ellauri031.html on line 587: Juonen kehittely on lisäxi kaavamaista ja epäuskottavaaa, henkilöt tekevät esimerkixi keskenään teennäisiä sopimuxia. Sariola ei liioin kykene luomaan tai säilyttämään jännitystä, sillä supisuomalaiseen tapaan hän ei osaa vihjata vaan alleviivaa mitättömimmänkin käänteen. Kuolemaani saakka -romaanin lause "Hän totesi arvioineensa miehen luonteen täysin oikein" on ikävä kyllä tyypillistä Esa-Mauria. Juonenkin tasolla lukijan osaxi jää olla vain pelkkä passiivinen kuluttaja. Sariola ei siis ole tarinankertoja, vaan tarinantappaja, perinteisen pitkäpiimäinen selittäjä.
ellauri031.html on line 591: Vielä sietämättömämpää kuin Sariolan juonten kömpelyys on hänen kerrontatekniikkansa alkeellisuus. Sariolalle pitäytyminen normaaliproosassa, tuikitavallisessa minä sinä hän -muotoisessa kerronnassa, on varsin viisas valinta. Tajunnanvirta tai sisäinen monologi edellyttäisivät näet edes jonkinlaista kielellistä lahjakkuutta. Sariola sen sijaan pudottaa kavaletin toisensa jälkeen kuin maailman monin poni Polle, hänen kielikuvansa ovat naurettavuuteen asti kuluneitä ("viiltävä kaipuu") ja dialogi puisevan epäpuheenomaista ja yxitasoista. Tsygologi kaatuu rämähtäen fläppitaulun perässä, kirjan henkilöt eivät edes hätkähdä. Kummankin romaanin ulkopuoliset kertojat ja Rakkaan ystävän minäkertoja tulkizevat jatkuvasti sekä tilanteet että henkilöt. Nämä idioottipsykologit eivät koskaan vaikene, vaan tappavat lukijan mielenkiinnon joka askelella. Tai eivät tapa, se syntyy kuolleena.
ellauri031.html on line 595: Sariolan texteissä mitään ei osata jättää avoimexi tai lukijan pääteltäväxi. Kertojat tulkizevat textin lukijan puolesta eikä sijaistekijä mitenkään ironisoi tai kyseenalaista kertojien tyrkyttämiä "totuuxia". Sariolan teoxet ovat siis vain katkismuskirjallisuuden eräs muoto, paizi moraalinen opetus on korvattu tsygologisella propagandalla. Kaiken lisäxi tämä propaganda on Glorian halpojen tunne izesi -testien tapaista rasti ruutuun -psykologiaa, kertoja on asettautunut heikkolahjaisimman ekonomilukijansa tasolle.
ellauri032.html on line 188: Sit on ne Penseet, joissa BP pelaa Montaignen (skeptikko) ja Epiktetoxen (stooikko) vastakkain, ja yrittää saada lukijan niin pyörälle päästään että se alkais uskoa katoliseen jumalaan. Montaignelta ei mulla ole vielä mitään, mut heräteostos on kyllä hyvin kuitattu.
ellauri035.html on line 87: Räävitön lastenrunoilija Sirsi Sunnas, kirosanaileva lehtimies-runoilija Reino Leino, tuntemattoman lounaismurteen kehittänyt Karin Toisiks-Paraske ja espoolainen modernisti Edith Södermalm avaavat lukijan eteen ihmiselon koko kirjon.
ellauri054.html on line 382: Tyypillisesti esseen kirjoittaja on amatööri. Esseisti tyrmää lukijan rohkealla yleistyxellä viidennessä erässä, Hannu kertoo tohkeissaan. Kulttuuri on kovaa agonia. Se tapahtuu julkisella areenalla, jossa ihminen on primitiivisimmillään. Hiki ja veri lentää. HK Riikonen tuntee izensä ihan häräxi. Seppo sä olet oikea sonni! Machismo as sheer poetry. Mä en oikeestaan ymmärrä miten joku voi olla valtavan henkisen paineen alla julkisen mielipiteen takia. Kuka välittää?
ellauri054.html on line 517: Browning oli eksoottinen luonne, jonka runoelmissa tuntuu hänen kreolilaisen verensä väreilyä. Hänen runoutensa, joka ikään kuin huohottelee ajatus- ja kuvittelurikkautensa alla, on omituinen kudos hentoa, syvällistä tunnelmaa ja ihmeellisiä, enemmän häämöttäviä kuin kuvattuja tapauksia, jotka kuitenkaan eivät kehity yhtäjaksoiseksi, ulkokohtaiseksi tapaukseksi, vaan pysyvät kummallisen intuitiivisen kuvitteluvoiman hahmottamina kohtauksina. Browningin vahvin ja luonteenomaisin muoto on draamallinen monologi, sen puitteissa hän loihtii lukijan mieleen eläytyvän, keskitetyn sisäisen kuvan jostakin draamallisesti jännitetystä tilanteesta, antaen puhtaasti sisäisin keinoin vähitellen tapauksen ulkohahmot lukijan mielikuvitukselle, mutta täytettynä niin intensiivisellä ajatus- ja elämänrikkaudella, että kuvaus saa huumaavan tehon.
ellauri054.html on line 523: Browningin nykymaine on pääosin hänen ”dramaattisten monologiensa” ansiota: näissä sanavalinnat eivät ainoastaan välitä lukijalle tapahtumia ja tapahtumapaikkoja, vaan myös paljastavat kertojan luonteen. Toisin kuin yksinpuheluissa, dramaattisissa monologeissa tarkoituksena ei ole se, mitä puhuja suoraan ilmaisee, vaan ennemminkin mitä hän epäsuorasti paljastaa itsestään. Sen sijaan, että hän ajattelisi ääneen, henkilöhahmo rakentaa itselleen puolustuksen, jonka läpi hän haastaa lukijan näkemään. Browning valitsi hahmoikseen äärimmäisiä, jopa psykopaateiksi luokiteltavia hahmoja, kuten runossaan ”Porphyria’s Lover”. Olikohan se psykopaatti izekin? (Lähde.)
ellauri058.html on line 418: Suvi Ahola näkee päivälehden kriitikon työskentelevän neljässä eri viiteryhmässä ja siksi hänellä on neljä eri roolia. Kriitikon työ on samaan aikaan niin toimittajana, tutkijana, lukijana kuin tarkkailijana toimimista.
ellauri058.html on line 428: Kritiikissä arvioidaan teoksen hyvyyttä tai huonoutta. Mutta mitä on hyvä kirjallisuus? Kimmo Jokinen (1997) sivuaa hyvän kirjallisuuden kriteereitä tutkiessaan suomalaista lukijamaisemaa. Hän huomaa eron tavallisen lukijan ja kirjallisuuden ammattilaisen eli kriitikon välillä. Tavallinen lukija odottaa sitä, että kieli on tuttua ja se on riittävän nopealukuista ja helppoakin. Aiheiltaan teokset ovat arkipäiväisiä. Henkilöt ovat tavallisia ihmisiä ja kerronta kytkeytyy henkilöiden kautta tavalliseen, yleensä työn, perheen ja läheisten ystävien täyttämään arkeen. Lisäksi hyvä kirjallisuus on todenmukaista. Lukijat ovat tarkkoja teosten faktoista. Vaatimus realistisuudelle tosin on voinut muuttua 2010-luvulle tultaessa varsinkin nuorten keskuudessa scifi-ja fantasiabuumin ansiosta. Tuija Saresma (2013) näkee fantasian suosion nousun mahdollisena vastaiskuna realistiselle fiktiolle. ”Kaunokirjallisuudelta toivotaan nykyisin --viihdettä ja fantasiaa, jännitystä, velhoja ja magiaa, tieteisspekulaatiota tai romantiikkaa.” (Saresma 2013: 241.)
ellauri058.html on line 432: Kriitikot ovat eri linjoilla hyvän kirjallisuuden kriteereistä. Jokinen nimeää neljä kriteeriä. Ensimmäinen kriteeri on se, että kirjallisuus on monipuolista ja luokittelematonta. Kriitikot arvostavat kirjallisuuden moniaineksisuutta ja kokeellisuutta. Toinen kriteeri hyvälle kirjallisuudelle onluova kieli tai tapa kirjoittaa. Kielen tulee olla luovaa, ja aiheiden käsittelyssä on yksilöllisiä piirteitä. Kolmas kriteeri on kirjallisuuden vaativuus. Kirjallisuuden pitää haastaa lukijaa älykkyydellään ja kielen avulla siten, että lukija pysyy valppaana. Neljäs kriteeri korostaa aihepiirien laajuutta. Kirjojen aiheet kattavat tasaisesti yhteiskunnan eri alueita ja suurta osaa muuta elämää. Aiheet kattavat niin hyvän kuin pahan. Jokinen esittää, että aihekirjoa yhtenäistää suomalaisuus. Kritiikeissä keskustellaan suomalaisesta identiteetistä ja suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin murroksesta. (Jokinen 1997: 32–33, 43–44, 77–79.) Kriitikoiden huomio kiinnittyy siis enemmän teosten muotoihin ja haastavuuteen kuin samaistettavuuteen kuten tavallisen lukijan huomiosta voidaan päätellä.
ellauri061.html on line 1150: Kirjan lopussa tapahtuu paljon ja nopealla syklillä. Kirjan eri juonenkäänteet nivoutuvat yhteen kirjan lopussa, mutta kirjan loppu on juurikin niin avoin kuin vain olla. Lukija jää pakostakin pohtimaan eri vaihtoehtoja kirjan lopulle. Tervo laittaa lukijan mielikuvituksen liikkeelle. Lukupiirimme keskusteli erilaisista vaihtoehdoista, mitä kirjassa oikeastaan tapahtuukaan. Olimme aika yksimielisiä kirjan lopusta, mutta varmoja emme suinkaan voineet olla. Mielenkiintoinen ja ehkä jopa ärsyttävä vivahde, kun ei oikeasti voi tietää, mitä Tervo on ajatellut kirjoittaessaan kirjan loppua, jos ylipäänsä mitään.
ellauri062.html on line 559: On totta, että Espen Aarsethin käsittelemät tekstit olettavat, että lukija ei lue niitä satunnaisessa järjestyksessä, mutta käytännössä lukijalla on täysi vapaus hypätä mihin tahansa tekstin skriptoniin. Perinteisen salapoliisikertomuksen lukijankin olisi tarkoitus edetä tekstissä lineaarisesti alusta loppuun, jotta kertomuksen jännite säilyisi, mutta todellisuudessa mikään ei estä häntä vilkaisemasta, kuka on tarinan murhaaja. Eskelinen (2012a, 38) ehdottaa, että pääsystä puhuttaessa pitäisi ottaa huomioon, onko rajoitteet todella toteutettu tehokkaasti kuten jenkkiläisessä äänestyskoneessa. Muuten ei voi puhua testosteronisista rajoituxista.
ellauri062.html on line 563: Alaviitteissä on tarkat piirretyt ohjeet siitä, miten lukijan tulee porata kymmenen millimetrin terällä reikä koko teoksen läpi ja pujotella kirjanmerkkinauhat rei’istä. Tämän lisäksi sivuun pitää leikata reiät X ja Y, joista pujotellut nauhat solmitaan yhteen. Askartelutehtävä rinnastetaan kallonporaukseen ja aivokirurgiaan. (Lähde).
ellauri062.html on line 807: Mytomaani on kirjallista lassipalloa. Ottomaani opettaa ensin lukijansa etenemään tekstissä ja sitten varoittamatta muuttaa pelin sääntöjä, jolloin eteneminen pysähtyy. Kirja hervahtaa kädestä kuin Mikon joulupaketista tullut ankanmuotoinen kynsiharja. Luotailija haihtuu reiästä suolikaasuna huizin Saharaan.
ellauri063.html on line 196: Juonikkaalla on kyllä skizoidi sana hallussa, esim tän jaxon avaustextissä on hyviäkin piirteitä, mutta väsymätön skizoilu jättää lukijan aika kylmäxi. Kehenkä tässä eläytyä? Johkin tamagotchiin vai? Nokkelaa, mutta where's the beef? Kun kaikki on yhtä nokkelaa, jää jäljelle vaan sen näkijäeukon viisaus: kaikki on hyvin, kaikki on yhdentekevää. Ei siinä mitään, mut mixitten kirjottaa? Ainiin, niin ja niin monta senttiä sana. Sori unohdin. Tarkoitin vaan, ettei kannata KOKO ajan olla sarkastinen. Sekin kyllästyttää. Kukaan ei suostu enää oikeasti reagoimaan vaikka sanoisit mitä. (Touché? So what, ei mulla ole ketään lukijoita kumminkaan.)
ellauri063.html on line 384: Yhden tervanjuontimaisen lukukerran perusteella näyttää sana- ja käsitetaiteellisena kokonaisuutena hudin ja takalaittoman sulaumalta, jossa sattumanvaraisten zoomailujen samantekevyys lennättää sekä satiirin tehot että lukijan mielenkiinnon taivaan tuuliin.
ellauri063.html on line 396: Romaani pyrkinee rypälepommituksellaan paljastamaan ”hallusinatorisen totuuden Suomesta”, mutta kadottanee lukijansa vaikeaselkoisuuden, lukukelvottomuuden ja käsittämättömyyden Bermudan kolmioon.
ellauri064.html on line 140: Eevi Sinistön runoilijarouvalla oli 2020 izenäisyysvastaanotolla mekossa tyttömäiset puhvihihat. Jatkosota-EXTRAn goodreads-sivun puhvispoileri ei pilaa mitään. Siitä selviää enemmän kuin ize niteestä: Syksyllä 2011 huhu veteraanipoliitikko Kauko Sademiehen katoamisesta kiirii pitkin Arkadianmäen valonarkoja salakäytäviä. Perussuomalaisen kansanedustajan avustaja Mika Kingelin määrätään tutkimaan asiaa. Katoaminen näyttää liittyvän Patrian ja ulkomaisten tiedustelupalvelujen välisiin exoskeletonkauppoihin. Jatkosota-extra johdattaa lukijan politiikan salaliitonpunaisiin unikammioihin ja kansallisen identiteetin liukasreunaisiin hiidenkirnuihin. Päähenkilöitä ei ole, mutta verettömien sivuhenkilöiden muodostama ihmistuhatjalkainen saa tarinan edetessä yhä uusia jaokkeita. Yli-Juonikkaan absurdi poliittinen satiiri karjuu kirouksia auringolle ja miehille auringon takana. Kaiken valtioviisauden alku on vaihtoehtoisten tosiasioiden tunnustaminen. Ole onnellinen tai poistu.
ellauri064.html on line 372: Jaakko on mukava mies ja sen kanssa on kiva tehdä töitä, mutta Jatkosota-EXTRA oli Arnkilin uran kovin pala. Sen textit on kerta kaikkiaan niin komplexisia, niin huurusia ja outoja. Niissä pääsee todella testaamaan izeään lukijana, ihan kuin Grand Theft Autossa autokuskina. Runsaita, kummallisia, pettäviä, hämääviä sommitelmia. Ei niistä lukemalla selviä. Jatkosota-EXTRA on Jaakon magnum opus, joka ei saanut edes Finlandiaa. Mahtoi mukavaa miestä harmittaa.
ellauri066.html on line 320: Tietysti, näissä sanaleikeissä on tavallisesti jotain syvällistä eikä vaan älytöntä kohkausta. Tyrone Slothrop esim. Painovoiman sateenkaaressa sisältää sanan sloth, joka on avain sen luonteeseen, ja lisäxi vielä anagrammin hienosta sanasta entropia, joka on avain Slothropin epätavalliseen kohtaloon. Kun Tompan kirjoissa on yleensä satoja tälläsiä pellejä, niistä on koottu kokonaisia sanakirjoja, kuten Pynchon Character Names: A Dictionary by Patrick Hurley, ja lukemattomia lukijan oppaita, wikejä, väitöskirjoja ja fanisivustoja joissa jokainen vizi seikkaperäisesti selitetään, plus mikä niissä oli olevinaan hupaisaa.
ellauri070.html on line 301: 10. valitus ei ole yxin. Varmasti sen voi lukea myös izenäisenä seikkailuna. Alussa se onkin niin, kun lukijan pitää keskittyä, päästäxeen ollenkaan kärryille.
ellauri073.html on line 244: “Pendelinä?” Tarkoitako "roikkumassa?” Tämmöinen sanakirjasanojen ylikäyttely on kansantauti Wallun kirjoitelmissa: haeskellaan koko ajan hämäriä sanoja, joita meikäläinen saa sitten hakea sanakirjoista, vaan että näyttäis fixummalta ja saisi lukijan tuntemaan izensä epävarmaxi. Ei kukaan käytä sanaa "pendelinä" arkikeskustelussa, eikä tämmösessä puheradioselostuxessa ole mitään syytä tiputella tollasia. Se on siellä yhdestä ja vaan yhdestä syystä: siitä näkyy kuinka iso sanavarasto Wallabylla on, ja kuinka pieni Mattilla. (Myös sanavarasto.) “Oi vau, onpa Wallu hyvä kirjoittaja. Siis tiedäzä, mun piti kazoa sen käyttämä sana sanakirjasta!” Loppu virkkeestä on yhtä hankala, kun Wallu näyttää ymmärtävänsä radiolähetysten tekniikan alkeita, ja vähän tollasta alkusointua heitettynä mausteexi, kuin Dr.Seuss pössyttämässä salviaa. (Tossakin oli alkusointu, huomaatteko? Seuss - salvia! Osataan me muutkin, muttei vaan viizitä.)
ellauri073.html on line 399: Se kommentoi ajatusten hajoamista, onnen ja ikävystymisen liittoa, ja ihmisruumiin kauneuden ja hirveyden käänteissuhdetta. Fiktiossa on kyse siitä mitä on olla vitun ihminen. Se halusi kirjoittaa moraalisesti kiihkeää ja kiihkeän moraalista fiktiota, jotta lukijana tuntisit olevasi vähän vähemmän yxin sisäpuolelta.
ellauri074.html on line 277: Cioran eli vaatimattomissa oloissa Pariisin latinalaiskorttelissa elämänsä loppuun saakka ja pysytteli Pariisin yliopisto- ja kirjallisuuspiirien ulkopuolella. Elantonsa hän ansaitsi lähinnä käännöksillä ja toimimalla kustantajien lukijana. Hänellä oli kuitenkin älymystössä joitakin läheisiä ystäviä: Mircea Eliade, Eugène Ionesco, Samuel Beckett, Gabriel Matzneff, Frédérick Tristan, Henri Michaux, Gabriel Marcel ja Roland Jaccard. Vuonna 1942 hän tapasi englanninopettaja Simone Bouén, josta tuli hänen elämänkumppaninsa.
ellauri074.html on line 328: Cioranin tekstejä niin usein luonnehtiva lohduttomuus liittyy mahdottomuuteen ymmärtää maailmaa ja ihmistä, toisaalta myös maailman ja ihmiskunnan liiankin selkeäjärkiseen ymmärtämiseen. Ihmiskunta jakaantuukin karkeasti niihin, jotka ovat ymmärtäneet, ja niihin, jotka eivät ole ymmärtäneet. Selkeäjärkisyyttä ja jatkuvaa kieltäymystä Cioran pakenee estetiikkaan ja onkin selkeästi Friedrich Nietzschen linjoilla sikäli, että elämä on ymmärrettävissä lähinnä esteettisenä ilmiönä. Proosassaan ja aforismeissaan Cioran osoittaa elinvoimaansa ja etääntyy tekstissään ideoista eksyttäen lukijansa tai pikemminkin pakottaen tämän olemaan ymmärtämättä kaikkea. Kirjoittaminen on taakan ravistamista harteilta, sisäinen pakko ja lääke itsemurhaa vastaan. Cioran itse ei pidäkään kirjojaan masentavina. Cioranin proosa on lyyristä ja lähentelee usein runoudelle tavanomaisia ilmaisukeinoja. Proosaruno toimiikin yhtäältä keinona ilmaista ajatuksia, toisaalta väliaikaisena lääkkeenä liiallista ymmärtämistä vastaan, sillä runouden ei tarvitse todistaa mitään, niin kuin elämänkään ei tarvitse todistaa mitään. Runous on kaikista tekstilajeista ylivertaisin. Teksteissään Cioran hakee myös vilpittömyyttä ja pyrkii sovittamaan yhteen tekstinsä ja oman elämänsä ja elämään tekstiensä mukaisesti. Toisaalta hän halusi säilyttää salaisuutena yksityiselämänsä, joka oli hänen olemassaolonsa onnellinen ja optimistinen osa – onni ei hänen mielestään kuulunut kirjoihin.
ellauri077.html on line 629: Ei tää Wallu musta nyt niin kauheen vaikeeta luettavaa ole, verrattuna esim. kommentoituihin antiikkisiin auktoreihin tai muihin tieteellisiin texteihin. Pahinta on se että Wallu hyppii asiasta toiseen, ei pysy aiheessa. Se onkin nykyviihteessä aivan maneeri. Oletetaan ettei kukaan jaxa kuulla samoista tyypeistä pitempään kuin 3min, sit siirrytään jo toiseen osajuoneen, ja sit taas takaisin. Musta se on vain ärsyttävää. Vielä ärsyttävämpää se oli Nipsulla, Juotikkaasta puhumattakaan. Ei se ole enää lukemista vaan jonkin vitun sanaristikon ratkaisua. Huono puoli tossa loikinnassa on, että 1 tärkeimmistä asioista, lukijan tunteellinen kiintyminen kehkään kirjan hahmoista kärsii tosi paljon.
ellauri093.html on line 925: Nyt lopultakin Hilja vetää henkeä. Lopuxi se tahtoisi sanoa jotakin yhteistä, lämmintä ja sydämellistä noista 3 julistajasta, mutta lukijan onnexi sanomatta jää. Olisiko Ilmo huutanut konttorista: kulta, anna olla jo!
ellauri096.html on line 739: Metsämaalaistaustalsen Jaakko Yli-Juonikkaan uusin kirja on hänen Neljä ratsastajaa-kirjasarjansa toinen osa. Sen myötä saa allekirjoittanut perustellun näpäytyksen. Edelisen kirjan arvion yhteydessä (L 20.12.2018) tuli kirjailljan monlin yllätykslin tottuneena esitettyä oletus, että siină ennakoltu kirjasarja ei mahdollisesti koskaan toteutuisikaan. Tolsin kuitenkin kävi, koska jatkoa seurasi. Yli-Juonikas näytti tälläkin tavalla taas kerran kirjailijanlaatunsa: sitä on lukijan turha yrittää lähteä ennakoimaan.
ellauri100.html on line 1386: No jos kerta kirjailija ei tiedä mitä sen kirja ajaa takaa, pitää löytää niitä merkityxiä jostain muualta. Barthes päätyy siihen että lukijan pitää ne ize sinne kexasta. Yritelmässä S/Z (1970), Barthes soveltaa tätä ajatusta Pallosäkin novellettiin Sarrasine. Se arpoi textistä jotain pätkiä ja tuli loppuviimeisexi siihen että Pallosäkin kirja oli "polyvalentti", siis sen voi lukea ainaskin viidellä eri tavalla, ja varmaan useammallakin, jos jaxaa eziä. Johtopäätös: paras romsku on sellainen jonka voi ymmärtää sen 7 tavalla, eli on aivan helkutinmoisen epämääräinen ja sekava, vähän niinkuin Lassin ja Leevin piirrostehtävä jossa pisteet saa yhdistää ihan missä järjestyxessä mieli tekee. Hyvä romsku on tollanen lukijan "yhdistä pisteet niin saat ankan tai jänixen" tyyppinen askartelutehtävä, huono on sellainen jossa kirjailija tekee kaiken työn.
ellauri101.html on line 178: Kirjan työnimi oli jumalan sikiö. Uskontosanasto tuo lukijan perimmäisten kysymysten äärelle. Lukijan ankea arki muuttuu pyhäxi. Sankariheimon elämä on illusorisesti ylevää.
ellauri110.html on line 1099: Modernin lukijan mielixi Dosto on shape shifter, tässä jutussa on paljon lainattua puolivillaisista telkkusarjoista.
ellauri117.html on line 115: Sillä, joka ei voi täyttää isän velvollisuuksiaan, ei ole oikeutta isäksi tulla. Ei köyhyys, eivät toimet eivätkä mitkään inhimilliset arvelut vapauta isää elättämästä ja itse kasvattamasta lapsiaan. Uskokaa minua, lukijani. Sanon jokaiselle, jolla on tunteellinen sydän ja joka laiminlyö niin pyhiä velvollisuuksia, että hän kauvan on katkerasti itkevä erehdystään eikä koskaan ole siltä saava rauhaa.
ellauri118.html on line 406: Millainen on uskottoman romaanisankarittaren mieli? Kuinka kirjallisuuden vakiintuneet muodot vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme todellisia ja fiktiivisiä mieliä? Onko toinen mieli vain lukijan fantasia? Ovatko aviorikosromaanit fantastisia? Uskoton mieli ja tekstuaaliset petokset pohtii kriittisesti kertomuksen ja mielten tutkimuksen ajankohtaisia kysymyksiä. Samalla se kartoittaa länsimaisen kaunokirjallisuuden uskottomuustraditiota. Tutkimuskohteet ulottuvat 1600-luvulla julkaistusta Madame de La Fayetten Clèvesin ruhtinattaresta Gustave Flaubertin Madame Bovaryyn, Kate Chopinin feministiseen klassikkoon Heräämiseen ja lopulta tosielämän kertomussikermään, joka syntyi Clintonin ja Lewinskyn seksiskandaalin ympärille. Mitä yhteistä on Emma Bovarylla ja Monica Lewinskylla ja missä määrin lukutapamme tuottavat heidän välilleen yhtäläisyyksiä? [Kiintoisa kysymys. Tärkeä ero kuitenkin että Monica imutti Billin siggeä, mitä Madame Bovary ei tiettävästi tehnyt.] Teos tarjoaa seitsemän tapaustutkimuksen lisäksi moniulotteisen kuvan narratologiasta ja mielten tutkimuksesta strukturalismin ajoilta tämän päivän monialaiseen kognitiotieteeseen. Teoksen esittelemät ja kommentoimat teoriat ja metodit ovat kirjallisuustieteen lisäksi sovellettavissa kulttuurintutkimukseen, sosiaalitieteisiin ja lingvistiikkaan.
ellauri118.html on line 408: Väitän, että monet uskottomuuskirjallisuudessa toistuvat teemat juontavat juurensa kokevien mielten kerronnallistamiseen ja tekstualisointiin liittyvistä ongelmista eli tajunnankuvauksen rakenteellisista ehdoista. Tämä väite edellyttää olemassa olevien narratologisten analyysivälineiden kriittistä muokkaamista. [Sen ymmärtäminen edellyttää kriittisesti lukijan pään muokkaamista. En ymmärtänyt siitä rihman kiertämää.] Tutkimuksen kuluessa havainnollistan, miten romaanitaiteen konventiot tuottavat ”kirjallisen mielen”, joka poikkeaa ratkaisevasti todellisista ihmismielistä, kuten Bill Clintonista ja Miss Levinskystä. [Helskutin kiemuraista textiä, ei siitä ota selvää vanha vihtahousukaan. No ehkä se selviää edempänä.]
ellauri118.html on line 566: Haluan tutkimuksessani osoittaa, että mielen mimeettisen illuusion säilyttäminen ei suinkaan ole lukijan ainoa intohimo. On myös muita illuusioita, kuten kerronnallisen sulkeuman illuusio tai muodollisen koherenssin illuusio – ja todellista teeskentelyä kaivataan silloin, kun näitä odotuksia kohdistetaan todellisiin tapahtumiin ja mieliin.
ellauri118.html on line 583: Kokemuksellisuuden projisoiminen toiseen mieleen – taipumus, joka käsittelemissäni kertomuksissa kehittyy pakkomielteiseksi – on fiktiivisten mielten lukijan peruskokemus.
ellauri132.html on line 691: Alku. Sun novellin alun pitää urakoida ankarasti. Sen pitää esitellä sankarillinen hero, puolivillainen roisto, stoorin maailma, sekä stoorin dramaattinen kymysys, ja sen pitää tehä tää kaikki niin energisesti että sä tempaat lukijan kaulurista heti alusta. Prologi voi olla hyvä herättämään lukijan huomion. (Älä usko Leonardia, se on pelkkä toimittaja ja kirjottaa pulppia.)
ellauri135.html on line 712: Runossa on paljon puutteita, jotka ilmaistaan ellipseinä ja huutomerkkejä. Se auttaa myös välittämään vilkkaan yksinkertaisen puheen. Kaikki tämä saa lukijan myötätuntoiseksi sankarille, uskovan hänen tarinansa.
ellauri141.html on line 776: Jokainen, joka ryhtyy analysoimaan runoa, kuten Saint John Persen Anabase¹, kohtaa monia ongelmia. Vähintään se, että se on proosaruno. Sillä, proosa tai säe, runon oleellinen muoto pysyy samana, sen sisin merkitys ei muutu, runollinen genre, johon se kuuluu, voidaan paljastaa lentikaalisella menettelyllä. Vain yksi asia muuttuu; perimmäinen vaikutus lukijan herkkyyteen on erilainen, jos se kirjoitetaan proosaksi, kuin jos se on kirjoitettu säkeellä. Erilainen, mutta ei välttämättä huonompi. Persen taidokas proosa kykenee tuottamaan hänen tavoittelemiaan erityisvaikutuksia aivan yhtä hyvin kuin Baudelairen sarjalliset säkeet.
ellauri142.html on line 268: Loppunousussa Alexander esittää toivomuxen, että Wilhon kirja läpäisisi lukijan kohottavalla uskolla ja kunnioituxella apinakuntaa kohtaan. Oli se sellanen humanisti, toi Wilho-veli. Vaikka humanistit nyt on vähän sitä sun tätä, noin yleensä. Ajatteli Alexanteri, muttei ihan sanonut.
ellauri160.html on line 115: Edes kääntäjä ei pidä itseään tollasena sivistyneenä lukijana. Suomennosurakka oli Aronpurosta vitunmoinen haaste, mutta se ei tehnyt hänestä cantodiggaria.
ellauri162.html on line 480: Esimerkiksi vieno Vergilius - jonka koulumestarit ovat ristineet Mantovan jouzenexi varmaankin siksi, ettei hän ole syntynyt sinä kaupungissa - oli des Esseintesin mielestä yksi kammottavimmista tylsimyksistä ja turmiollisimmista kiusankappaleista mitä koko antiikki oli kuunaan tuottanut. Häntä pitkästyttivät Vergiliuksen valjut ja pikkusievät paimenet, jotka kumoavat kukin vuorollaan lukijan kurkkuun ruukullisen korskeita, puleerattuja säkeitä, hänen Orfeuksensa, jota verrataan kyynelehtivään satakieleen, Aristaioksensa joka vetistelee mehiläistensä puolesta, ja Aineiaansa - tämä sumea, lukijan sormien välistä solahtava sankari, joka kävelee kuin kiinalaisen varjonäytelmän hahmo ja sätkii kuin puu-ukko repsottavan ja huonosti öljytyn runotransparangin takana.
ellauri162.html on line 576: Esimerkiksi, kun Aatami ja Eeva karkotettiin Paratiisista, Victor kuvailee heitä ulosheittäviä tuulia (vv. 530-536): se on tuulenhenki (spiritus, v. 532) joka hallitsee luontoa ikäänkuin jumalan stuntmannina. Victor ei jätä pois Jumalan päätöstä karkottaa lemmenpari, ollakseni varma, mutta hän ei myöskään tee siitä kertomuksen keskipistettä. Tyypit heitetään vaivihkaa ulos takaovesta. Tämä suuntaus näkyy koko runossa. Jopa kaikkein dramaattisimpien tapahtumien jälkeen (Aatamin ja Eevan karkotus Paratiisista, tulva ja sen jälkiseuraukset sekä Sodoman tuhoaminen), pelastuksen toivoa heilutetaan epigrammaattisesti lukijan nenän edessä tavanmukaisella tyylillä.
ellauri180.html on line 140: Tällä kirjalla on monia myönteisiä ja hehkuvia arvosteluja, mutta minulle henkilökohtaisella tasolla se ei hyödyttänyt lukijan iloa tai mielenterveyttäni. (Halusin epätoivoisesti antaa tämän kirjan pois.) Cider House Rules olisi voinut olla 200 sivua vähemmän, enkä silti olisi nauttinut siitä paremmin. Varsinainen kerronta oli pitkäveteistä, väsyttävää ja koostui suurimmaksi osaksi aika turhia kuvauksia, jotka eivät vaikuttaneet juonenkäänteeseen. Hahmot olivat kuvaukseltaan luurankoisia, ja tunsin olevani hirvittävän etäällä heistä. Jännitteet puuttuivat kokonaan ja aina kun jotain edes vähän jännittävää tapahtui, se oli erittäin antiklimaattista. Se meni siihen tuskalliseen pisteeseen, etten vain välittänyt. Ja todellakin hahmot nimeltä Angel ja Candy tekevät enemmän kuin vain saavat minut värähtämään. Jotain muuta, jonka huomasin Irvingin kohdalla, mikä ei heti näkynyt, on hänen melko outo pakkomielle naisia ja heidän painoaan kohtaan. Tämä ei selvästikään sovi minulle (olen nimittäin aivan vitun läski) ja ollakseni rehellinen, ketä helvettiä kiinnostaa kuinka paljon nainen painaa? Sillä on ilmeisesti paljon merkitystä Irvingille, onhan Irving ex-painija. Irvingin kirjoituksella ei ollut todellista rakennetta, ja ilmeistä lääketieteellistä sanastoa lukuun ottamatta hänen tyylinsä oli yksinkertainen ja epätyydyttävä, ja näytti siltä, että jotkut lauseet olivat toisinaan oudosti lyhennettyjä. Pääasiassa lapsexiottoon ja sikiönlähdetyxeen perustuvan kirjan osalta odotin rehellisesti, että tässä on voittaja, mutta valitettavasti minulla on hirveän katkera maku suuhun ja vastenmielisyys Irvingiä kohtaan.
ellauri180.html on line 150: Kirja on huonosti kirjoitettu. Usein ennakoidaan jotain, mitä ei koskaan tapahdu, ikään kuin kirjoittaja olisi ottanut suuria paloja juonen, mutta unohtanut palata muokkaamaan sitä. Candy ei ole ainoa litteä hahmo, ja siellä on paljon hyödytöntä tietoa asioista, jotka eivät todellakaan lisää juonetta tai liity mihinkään. Usein on kohtauksia, sanoja, jotka ovat erittäin häiritseviä. Tämä olisi hienoa, jos nämä kauheat kohtaukset edistäisivät tarinaa tai juonetta tai olisivat mielenkiintoisia tai sijoitettu strategisiin paikkoihin. Sen sijaan ne ovat olemassa vain tehdäkseen lukijan olon epämukavaksi. Esimerkiksi koko pornografinen kuva naisen ja hevosen kanssa, onko se todella tarpeellista selittää Homerin seksuaalista kehitystä ja Melanien väkivaltaa? Vai täytyykö meidän todella kuulla yksityiskohtia Candyn karvojen ajelusta ennen aborttia ja kuinka Homer pelasti hänen hiuksensa? Nämä kohtaukset vievät huomion juonesta, jättävät huonon maun ja maalaavat lopulta maailman karkeaksi, hankalaksi, luonnottomaksi paikaksi. Ehkä näin Irving näkee maailman, ja tämä kirja on hänen paljastuxensa. Tämäpä kiintoisaa.
ellauri183.html on line 117: Eila Pennanen suomensi Bernard Malamudin niteen Armo ja kirjoitti siihen tyhmän lukijan johdannon. Oliko Eila ize uskovainen? Ei luultavasti järin, ainakaan sikäli kuin Tellervo Koiviston 60. pakina, Suomen Kuvalehti numero 7/1970 antaa ymmärtää:
ellauri196.html on line 179: Hugo Ahlberg … uutistenlukijan ääni
ellauri203.html on line 195: Kaksoisolennossa on keskiössä ihmismielen, persoonallisuuden ja todellisuudentajun asteittainen täydellinen romahtaminen, jota nuori Dostojevski kuvaa mestarillisen tarkasti. Goljadkinin mielisairaudelle on tyypillistä se, että vaikka hän huomaa asioiden luisuvan pieleen, hän ei huomaa sen johtuvan hänestä itsestään. Dostojevskin oivallus on olla selittelemättä Goljadkinin toimintaa; hän antaa sekä lukijan että Goljadkinin olla epävarmoja siitä, mikä on totta ja mikä harhaa.
ellauri211.html on line 301: Tämän kirjan pitäisi olla alaotsikon mukaisesti rakkauskertomus. Panu Rajalan pitäisi kirjoittaa ”elämästään Katri Helenan kanssa hellän suorasukaisesti, itseään säästämättä, vailla kaunaa ja katkeruutta, muistaen kaiken kauniin, murheen ja tuskankin tunnustaen”. Pah. Suorusukaisuutta löytyy, mutta varsinkin löytyy kaunaa ja katkeruutta. Kauneus kääntyy nopeasti murheeksi ja ainakin tämän lukijan osaksi tuli tuska. Jos omahyväisyydellä on nimi, se voisi olla Panu Rajala.

Kustantaja ei ainakaan säästele ylisanoissa, mainiten Rajalan ”maamme luetuimmaksi elämäkertakirjailijaksi”. Tämän lukijan mielestä hän tuntuu olevan ainakin omasta mielestään maamme tuotteliain ja laadukkain kirjailija. Painosten kuninkaaksi häntä ainakin voi tituleerata, onhan aiemmasta paljastuskirjasta Enkeli tulessa otettu liki 10 painosta.

Lavatähti ja kirjamies on alusta alkaen asenteellinen teos. Rajalalle viihdetaiteilijuus ei merkitse mitään. Hän onnistuu väheksymään pitkän uran tehnyttä tähteä, teki tämä mitä hyvänsä. Vain kansanmusiikista ja -runoudesta vaikutteita ottava levytys saa kirjamiehen hyväksynnän. Kirjamiehen maailmankuvaan ei sovi, ettei lavatähti lue romaaneja. Henkisen kasvun ja tuonpuoleisesta elämästä kertovat teokset hän leimaa hömpäksi ja viiden pennin aforismeiksi. Rajalan mielestä Katri Helena ei pärjää viisaiden kulttuuri-ihmisten parissa. Kukapa viihtyisi seurassa, joka katsoo alaspäin.

Oman täydellisyyden kirjamies muistaa tuoda esille. Hänen erehdyksensä ovat inhimillisiä, jotka miehelle sallittakoon. Hän myöntää ehdollisesti saattaneensa tai taitaneensa tehdä sitä tai tätä, ja sitten ihmettelee, kun toisella on eri näkemys asioista. Hän on rehellinen kun tähti on tekopyhä. Hänen työnsä ovat kulttuurihistoriallisesti tärkeää, tähden henkistä onanointia. Miehen itsetuntoon taitaa koskea olla avec, harvemmin ensisijaisesti kutsuttu.

ellauri246.html on line 945: Yksikään edellä mainituista runoilijoista, jotka on listattu hänen suosikki runoilijoissa, aiheutti murtumia runoissaan. Hän osoittautui aikaisin mieluiten valmiiksi runoilijan parannuksiin. Brodskin runollinen järjestelmä, joka puhuu nykyaikaisen analyysin kielellä, tämä on avoin järjestelmä, joka vaikuttaa itsestään hyvin hyödyksi. Readerilla ei ole vimmun runoilijan hyvin rauhallista upottamista vaan melko vaikeaa testiä. Vuosien varrella Joseph on yhä halukas kääntämään runollinen resurssi, päätelmät ja tekniikat naapurimaailmasta, houkuttelee metafyysisen filosofian, teologian, erilaisia taiteita ja tiedettä, ei laiminlyödä ironiaa, sukupuolena ja politiikassa. Universumin tragediamalli, joka mieluummin I. Brodsky Comedy, ei myöskään lieventää lukijan käsityspääsyä. Hän todella pakkaa kieltä mahdollisimman paljon. Tai kielen uuvuttava? Tämä seikka edellyttää lukijoiden leksikaalista valmistelua.
ellauri275.html on line 412: Arvaa itse, lukijani!
ellauri276.html on line 243: Vaikuttaa kreisiltä, kuinka yksinkertainen, niin arkipäiväinen A.V. Koltsovin runo "Auraajan laulu" voi herättää niin monia ristiriitaisia tunteita ja tunteita? Vaikuttaa kreisiltä, kuinka kuvaus talonpojasta, hänen hevosestaan, voi koskettaa nykyajan lukijan sielua? Osoittautuu, että voi. Se ei voi vain koskettaa, vaan myös saada sinut ajattelemaan syvästi ihmisten elämää 1800-luvulla, yritän verrata sitä aikaa meidän kansaamme.
ellauri276.html on line 247: "Auramiehen laulun" teema on pinnalla, mutta ideaa on mietittävä, yritettävä "päästä" teoksen pohjalle. Runon teemana on talonpojan työ kynnön aikana. Kirjoittaja näyttää nykyajan miehelle ahkeran kyntäjän, joka nousee ennen aamunkoittoa saadakseen sadon syksyllä. Runon idea on erilainen: kirjoittaja saa lukijan pohtimaan talonpoikien elämää, heidän töitään. Työskentele ilon lähteenä, lomana - tämä on runon pääidea! Sehän on sama kuin libanonilais-amerikkalaisen Kahlil Gibranin runossa "Work" albumissa277.
ellauri276.html on line 261: Runoilija loi todella hämmästyttävän runon, koska hän kosketti syvästi lukijan sielua, sai hänet ajattelemaan. Tunsin, että kirjoittaja kirjoitti "Auramiehen laulun" todella sydämestään, puki ilonsa ja surunsa runollisiin riveihin esittäen talonpojan sellaisena kuin hänen sielunsa näki kaikki ihmiset kansasta. Olin erittäin iloinen voidessani lukea ja analysoida ajatuksella niin loistavan kirjailijan kuin A.V. Koltsovin runon.
ellauri276.html on line 380: Runoilija aloittaa tämän teoksen antamalla puhujansa aloittaa ajasta, joka toistetaan variaatioin jokaisen säkeen alussa. Tämä rivi toimii refrinä ja pitää lukijan linjassa runoilijan tarkoituksen kanssa kertoa tämä tarina. Puhuja muistaa aikoja, jolloin hän matkusti isänsä kanssa paikkoihin, joita häntä tarvittiin. Säkeet vievät lukijan läpi vuoden kuukausien. Ensimmäisessä isä ja poika "kyntävät" peltoa.
ellauri285.html on line 42: Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema – Raivokkaan postmoderni antiromaani hämmästyttää lukijansa. Tutustu Kirjojen Suomen vuoden 1985 teokseen onlinenä!
ellauri288.html on line 300: Purge värähtelee jännityksestä: sanattomat salaisuudet ja syvästi häpeälliset teot, joille hahmot joko altistuvat tai itse suorittavat, leviävät verkkona kirjan yli ja pakottavat lukijan jatkamaan sivujen kääntämistä. Kirjoitus on elävää, tarkkaa ja kaunista. Hufvudstadsbladet, Suomi
ellauri288.html on line 304: Sofi Oksasesta on tullut kirjallinen ilmiö. Purge on virheellinen, nerokas teos, joka ei helposti luovu otuksestaan lukijan mielikuvituksesta. The Times, Iso-Britannia
ellauri288.html on line 401: Henkilötaustat avautuvat romaanissa näytelmää syvemmin. Aliiden ja Zaran suhde saa lisävalaistusta, ja Oksanen hyödyntää myös keksaistuja henkilöhahmoja. Neuvostoarjen kuvauksessa näkyy virolaisen ja venäläisen kulttuurin klisheiden tuntemus. Dramaturgia nappaa lukijan pihteihin kuin Sofin sääret lesbopartnerin. Tekstiä ahmii pidäkkeettä, eikä ahneus kaduta. Ainahan voi loppuun päästyä sitten oxentaa. Puhdistus on Oksasen tähänastisista romaaneista paras. Toisin kuin näytelmässä romaanin Aliide ikään kuin lunastaa pahat tekonsa ampumalla ryssät kotiovelle.
ellauri294.html on line 590: "Lukevan Kotkan" arvostelijan mielestä Mannix kirjoitti tarpeeksi hyvin saadakseen lukijan tuntemaan olevansa Todin ja Copperin hahmot ja että tarina oli "todella jännittävä" näiden kahden eläimen "dramaattisen vastustuksen" vuoksi.
ellauri301.html on line 388: Linda Wallanderin ensimmäinen juttu vie lukijan Ystadin järviseudulta Guayanan
ellauri309.html on line 252: yllytti lukijansa hyökkäämään minua vastaan – syötteessään, sitten
ellauri313.html on line 68: – En kirjoita ilmastonmuutoksesta fysikaalisena tai geologisena ilmiönä, mutta olen kyllä toivonut, että kun kirjoitan joitain ajattelureittejä ja logiikoita, ne suhteutuvat lukijan päässä ympäröivään maailmaan.
ellauri313.html on line 161: Tonin kirja palkizee lukijansa runsain mitoin, ja Lizan palkittiin kotimaassaan vuoden kirjana, årets bok. Että mistään höyhensarjalaisista ei ole puhe nyt.
ellauri325.html on line 181: Eräät kriitikot vertasivat Averchenkoa Mark Twainiin. Toiset vertasivat häntä varhaiseen Tšehoviin. Averchenko käsitteli teoksessaan erilaisia aiheita, mutta hänen pää"sankarinsa" oli Pietarin asukkaiden elämä: kirjailijoita, tuomareita, poliiseja, piikoja, ei nerokkaita, mutta aina viehättävien naisten kanssa. Averchenko pilkkaa joidenkin kaupunkilaisten tyhmyyttä, mikä saa lukijan vihaamaan "keskimääräistä" ihmistä, joukkoa. Ei ihme että V.I.Lenin repi pelihousunsa.
ellauri326.html on line 93: Valitettavasti vain neljä viimeistä kirjan 27 luvusta käsittelevät samannimistä sotaa. Loput kirjasta käsittelevät newttien löytämistä, niiden hyväksikäyttöä ja evoluutiota sekä kasvavia jännitteitä ihmisten ja newttien välillä ennen sotaa. BOOOOORING, tekee nykylukijan välillä mieli sanoa, muttei voi koska onhan tää sentään klassikko.
ellauri326.html on line 188: Salamanterien sota on kuitenkin lukemisen arvoinen vielä tänäkin päivänä: dystopia sekä hullu ja räikeä, kirja kertoo älykkään merisalamanterilajin löydöstä jostain Sumatran rannikolta. alku saa uskomaan seikkailutarinaan, jossa on kevyt ja etäinen sävy. Mutta ymmärrämme nopeasti, että näemme romaanin pesänukkeista vain pienimmät, joiden rakenne muuttuu pian vähitellen laajenemalla, kirjoittajan jatkuvasti turmelemalla lukijansa odotukset. Miehet kesyttävät ensin salamanterit, pitävät pian erittäin hyödyllisenä muuttaa ne vedenalaiseksi työvoimaksi halutessaan ja käyttävät niitä häpeämättömästi hyväkseen julistamalla heidän oletettua alemmuuttaan. Sitten he ymmärtävät virheensä laajuuden, mutta silloin on liian myöhäistä palata... Tietyt luvut, jotka pastisoivat tieteellisen tutkimuksen, journalistisen raportoinnin tai diplomaattisen analyysin sävyä, ovat suoraan sanottuna hauskoja. Aina yllättävän kirjan lopussa loppu on niin odottamaton, että ihmettelee, onko se kirjailijan piruetti, joka haluaa päästä kirjansa loppuun, vai eikö se ole johtopäätös taitavasti häiritsevin..
ellauri326.html on line 192: Se alkaa seikkailutarinana äänekäs ja kiroileva kapteeni (jopa malaijiksi). Jon van Toch löytää kahden merenkulun loukkauksen ja lukijan kolmen naurunpurskeen välissä tapa-poikansa, eräänlaiset hybridi- ja kaksijalkaiset salamanterit, jotka kykenevät oppimaan puhumaan, kalastamaan helmiä ja toimimaan haiden ravinnoksi. alue. Vastineeksi veitsistä ahnean hain tappamiseksi ja osterien avaamiseksi rauhallinen tapapoika kerää helmet hollantilaisen puolesta. Yhdistys on yhtä epätodennäköinen kuin hedelmällinenkin.
ellauri332.html on line 688: Dreamseller varmisti matkustellen ympäri maailmaa, että Augusto Curyn kirjoja löytyy yli 50 maasta ympäri maailmaa. Dreamseller- romaaneja on myyty massiivisesti Latinalaisessa Amerikassa ja Portugalissa. Dreamseller valloitti Aasian ja Venäjän markkinat ja oli ehdolla tämän vuoden (2016) parhaaksi kansainväliseksi fiktiokirjaksi Kiinassa. Koreassa kirjalle on tehty hienostunut painos ja huippujulkisuus. Espanjassa Augusto Cury on kymmenen myydyimmän joukossa. Portugalissa hänen intohimoiset lukijansa järjestivät opintoryhmiä keskustelemaan hänen teorioistaan ja julkaisivat johtopäätöksensä useilla verkkosivustoilla. [ tähän kyllä tarvitaan lainaus, hemmetti! ]
ellauri340.html on line 375: Pahuutta käsittelevien tarinoiden sisällyttämistä saa käyttää tai julkaista vain, jos tarkoituksena on havainnollistaa moraalista kysymystä, eikä pahaa saa missään tapauksessa esittää houkuttelevasti eikä lukijan herkkyyttä vahingoittaen.
ellauri340.html on line 506: Monet itävaltalaisen kirjailijan päähenkilöistä ovat vaeltajia, ja kirjailijalle havaitsemistyö on yksinäistä kamppailua eristäytyneen itsensä ja hämärän ulkomaailman välillä. Kieli on silta: välttämätön havaitsemamme ja tuntemamme artikulaatiossa, mutta myös pohjimmiltaan haavoittuvainen romahdukselle. Handke kohdistaa käyttämänsä sanat mikroskooppiseen tarkasteluun: Usein on hämmästyttävä kyky siirtyä abstraktien (esimerkiksi miltä tuntuu olla "onnistunut päivä") ja täsmälleen aistinvaraisten (esimerkiksi askeleiden äänen meditaatio) välillä kaivon kannessa). Vaikka ne ovat usein irrallisia sävyltään, tämä tasainen vaikutelmien kertyminen saa lukijat kyseenalaistamaan, kuinka sopusoinnussa he ovat ympäristöönsä ja lauseisiinsa. Yksityiskohtaisuus, jonka Hedelmävarkaan kertoja yrittää pukea ympärillään oleva maailma sanoiksi, luo ristiriidan: yksittäiset hetket vaativat yksityiskohtiaan, mutta maailma itsessään on epämääräinen, ikään kuin kamppailee oman painonsa alla. [tarkenna] Se voi saada skeptisen lukijan pohtimaan, puuttuuko kertojalta – ja laajemmin myös Handkelta – joskus metsää kaikille huolellisesti kuvatuille puille.
ellauri340.html on line 524: Silti vaikka hän kirjoitti Yhdysvalloista, Handke ei koskaan oikeastaan jättänyt kasvattinsa Eurooppaa. 1970-luvulla hän tuotti osan saavutettavimmista teoksistaan ottamalla huomioon oman elämäntarinansa sekä kirjailijan ja tekstin välisen suhteen. Lyhyessä mutta voimakkaassa muistelmassa A Sorrow Beyond Dreams, kirjasta, josta hänet tunnetaan parhaiten anglofonisten lukijoiden keskuudessa, Handke kuvailee äitinsä itsemurhaa, ja kenties hänen rehellinen surunsa myöntäminen antaa lukijan päästä kielen tanssin ulkopuolelle. Samoin The Weight of the World (kirjoitettu 70-luvun puolivälissä, mutta julkaistu vuonna 1977), eräänlainen päiväkirja, joka kertoo Handken havainnoista sairauden aikana, tuli Länsi-Saksan bestselleriksi. Poliittisia kannanottoja välttävä kirja on sarja helmimäisiä vinjettejä kosmopoliittisesta elämästä, isyydestä ja kuolevaisuudesta.
ellauri341.html on line 121: Jotenkin minulle jäi kuitenkin tunne, että tämä syvempi ulottuvuus vain tuntui jäävän kaiken tuon muun sekamelskan jalkoihin. Kaikkea vain oli niin paljon, että lukijana sain eteeni sellaisen hyökyaallon, josta oli hankala päästä uimaan enää takaisin pinnalle. Ehkä karsitumpi ja keskitetympi rakenne olisi tuonut vahvemmin Leikolan sanoman esiin, sillä tässä nyt vain tuntui olevan hiukan liikaa kaikkea. Sinänsä suuri osan näistä eri tarinoista olivat itsessään sen verran kiinnostavia ja tarkkaavaisia huomioita sisältäviä, että olisin mieluusti voinut lukea erilliset teokset kustakin, kuten Herlinin Sanomien eri osastoista. En siis kadu että kahlasin tämän (kirjaimellisesti) tiiliskiven läpi, sillä kaikesta huolimatta tuntui että sain tästä loppujen lopuksi yllättävänkin paljon irti. Harmi vain että kaksi viikkoa oli auttamatta liian lyhyt aika lukea tämä valtaisa ja runsaita rönsyjä sisältävä teos, jolloin rauhallisen etenemisen sijasta lukemisesta tuli paikoin aika nihkeää pakkopullaa. Tähdet:2.5/5. Terveisin: Heidi Kirjahamsteri.
ellauri347.html on line 624: mahdollisen lukijan mieleen, niin klikkaahan
ellauri362.html on line 760: Sotien jälkeen Althusser aktivoitui poliittisesti. Hän otti hyvin paljon vaikutteita Karl Marxilta seuraten tämän jalanjälkiä. Normale Supissa hän haastoi erityisesti psykoanalyytikko Jacques Lacanin ja myös marxilaisen suunnan, joka poikkesi Spinozan asiantuntijan Althusserin suuntauksesta, ja Gilles Deleuzen, toisen suuren mutta talousliberaalimman Baruch Spinozan lukijan.
ellauri369.html on line 83: Mutta koska hänen kirjoituksiaan ei käännetty englanniksi ennen hänen kuolemaansa ja hänen lukijansa eivät aina ymmärtäneet hänen tieteisromaanejaan, hänen vaikutus genren kehitykseen on ollut rajallinen.
ellauri373.html on line 321: Johtopäätös! "Joka omaa korvat kuulla - anna hänen kuulla!" Jätämme lukijan tehtäväksi jatkaa arvoitusta. Vertailun vuoxi lue koko "Proto-Siionin viisaiden panokset”.
ellauri392.html on line 111: Ennen kuin hän siirtyi kasvattajaxi, tämä Hirsch kirjoitti englanninkielisestä kirjallisuudesta ja tulkintateoriasta (hermeneutiikasta). Hänen kirjaansa Validity in Interpretation (1967) pidetään tärkeänä panoksena hermeneutiikkaan. Siinä tämä Hirsch puolustaa intentionalismia – ajatusta, jonka mukaan lukijan tavoitteena tulisi olla kirjailijan merkityksen tavoittaminen. Mitä kirjailija lienee tarkoittanut tässä?
ellauri395.html on line 267: Luvussa kymmenen on jälkikäteen ennustuksia Danielista eteenpäin. Luvusta yksitoista on nyt toteutunut jo kolmekymmentä yhdeksän jaetta. Kuusi viimeistä jaetta tulevat toteutumaan myöhemmin, samoin luvun kaksitoista asiat, jotka johdattavat lukijansa aivan ikuis...
ellauri409.html on line 144: Ymmärtääkseen Pascalin käyttämän menetelmän lukijan on oltava valmis seuraamaan tälläisen älykkään uskovan mielen prosessia. Kristillinen ajattelija – ja tarkoitan miestä, joka yrittää tietoisesti ja tunnollisesti selittää itselleen sekvenssin, joka huipentuu uskoon julkisen anteeksipyynnön sijaan – etenee hylkäämällä ja eliminoimalla. Hän huomaa maailman olevan niin ja niin; hän pitää sen luonnetta selittämättömänä millään ei-uskonnollisella teorialla; uskontojen joukossa hän havaitsee kristinuskon ja katolisen kristinuskon olevan tyydyttävin selitys maailmalle ja erityisesti omalle sisäiselle moraalimaailmalle; ja sitten, mitä Newman kutsuu "voimakkaiksi ja samanaikaisiksi" syiksi, hän huomaa olevansa vääjäämättä sitoutunut inkarnaation dogmiin. Epäuskoiselle tämä menetelmä vaikuttaa epäuskoiselta ja perverssiltä; sillä epäuskoinen ei yleensä ole kovin vaivautunut selittämään maailmaa vain itselleen, eikä myöskään niin suuresti ahdistunut sen epäjärjestyxestä; Hän ei myöskään yleensä ole kiinnostunut (nykyisin termein) "arvojen säilyttämisestä". Hän ei katso, kuten hurahtanut, että jos tietyt tunnetilat, tietyt luonteenkehitykset ja se, mitä ylimmässä mielessä voidaan kutsua "pyhitykseksi" ovat luonnostaan ja tarkastelun perusteella tiedetään olevan hyviä, niin tyydyttävän maailman selityksen on oltava selitys, joka tunnustaa näiden arvojen "todellisuuden".
ellauri419.html on line 109: Kouvolassa taas kovaa häsläystä ja Natoon päin ululointia, Saxan ja Suomen välinen kaapeli kun katkesi. Kun Pekka Simojoki väsyi ja aikoi lopettaa setämiestoiminnan, salaperäinen puhelinsoitto Jeesuxelta sai jatkamaan – Hän sanoi, että Jumala käski soittaa Simojoelle. Simojoet oli kovia nazipappeja edellisissäkin rähinöissä. Britanniassa tehtiin kysely: Kristityt kokevat syrjintää ja vihamielisyyttä uskonsa vuoksi – konservatiiveilla tilanne pahin. Oikaisu 13.11. kello 8.54: Jääasema Kooma -kirjan jälkeen Jaakko Yli-Juonikkaan ponikirjasarjassa on julkaistu myös Teppo joutuu lahtiin -omakustanne. Tuhatkaunokin tuho on jo aivan seinähullun aikaansaannosta. Noniin ja tietysti astialla taas Antti Majander. Eikö häiskät tajua että niiden lautta meni jo? HS lukijan mielipide: Makasiinirannan laituripaikat tulisi varata luxusjahdeille. Upeat loistojahdit yhdessä rannan uuden ilmeen kanssa toisivat paikalle kansainvälistä tunnelmaa.
xxx/ellauri056.html on line 82: – Romaanikirjailijana rakastan kertomisen vapautta – voin viedä lukijan keskelle valtamerta tai loistaviin pukujuhliin eikä minun tarvitse miettiä, miten kalliiksi tämän toteuttaminen tulee. Kirjailija voi myös kertoa suoraan henkilöidensä ajatuksista ja tunteista. Kameran edessä siihen tarvitaan erittäin osaavia näyttelijöitä ja taitava ohjaaja ja kuvaaja – ja silti katsoja jää usein ihmettelemään, että mitähän tuokin nyt tuossa tilanteessa mahtoi ajatella. Kamera katsoo aina ulkopuolelta, kirjailija voi paljastaa salaisimmatkin ajatukset.
xxx/ellauri075.html on line 290: kuvailusta. Sen pohjalta lukijan sitten pitäisi tajuta, että kapitalismi on pian
xxx/ellauri104.html on line 1145: Ensin Johnu käyttää sivukaupalla vakuuttaaxeen lukijan että Ranskan vallankumouxen iskusanat "vapaus veljeys tasa-arvoisuus" olis muka uskonnollisesti kunnossa. Ei helvetissä, tommoisesta veljeilystä ei uskonnossa ole lainkaan kysymys! Noihan on vasemmiston iskusanoja! Eihän tosta puutu enää kuin kateus ja sosialisointi! Kyse on juuri päinvastaisesta, miten pidetään laahus höylinä taivasosan toivossa. For the sake of the argument, antaa olla, jatka Johnu:
xxx/ellauri121.html on line 354: Mieslukijan on muistettava (jos se on jaxanut tähän puoliväliin asti) et naisten on lähes pakko pyytää ja antaa anteexi, koska se on niiden valtapeliä. Niillä on liian pienet nyrkit, ei ne pysty niillä pitämään yllä verikostoa. Ne ei maxa samalla mitalla vaan sillä toisella: ne antaa anteexi, ja pihtaa pillua. No se on oikeestaan ihan sama asia, sori vaan Margaret. Leffassa June ja Moira oli lepakoita, kunes June eheytyi ja alkoi Luken kaa genitaalisexiä. Mauri Moira oli pettynyt.
xxx/ellauri121.html on line 434: Tarmio kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1951. Hän opiskeli biologiaa Helsingin yliopistossa vuosina 1952–56 ja valmistui filosofian maisteriksi. Tarmio aloitti uransa WSOY:ssä oikolukijana vuonna 1956, minkä jälkeen hän työskenteli kustannustoimittajana, oppikirjaosaston päällikkönä, oppi- ja tietokirjaosaston johtajana ja lopulta pääjohtajana vuodesta 1969. 1970-luvun alussa kustannustaloa kohtasi valtakriisi. Vuoden 1972 yhtiökokouksessa kiistan voitti niukasti ryhmä, joka tuki Tarmion jatkamista pääjohtajana. Tarmio jätti pääjohtajuuden vuonna 1987 aloittaakseen uran itsenäisenä viestintäalan yrittäjänä. Tää mietelmätiiliskivi ilmestyi WSOY:lta keväällä 1986. Selvä pyy, sano Manninen varista. Tarmio toimitti monia aforismikokoelmia, esimerkiksi Ajatuksia elämästä, onnesta ja vanhenemisesta (1979), ja kirjallisuusantologioita, kuten Sata tarinaa tulipunaisesta kukasta (1988, Sirkku Klemolan kanssa). Tarmio toimi myös tietokirjailijana 1950-luvulta asti erikoisaloinaan biologia ja maantieto. Hänen muistelmansa ja kustannusalaa suomiva pamflettinsa Hurmio tai turmio ilmestyi 1998 Otavan kustantamana. Otava on WSOY:n vanha vihollinen. Yrityksessään Viestintä Tarmio Oy Tarmio muun muassa perusti Kirjamaailma-kirjakerhon, joka myöhemmin liitettiin Uudet Kirjat -kerhoon. Yritys myös tuotti Yleisradiolle vuodesta 1989 lähtien Kirjailijakohtaloita-sarjaa, jossa Tarmio muisteli edesmenneitä kirjailijoita, kuten Irja Sallaa ja Lauri Viitaa. Viestintä Tarmio julkaisi Suomen Golflehteä 1987–2011 ja on kustantanut useita golf-aiheisia kirjoja.
xxx/ellauri136.html on line 650: Väitänkin, että ekodystopia- ja erityisesti ilmastofiktiokirjallisuuden tehtävänä on lukijan herättämisen ja varoittamisen lisäksi pitää yllä toivoa, jotta mielessä säilyy usko johonkin, jonka puolesta toimia. Joopa joo, uskoa ja toivoa.
xxx/ellauri139.html on line 249: "Jos Don Quijote ja Pickwick hyväntekijöinä ovat lukijan kannalta sympaattisia ja onnistuvat, se johtuu siitä, että he ovat sekopäisiä. Tämän romaanin päähenkilö, ruhtinas, jos ei olekaan seonnut, hänessä on muu sympaattinen piirre, hän on viaton". Viattomien lasten päivänsankari.
xxx/ellauri139.html on line 1046: Kun hän lähti Avonista vuonna 1828 (esipuheessaan Hégésippen kerätyille teoksille, Sainte-Beuve ilmoittaa meille, että Hégésippe oli erinomainen klassisen kirjallisuuden opiskelija ja että hänellä oli lahjakkuus latinalaiseen tulkintaan), hän aloitti oppisopimuskoulutuksen oikolukijana Provinsin kustantaja, monsieur Lebeau - Hégésippe viittaa teoksissaan M. Lebeaun tyttäreen "sisarekseen" ja hän omisti lyhyet proosakertomuksensa hänelle. Kun Kaarle X kulki Provinsin läpi vuonna 1828, Sainte-Beuve ilmoittaa meille, Moreau kirjoitti isänmaallisen runonsa Vive le roi! . Hégésippe Moreau meni Pariisiin ennen vuotta 1830. M.Lebrunin neuvosta hän lähetti kopion kirjeestään painamisesta M. Firmin Didotille, ja hänet palkattiin Didot -kustantamolla, joka sijaitsi rue Jacobilla, mutta lähti tämä työnantaja pian sen jälkeen. Hän osallistui heinäkuun vallankumoukseen 1830, työskenteli lyhyesti opettajana ( maître d'étude ) ja alkoi johtaa Böömin elämää.
xxx/ellauri157.html on line 362: Varadosetin vanhanmiehen käkätyxet on aika tutun oloista mezästä huutelua ja takarivin paasauxia. Ehkä Jukkis sai nyt 1001. mm-lukijan.
xxx/ellauri176.html on line 768: 64. Se mikä tekee tästä erityisen pitkästyttävää on että isot ja pienet asiat selitetään samalla pedanttisuudella. Mitään ei jätetä lukijan huolexi. Jokainen kaakeliväli harjataan 4x hammasharjalla.
xxx/ellauri208.html on line 519: Minusta se kaikki kuulosti surkealta, mutta oli totta, ettei äidin esimerkin mukainen jalostuminen vaatinut liikoja. Sen kuin asettui sohvalle, levitti jaloilleen torkkupeiton ja uppoutui sointuviin sanoihin, jotka olivat tiivistyneet kivusta ja kodittomuudesta ja purkivat viisautensa lukijan ylle kuin kesäinen alasinpilvi.
xxx/ellauri208.html on line 597: Oli biologian tunti. Opettaja oli kipeänä. Katsoimme luontodokumenttia mangusteista, mankeloidun rotan näköisistä pikkupedoista. Mangustit kiipesivät päivälevon jälkeen paskanhajuisista koloistaan Serengetillä tai jossain muussa afrikkalaisen viranomaiskorruption perslävessä. Mangustit asettuivat pesäkummulle takajaloilleen, kaulaansa kurkottaen, mietteliäinä, mustin silmänympäryksin, muistuttaen Karhukoplan veljenpoikia, ja tuijottivat tasangolla törmäileviä villieläinlaumoja tiiviinä ryhmänä kuin eloonjäämistaistelun tuomitseva demarikomitea. Pörröiset vauvamangustit huojuivat evoluution keskellä unisina ja paahteen tylsistyttäminä, kurttuisin kulmin, ja lysähtelivät kumoon. Tytöt huokailivat. Ihania, ihan kuin ihmisiä, he kuiskivat luokassa, jonka ikkunoiden eteen oli vedetty pimennysverhot. Ja olivathan mangustit ihania, kun niitä katsoi oikealla tavalla, ihmisestä käsin, kun niiden mittana käytti ihmistä. Minä satuin vilkaisemaan ympärilleni muiden keskellä, edessäni pulpetilla viisisormiset käteni, näin lähellä häämöttävät kasvot, jotka tuijottivat sinertävä ruutua ja kuuntelivat lukijan eläytyvää puhetta. Ajattelin: Ihan kuin mangusteja. Palleani jännittyi. Minua huimasi. En saanut katsetta tarkennettua. Luokan tuttuus katosi, ja ihmisten. Ylle tulvahti pimeä, jota ei valaissut mikään oppivelvollisuus. Pimeä nieli seinien topografiset kartat. Pimeän kosketuksesta styroxinen Unkarin väestöpyramidi mureni ja tuprusi ryhmätyötaulun tähtikarttaan. Ikkunalaudalle lokeroidut Pahtavaaran malminäytteet putosivat paperimassakuun näkymättömälle puolelle Moskovanmereen, tyhjiin pyyhkiytyivät kansantuotteen kasvua osoitta graafit. Nicaragualaisen pihvilihan vientireitit ja uhanalaisen oselotin levinneisyysalue. Suurten jokisuistojen murtovesialueet huuhtoivat mennessään lasikaapin jyrsijät ja formaliiniin säilötyn kyyn ja violettisuonisen lehmänsilmän. Minä istuin sen katoamisen keskellä, hiljaisena, pyörteessä, kahdeksantoistavuotiaana, selitykset kadottaneena, ylettömän todellisuudentunnun vallassa, kun pimeään hävisi kaikki minkä olin uskonut jonain päivänä tietäväni. Jäljellä oli tunteikas olentolauma tuijottamassa sinertävää utua. Huh, ajattelin. Se pyyhki yli väkivalloin. Käteni vapisivat, korvani soivat. Vähitellen pelko lakkasi. Puristin kämmenillä poskiani. Ajattelin, että sen täytyi olla aivojen verenkiertohäiriö. Ajattelin olevani poikkeusyksilö. Jos sille yrittäisi antaa nimen, sen täytyisi olla taitoa olla tietämättä mitään.
xxx/ellauri208.html on line 961: Kertojana ja päähenkilönä Veljeni Sebastianissa on 11-vuotias, 7-vuotiaan kokoiseksi jäänyt mutta älyltään ylivertainen, suuripäinen Antti. Antin tasainen ja rauhallinen elämä yksinhuoltajaäidin, Kaarinan, kanssa päättyy, kun kuvaan astuu mukaan Mika, isä-ehdokas ja Antin ja Kaarinan symbioottisen suhteen rikkoja. Antin ja Mikan välillä alkaa hurja oidipaalinen valtataistelu ja kilpailu Kaarinasta, jossa kaikki keinot, fyysinen ja psyykkinen haavoittaminen, väkivalta, jopa tappaminen, ovat sallittuja. Antin kertojanääni riisuu kaikki verhot – "olenhan lapsi ja lapsen suusta kuulee totuuden" – mutta jättää lukijan kyselemään mikä tarinamaailmassa on totta, mikä Antin kuvittelua. Silti vittu, kuka sit on tää paljon puhuttu Sebastian? Ei selviä, ei kai ole pakko ize lukea? No ei, tässähän se tulee:
xxx/ellauri250.html on line 822: Näistä 3:sta nääsbön lukijan olis tehtävä mentaalinen kollaasi saadaxeen silmiensä eteen norjalaisen fiktiivisen meediamogulin:
xxx/ellauri259.html on line 663: Tunneäly, kirjoittanut Daniel Goleman. “Tunneäly” oli kaikkien huulilla kun tämä Golemanin upea teos julkaistiin vuonna 1995, eikä sen suosio ole vieläkään hiipunut. Kirja sisältää oivalluksia siitä, kuinka voimme paremmin ymmärtää itseämme ja ympärillämme olevia ihmisiä sekä auttaa meitä ymmärtämään syvemmin tunteiden ja oppimisen välillä olevan yhteyden. Tämän kirjan lukeminen saa lukijan kyseenalaistamaan oman henkisen älykkyytensä tason ja johdattaa onnellisempaan elämään. Kirja auttaa lukijaa tarkastelemaan oman elämänsä tapahtumia aivan uudenlaisesta näkökulmasta.
xxx/ellauri286.html on line 389: Shishkin vertaa kirjoitusprosessia verensiirtoon: "Jaan lukijani kanssa elämän tärkeimmän olemuksen. Mutta meillä on oltava sama veriryhmä." Hän vastusti Venäjän vuoden 2022 hyökkäystä Ukrainaan ja kirjoitti The Guardianissa, että "Putin tekee hirviömäisiä rikoksia kansani, maani ja ennen kaikkea minun nimissä" ja sanoi, että "Putinin Venäjällä on mahdotonta hengittää. Poliisin haju. Kenkä on liian vahva. Täältä alpeilta käryn näkee selvästi haistamattakin."
xxx/ellauri287.html on line 65: Löysin Antikvariaatti Sofian ulkolaatikosta 1 egellä H.V. Mortonin matkakertomuxen Paavalin jäljillä, suom. Aune Krohn, v. 1938. H.V. Mortonin Pyhän Paavalin rappusissa jäljittelee häikäisevästi apostolin kuuluisaa uskon matkaa Israelin, Kreikan ja Italian halki käyttämällä itse Raamattua oppaana. Morton, joka kuuntelee hyviä tarinoita ja tarkkailee yksityiskohtia, luo pakkolukuisen kertomuksen, joka tyydyttää uteliaimman matkailijan sekä tietoisemman ja intohimoisimman Raamatun lukijan. Jokainen leipä jonka otat jokainen leffa jonka duunaat jokainen rappu jonka väsäät mä tuun kellottaan suaaa.
xxx/ellauri295.html on line 365: On luotava, kuin nykyistä paremmat jumalat, maailmoita joissa lukijan on parempi olla kuin nykyisessä. Luotava lukijan alle maa, päälle taivas, säädeltäva pilvien kierto, aurinko, sadetta ja sateensuojaa. Peruselinkeinot on käynnistettävä ja täytettävä maa ihmisillä. Niiden elämän on vaikutettava sen verran tarkeämmaltä ja kiintoisammalta kuin lukijan, että tämä on valmis kuluttamaan palautumattomia tunteja lukemiseen, mutta liian outoa tai ylivoimaista se ei saa olla. Ruokaa on maasta löydyttävä ja seksiä, ja ainakin mustalaismökiltä viinaa ja tapettavia. Yhteiskunnan on hyvä läpäistä jonkinlainen kriisi tai taistelu. Lopputuloksen kuuluu kuvata maailma tutuksi tai järjelliseksi, antaa toivoa tulevaisuudesta ja viitata siihen suuntaan, että elämässä, lukijankin, on hyvä ja syvä tarkoitus. Täsmällisesti eivät elämänsä tarkoitusta halua kuulla kuin kommarit ja kristityt.
xxx/ellauri295.html on line 371: Maut ovat monet. Kenelle tekstin on oltava raaka ja mehukas, kenelle kypsä ja herkullinen, kenelle huumaava ja päihdyttävä. Eika suotta tähdennetä lukijan ja kirjailijan suhteen "intiimiä luonnetta": yksi lukija kaipaa kutkuttavaa kouraisevaa ja kihelmöittävää tekstiä, toinen satuttavaa kipeää ja polttavaa, kolmas purevaa, viiltävää ja ruoskivaa, neljännelle on oltava lumoava. viettelevä, hivelevaä, hyväilevä ja kaikki on "vangittava", "temmattava mukaansa" ja "pidettävä otteessaan", kaikille on annettava "nautinnollinen elämys", mitä "voimakkaampi", sita auliimmin lukija repäisee vaatteensa ja antautuu kirjailijaa rakastamaan, palvomaan ja jumaloimaan.
xxx/ellauri295.html on line 374: Ei ole "frigidin lukijan" käsitettä; "impotentin kirjailijan" on. Eipa tunneta "siveettömiä" lukijoitakaan, syy on aina kirjassa.
xxx/ellauri329.html on line 337: Näin saattaa hyvinkin olla. Kaksi edellistä palkittua, Patrick Modiano ja Alice Munro, ovat molemmat tuotannoissaan tarkastelleet hienovireisesti rauhanomaisissa oloissa elävien ihmisten pieniä mielenliikahduksia, joten tänä vuonna voi olla täysin toisentyyppisen kirjailijan vuoro. Svetlana Aleksijevitš vyöryttää teoksissaan lukijan eteen sodat ja katastrofit ja kirjoittaa sellaisesta tosielämän inhimillisestä kärsimyksestä, joista monella ei ole mitään käsitystä.
xxx/ellauri329.html on line 369: Aleksijevitšin kirja on pysäyttävä lukuelämys. Se avaa lukijan silmät katastrofille, jonka kaltaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut ja johon kukaan ei osannut mitenkään valmistautua. Inhimillinen kärsimys, jonka onnettomuus aiheutti sadoille ihmisille, koskettaa syvästi. Toisaalta myös Valko-Venäjän kohtalo järkyttää. Iso osa pientä maata tuhoutui asuinkelvottomaksi ja silti viidesosa väestöstä asuu edelleen saastuneilla alueilla.
xxx/ellauri329.html on line 371: Tsernobylin voimalan tämänhetkinen tila saa myös lukijan raapimaan hermostuneena päätään: kukaan ei tiedä, missä kunnossa teräsbetonin ympäröimä rikkinäinen reaktori on. Robottien avulla hätäisesti rakennettua sarkofagia ei saatu aikanaan tiiviiksi ja tiedetään varmaksi, että kuori vuotaa – mutta miten paljon? Täytyy olla todella vankkumaton ydinvoiman kannattaja, jos tämä teos ei saa pientäkään epäilyä aikaiseksi siitä, voisiko energiaa sittenkin tuottaa jollain toisella tavalla turvallisemmin. Toisaalta muilla villieläimillä on ollut paratiisimaiset oltavat, kun apinoita ei ole juuri näkynyt.
xxx/ellauri354.html on line 118: Tämän novellin kertoo ikääntyvä vuokratyttöjen tuntija. Vietettyään elinikänsä prostituoitujen kanssa (heitä oli tarkalleen 514, ennen kuin sekosin laskuissa) nimetön toimittaja kuvittelee mukavan nuoren neitsyen 90-vuotissyntymäpäiväänsä. Ensimmäisenä monista kerroista hän astuu huoneeseen löytääkseen valitun 14-vuotiaan tytön, joka on ilkialasti ja unessa. Ajan myötä hänellä on pakkomielle hiänestä; hän kirjoittaa kolumneja, jotka saavat lukijansa kiihtymään; suutelee häntä sieltä sun täältä ja lukee hänelle omia juttujasn hänen nukkuessaan. Mutta ei koskaan viimeistele suhdetta seksuaalisesti tai näe häntä hereillä. Koko skenaario, jossa tällainen iäkäs mies halusi nukkua jonkun niin nuoren sängyssä kurttuinen muna puoliveteessä, vain tyrmäsi minut, mutta tämä ei ollut sen suurin ongelma. Yksinkertaisesti sanottuna se oli mielestäni tylsä ja laiska. Kertojan nokkeluus ja viehätys eivät riittäneet tasapainottamaan hänen päämäärättömyytensä yksitoikkoisuutta, ja valitettavasti sen seurauksena en koskaan tuntenut mitään ketään asianosaista kohtaan, en edes pientä nytkähdystä, saati boneria. Olisi voinut toimia paremmin, jos olisin yrittänyt katsoa asioita päähenkilön näkökulmasta, mutta päätin olla tekemättä. En halunnut olla hänen mielessään, hänen housuissaan tai sängyssään. Ehkä siinä oli se vika.
xxx/ellauri361.html on line 227: Mutta ennen kuin suomalainen poliisi ehtii venäläisvalmisteisella helikopterilla paikalle, on fantasia jo kuljettanut lukijan aikaan, jolloin Kuuhun paenneet ihmiset yrittävät saada Maan hallintaansa telepatian avulla.
xxx/ellauri385.html on line 254: Turahdus on Adrian Monk-tyyppiseltä Martialixelta. William Camden käytti ilmausta Britannian (1607), ensimmäisen Ison-Britannian ja Irlannin saarten koreografisen katsauksen esipuheessa. Lause käännetään seuraavasti: "Kirjat saavat tuomionsa lukijan kapasiteetin mukaan." Mulla on kapassiteettia sanoi Petterin kolleega ja suikki pois.
xxx/ellauri385.html on line 266: Sekä satiirisen että vakavan sävyisen Anatomian (vrt Valentinin "Melkein vakavaa") "elävöittää [Burtonin] läpitunkeva huumori". Eise kovin läpi tunkenut. Kirjoittajan tekniikoiden lisäksi Anatomian laaja laajuus – käsittelee sellaisia aiheita kuin lukijan ruoansulatus, peikkoja, Amerikan maantiede ja muita – tekee siitä arvokkaan panoksen useille tieteenaloille. Mä luin sen, ei se ollut mistään kotoisin. Seinfeldin^3> juutalaisvizitkin on hauskempia.
xxx/ellauri387.html on line 511: Stanley Fishin Synnistä yllättyneen saavutus oli sovittaa nämä kaksi leiriä yhteen yhdistämällä niiden väitteet yhdeksi kattavaksi teesiksi: Kadonnut paratiisi on runo siitä, kuinka sen lukijat tulivat sellaisiksi kuin he ovat – eli lankesivat – ja runon opetus osoittautuu lukijan impulssiksi joka kerta, kun hän pitää pirullista toimintaa houkuttelevana tai jumalallista toimintaa pelottavana.
xxx/ellauri410.html on line 396: TS Eliotin "Sweeney jäykkänä" esittelee yhden Eliotin tunnetuimmista hahmoista, Sweeneyn, bordellissa epileptisen naisen rinnalla. Runo vie lukijan myrskyisän henkisen ja emotionaalisen maiseman läpi, joka johtaa Sweeneyn huoneeseen bordellissa. Siellä hän seisoo täyspitkässä peilissä ja ajaa parranajoa samalla kun nainen, jonka kanssa hän oletettavasti nukkui, kiemurtelee sängyllä. Hän ei osoita kiinnostusta hänen kärsimykseensä ja hoitaa asioitaan niin rauhallisesti kuin voi. Runo päättyy siihen, että muut naiset puuttuvat asiaan ja yrittävät elvyttää naista tuoksuvilla suoloilla.
xxx/ellauri410.html on line 415: Naista, joka on yksi Sweeney Erectin pääpiirteistä, kuvataan viidennessä säkeistössä "Tämä kuihtunut oksien ja hiusten juuri". Hänellä on "silmät halkeilevat" ja hänen suunsa (LOL, suunsa, pilluhan se on) kuvataan luolaelämäksi, "hampaat on leikattu pois" ikään kuin ne olisivat sekaisin. Vagina dentata josta hampaat on vedetty, vitun ikenet jää roikkumaan. Puhuja kiinnittää lukijan huomion hänen reisiinsä, jotka liikkuvat kuin "sirppi".
112