakentaja. Tästä alkoi luostarin laajamittainen rakentaminen ja vahvistuminen. Nazarin aikana luostarissa oli parhaimmillaan jo kuutisenkymmentä munkkia.
ellauri216.html on line 947: Valamon uusi kivinen pääkirkko valmistui 1700-luvun lopussa ja luostarin toiminta vilkastui. Tämän jälkeen valmistuivat ensimmäiset skiitat sekä majatalo, sairaala ja uudet asuintilat. Luostarin nopeaan voimistumiseen vaikutti Pietarin läheisyys ja sieltä saapuvat pyhiinvaeltajat.
ellauri216.html on line 951: Aleksanteri I vieraili luostarissa vuonna 1819 ja avusti kirvesmieshommissa. 1830-luvulla luostarin sairaalaa ja kirjastoa laajennettiin.
ellauri216.html on line 953: Igumeni Damaskin tuli luostarin johtoon vuonna 1839 ja hänen aikanaan luostari saavutti suurimman laajuutensa veljestön määrän kasvaessa tasaisesti. Hän oli hesykastisen rukousperinteen kannattaja ja ankaran kurin ja järjestyksen mies. Igumeni Damaskinin aikana alettiin suunnitella luostarille uutta pääkirkkoa. Sen rakentaminen kuitenkin kesti ja se valmistui Damaskinin ja hänen seuraajansa Jonataninkin jo kuoltua vuonna 1896. Valmistuessaan se oli yksi Suomen suurimmista kirkoista 75 metrin korkeudellaan.
ellauri216.html on line 960: Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 luostarin toiminnalle tuli vaikeuksia. Suurella osalla veljestöä ei ollut Suomen kansalaisuutta, joten keväällä 1921 peräti 119 munkkia vannoi uskollisuudenvalan Suomen hallitukselle. Suomen ortodoksinen kirkko otti gregoriaanisen kalenterin käyttöön vuonna 1921. Luostarin ja kirkkokunnan välit viilenivät vuonna 1925, kun Valamo ei saanut enää lupaa viettää pääsiäistä vanhan ajanlaskun mukaan.
ellauri216.html on line 962: Kun Tyatiran metropoliitta Germanos vieraili ekumeenisen patriarkaatin edustajana Suomessa samana vuonna, veljestö kieltäytyi toimittamasta palveluksia uuden kalenterin mukaisesti. Seurauksena oli se, että monet pappismunkit menettivät määräajaksi oikeutensa toimia pappina ja monet luostarin johtotehtävissä olleet munkit erotettiin tehtävistään. Kirkollishallitus ryhtyi lisäksi tutkimaan keitä luostarin veljestöön kuului ja tutkimuksen seurauksena 17 suspektia munkkia karkotettiin maasta erilaisin perustein. Ajanlaskukiistaa ei saatu kuitenkaan lopullisesti ratkaistua ennen sotia ja Valamon veljestö jakautui kahteen leiriin. Ne munkit, jotka kannattivat vanhaa kalenteria, toimittivat jumalanpalveluksensa muista erillään.
ellauri216.html on line 968: Igumeeni Haritonin ansiosta (1933–1947) luostarin perinteinen elämäntyyli katkesi talvisotaan.
ellauri216.html on line 970: Vuoden 1939 matkailukausi oli Vanhassa Valamossa ollut tavallista vilkkaampi. Sodan mahdollinen syttyminen näkyi mm. siinä, että luostarin ruokavaroja ryhdyttiin luetteloimaan ja säännöstelemään, kun aiemmin esim. teetä ja sokeria oli aina ollut vuoden tarvetta vastaava määrä. Luostariin tuli myös kaksi luterilaista sotilaspappia, jotka järjestivät ehtoollistilaisuuden Uuden Jerusalemin skiitan kirkkoon. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Valamoon kuuluvassa kirkossa veisattiin luterilaisia virsiä. Tzort vazmi, kak strashno!
ellauri216.html on line 972: Vaikka Talvisota oli alkanut jo 30.11., alkoi luostariin kohdistua ilmahyökkäyksiä ja pommituksia vasta 6.1.1940 alkaen. Tuhoisimmat pommitukset tapahtuivat 2.2. ja 4.2.1940. Jälkimmäisen päivän iltana luostari oli yhtenä suurena tulimerenä. Luostarin arvokkaan, 29,000 nidettä käsittäneen kirjaston arveltiin tuhoutuvan, sillä pelastustoiminta piti keskittää muualle, ja siinäkin oli suuria ongelmia, sillä luostarin vesipumppurakennus oli tuhoutunut jo aikaisemmassa vaiheessa. Kirjastosta joku tiesi kertoa, että igumeni Damaskin oli suunnitellut sen palonkestäväksi, ja tulipalojen laannuttua saatiin todeta, että se oli säilynyt vahingoittumattomana, vaikka yläpuolella ollut huoneisto olikin palanut.
ellauri216.html on line 974: Useat luostarin rakennukset tuhoutuivat. Pääkirkko säilyi kuitenkin ehjänä pommituksista huolimatta. Vain pääkirkkoa ympäröivään rakennuskokonaisuuteen liittyvä sairaalasiipi kirkkoineen tuhoutui palopommien sytyttämässä tulipalossa. Nykyään se on jo varsin pitkälle entistetty.
ellauri216.html on line 976: Evakuointeihin ryhdyttiin 10.12. alkaen. Ensimmäisenä evakuoitiin luostarin poikakodin asukkaat sekä luostarin noviisit, jotka sijoitettiin Outokumpuun, Vanha-Sysmän kouluun. 20.12. ryhdyttiin evakuoimaan luostarin veljestöstä sairaat veljet sekä ne, jotka eivät olleet Suomen kansalaisia.
ellauri216.html on line 978: Tätä evakkomatkaa johtivat luostarin myöhemmät rippi-isät, isä skeemaigumeni Johannes ja isä pappismunkki Savva. Savva oli vielä olemassa 60-luvulla vaikka savva sillä enää seissyt ei.
ellauri216.html on line 980: Tuhoisimpien, 4.2.1940 tapahtuneiden pommitusten jälkeen munkeista poistuivat igumeeni Haritonin johdolla vuorokauden kestäneen ankaran ilmapommituksen jälkeen. Luostarin vanhukset kuljetettiin yötä myöten kuorma-autolla Lahdenpohjaan ja sieltä edelleen Suolahden kautta Kannonkoskelle. Evakkomatkan aikana kymmenesosa munkeista kuoli. Tämä oli yksi monista evakuoinneista luostarin historian aikana, mutta nyt evakkomatka suuntautui ensi kertaa länteen.
ellauri216.html on line 1017: Viimeisten asukkaiden mukana evakuoitiin nopeimmin mukaan saatu omaisuus sekä mm. luostarin karja. Munkistosta suurin osa ei kestänyt väistämättömän kovaa talutusmatkaa yli Laatokan jäiden vaan kuoli matkalle. Suomalaisten sotilaiden uupumattoman työn ansiosta pahasti järkyttyneet vanhukset saatiin Lahdenpohjan asemalle junaan evakuoitaviksi muuhun Suomeen.
ellauri216.html on line 1019: Kaikkein arvokkain irtaimisto kuljetettiin pois jo joulukuussa 1939. Näihin kuuluivat luostarin perustaneiden pyhittäjäisien kenotafit sekä pääkirkon kaikki kolme kulta- ja hopeakoristeista alttaripöytää sekä ikonostaasien painavat pyhät ovet. Samaan kuormaan yläkirkon alttaripöydän kanssa kuormattiin myös ikonostaasin edessä olleet kullatut ripustettavat kyntteliköt.
ellauri216.html on line 1021: Moskovan rauhan astuttua voimaan 13.3.1940 jäi luostarin evakuoimiseen aikaa vain muutama päivä. Se tapahtui kuorma-autoilla Laatokan jäätä myöten, kun ensin oli kuljetettu pois saarella ollut sotilaskalusto. Luostarin kalleimmat taide-esineet lähetettiin Rautalammin kotiseutumuseoon. Arkkipiispan kehotuksesta myös kaikkien skiittojen kirkoista pyrittiin kuljettamaan pyhittäjäisien reliikit pois. Kaikki nämä kuljetettiin Lahdenpohjaan, jossa tavarat lastattiin junanvaunuihin ja koottiin myöhemmin Suolahteen odottamaan pysyvämpää sijoituspaikkaa.
ellauri216.html on line 1027: Pääluostarin alakirkon ikonit saatiin evakuoitua, yläkirkosta saatiin mukaan huomattavimmat ikonit ja irti lähtenyt jumalanpalvelusvälineistö kokonaisuudessaan. Kirjastokin onnistuttiin pelastamaan sullomalla kirjat tyhjiin perunasäkkeihin, joita sattumoisin tai kaizelmuxen armosta oli riittävästi. Sotilaat antoivat auliisti kuljetusapua mantereelle jossa evakuoitu tavara lastattiin juniin. Sotatoimien loppuminen 13. maaliskuuta 1940 helpotti kuljetuksia aivan oleellisella tavalla. Luostarin vahvat ja hyvin hoidetut hevoset selvisivät tästä kuljetusurakastaan hyvin; sotatoimien päättymisen johdosta nekin pääsivät mukaan evakkoon, paitsi ne muutamat, jotka kaatuivat urheasti työnsä ääreen ennen rauhan tuloa. Tosin rekikaluston niukkuuden vuoksi armeijan kuorma-autot kuljettivat huomattavan osan ihmisistä ja tavarasta mantereelle.
ellauri216.html on line 1031: Valamossa toimi jatkosodan aikana joitakin luostariveljiä, mutta tätä ei enää katsota luostarin varsinaiseksi toiminnaksi. Pääkirkon kellokaan ei enää soinut, sillä se oli turmeltu räjäyttämällä.
ellauri216.html on line 1033: Muutamat munkit kuitenkin menivät sinne tekemään korjaustöitä ja valvomaan rakennuksia. Saaristoon oli sijoitettuna myös sotilasosasto. Valamoon jatkosodan aikana siirtyneet munkit poistuivat saarelta Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikaan 20.6.1944. He "evakuoivat" luostarin omaisuutta vielä jonkin verran, mm. kirkonkelloja ja ikoneita. Valamon saarella olleet sotilaat poistuivat saarelta rauhan jo astuttua voimaan 20.9.1944.
ellauri216.html on line 1036: Kun sotilaspastorit vielä neuvostoliittolaisen kenraalin pyynnöstä esittelivät lyhyesti pääluostarin aluetta, sotilas pahoitteli että taideteokset oli pääasiassa viety pois – mutta ei vaatinut niiden takaisin tuontia.
ellauri216.html on line 1040: Keväällä 1940 järjestettiin presidentinlinnassa neuvottelutilaisuus Luovutetun Karjalan johtohenkilöille. Tuolloin presidentti Kyösti Kallio kehotti tilaisuudessa ollutta Valamon varajohtajaa Isaakia ostamaan luostarille Saastamoiselle kuuluneen kartanon Heinävedeltä. Kun luostarin edustajat menivät katsomaan tätä Papinniemen tilaa, he löysivät päärakennuksen eräästä huoneesta Sergei ja Herman Valamolaisia esittäneen ikonin, jota he pitivät erityisen suotuisana enteenä. (Hyvin kekattu Saastamoisen pojat!) Kaupat tilasta tehtiin 24.7.1940, ja paikkaa ryhdyttiin kutsumaan Uudeksi Valamoksi. Luostarille kuuluivat nyt Papinniemen rakennukset sekä noin 300 hehtaaria metsämaata ja 50 hehtaaria peltoa.
ellauri216.html on line 1042: Laatokan Valamon luostarin rakennukset olivat muussa käytössä lähes neuvostoajan loppuun, mm. sotilastukikohtana ja vanhainkotina, mutta loppuvuodesta 1989 ensimmäiset munkit aloittivat luostaritoiminnan uudelleen ja rakennukset luovutettiin Moskovan patriarkaatille. Mutta ei siitä sen enempää. Länkkärien patriarkan alainen uuden tyylin tynkä-Valamo Heinäveden Papinniemessä on se oikea.
ellauri216.html on line 1048: Legendan mukaan kristinuskon leviämisen aikana apostoli Andreas Ensimmäinen kutsuttu muutti pohjoiseen saarnaamaan evankeliumia. Dneprin ja Volhovin ohitettuaan Kristuksen opetuslapsi astui " Nevojärven myrskyisiin ja pyöriviin vesiin " ja asensi kiviristin "Valaam-vuorille" Valaam Islandille Lake Ladogalle. Toisen luostarin syntykäsityksistä mukaan 900 vuoden kuluttua kaksi munkkia, Sergius ja Herman, tulivat "idän maista" (mahdollisesti Kreikasta ).) ja perusti luostariveljeskunnan yhdelle saarista. Kirjalliset lähteet ("elämät"), jotka todistavat pyhien elämästä ja teoista, katsotaan kadonneiksi. Toinen käsite viittaa luostarin perustamiseen X-XI vuosisatojen ajan. Se perustuu yhteen Rostovin Pyhän Avraamyn elämän painoksista. joka sisältää maininnan munkin oleskelusta Valamissa 10. vuosisadalla sekä useita kronikkaviittauksia Pyhän Pyhän Avramyn pyhäinjäännösten siirrosta. Sergius ja Herman Valamista Novgorodiin vuonna 1163.
ellauri216.html on line 1050: Valaamin luostarin suhteellisen luotettava dokumentaarinen historia alkaa 1300-luvulta. Valaamin luostari mainitaan Solovetskin Savvatyn elämässä. Teoksen Valaamin luostarin perustamisvuosi on 1407.
ellauri216.html on line 1058: Vuonna 1715 Pietari I antoi arkkimandriitin Kirillo-Belozerskyn luostarin pyynnöstä asetuksen Valaamin luostarin entisöimisestä. Luostarin rakentaminen sallittiin vastavalloitetulle alueelle, kun rauhansopimusta ei ollut vielä allekirjoitettu.
ellauri216.html on line 1063: Vuoteen 1730 mennessä pystytettiin taivaaseenastumisen kirkko, rakennettiin puuaita, mutta vuoden 1754 tulipalo tuhosi nämä ensimmäiset rakennukset. Keisarinna Elizaveta Petrovna yritti ennallistaa luostarin, mutta vuonna 1765 siinä asui vain 11 munkkia. Leipurin tusina jäi vajaaxi.
ellauri216.html on line 1069: Apotti Nazarius, joka johti luostaria vuonna 1781, aloitti suuren kivirakennuksen. Vuonna 1805 ulkoaukion eteläosaan pystytettiin porttikirkko pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin nimeen ja pohjoiseen sairaalakirkko Jumalanäidin ikonin "Elämän nimeen. - Keväällä antaminen" (Jeesus syntyi jouluna). Siitä lähtien 72 metriä korkea luostarin kellotorni on kohottanut saaren yläpuolelle. 1800-luvulla valettiin myös Valamon kelloista suurin - apostoli Andreas Ensikutsutun kunniaksi 1000 kiloa painava kello.
ellauri216.html on line 1085: Vuodesta 1923 Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa ollut Suomen ortodoksinen kirkko. joka siirtyi samana vuonna uuteen Juliaaniseen kalenteriin Suomen viranomaisten painostuksesta, otti läntisen pääsiäisen. mikä pakotti Valamon luostarin siirtymään uuteen tyyliin.. Siirtyminen uuteen tyyliin 1920-luvulla oli syynä Valaamin yhtenäisyyden tuhoutumiseen. 10 vuotta luostarissa kestäneen vastakkainasettelun päättivät saarelle laskeutuneet suomalaiset erikoisjoukot. Merkittävä osa veljistä kieltäytyi silloin alistumasta Suomen arkkipiispa Hermanille. Nämä "vanhan kalenterin" munkit menivät Serbiaan, Kreikkaan, Makedoniaan, Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Marokkoon.
ellauri216.html on line 1091: Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan aikana 1939-1940 luostari joutui sota-alueelle. Munkit tukivat Itä-Karjalan pakolaisia (enimmäkseen ortodokseja). Jo 16. marraskuuta 1939 luostarin hallitus päätti:
ellauri216.html on line 1101: Tammi-helmikuussa 1940 Neuvostoliiton urheat lentokoneet pommittivat luostarin rakennuksia. Pommitukset olivat toistuvia: 6., 19., 20., 21.-28. tammikuuta, 2.-4. helmikuuta ja 10.-16. helmikuuta 1940. Valaamin pommituksista kirjoitettiin valkoisessa emigranttilehdistössä.
ellauri216.html on line 1103: Evakuoidut munkit veivät mukanaan kaiken arvokkaimman, mukaan lukien alkuperäisen Valaamin Jumalanäidin ikonin (ikonimaalari - Hieromonk Alipy. maailmassa - Aleksei Konstantinov), muita pyhäkköjä ja kelloja (meidän aikanamme kirkkojen välinen neuvotteluja alkuperäisen Valaamin Jumalanäidin ikonin palauttamisesta Valaamin luostariin on käyty ROC ja FOC yli 20 vuoden ajan). 18. maaliskuuta 1940 Laatokan vesillä soi 12 harvinaista kirkastuskatedraalin suuren kellon iskua, jotka ilmoittivat luostarin elinkaaren päättymisestä. Munkit asettuivat asumaan Heinäveden kaupunkiin Papinniemen kartanolle, jonne he perustivat Uuden Valamon luostarin. Ulkomailta saatiin lahjoituksia luostarin jälleenrakentamiseen - 25 629,25 markkaa Tolstoi-rahastolta ja (22. kesäkuuta 1940) - 50 000 markkaa paavilta. Evakuoinnin aikaan luostarin veljiä oli 173 henkilöä, joista 123 oli talonpoikia, 23 kaupunkilaisia, kaksi papistoa ja kaksi perinnöllistä aatelista. Melkein kaikki olivat lukutaitoisia - puolilukutaitoisia oli vain 14.
ellauri216.html on line 1105: Joskus munkkien joukossa evakuoinnin aikana esiintyneitä uhreja koskevia väitteitä kumotaan luostarin metriset asiakirjat ja veljien palvelukirjat, jotka osoittavat, että kukaan ei kuollut evakuoinnin aikana vaan vasta keski-Suomessa.
ellauri216.html on line 1107: Suuren isänmaallisen sodan lopussa vuonna 1945 metropoliita Grigori (Tšukov) vieraili Uudessa Valamissa ja liitti luostarin Moskovan patriarkaattiin. Monet vanhat munkit ilmoittivat haluavansa palata kotimaahansa, vanhalle saarelle. 12 vuoden kuluttua, vuonna 1957, luostari siirtyi Suomen ortodoksisen kirkon lainkäyttövaltaan. Samana vuonna vain seitsemän munkkia lähti Neuvostoliittoon; nuorin silloin lähteneistä oli 59-vuotias ja vanhin 84-vuotias. Kirkkoslaavilaiset jumalanpalvelukset loppuivat vuonna 1977, ja viimeinen venäläinen munkki kuoli vuonna 1981. Nyt luostari jatkaa toimintaansa suomalaisena ortodoksisena luostarina ja vastaanottaa vuosittain yli 100 tuhatta kävijää - sekä pyhiinvaeltajia että turisteja. Tämä on syrjäinen, hyvin hoidettu luostari järvien ja metsien keskellä - museon, kulttuurikeskuksen ja kirjaston kera.
ellauri216.html on line 1109: Tietoa luostarin hylätyistä rakennuksista maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941 on vähän. Tiedetään, että luostarin rakennuksiin sijoitettiin lähes välittömästi venemiehien koulu ja porukka mökkipoikia. Historioitsija Sergei Miljaev. uskonnollisten selviytymistastoa koskevien painettujen julkaisujen kirjoittaja, lähetettiin Valaamaan valitsemaan käsikirjoituksia ja kirjoja luostarin kirjastosta ja arkistosta. Vuonna 1941 Miljajevin kaksisivuinen julkaisu luostarista ilmestyi Bezbozhnik-lehdessä otsikolla "Entinen obskurantismin ja vakoilun pesä". Miljajev esitti luostarin arkistosta löytämiensä asiakirjojen perusteella (tarkkojen lainausten kanssa) useita syytöksiä luostarin veljiä vastaan. Kaikki Miljajevin käyttämät asiakirjat on säilytetty. Vuonna 1940 Miljajev julkaisi artikkelin luostarista At the Turn -lehdessä, jossa kerrottiin seuraavaa:
ellauri216.html on line 1111: Vuoteen 1940 asti Valaam oli pieni "munkkien valtio" - obskurantisteja, riistäjiä, pankkiireja, sitten - vakoojia ja sabotöörejä, kansainvälisen vastavallankumouksen etuvartio Neuvostoliiton rajalla. Tämä "valtio" oli pinta-alaltaan 30 kertaa suurempi kuin Vatikaani - paavin "valtio", kaksi kertaa suurempi kuin Monacon ruhtinaskunta - osa feodaalista Eurooppaa. Ja Valaam munkkien tulot olivat neljä kertaa suuremmat kuin Monacon ruhtinaskunnan tulot. Miljajev totesi, että "koko Valaamin historia 1918-1940. on tarina Neuvostoliiton vastaisesta etuvartiosta Neuvostoliiton luoteisrajoilla". Miljajev valitsi luostarin kirjastosta 1 191 kirjaa vientiin Neuvostoliittoon, mutta ennen Suuren isänmaallisen sodan alkua kaikkia ei viety.
ellauri216.html on line 1113: Syksyllä 1940 itse Valaamin saarella, luostarin rakennuksissa, järjestettiin venemiehien ja hyttipoikien koulu. jonka jäsenet menivät vuonna 1941 puolustamaan Leningradia. 20. syyskuuta 1941 suomalaiset miehittivät Valamon saariston. Suurin osa luostarin rakennuksista säilyi, mutta luostarin omaisuus vaurioitui. Joten luostarin suuren Andreevsky-kellon kieli, joka painoi 16 tonnia, revittiin irti ja kolmas osa sahattiin (se vietiin pois jonnekin). Vuosina 1942-1944 luostari kunnostettiin ja sitä käytettiin. Suomen armeija maksoi luostarin asumisen rakennuksissaan, ja tätä maksua vastaan luostari osti ruokaa itselleen. Vain pieni osa vuonna 1940 evakuoiduista veljistä palasi Valaamaan, ja luostarit osallistuivat taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan (kaksi sai Suomen ritarikunnan).
ellauri216.html on line 1115: Neuvostoliiton joukkojen läsnäolon aiheuttamia vahinkoja luostarille käyttivät fasistiset propagandistit. Luostarissa vieraili usein saksalaisia, jotka ottivat siitä kuvia, sekä muiden fasistisen blokin maiden - Bulgarian, Romanian, Slovakian, Unkarin ja Kroatian - edustajia. Näistä vierailijoista hyötyivät luostarin veljet – heidän kauttaan munkit lähettivät Valaamilaisille kirjeitä ja valokuvia muihin maihin. Elokuussa 1942 Valaamissa vieraili italialainen kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja Lino Pellegrini, joka jätti yksityiskohtaisen raportin fasistisen puolueen "Il popolo d'Italia" virallisissa painetuissa elimissä (noin kuukautta myöhemmin valkoinen emigrantti painoi sen uudelleen." Paris Bulletin").
ellauri216.html on line 1117: Vaikea oli kysymys suhtautumisesta Neuvostoliiton sotavankeihin. 27. joulukuuta 1941 aloitteleva insinööri Vladimir Kudrjavtsev vaati kirjallisesti apotti Kharitonilta rahaa lähettämään luostarille Neuvostoliiton sotavankien ravinnon parantamiseksi. Khariton kieltäytyi, koska kyse oli Valamista vuonna 1940 vietyjen kaapeleiden myynnistä, johon Kudrjavtsev vastasi: "En kerro sinulle, Kristus itse." Tammikuun 4. päivänä 1942 Kudrjavtsev kirjoitti uudelleen apotti Kharitonille tästä asiasta, jolle Khariton vaati häntä poistumaan luostarista. Tämän seurauksena Kudrjavtsev poistettiin luostarista. Maaliskuussa 1944 luostari suostui ottamaan vastaan Petsamon luostarin munkit heidän vaikean tilanteensa vuoksi sodan olosuhteissa.
ellauri216.html on line 1119: 19.9.1944 suomalaisjoukot ja munkit poistuivat Valaamin saaristosta. Myöhemmin sinne sijoitettiin Pitkärannan sellutehtaan aputila. organisoitiin metsätalous ja kunnostettiin luostarin sääasema.
ellauri216.html on line 1127: 18. tammikuuta 1993 patriarkka Aleksius II :n asetuksella arkkimandriitti Pankraty (Zherdev). 2. kesäkuuta 2005 lähtien - Troitskin piispa nimitettiin luostarin apottiksi. Hänen valvonnassaan on Hegumen Methodius (Petrov). joka on myös ortodoksisen kulttuuri- ja koulutuskeskuksen "Valaamin valo" johtaja.
ellauri216.html on line 1128: 27. helmikuuta 1994 arkkimandriitti Pankraty pyhitti uudelleen Valaam- luostarin kappelin Sinopskajan rantakadulla Pietarissa. mikä saattoi päätökseen tämän kappelin palauttamisen luostarille.
ellauri216.html on line 1130: Vuonna 1998 Valamon luostarin veljien lausunto ekumenian haitallisuudesta ja yhteistyöstä Kirkkojen Maailmanneuvoston (WCC) kanssa sai suuren julkisen kohun. "Osallistuminen KM:n toimintaan kirkolliseen pohjaanharhaoppi", Valaamin luostarin veljet sanoivat lausunnossaan, "pakottaa väistämättä ekumeenisen liikkeen ortodoksiset osallistujat kohtelemaan heterodoksisia yhteisöjä tasa-arvoisina Pyhän Hengen siunaamina 'kirkkoina', mikä rikkoo yhden, pyhän, katolisen dogmaa. ja apostolinen kirkko." Lausunnon allekirjoitti 150 luostarin munkkia, mukaan lukien papisto, jotka vastustivat jyrkästi yhteisiä "ekumeenisia rukouksia" erityisesti uuden ajan Suomen ortodoksisen kirkon kanssa, jonka piispat halusivat myös palvella Valamalla.
ellauri216.html on line 1134: Joulukuun 13. päivänä 2005 soi ensimmäistä kertaa 1000-puolainen evankelista - kello "Pyhä Andreas Ensikutsuttu", joka asennettiin luostarin kellotorniin osana vanhan kellotapulin kunnostusohjelmaa.
ellauri216.html on line 1135: 14. - 17. syyskuuta 2007 luostarissa vieraili luostarin apotti, patriarkka Aleksius II, 16. syyskuuta Smolensk Sketessa hän vihki temppelin Smolenskin Jumalanäidin ikonin kunniaksi ; temppelin vihkimisen jälkeen hän palveli siinä ensimmäisen jumalallisen liturgian. Jumalanpalveluksen jälkeen patriarkka luovutti Valaamin luostarin apottille piispa Pankratiukselle Moskovan Oikeususkoisen Prinssi Danielin ritarikunnan (II asteen) - arkkipastoraalityön huomioimiseksi ja hänen palveluksensa 20-vuotisjuhlan yhteydessä pyhässä arvossa.
ellauri216.html on line 1143: Valaam-luostari on stauropegiaalinen, eli se on Moskovan ja koko Venäjän patriarkan suorassa valvonnassa ja kanonisessa hallinnossa. Ristiinnaulittu, käännettynä sanatarkasti. Patriarkka Aleksius II :n asetuksella luostari entisöitiin Valamon luostariin, josta on säädetty Valamon luostarin vanhassa peruskirjassa, joka on hyväksytty käyttöön myös patriarkan asetuksella. Pyhän Bileamin peruskirja laadittiin Athoksen luostarien tyypin ja vakavuuden mukaan; käskee "ei tehdä apottille mitään ilman veljien neuvoa". Siksi vanhempien veljien hengellinen neuvosto kokoontuu säännöllisesti, johon kuuluvat apotit, rippiri, dekaani, hotellinpitäjä, sakristi, hegumenin apulainen pyhiinvaeltajien vastaanottamiseksi, sketopäät, rahastonhoitaja, taloudenhoitaja ym ym.
ellauri216.html on line 1145: Apotti piispa Pankraty kertoi yksityiskohtaisesti Valaam-luostarin arjen rutiineista ja jumalanpalvelusten erityispiirteistä ortodoksisessa lehdistössä.
ellauri216.html on line 1148: Klo 13:00 - lounas veljesravintolassa. Aterian aikana yksi veljistä lukee patristisia kirjoituksia. Koko veljien läsnäolo on pakollista. Lukemisen jälkeen rehtori antaa siunauksen merkiksi lukijalle osan ateriastaan, jonka hän ottaa kiitollisuudella ja hellästi vastaan. Aterian jälkeen joka päivä klo 13.30 rukouspalvelu luostarin perustajien, Valaamin ihmetyöntekijöiden Pyhän Sergiuksen ja Hermanin pyhäkössä, ja keskiviikkona rukouspalvelu arvostetulla luostarin listalla. Jumalanäidin ikoni, nimeltään "All-Tsaritsa". Sunnuntaina vesperin jälkeen katedraalissa tarjoillaan rukouspalvelu akatistin kanssa Pyhälle Sergiukselle ja Hermanille. Klo 21 - lähtö temppelistä.
ellauri267.html on line 1343: Aina silloin tällöin on mahdollista löytää kirja, joka inspiroi ja liikuttaa sinua, ja tämä kirja teki sen puolestani. Lukiessaan prinsessa Alicen, Edinburghin herttuan prinssi Philipin äidin elämäkertaa, kirjailija mainitsee tätinsä, suurherttuatar Elizabethin, jolla oli syvällinen vaikutus Aliceen luostarin perustamisella sekä köyhien hoitoon ja ruokkimiseen. Kirjoittaja suositteli erittäin rouva Almedingenin Elizabethin elämäkertaa, ja minulla oli onni löytää käytetty kopio tästä vuonna 1964 julkaistusta kirjasta.
ellauri267.html on line 1349: Leskeus avasi toisaalta Elizabethille rahahanat. ja mahdollisuuden luoda hurskauden ja hyväntekeväisyyselämän. Hän varttui luterilaisena kotimaassaan, mutta Venäjällä ollessaan hän rakastui Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja kääntyi sinne. Huolellisen harkinnan jälkeen hän alkoi käyttää huivia ja rakensi luostarin ja yhteisön hoitaakseen, ruokkiakseen ja opettaakseen Moskovan köyhiä. Tämä oli kukoistava yhteisö ja teki merkittävää hyväntekeväisyystyötä. Oli erittäin valitettavaa, että Romanovien dynastian kukistuminen ja kommunismin nousu vaikuttivat vahingollisesti yhteisöön ja Elisabetin elämään.
ellauri282.html on line 395: Trappist on suojattu nimi, jota voidaan käyttää vain benediktiiniläisten trappistiluostareiden munkkien valvonnassa tehdystä luostarioluesta. Lisäksi vaatimuksena on, että olut pannaan luostarin tiloissa ja että panimon tuotto käytetään luostarin ylläpitoon ja sosiaalityöhön. Nimeen oikeutettuja luostareita on 11, ja kuusi niistä sijaitsee Belgiassa. Muut trappistipanimot sijaitsevat Itävallassa, Alankomaissa (kaksi), Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Italiassa.
ellauri282.html on line 399: Trappistit, jotka virallisesti tunnetaan nimellä Cisternians of Strict Observance (latina: Ordo Cisterciensis Strictioris Observantiae, lyhennettynä OCSO) ja alun perin nimeltään La Trappen Neitsyt Marian reformoitujen kystertsiläisten ritarikunta, ovat katolinen uskonnollinen veljeskunta. He noudattavat Pyhän Benedictin sääntöä ja heillä on sekä munkkien että nunnien yhteisöjä jotka tunnetaan trappisteina ja trappistinnoina. Ne on nimetty La Trappe Abbeyn mukaan, luostarin, josta liike ja uskonnollinen järjestys sai alkunsa. Liike sai alkunsa uudistuksista, jotka apotti Armand Jean le Bouteillier de Rancé esitteli vuonna 1664, mikä johti myöhemmin trappistiseurakuntien luomiseen ja lopulta viralliseen perustuslakiin erillisenä uskonnollisena järjestyksenä vuonna 1892.
ellauri282.html on line 430: 10. joulukuuta 1941 Thomas Merton saapui Getsemanin luostariin ja vietti kolme päivää luostarin guesthousessa odottaen hyväksyntää ritarikuntaan. Aloitteleva mestari tuli haastattelemaan Mertonia arvioiden hänen vilpittömyyttään ja pätevyyttään. Sillä välin Merton pantiin töihin lattioiden kiillottamiseen ja astioiden pesuun. Frederic Dunne, Getsemanin apotti vuodesta 1935, hyväksyi hänet luostariin postulaatiksi 13. joulukuuta. Mertonin ensimmäiset päivät eivät sujuneet ongelmitta. Hänellä oli vakava vilustuminen vierailustaan guesthousessa, jossa hän istui avoimen ikkunan edessä todistaakseen vilpittömyytensä. Olis vaan puunannut niitä lattioita. Alkuviikkojen aikana Getsemanissa Merton opiskeli monimutkaista kystercian viittomakieltä sekä päivittäistä työ- ja palvontarutiinia.
ellauri282.html on line 436: 19. maaliskuuta 1944 Merton teki väliaikaisen lupauksensa ja hänelle annettiin valkoinen hattu, musta olkapää ja nahkavyö. Marraskuussa 1944 James Laughlin julkaisi käsikirjoituksen, jonka Merton oli antanut ystävälle Robert Laxille edellisenä vuonna osoitteessa New Directions: runokirja nimeltä Thirty Poems. Mertonilla oli ristiriitaisia tunteita tämän teoksen julkaisemisesta, mutta Dunne pysyi päättäväisenä, koska Merton jatkoi kirjoittamistaan. Vuonna 1946 New Directions julkaisi toisen Mertonin runokokoelman, A Man in the Divided Sea, joka yhdistettynä kolmeenkymmeneen runoon, herätti hänelle tunnustusta. Samana vuonna Harcourt Brace & Company hyväksyi Mertonin käsikirjoituksen The Seven Storey Mountainiin julkaistavaksi. Seitsemänkerroksinen vuori, Mertonin omaelämäkerta, kirjoitettiin kahden tunnin välein luostarin scriptoriumissa henkilökohtaisena projektina.
ellauri282.html on line 442: Mertonin apotti Dunne kuoli 3. elokuuta 1948 matkustaessaan junassa Georgiaan. Dunnen poismeno oli tuskallinen Mertonille, joka oli alkanut katsoa apottia vähän muutenkin kuin isähahmona ja henkisenä mentorina. Elokuun 15. päivänä luostariyhteisö valitsi uudeksi apottiksi Dom James Foxin, Yhdysvaltain entisen laivaston upseerin. Lokakuussa Merton keskusteli hänen kanssaan jatkuvasta vetovoimastaan karthusialaisia ja kamaldolilaisia ritarikuntia kohtaan ja heidän emeriittisestä elämäntavastaan, johon Fox vastasi vakuuttamalla Mertonille hänen (ja hänen tienestiensä) kuuluvan Getsemaniin. Fox salli Mertonin jatkaa kirjoittamistaan, koska Merton oli nyt saavuttanut huomattavaa tunnustusta luostarin ulkopuolella. 21. joulukuuta Merton vihittiin subdiakoniksi. Vuodesta 1948 lähtien Merton tunnisti itsensä anarkistiksi. (Mit vit? No sitä että Mertonista tuli vasemmistoaktivsti silloin kun se ei ollut yhtään sopivaa. Nähdessään käsikirjoitetun version Seitsemänkerroksisesta vuoresta sensorit hylkäsivät sen, koska se sisälsi lukuisia viittauksia seksiin ja juomiseen. Hälinä Seitsemänkerroksisesta vuoresta lopulta ratkesi, mutta pian sensorit olivat jälleen huolissaan Mertonin kirjoituksista sodasta ja rauhasta. Sodasta ei saanut kirjoittaa, ainoastaan rauhasta. Piis. Kiistanalainen koomikko Lenny Bruce päätti usein yökerhotoimintansa lukemalla esseestä, jonka Merton kirjoitti Saksan natsijohtajasta Adolf Eichmannista ja jossa Merton kyseenalaistaa maailman järkeä.
ellauri282.html on line 444: 5. tammikuuta 1949 Merton matkusti junalla Louisvilleen ja haki Yhdysvaltain kansalaisuutta. Samana vuonna julkaistiin Seeds of Contemplation, The Tears of Blind Lions, The Waters of Siloe ja The Seven Storey Mountainin brittiläinen painos otsikolla Elected Silence. 19. maaliskuuta Mertonista tuli ritarikunnan diakoni, ja 26. toukokuuta (helatorstaina) hänet vihittiin papiksi pitäen ensimmäisen messunsa seuraavana päivänä. Kesäkuussa luostari vietti satavuotisjuhlavuottaan, jonka kunniaksi Merton kirjoitti kirjan Gethsemani Magnificat muistoksi. Marraskuussa Merton aloitti opettaa mystistä teologiaa Getsemanin aloittelijoille, josta hän nautti suuresti. Tähän mennessä Merton oli valtava menestys luostarin ulkopuolella, ja The Seven Storey Mountainia on myyty yli 150 000 kappaletta. Seuraavina vuosina Merton kirjoitti monia muita kirjoja, jotka keräsivät laajan lukijakunnan. Hän tarkisti Seeds of Contemplationin useita kertoja ja piti varhaista painostaan virhealttiina ja epäkypsänä. Ihmisen paikka yhteiskunnassa, näkemykset yhteiskunnallisesta aktivismista ja erilaiset lähestymistavat mietiskelevään rukoukseen ja elämään nousivat hänen kirjoituksissaan jatkuviin teemoihin.
ellauri282.html on line 446: Tänä erityisen hedelmällisenä aikana Mertonin uskotaan kärsineen suuresta yksinäisyydestä ja stressistä. Eräs tästä viittaava tapaus on ajo, jonka hän teki luostarin jeepillä, jonka aikana mahdollisesti maanistilassa toiminut Merton liukui epäsäännöllisesti tien ympäri ja melkein aiheutti etutörmäyksen.
ellauri282.html on line 451: Siitä huolimatta Merton saavutti lopulta yksinäisyyden, jota hän oli pitkään halunnut asuessaan erakkorakennuksessa luostarin alueella vuonna 1965. Vuosien mittaan hän kamppaili ajoittain joidenkin apottiensa kanssa siitä, ettei häntä päästetä ulos luostarista huolimatta hänen kansainvälisestä maineestaan ja laajasta kirjeenvaihdosta monien kanssa. päivän tunnettuja hahmoja.
ellauri282.html on line 532: 1982, Nhất Hạnh ja Chân Không perustivat Luumukylän luostarin, siis viharan Dordogneen lähellä Bordeaux'ta Etelä -Ranskassa. Luumukylä on Euroopan ja Amerikan suurin buddhalainen luostari (tosin se on Euroopassa), jossa on yli 200 luostaria ja yli 10 000 kävijää vuodessa. Luostarit, jotka ovat avoinna yleisölle suuren osan vuodesta, tarjoavat jatkuvia retriittejä maallikoille, kun taas Interbeing-järjestys järjestää retriittejä tietyille etuoikeutetuille maallikoiden ryhmille, kuten perheille, teini-ikäisille, sotaveteraaneille, viihdeteollisuudelle, kongressin jäsenille, lainvalvontaviranomaisille ja värin ihmisille. Nhất Hạnh on julkaissut yli 130 kirjaa, joista yli 100 englanniksi, joita oli tammikuuhun 2019 mennessä myyty yli viisi miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. No ei ihan kuuhun menoa, Camilla Läckbergilläkin on huisisti enemmän. Toisaalta Costaricalainen diplomaatti Christiana Figueres on sanonut, että Nhất Hạnh auttoi häntä voittamaan henkilökohtaisen kriisin ja kehittämään syvää kuuntelua ja empatiaa, jota kyllä tarvitaan Pariisin ilmastosopimuksen helpottamiseksi.
ellauri294.html on line 445: Umberto Eco kuvailee romaanissaan Baudolino skiapodin nimeltä Gavagai. Olennon nimi "Gavagai" on viittaus Quinen esimerkkiin käännösten määrittämättömyydestä. Saman Umberto Econ romaanissa Ruusun nimi luostarin osastotaloa koristavat kaiverrukset "tuntemattomien maailmojen asukkaista", mukaan lukien "skiapodit, jotka juoksevat nopeasti yhdellä jalallaan ja kun he haluavat suojan auringolta ojentautuvat pitkä jalkansa pystyssä kuin sateenvarjo." Pyllynreijän sijainti jää mysteerixi, ehkä ukko Nooa voisi neuvoa.
ellauri316.html on line 818: A. A. Vlasovin ja ROA-taistelijoiden muistomerkki Novodiveevon naisortodoksisen venäläisen luostarin hautausmaalla New Yorkissa, Yhdysvalloissa.
ellauri342.html on line 201: Ja niin, seuraavana päivänä, kun vespers puhuttiin, Tistet Védène astui paavinpalatsin pihalle. Paikalla oli kaikki korkeat papistot, kardinaalit punaisissa kaapuissa, paholaisen asianajaja mustassa sametissa, luostarin apotit pikkuhiireineen, Saint-Agricon kirkkoherrat, mestarin purppurat, myös alemmat papistot, paavin sotilaat täydessä univormussa, kolme katuvien veljeskuntaa, Mont Ventoux'n erakot raivokasvoineen ja pieni pappi, joka menee taakse kantaen kelloa, vyötäröä myöten alastomia lippuveljet, kukkaiset sakristaanit tuomarien viitteissä, kaikki , kaikki, jopa pyhän veden antajat, ja se joka sytyttää ja se joka sammuttaa... ei ollut ketään puuttuvaa... Ah! se oli kaunis vihkimys! Kellot, sähinkäiset, auringonpaiste, musiikki,ja aina ne hullut tamburiinit johtavat tanssia siellä, Avignonin sillalla...
ellauri342.html on line 202: Ja niin, seuraavana päivänä, vespereiden jälkeen, Tistet Vedene astui sisään paavin palatsin pihalle. Kaikki pääpapit olivat siellä, kardinaalit punaisissa kaapuissa, paholaisen asianajaja mustassa sametissa, luostarin apottit pienissä hiiroissaan, kirkon vartijat Saint-Agrico ja kuorokoulun purppuraviitat. Arvo ja Paikalla oli myös arkistopappeja, paavin vartija täydessä asussa kolme vankeuslaitosten veljeskuntaa, Mount Ventoux -eremitit heidän villi ilmeensä ja pieni virkailija, joka seurasi heitä kantaen omaansa kello. Siellä oli myös vyötäröä myöten alastomia lippuveljeksiä sakristalaiset, itävät tuomarin kaavut ja kaikki ja kaikki, jopa pyhän veden annostelijat ja ne, jotka sytyttävät ja ne, jotka sammuttavat, kynttilät... Yksikään niistä ei puuttunut... Se oli hienoa vihkiminen! Kellot, ilotulitus, auringonpaiste, musiikki ja, kuten aina, tamburiinia soittavat fanaatikot johtavat tanssia, tuolla, _sur le pont d'Avignon_.....
ellauri345.html on line 468: Ottilien nimessä hän osoitti pyhää, joka silmäsairaiden suojeluspyhimyksenä oli perustanut luostarin Odili-vuorelle Schwarzwaldissa.Hän kutsuu häntä myös "silmänvaloksi" miehille, jotka näkevät häntä, kyllä, hänen nimessään voi muistaa seneän valon, joka on sairaiden silmien etu ja kaiken ulkonäön koti hänen sisällään. Häntyröi tämän vastakohtana Lucianen nimen yes ulkonäön tuskallisen hehkun yes hänen aurinkoisen, laajan elämänpiirinsä Ottilienin kuuhun, salaperäiseen. Mutta kuten aivan hän jattää syrjään hänen lempeytensä, ei vain Lucianen valheellinen villi, vaan myös näiden rakastajien oikeamielisyys, niin hänen luonteensa lievä hohto asettuu vihamielisen loisteen ja raittiin valon väliin. Kiihkeä hyökkäys, josta novelli kertoo, oli suunnattu päin rakastajan näköä; Tämän kaiken ilmentymän vastustavan rakkauden henkeä ei voitaisi tarkemmin ilmaista. Intohimo pysyy loukussa kiertoradalla, munajuusto pystyy edes antamaan uskollisuuden tunnetta syöjälle. Ottaen mukaan, että kauneus on joutunut kaiken ulkonäön uhriksi kuuluvaan, sen kaoottisen luonteen täytyisi puhjeta tuhoisalla tavalla, jos hengellisempi elementti ei pystyisi rauhoittamaan ulkonäköä. Katso myös puolueellisuus. (Jaa mixi?)
ellauri346.html on line 135: Kiovan suunnan joukkojen ryhmän nro 18 6. maaliskuuta 1919 päivätyn määräyksen mukaan Shchors nimitettiin 1. divisioonan päälliköksi Lokotoshin sijaan. 7. maaliskuuta 1919 Ukrainan kansantasavallan armeija valtasi Berdychivin kaupungin. Jo 9. maaliskuuta kaupungin alueelle saapui ensimmäisen Ukrainan neuvostodivisioonan päällikkö Mykola Shchors, jonka tehtävänä oli poistaa bolshevikkeja uhkaava tilanne. Kovien taistelujen seurauksena, joihin Ivanovo-Voznesensky-rykmentti, kaksi panssaroitua junaa Luhanskista sekä aseelliset paikalliset työväenjoukot osallistuivat yhdessä šorsivien kanssa, Ukrainan kansantasavallan joukot lyötiin ja työnnettiin takaisin Novohrad-Volynskyi 19. maaliskuuta. Bolshevikit vangitsivat Berdychivin. Taistelujen aikana Mykola Shchors pystytti havaintopisteensä yhteen Paljaskarmeliitin luostarin torneista, josta hän johti Neuvostoliiton joukkoja. Aika törkeetä!
ellauri372.html on line 192: Vuosina 1930–1936 Kolbe teki sarjan lähetystöitä Itä - Aasiaan. Hän saapui ensin Shanghaihin, Kiinaan kuin Wilho Pylkkänen, mutta ei onnistunut keräämään siellä seuraajia. Seuraavaksi hän muutti Japaniin, missä hän oli vuoteen 1931 mennessä perustanut fransiskaaniluostarin, Montalbano Sono, Nagasakin laitamille.
ellauri372.html on line 193: Kolbe rakennutti luostarin vuorenrinteelle. Shinto- uskomuksen mukaan tämä ei oikein sopinut harmoniaan luonnon kanssa. Kuitenkin, kun Yhdysvallat pudotti atomipommin Nagasakiin, fransiskaaniluostari säilyi hengissä, toisin kuin Immaculate Conception Cathedral, joka oli ollut vuoren puolella, joka otti räjähdyksen päävoiman. Eli kuka oli oikeassa häh? Shinto vai Kulta-Into Pii?
ellauri372.html on line 194: Vuoden 1932 puolivälissä Kolbe lähti Japanista Malabariin Intiaan, missä hän perusti toisen luostarin, joka on sittemmin suljettu.
ellauri381.html on line 192: Se muodostui Neuvostoliiton asevoimien ylimmän johdon esikunnan 23. elokuuta 1941 antamalla määräyksellä osasta pohjoisrintaman joukoista, nimittäin 7., 14. ja 23. armeijan hallinnasta, jotka puolustivat klo. rintaman luomisen aika linjalla Barentsinmereltä Laatokajärvelle. Rintaesikunnan sijainniksi määrättiin Belomorskin kaupunki (Karjalais-Suomen SSR. Karjalan kielellä Šuomua - "soinen maa", suomeksi Sorokka). Ensimmäiset kirjalliset maininnat Sorokajoen asutuksesta ( karjalan kielellä saari - "saari", karjalan kielellä joki - "joki"; "saarijoki", Vyg -joen haaran nimi ) ovat vuodelta 1419. Sieltä kuuluisan luostarin perustajat, vanhimmat German ja Savvaty, lähtivät Solovkiin vuonna 1429. Vuodesta 1551 lähtien Sorotskajan merenrantakylästä tuli tsaari Ivan Julman asetuksella Solovetskin luostarin perintö.
xxx/ellauri116.html on line 194: Yleensä on just se käsitys, että vaan rikkaat hienostorouvat anto lapsensa pois. Mut myös köyhähköt ammatinharjoittajaperheet (anakronismi, kaskun ei yxinyrittäjät) hylkäsi lapsensa johkin nunnaluostarin portaille, tai lähetti ne mahd. halvan imettäjän hoiviin maaseudulle. Kaikki antoi lapset veke, jopa Émilen isäpappa.
xxx/ellauri154.html on line 127: Isä Zosima oli iloissaan tavattuaan vihdoinkin todellisen jumalankantaja-askeetin, joka oli kohonnut munkki (tai siis nunna)elämän täydellisyyteen. Hänen pyynnöstään Maria kertoi hänelle siihenastiset elämänvaiheensa. Lopuksi Maria pyysi Zosimaa, joka oli pappismunkki, tulemaan seuraavana vuonna suurena torstaina pyhä ehtoollinen mukanaan Jordanin rannalle. “Sen jälkeen kun tulin erämaahan, en ole saanut pyhää ehtoollista”, hän sanoi. "Vaan näitä kovia muruja." Lopuksi hän pyysi abba Zosimaa välittämään igumeni Johannekselle terveiset, että tämän pitäisi kiinnittää huomiota erinäisiin epäkohtiin luostarissa. Nunnien olisi nukuttava päinmakuulla eikä selällään. Kahvin kanssa ei tulisi tarjota munkkeja. Isä Zosima ihmetteli, kuinka Maria saattoi olla perillä hänen luostarinsa asioista. Hän lankesi maahan Marian edessä kuin sade ja palasi Jumalaa kiittäen luostariinsa.
xxx/ellauri208.html on line 441: Euroopan vanhimman luostarin Ligugen krääsäkaupasta sai ostaa munkkien vähän käyttämiä käsityölehtiä. Michel taitaa olla tupakoizija. Sekin vielä. Nietzsche sen tiesi: kristinusko on pohjimmiltaan ämmämäinen uskonto. Rähmälläänoloa kädet ristissä ja jalat harallaan, Jee-suxen toisen tulemisen odotusta. Toisella kerralla se tuppaa kestämäänkin pidempään. Tässä niteessä vielä naputellaan numeroita naisellisen näköisiin vähä-älyisiin simpukkapuhelimiin. Kummallista pelleilyä, omituinen faabeli. Tärkimöllä on vieläpä faxinumero, ei, 2 faxia. Kyllä hommat vanhenevat sitten äkkiä.
xxx/ellauri261.html on line 101: Valamon luostarista tuli Ambrosiukselle korkeakoulu julkisuuteen. Nimellä Ambrosius arkkipiispa Paavali vihki hänet luostarikutsumukseen ja papiksi 1979. Suunnitelmat hillomunkin elämästä eivät kuitenkaan toteutuneet. Hänestä tuli 1977 luostarin taloudenhoitaja. Silloin hän rohkeasti aloitti Uuden Valamon jälleenrakentamisen. Veljestön asuntolan, hotellin, kulttuurikeskuksen ja kansanopiston valmistuttua hänet valittiin 1988 piispaksi.
xxx/ellauri292.html on line 252: Charles Meryonin mukaan hän sai haltuunsa keskiaikaisen italialaisen käsikirjoituksen, joka oli kopioitu jossain Syyriassa sijaitsevan luostarin asiakirjoista. Tämän asiakirjan mukaan suuri aarre oli piilotettu moskeijan raunioiden alle satamakaupungissa Ashkelonissa, joka oli ollut raunioina 600 vuotta. Vuonna 1815 hän matkusti tämän kartan perusteella Ashkelonin raunioihin Välimeren rannikolla Gazan pohjoispuolella ja suostutteli ottomaanien viranomaiset sallimaan hänen kaivaa paikka. Jaffan kuvernööri Muhammad Abu Nabbut määrättiin seuraamaan häntä. Tämä johti ensimmäiseenarkeologiset kaivaukset Palestiinassa.
xxx/ellauri319.html on line 105: 17. heinäkuuta 1941 hänet nimitettiin itäisten miehitettyjen alueiden valtakunnanministeriksi. Tässä asemassa hän järjesti kulttuuriomaisuuden ryöstön Neuvostoliitossa. Suurin osa arvoesineistä meni mustille markkinoille. Vain muutama heistä palautettiin. Esimerkiksi Pihkovan-Petšerskin luostarin aarteet.
118