ellauri032.html on line 116: Blaise Pascal (19. kesäkuuta 1623 Clermont-Ferrand – 19. elokuuta 1662 Pariisi) oli ranskalainen matemaatikko, fyysikko ja uskonnollinen filosofi. Hän edisti luonnontiedettä rakentamalla taskulaskimia, kehittämällä todennäköisyysteoriaa (Pascalin veto), tutkimalla nesteiden ja kaasujen virtausta, ja selventämällä paineen ja tyhjiön käsitteitä. Pascalin mitalla mitataankin painetta. Pikku-Paulilla pissa tuli niin paineella, että sen kusi lensi vessanpöntön kannen sisäseinälle. Ei mennyt ajoissa kuselle, kun leikit oli just kivoja.
ellauri037.html on line 573: Äiti alkoi kirjottaa menestysromaaneja kun Arttu lähti Berliiniin. Arttu kuunteli Berliinissä Fichteä mut heti tuli riitoja, ja Fichten luennot oli tylsiä ja vaikeetajusia. Sitähän ei voi Sopesta sanoa, se menee kansaan kuin häkä, ja se mitä ei ymmärrä, kuulostaa kuitenkin kohtalokkaaan hienolta. Ei se pitänyt Schleiermacheristakaan, se oli liian jumalinen. Sope suuntas kohti ateismia. Sope luki Platon, Kantin ja Fichten lisäxi tiedelehteä ja Schellingiä, Friesiä (?), Jacobia, Baconia ja Lockea. Sivuaineina oli filologiaa (se harrasti kökköä etymologiaa vielä seniilinä) ja luonnontiedettä.
ellauri112.html on line 170: --Jos mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, »esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» älyntaipumuksemme kömpelyyttä. Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa.
xxx/ellauri013.html on line 366: Filosofia päinvastoin kuin luonnontiede syntyy eräänlaisesta itsetehostuksesta: meidän pyrkimyksenne uskotaan tärkeiksi maailmankaikkeuden tarkoituksen kannalta ja tapahtumien kulun uskotaan ajan mittaan muovautuvan suurin piirtein toiveittemme mukaiseksi. Luonnontieteet ovat luopuneet tuonkaltaisesta optimismista, mutta ne ovat kallistumassa kohti toisenlaista optimismia: älymme avulla me voimme tehdä maailmasta sellaisen, että se tyydyttää enimmät tarpeemme. Toivottavasti tämä ei tulevien sukupolvien mielestä näytä yhtä järjettömältä.
xxx/ellauri237.html on line 376: Puistoja haravoinut Hilma-täti tuli Suopeltoon auttamaan ihan pikkurahalla, ei tarvinnut sen tautta säästeliään ex-rikkaan isoisän pyöriä Kurjalassa lautapalttoossa kuin väkkärä. Kaikki oli tän Karjalan Pollyannan ansiota, tuumi Paula, vaikka Marke ize syytti johtoportaan väkeä. Mutta eihän sitä koskaan voinut tietää, ehkä Jumala tolleen heittää noppaa ja joskus puuttuu asiaan, joskus ei! Se on korkeemmassa kädessä. Ei tää ole mitään luonnontiedettä, vaan transhumanismia.
5