Se heiluttaa kävellessään vihreää parasollia, jossa on norsunluinen kahva ja ympärillä kirkkaanpunaisia kulkusia; ja 12 kyyryilevää pikkuneekeriä kantaa sen mekon pitkää laahusta, laahuxen päätä kannattelee apina, ja kohottelee sitä aika ajoin.
ellauri045.html on line 436: Sinä olet samanlainen kuin muutkin miehet, mirri oivaltaa. And how! Nyt on kaikki päin helvettiä. Vitun Hande ruutuvihkoineen. Perskatin Peter Pan huiluineen. Haluan savukkeen jne.
ellauri046.html on line 623: tinderlöytöön tai baarituttavuuteen. Ei ne optiot mitään tuhansien luokkaa nykyäänkään ole. Ellei plärää oikein hartiavoimin jotain senssipalstoja. Ja sieltäkin löytyy sitruunoita vaikka kuinka. Wikipedian sekavista selostuxista voi päätellä ettei toimittajatkaan ole oikeasti tajunneet tästä pätkääkään. Se voi johtua yxinkertaisesti siitä et Söören on ize oikeasti sekopää. Lopux se sanoo et tää on sun totuus (eli siis Sörkän, ei se koskaan kelleen muulle puhu). Vaihtoehtoinen sellainen, valize izellesi mieluinen. Enten tentten. Haarukka on puhunut.
ellauri048.html on line 253: Lapsena rakastin Pupu Tupuna ja Miina ja Manu -sarjoja. Otso-herra oli myös kova nimi. Ehkä rakkain lastenkirjallisuuden klassikko oli kuitenkin Oiva Paloheimon Tirlittan, jota minulle luettiin ensin ääneen ja jota luin vanhemmalla iällä itse. Tirlittanin tarinassa oli jotain maagista ja jopa pelottavaa. Romaanissa Tirlittanin koti hajoaa salamaniskussa niin, että vanhemmat ja sisarukset lentävät kaikki eri ilmansuuntiin ja Tirlittan jää yksin selviämään maailmassa pyjama päällään. Hän lähtee kulkemaan okariina kädessään ja etsii vanhempiaan. Muistan, että lapsena ei ymmärtänyt monia kirjan asioita - esimerkiksi erään tädin sairastama luuvalo kuulosti nimen perusteella kummalliselta sairaudelta.
ellauri049.html on line 1145: jag läste länge i hans öppna själ, luin sitä kuin jotain avointa kirjaa,
ellauri051.html on line 505: The world woke up this Friday to another pleasant surprise from, shall we say it again, the breezy Nobel laureate: a Whatman-esque tune aptly-titled “I Contain Multitudes.” Mitä helvettiä, toi onkin Whatmanin omakehusta, vaikka luin sen poikasena Callen Waldenista på svenska: "Motsäger jag mig? Gott, jag motsäger mig. Jag är stor, jag rymmer mångfalder."
ellauri051.html on line 812: 232 In me the caresser of life wherever moving, backward as well as forward sluing, 232 Minussa elämän hyväilijä kaikkialla, missä liikkuu, niin taaksepäin kuin eteenkin,
ellauri053.html on line 201: Seuraa toinen muunnelma samasta teemasta. En muistanut, niinkuin ei muistanut Paulikaan kaikkia Miina ja Manu-kirjojaan (mullon tää, mullon tää, mulleio tätä ...), että olin tästä aiheesta jo kerran paasannut. The more the merrier, on mun periaate, säilytän siis molemmat. Valize mieluinen, kuten Pyhä Anttoni Saaban kuningattaren tuomisista.
ellauri053.html on line 207: Mä luin Puovosta (ja vähän Puovoakin) elämä ja teoxet tyyliin joku vuosi sitten, luin mm. Heikki Haavikon isän apoteoosin, ja Puovon korppikotkien kirjoittaman muisteluxen vanhan juopon viimeisistä vuosista. Siltä meni litra viiniä latkimalla päivässä vielä vuoteenomana. Mutta ei siitäkään pitänyt mun kertoa, vaan tästä: meillä tuli kirjailijasiskon kanssa melkein käsirysyä ja nokkapokkaa Puovosta, kun mä kerroin sille Puovon pulzarimpia puolia, ja se ei halunnut millään kuunnella. Siinä yhtyi K.C:n Aarnelta ym. saama uuskriittinen koulutus, ettei pidä yhtään välittää kirjailijasta, teoxet on oma maailmansa, plus se, että Paavon varhaisrunous, etenkin Puut, kaikki heidän vihreytensä (jonka Puovo rykäisi vaimon kuoltua) oli tehnyt siihen teini-ikäisenä syvän vaikutuxen. Mä, joka olen ihan toista sukupolvea kuten Riitta Pylkkänen, vaikken sentään ihan niin hiljattaista, en osaa samalla lailla nostaa Paavoa sille pedestaalille, jolla se olisi mielellään seisonut Virosta tuottamansa Stalinin pazaan rinnalla tai sijalla omistamansa mezän reunassa.
ellauri053.html on line 223: ja lentävät lauluineen
ellauri053.html on line 734: Strikantha setä oli hyvä ihminen siis yxinkertainen. Iloizi muiden mukana. Sepä perin hienoa, tapas sanoa kirjoittajalle eräs mänzäläläinen kiltti talonpoika vainaja, jonka nekrologin luin Mänzälän Burger Kingissä Mänzälän Sanomista.
ellauri055.html on line 592: Laren voimailuinnostus on tosi naurettavaa. Handen kädetys kirjapinon takana on paljon kunniotettavampaa.
ellauri058.html on line 390: Mitäs näistä mulle tuli kun luin Hotakaista? 1) tunnistaminen: juu tää kirjoittaja on nähtävästi täysi paskiainen; 2) lumoutuminen? no kyllä ei. 3) tieto? jotain asutustilastoja, sekä varmistunut tieto siitä et Hotakainen on täysi paska; 4) järkytys: mitä ihmettä? Miten tästä on voinut tulla joku bestselleri? Onx Suomessa tosiaan noin paljon persuja? No onhan niitä, ääniosuus on noin viidennes.
ellauri062.html on line 384: Typerä John Rawls jota luin 70-luvulla pöpisi veil of ignorancesta. Se oli sellasta talousliberaalia peliteoriaa. Aivan perseestä, ajattelin silloin jo. Aristoteleeseen nähden takapakkia.
ellauri065.html on line 426: Kun olin lukenut parisen viikkoa Jaakko Yli-Juonikkaan melkein 670-sivuista romaania Jatkosota-extra, kirjoitin Twitterissä puuskahduksen: "Jatkosota-extran ylittää työläydessään tämän vuoden luetuista kirjoista vain Alastalon salissa. Tämän totean luettuani kirjaa pari viikkoa ja edettyäni noin kolmanneksen. Ei se missään nimessä kehno ole, vaan haisee todella." Sain kommentteja, joiden perusteella muut olivat intoutuneet kirjan parissa suorastaan hysteeriseen/uppoutuneeseen lukutapaan, se oli osoittautunut heille varsinaiseksi pageturneriksi. Teki mieli raivota Timo Airaxiselle: "miksi kaikki muut kokevat tämän vetäväksi ja minulle tämä on taapertamista upottavassa suossa niin että saapas jää vähän väliä jumiin". Kun olin tutkiskellut itseäni noiden parin viikon ajalta, totesin, että ne olivat olleet koko syksyn stressaavimmat ja ahdistavimmat viikot – olin tämän ohelle ottanut luettavaksi pitkästä aikaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta, jotta maailmassa tuntuisi olevan myös jotakin selkeää ja toiveikasta. Päädyin siis vahvasti siihen näkemykseen, että vika oli lukemisajankohtani ongelmallisuudessa enemmän kuin kirjassa. Ja tuon ensimmäisen kolmanneksen jälkeen se lähtikin vetämään. Ehkä avautuminen aiheesta auttoi? Tai sitten se, että vietin kirjan parissa pidempiä pätkiä kuin aikaisemmin. Eräs kirjan lukija kommentoi, että sen parissa pysymistä edesauttoi juuri lukeminen pitkään kerralla, ja tauon jälkeen aloittaminen oli ollut hankalaa. Se oli varmasti muodostunut ongelmaksi minulle – luin alkuun kirjaa pienissä pätkissä ja välillä muuta.
ellauri066.html on line 164: Nuori Aaro oli gootti, vanha oli groteski. Jöötin Fausti oli nuoren ihan lemppari. Silloin se vielä luuli olevansa jotakin. Mä luin kouluaikana nuoren Wertherin kärsimyxet fraktuuralla saxaxi. Aikamoinen uroteko sekin. Mäkin luulin silloin vielä olevani jotakin. Kohta mä en ole mitään. Nuori Aaro oli patriarkaalisen totinen. Revisionisti-Aaro näkee kuolemankin valoisammin. Vanhasta synkkiöstä tuli opelle paratexti (Genette), nuoruusaikojen para ja popo toimivat vanhan järki-Aaron sydämentahdistimena.
ellauri067.html on line 281: Эже́н Сю mainittiin jossain ven. klassikossa jonka luin Venäjäxi ja ihmettelin kuka tää nyt oli. Oisko ollut Гончаров (перевод фрагмента из «Атар-Гюля» стал началом его литературной карьеры). Atar-Gull est un roman d´Eugène Sue paru en 1831. Il s'agit d'un roman maritime qui met en scène des négriers ainsi qu´un esclave vengeur du nom dAtar-Gull.
ellauri071.html on line 154: Joopa joo, tollasta runebergilaista sota ja bylsintä-teemaa, joka on nuorta miestä aina kuumentanut. Luin sivun, luin 2, vereni tunsin kuumemmax. Ei toi mulla enää nappaa, jos on koskaan niin kauhiasti napannutkaan. Bylsintäpuoli kyllä, muttei toi urheuspuoli niinkään. Vaik eihän toi vänrikki Nappula nyt tässä kovin näyttävästi sotinut, yöpaita päällä kazoisnelisti suoraan vihollisten joukkoon epähuomiossa. Romanttisempi veljyeni Jönsy on suomentanut sen etevästi, mutta en nyt kehtoo kokonaan sitä tähän plagioida, muutakuin pari mehukasta kohtaa. Toi ranskalainen on sit varmaan transu nainen, tai sitten ei, kukas näistä homopettereistä selvän ottaa...
ellauri072.html on line 348: Muistan vaan etten tykännyt. Jotain huuhaa jeesustelua kai sekin oli Hessen tuntien. Wikipediasta luin että Siddarthan heilan nimi oli Kamala. Olikohan se ize sitten Bideen oloinen. Tuskinpa.
ellauri073.html on line 212: Politiikka ei ole viileää. Tai pikemminkin politiikot ei. Ajattele vaikka koulukavereita jotka pyrki teinikuntaan tai kouluneuvostoon: nyyniä, nypittyjä, nöyristeleviä, kunnianhimoisia ikävällä tavalla (onko muka muita tapoja?). Innokkaita pelureita. Sellasia joille loput haluis panna turpaan paizi se ei hyödyttäisi mitään. Ja nyt kato 2000-luvun aikuisversioita samoista kakruista: Al Gore, jota yx CNN:n kaveri kuvasi "hämmästyttävän eläväxi näköispazaaxi", Steve Forbes jolla oli märkä oza ja hullu hihitys; G. W. Bush patriisivirnuiluineen ja sekavine puheineen; Clinton izekin, iso punainen tekoystävällinen lätty ja "mustakin tuntuu pahalta". Kai tuntuu pahalta ylimitoitettu sigge kurkussa. Miehiä jotka eivät ole tarpeexi ihmisentapaisia edes vihattavixi — kun ne ryömii esille tuntee voimakasta välinpitämättömyyttä, samanlaista joka usein toimii kivun ja surun puskurina. Ize asiassa luultavasti monet välittää vitut politiikasta just six että poliitikot masentaa, ja sattuu "sieltä" tavalla jota ei osaa edes sanoa. On helpompi pyöritellä silmiä ja antaa pitkät paskat. Tääkin mun paasaus tuntuu varmaan ihan turhalta.
ellauri073.html on line 456: Sasha Chapin oli näppyläinen ruma teini joka kompensoi esiintymällä älykkönä ja lukemalla 14-vuotiaana MLA:n 100 parhaan romskun listaa läpi aakkosissa kuin Jorma Oxanen Otavan isoa tietosanakirjaa ja Puu kasvaa Brooklynissä tyttö joka pääsi kaupunginkirjastossa A:sta Burtonin Melankoliaan. Mä luin samassa mielessä Rikhardinkadun kirjastossa EA Tunkelon Vepsän kielen äännehistorian. Se oli äsken divarissa myynnissä merkinnällä (lukematon). Vaikkei mulla teininä ollut juuri näppylöitäkään. Muuten kyllä olin nörtti väpelö. En sentään pilannut elämääni shakilla, kuten Sasha Chapin. Sasha huomas lopulta että sen paikka IQ-toteemipaalussa oli lähempänä paalun jalustaa. Se alkoi haista. Niin minäkin.
ellauri074.html on line 153: Ja cosca he sen cannoit/ nousi suuri capina Caupungis HERran käden cautta/ ja hän löi Canssan Caupungis sekä pienet että suuret/ ja he sait salaiset kiwut heidän salacaluins. Ja ihmiset jotca ei cuollet/ lyötin heidän salacaluisans/ nijn että huuto meni Caupugnist taiwaseen.
ellauri079.html on line 177: Differentiaalilaskennan väliarvolause on erittäin keskeinen lause differentiaalilaskennassa. Näitä käytiin läpi matematiikan approssa, jota mä jossain vaiheessa luin Seijan puolesta.
ellauri080.html on line 52: Mä luin nuorukaisena Pentti Saarikosken kääntämiä Teofrastoxen Luonteita ja nauroin niille varsin hereästi. Nyt ei ihan yhtä paljon naurata, mutta lapset nauravat, kun tunnistavat iskän aika monista luonnehdinnoista. Kuulemma parhaiten skezeistä Jaarittelu ja Äreys.
ellauri082.html on line 176: Tero lukee paitsi työnsä puolesta myös vapaa-ajallaan ja mieluiten tietokirjallisuutta: historiaa, elämäkertoja ja maallikoille suunnattuja tiedekirjoja esimerkiksi fysiikasta. – Aikaisemmin luin paljon kaunokirjallisuutta, mutta nyt kiinnostaa tietokirjallisuus. Haluan oppia enemmän maailmasta. Hän luonnehtii itseään paneutuvaksi lukijaksi. – Jos innostun jostakin kirjasta, perehdyn yleensä tekijän koko tuotantoon.
ellauri088.html on line 255: Synti on harmia luulee kermaperse tytöt. Va synd liksom. Vai harmia puuskahtaa Vittoria. Joo. Sanomme va synd kun jokin mieluinen asia putoaa lattialle ja menee rikki selittää Ida. Pissixet eivät tiedä eroa nolon ja häpeän välillä. Synti ja häpeä ovat laumatunteita. Tiimin tuomio tuottaa häpeää ja tiimin johtajan kusetus on syntiä.
ellauri092.html on line 54: En siihen aikaan tykännyt muutenkaan hissasta. Nyt se on alkanut kiinnostaa. Kun kirjotin filosofis-pyllykielitieteellisiä artikkeleita nuorena mietin ensin ize ja sitten vasta luin related workkia. Nyt kun olen elänyt elämän loppuun kiinnostaa kazoa mihin tuloxiin muut ovat päätyneet. Tuliko samoja arvoja vai toisenlaisia.
ellauri092.html on line 362: Pastori Ekman piti hyppytunnin ja pyysi meitä tyttöjä pyllistymään puoleensa, ja niin me yhdyimme hyvässä hengessä. Norjalainen miehekäs Leergang aikoi lähteä Zulukansan keskuuteen mustimpaan Afrikkaan. Tulisieluinen tanskalainen Fredrik Balle valmistui Norjan retken jälkeen lähtemään Grönlantiin elimiään jäähdyttämään.
ellauri093.html on line 863: Eikä siinä kaikki! Ympäri käydään, yhteen tullaan! Päivi Lipponen, Dick ja minä tavattiin vielä kerran kesällä '33 Karjalan kannaxella Vammelsuun parantolassa. Täysihoitolassa piti sanoa. Päivi oli jättänyt Pekan ja lähtenyt Intiaan Ghoomin kylään lähetystyöhön, Darjeelingin teestään kuuluisan kaupungin liepeillä. Sinne ryntäsi eräs Bill Mann, komea mies, voimakas ja tulisieluinen. Luonnollisestikin hän tutustui Päivi Lipposeen, ja pian nämä 2 löysivät sisäisen kosketuxen. Ulkonaisesti ne olivat kuin Pekka ja Pätkä, mies kookas, neiti pieni ja hento. Sitten norjalaiset missunäärit heittivät ulos nämä hyyryläisensä.
ellauri097.html on line 232: Onnexi uni kohta siirtyi seuraavaan skeneen jossa luin lehdestä et ko. vanha konna oli ize saanut slaagin mielipahasta ja makasi nyt henkihieverissä lasaretissa. Olin helpottunut mutta samalla epämääräisesti aika nolo koko jutusta. Sellanen kaunis esine episodi taas.
ellauri098.html on line 712: INTP on tiedonhaluinen analysoija.
ellauri100.html on line 103: atleettinen (muskelimasa, komea, isoluinen);
ellauri109.html on line 266: Kun opiskelijana luin puheaktiteoreetikkoja, Austin tuntui järkimieheltä mutta Searlen sepustuxet oli puhasta potaskaa. Ja kuinka oikeassa olinkaan, Searlen pussista ei löydy puhtaita jauhoja vaan tappavaa kaliumia. Likainen mieli jonka aivoille paras palkinto ois niskalaukaus. Huomasin sen 26-vuotiaana alle kymmenessä minuutissa kuten Phil Rothin vanhemmat. Talk about serendipity.
ellauri112.html on line 170: --Jos mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, »esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» älyntaipumuksemme kömpelyyttä. Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa.
ellauri115.html on line 549: Olin yllättynyt ja melkein shokissa kun luin Neuwentitiä. [A Dutch doctor (1654-1718) who wrote a book entitled The Existence of God Demonstrated by the Wonders of Nature.] Miten tää mies saattoi haluta tehdä kirjan luonnon ihmeistä, ihmeistä jotka osoittaa luonnon copyrightin omistajan viisauden? Sen kirjan pitäis olla yhtä iso kuin luonto ize ennenkuin kaikki olis kerrottu, ja heti kun koitetaan mennä detaljeihin, suurin ihme kaikista, nimittäin kokonaisuuden sopusointu ja harmonia, karkaa lahkeesta. Pelkkä orgaanisten ruumiiden tekoprosessi tekee mielen epätoivoisexi; mixei apina voi tehdä vaikka vuohia? Vaikka miten bylsin niitä ei tule kilejä. Tästä näkee että luontoäiti ei ole tarkoittanut sellaista. Se ei ainoastaan järjestänyt juttuja, se suorastaan estää tekemästä tyhmiä.
ellauri117.html on line 88: Varmaan pidetään kirjaani pikemmin uneksijan lapsia koskevina haaveiluina kuin kasvatusta käsittelevänä tutkimuksena. En mahda sille mitään. Tirkistelen toisten lapsia, en omiani, jotka hukkuivat laundromaatissa.
ellauri118.html on line 613: Veijari-näytelmän erään päähenkilön - Willmoren - esikuvana oli Behnin pitkäaikainen rakastettu John Hoyle. Willmore on henkilöistä kaikkein epäluotettavin, hän on koko ajan valmis uusiin naisseikkailuihin, mutta myös hän rakastuu lopulta. Hänen sydämensä voittaa iloluontoinen ja seikkailunhaluinen Hellena, jonka oli tarkoitus ryhtyä nunnaksi. Willmore (Hellenalle): Ja me menemme tuonne sisään pyhän miehen pakeille, joka näyttää meille mitä osaa. Etkö vapise kun hetki lähestyy? Hellena: En enempää kuin sinä ennen miekanmittelöä tai rajuilmaa. Willmore: Sinä uljas tyttö, minä ihailen rakkauttasi ja rohkeuttasi. Mennään, mitään ei pelkää se, joka uskaltaa kohdata aviovuoteen myrskyt.
ellauri132.html on line 260: …älä koko maailmalle. Mun piti nauraa kun mä luin Vonnegutin apstraktin metaforan keuhkokuumesta “maailman nussimisena”. Se sekotti mut tolla, mut muut käsitteli just samaa asiaa. Niiden tavat sanoa se oli järkevämpiä. Loppuviimexi sun ei tarvi tehdä jokaista lukijaa onnellisexi, on joitakuita joiden pitää lukee se, ihan paineella, toisia jotka kritisoivat sitä, ja kolmansia joille se ei vaan ole niiden juttu. Sen ei pitäis estää sua kertomasta sun stooria. Samalla lailla, sulla on niitä jotka kiittää sitä, elää siitä, seuraa sua, ostaa kaikki sun kirjat, ja suosittelee niitä muille. Älä murehdi mistään niistä. Kirjoita yhdelle pirsoonalle jonka ajattelet jaxavan lukea sen loppuun. Älä välitä kestäkään muusta Stephen King suosittelee ezä:
ellauri142.html on line 364: Eliskä kuolemisen paremmat vaihtoehdot ovat kuolemattomuus ja uudelleen nussituxi tuleminen, valkkaa siitä mieluinen. Tätä ei kyllä yksikään, joka sen kuulee, ymmärrä, mutta meno male, kuten sanoo Montalbano Sono.
ellauri145.html on line 117: Thomas De Quincey: On Murder Considered as one of the Fine Arts Thomas Penson De Quincey (/də ˈkwɪnsi/;[1] 15 August 1785 – 8 December 1859) was an English writer, essayist, and literary critic, best known for his Confessions of an English Opium-Eater (1821) Many scholars suggest that in publishing this work De Quincey inaugurated the tradition of addiction literature in the West. Mulla on toi kirja, mä luinkin sen, mutta se oli kyllä aika pitkästyttävä. Tämänkertainen ozikko tuo mieleen sen usein mietityttäneen havainnon että mixhän vitussa 50% tv-sarjoista on murhajuttuja. Eikai siinä muuta ole kun että KILL! on 1/3 apinan mieliharrastuxista. Dekkarit ja horrorit on musta lattapäisyyden selvimpiä ilmentymiä.
ellauri145.html on line 599: – Olen sentään varannut itselleni pienen tutkijanhuoneen vastapäätä Palazzo Carignanoa (jossa synnyin Vittorio Emanuelena): kirjoituspöydän ääressä kuulee alapuoleltani Galleria Subalpinasta loistokasta musiikkia4. Maksan 25 fr palveluineen päivineen, huolehdin itse omat teeni ja kaikki ostokseni, kärsin repaleisista saappaista ja kiitän taivasta joka hetki muinaisesta maailmasta, jota varten ihmiset eivät olleet kyllin yksinkertaisia ja tyyniä5. – Koska minut on tuomittu viihdyttämään seuraavaa ikuisuutta huonoilla vitseillä, minulla on täällä kirjoittelemista, joka ei jätä mitään toivomisen varaa, varsin somaa eikä ollenkaan rasittavaa. Postiin on viiden askeleen matka, sinne tuikkaan itse kirjeet toimiakseni grand monden suurena sarjakirjoittajana6. Itse olen luonnollisesti läheisissä suhteissa Figaroon, ja jotta saisitte käsityksen siitä, kuinka harmiton voinkaan olla, kuulkaa kaksi ensimmäistä huonoa vitsiäni:7 Älkää ottako Pradon tapausta turhan vakavasti. Minä olen Prado, minä olen myös Pradon isä, rohkenen sanoa olevani myös Lesseps… Minä tahtoisin antaa pariisilaisilleni, joita rakastan, uuden käsitteen – kunniallisen rikollisen käsitteen. Minä olen myös Chambige – myös kunniallinen rikollinen.8 Toinen vitsi. Tervehdin kuolemattomia[.] Herra Daudet kuuluu quaranteen9.
ellauri146.html on line 453: Ses deux seins, tout chargés d’amulettes anciennes, Sen 2 tisua, taikakaluin koristellut
ellauri146.html on line 742: Here were fond climates and sweet singers suddenly Täällä oli mieluinen ilmanala ja sulolaulajat
ellauri151.html on line 75: Heimut täähän on se Helmin jokajouluinen Walt Disneyn Samu Sirkka!? Mulanillakin oli sirkka, ja sellainen oli myös sillä jäterobotilla, annas nyt, WALL-E, vaikka se ei ollutkaan Disneyn. Vai oliko se? No olihan se, vaikka Pixarin piirtämä.
ellauri151.html on line 1038: Pidän urotekona, että vuonna 2013 luin Antony Bevorin kirjan Toinen maailmansota. Siinä on kaiken kaikkiaan 960 sivua. En tiennyt II maailmansodasta paljonkaan, koska hissantunneilla ei edes päästy siihen. Luulin, että kirjassa olisi enemmän poliittista historiaa, mutta ei: Kuvataan eri taistelut yksityiskohtaisesti. En edes tajua niistä mitään; jotkut kukkulalla, jotkut joella, siellä & täällä. Sotahistorian kirjoittajat tietysti tekevät työtään, mutta yllättävää kyllä, mun tuttavapiirissä on kaksikin ihmistä, jotka ovat kiinnostuneita just taisteluista ja niiden kulusta. Siis Suomen taisteluista. Näistä yksityiskohdista, että minkä puskan takana kukakin. En tiedä heidän kiinnostuksensa syytä. Itselle kuulostaa siltä kuin olisi tietokonepeli paperilla. Vaikka just se, minkä Calle sanoi, on oleellista. Kamalaa, kuolleita ihmisiä, kummaltakin puolelta.
ellauri151.html on line 1040: Katsoin Ihantalan Ihme ohjelmaa sen verran, että näin isän 2 kertaa. Ekassa repliikissä kertoi ruumiskasoista, joissa oli suomalaisia ja venäläisiä. Että mitään niin karmeaa ei ollut ennen nähnyt. Toisessa repliikissä kertoi ohjeiden kääntämisestä. Enempää en jaksanut katsoa. Tällaisia sotaohjelmia EN katso. En oo muuten koskaan nähny Tuntematonta sotilasta. En mitään versioo. Kirjankin luin kai viiskymppisenä.
ellauri151.html on line 1105: Yllättävää kyllä paskan Philip Rothin Portnoyn tauti oli aika hyvä niin läpipaskan tyypin suorituxexi. Tatu Vaaskiven Pyhä kevät oli jollain lailla herttainen vaikken kyllä jaxanut ihan loppuun saakka. Sitton lukuisia kirjoja josta tykkäsin silloin kuin niitä nuorempana luin, mutten enää välttämättä perustaisi. Ja outojakin kirjoja kuten tuiki tuntemattoman Vilho Sorvarin Hammurabi.
ellauri152.html on line 434: Hulluinta tässä on et mystiikka tulee samasta kohdasta perimää kuin narsismi. Toi fiilis että kaikella on joku merkitys tai sanoma nimenomaan mulle ja et mä en voi millään kuolla on nimenomaan narsistinen tuntemus.
ellauri153.html on line 141: On äksy ja riidanhaluinen.

ellauri153.html on line 192: Mä luin et suurella merellä

ellauri153.html on line 554: Now that the problem of evil has been exposed as a conceptual confusion, the way is clear for a Jamesian science of religions and worldviews. The methods of grammatical description can be extended to the practices and ways of sense-making in different worldviews: how they give meaning to moral practices and how do they approach the intelligibility of the world? What practical responses do they have for coping with evil? For example, the grammar of seeing-as for models and metaphors can be applied to the metaphors in the Hebrew Bible for God’s activity to understand what it is to see the world as God’s creation. The grammar of virtues can be used to describe Buddhist practices and explore, how these approaches contribute to the human good. Similar approaches can be taken to secular worldviews as well. These descriptions can then be used to assess the worldviews through dialogical encounters between them. However, one thing should be clear. There is no point in devaluing the world by arguing for the meaninglessness of life or atheism on the basis of evil, or in giving justifications for evils that can stand in the way of divine or human meliorist projects of fighting for justice. To paraphrase the judgment of the Divine Judge in the Book of Job, such approaches are not even wrong. They are as meaningless as life itself.