Leikitään ee-poksia, luetaan Nakkeja.

ellauri002.html on line 1693: Siitä alkoi monta vuotta jatkunut kirjeenvaihto, jota katkoivat Suomen lomat. Kirjoitin koneella lentopostipaperille loputtomia matkakirjeitä maailmalta. Dona Carita vastasi yhtä ahkerasti kotimaasta. Historia toisti itseään: vertaa Don Wilhon ja Hiljan Kiinan kirjeet. Kirjeet on vielä tallessa vintillä. Jonakin kauniina päivänä kaivetaan ne esiin ja luetaan.
ellauri009.html on line 195: elämäs kirja loppuun luetaan.
ellauri012.html on line 324: Näin sun silmät, kun sanoit viimeisen kerran hyvästi, sul oli silmät ihan ristissä. Kesti yli puoli vuotta ennenkuin kirjoitit mulle, koko sinä aikana en saanut mitään messua. Ihailin tätä vaitioloa, en voinut sitä syyttää, mutten kyennyt samaan. Kirjoitin sulle, sä et vastannut: sun sydän oli kiinni, mutta nyt tää siipan puutarha on auki; jumala on vetänyt ulos ja jättänyt sut yksin. Se vaan testaa sua; pure hammasta ja koita imaista se takaisin. Me tarvitaan jahven apua jotta saadaan kettingit rikki, me ollaan liian kiintyneitä irrottaaksemme itse itsemme. Meidän hullutukset ulottuivat kaikkein pyhimpään; meidän lemmiskelyt oli valtakunnallinen skandaali. Niitä luetaan ja ihaillaan; siitä rakkaudesta kirjoitetaan vieläkin. Me ollaan lohdutuksena mokaileville nuorille tästä ikuisuuteen; ne jotka jää kiinni meidän jälkeen voi tuntea itsensä vähemmän syyllisiksi. Me ollaan rikollisia, jotka narahti tosi myöhään; ollaan rehellisiä! Korjataan siinä määrin kuin mahdollista tekemämme hairahdukset, Ranska joka todisti meidän munaukset hämmästyy kun sanomme: Sori siitä. Hämätään kaikkia jotka koittaa kopioida meitä; pelataan jahven jengissä itseämme vastaan, et vältetään sen tuomarointi. Meidän vanhat mokat vaatii sovitukseksensa kyyneleitä, häpeää ja surua. Tarjotaanpa näitä lääkkeitä siis sydämen pohjasta, punastutaan ja ulvotaan. Jos meidän sydämet ei ole alkuun ihan mukana, ainaskin voidaan ajatella et niiden pitäisi olla.
ellauri014.html on line 100: Kysynnän ja tarjonnan laki on niinkuin se luetaan. Herran lahjoittamat silkit ylle puetaan. Alle ei panna mitään. Herra huolehtii alle torihinnan panosta, jos se pääsee luukulle. Mutta Pamela piukkapeppu ei päästä viivalle eikä viivan alle ennen papin aamenta. Antaa hinnan nousta tappiin, tapin vesirajaan ennen turkin myyntiä.
ellauri020.html on line 176: Kaikki tuntuu nyt järkyttävän vanhanaikaiselta. Ysäri on kokonaisen sukupolven takana. Elektroniikkaa talon täydeltä, isoa ja kömpelöä, analoginapeilla: mikroaaltouuni, stereot ja faksi. Muovintuoxuista rullaantuvaa lämpöpaperia, FedExin kirjekuoria, joita revitään kiireesti auki ja luetaan. Lifesize barbeja ja kenejä. Gulfin sota. Kamomillateepusseja. Laivan kokoisia Mercedes Benzejä. Irkuillakin on pikkumersu nyt.
ellauri022.html on line 917: Paul Celan 1920-1970, Sirin miehen kaima, oli sekin pikku juutalainen, saxankielellä kirjoittava romanialainen mamu. Se oli oikeasti Antschel, sen isä oli sionisti ja äiti Frizi. Ne asu nykysessä Ukrainassa. Äiti halus että puhutaan saxaa kotona ja luetaan saxalaisia kirjoja. Paulin eka runo 18-vuotiaana oli äitienpäiväonnittelu. Kannustivat punaisia Espanjan sisällissodassa. Paul saxansi Shakespearen sonetteja ghetossa. Vanhemmat menehty nazien työleirillä. Celan tunsi syyllisyyttä siitä. Pakeni kommareita Pariisiin. Tunsi katumusta varmaan niistäkin.
ellauri024.html on line 423: Ei saa siis enää aprikoida, mitähän taiteilija on tässä mahtanut tarkoittaa. Ei mitään elämä ja teoxet suollosta, luetaan vaan kirjaa suurennuslasilla. Höpsöä. Sillä laillahan taideteoxet just toimivat: merkitys tulee taiteilijan päästä vähintäänkin puolixi, ja menee kokijoiden päähän enintään puolixi, yhteistä ainesta hyvä jos on ees neljännes. Sitä neljännestäkö nyt pitäisi loputtomiin pöyhiä unohtaen kaiken muun? Mitä kivaa se nyt on? Ainahan taiteessa on kolme osapuolta, tekijä, teos ja kokija, ei kai mikään niistä ole mitätön.
ellauri031.html on line 819: Höpsismi eri muodoissa on herkkäuskoisille ominainen päätöxentekotapa. Yhden rahan 50/50 oddsien sijasta voi käyttää muitakin. Olin ihan unohtanut, ennenkuin luin Syvännön mustelmaa, että kristinuskovaiset käyttää tähän tarkoituxeen "peukalovärssyjä", vähän samanlaista menetelmää kuin Roope Ankka joka pyöräyttää maapalloa silmät kiinni päättäessään mihkä päin maailmaa seuraavaxi mennä ryöstöretkelle. Peukku työnnetään (muka) summanmutikassa hyvän kirjan väliin ja luetaan siihen sattunut värsy. Menetelmää toistetaan kunnes värsy on mieluinen.
ellauri034.html on line 217: Äidittömät isän pojat eli isixet ovat julmia yrmyjä hierarkisia heteroja uskovia fasisti kovixia setämiehiä ja isättömät äidin pojat eli mamixet kesyjä kilttejä demokriittisiä jumalattomia homoja vasuri pehmyreitä. Isättömyyttä ja äidittömyyttä täytyy vähän mulkata, riittää että toinen vanhempi on karussa, sairas, alakynnessä tai muuten näkymätön, ja toinen päsmäröi lapsen kasvatuxessa yxinomaisesti tai ihan sikana. Isoäiti kelpaa äitifiguurixi kuten Russellilla ja Proustilla. Tehdäänpä sekoitusmatriisi, jota voidaan sitten aina täydentää lisäilemällä nimiä. Sekin pitäs täsmentää millaset on kovixia eli kylmiöitä kuivureita ja mitkä pehmyreitä eli lälläreitä sylkyreitä. Karkeasti ottaen kovixet on cro magnoneja ja pehmyreitä neanderthalit. Coelhokin luetaan kovixiin vaixe on hippi vetelys, kert se kumartelee izekuria ja jumalankuvia. Puolikova ainakin. (Muuten, VA Koskenniemi väitti Goethe-sepustuxessaan että runoilijat on enimmäxeen mammanpoikia. Varmaan oli izekin.)
ellauri046.html on line 247: Jokainen, jolle Kristinuskon Sanoma tosissaan on Tunnolla, ja mitä vakavammin se on sillä Tunnolla, sitä mä pyydän, ja sitä kovemmin, tutustumaan tähän pikku Kirjoituxeen, ei uteliaana, vaan tyyliin "nyt pohditaan", kuten luetaan uskonnollista Kirjoitusta.
ellauri049.html on line 297: Charles Pierre Baudelaire (lausunta ransk. [ʃaʁl bodlɛʁ]) (9. huhtikuuta 1821 Pariisi, Ranska – 31. elokuuta 1867 Pariisi) oli ranskalainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kriitikko. Hänen tunnetuin teoksensa on Les Fleurs du mal (suom. Pahan kukat, 2011). Baudelaireen liitetään usein käsite fin de siècle ('vuosisadan loppu'), ja hänet luetaan Edgar Allan Poen ja Théophile Gautierin ohella dekadenttien johtohahmoihin. Se oli niin dekadentti että valehteli kavereille olevansa homo. Jos valehteli. Ehkä se oli bi. Oli sillä tyttöystäviä ainakin, sekä platonisia että suuhunpantavia.
ellauri053.html on line 194: Runoja ennen laulettiin, nyt kuiskitaan vuoteen vieressä tai luetaan sisältä. Horatiusta ei enää laulettu. Niiskuneiti luki Vilijonkan tädille ääneen runoja. Täti halus mieluummin Tex Willeriä. Sit on vielä tää mun ja Aarnen tapa, hyräillään mukana vähän nuotin vierestä, kun suuremmat tekijät hoilottavat.
ellauri058.html on line 563: ”Ehdotan, että Sillanpään ”Joulukirje diktaattoreille” luetaan radiossa joka joulu. Stalinin, Hitlerin ja Mussolinin sijasta puhuteltakoon nykyhetken verisimpiä ”herroja”: ”Sillä teidän valtanne ei ulotu maan tomua korkeammalle”.
ellauri061.html on line 1625: Ihankuin Philip Rothin hautajaisissa luetaan vaan sen omia juttuja, nim. tää:
ellauri074.html on line 294: Erittäin hyvin sanottu. Mulle se paikka on Käpylä. Kouvola oli vaan paikka jossa kävin työaikana epäonnistumassa. Ciorania epäillään sekä fasismista että anarkismista. Sekin kuulostaa lupaavalta. Nuorempana se ehkä oli vähän fasisti, mutta se karisi sittemmin enimmäxeen pois. Sen sijaan siitä tuli erittäin onnistunut ihmisvihaaja, ihan Timon Ateenalaisen väkevyyxinen. Vaikuttaa siis oikeinkin järkevältä hessulta. Mutta luetaanpa eteenpäin.
ellauri090.html on line 387: Fiuuh, huokaus, ei se olekaan, tää perhe on kyllä hemmoteltu, mutta sokerisen kuoren alla siinä on tervettä Saroyan-tyyppistä amerikkalaisuutta, liikuttavaa yrittäjähenkeä, niin että tuppukylän aluxi vahingoniloiset lippispäät on kohta lähdössä jo niitä tukemaan. Ei naureta ilkeästi ex-porhoille, vaan luetaan niiden ex-porhous niille kunniaxi, niinkuin talousliberaalisesti kuuluukin.
ellauri112.html on line 167: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri115.html on line 679: Meidän supervoimien sekakäyttö tekee meistä onnettomia ja ilkeitä, kuin olisimme pudonneet siniseen värisammioon pienenä. Meidän huolet, surut ja kärsimyxet on omatekemiä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Moraaliset pahat on epäilemättä miehen thötä, ja fyysiset pahat ei olis mitään ilman meidän paheita jotka aikaansaattaa ne. Vanhuus ja kuolemakin tuli siitä alkuperäisestä tunaroinnista [hmm, entäs elukat? Oliko niilläkin omat aatamit ja eevansa? No, ketä kiinnostaa.] Eikö luonto ei ole antanut ymmärtää mitä tarvizemme hengissä pysyäxemme! Eikö ruumiin kärsimys ole merkki siitä että tää kone on epäkunnossa, ne rabotajet, tarvii huoltoa= Kolema ... eikö ilkeät myrkytä oman elämänsä ja meidän muidenkin? [Lue: mä en ole niitä ilkeitä.] Kuka sitäpaizi haluaisi elää ikuisesti? [Häh? Eikö se ollut justiinsa poinzina? Onx tää nyt sitä kerettiläisyyttä? No, luetaanpa eteenpäin.] Kuolema on lääke pahaan jonka hankit izellesi; luontoäiti ei anna sun kärsiä loputtomiin. Alkeellisesti elävällä hepulla on tosi vähän kärsimyxiä! Sen elämä on melkein kokonaan vapaa kärsimyxistä ja passiohedelmistä [lukuunottamatta paarmoja ja hyttysiä, ne on vittumaisia ilman housuja]; se ei pelkää eikä tunne kuolemaa; jos se tuntee sen, kärsimyxet saa sen haluamaan sitä; sixe ei ole mikään paha juttu sen silmissä. Jos me vaan oltais tyytyväisiä omaan oloomme niin ei meillä olis mitään syytä valittaa [Laittamattomasti sanottu, Janne. Leukavasti laukaistu.]; mutta haeskellessamme mielikuvitushyvää me löydetään tuhansia oikeita pahoja. Hän joka [hehe] ei kestä vähän kipua saa kärsiä kovasti. Jos mies menee rapakuntoon harrastuxissa, koitat parantaa sitä lääkkeillä; sen pelkäämään pahaan tulee lisäxi sen tuntema paha olo; kuoleman ajatus tekee siitä kamalaa ja kiirehtii sen tuloa; mitä enemmän koitamme välttää sitä, sitä enemmän ajattelemme sitä; ja me mennään elämästä läpi peläten kuolemaa, syyttäen luontoa pahoista jotka me ollaan ize hankittu vittuilemalla sen laeille.
ellauri115.html on line 720: Tässä maailmassa on paljon pahoja miehiä, mutta on vähän näitä kuolleita sieluja [But cf. Gogol op.cit.] jotka jahtaa vaan omaa etua, tunnottomina kaikelle joka on oikein ja hyvin. Me riemuitaan epäoikeudenmukaisuudesta vaan kun se on meidän oman edun mukasta [ditto oikeudenmukaisuudesta; useimmille "epistä" tarkoittaa nimenomaan että on ize jäänyt pitelemään tikkua]; jokaisessa muussa tapauxessa toivotaan että viattomia suojellaan. Jos me nähdään joku väkivallanteko tai epäoikeudenmukaisuus kaupungissa tai maaseudulla, meidän sydämmet liikuttuu heti pohjia myöten välittömästä kiukusta ja vihasta, joka käskee meitä menemään apuun sorretuille [tosin kummat on niitä sorrettuja on ihan kazojan silmässä]; mut meitä hillizee vahvempi velvoite, ja laki ottaa meiltä oikeuden suojella viattomia. Toisaalta, jos joku armon tai avokätisyyden teko sattuu silmään, mitä kunnioitusta ja rakkautta se herättääkään meissä sivustakazojissa! Exme sanota izellemme "mä olisin voinut tehdä ton izekin, muttei sattunut olemaan kukkaro mukana"? Mitä se meille meriteeraa oliko 2000v sitten yx mies oikeassa tai väärässä? ja me luetaan samalla innolla antiikin historia kuin eilisen lehteä. Mitä Catalinan rikoxet on mulle? En mä siitä uhritu. Mixmä sitten kammoxun sen rikoxia ihankuin se tulis tänään telkasta? Me ei vihata pahoja vaan sen takeen mitä ne tekee meille, vaan koska ne on vaan pahoja. Eikä me haluta vaan olla ize onnellisia, vaan me halutaan meidän kaverienkin olevan lähes yhtä onnellisia, eikä tää onni paljon haittaa meidän omaa onnea, jos se on kohtuu pienempi se vaan kasvattaa meidän onnea. Loppuvetona, haluammepa tai emme, me säälitään onnettomia; kun me nähdään niiden kärsivän me kärsitään vähän izekin, ei me niitä mieluusti kazella. Jopa pahimmilla pahixilla on vähän tätä vaistoa, ja se usein johtaa ne ristiriitoihin. Ryöväri joka ryövää turistin, antaa sen liian isot vaatteet köyhille; julmin murhaaja antaa hajusuolaa pyörtyneelle naiselle.
ellauri160.html on line 324: Ensimmäiseksi valikoitui Pekka Parkkinen (1940-1992), jonka Valitut runot (Weilin & Göös, 1975) pelastin äsken kirjaston poistohyllystä hintaan 20 senttiä. Parkkinen aloitti romaanikirjailijana ja julkaisi niitä myöhemminkin, mutta nyt luetaan runoja, tosin vain muutamista kokoelmista. Mainitsemassani Parnasson numerossa oli myös valikoima Pekka Parkkisen absurdeja proosarunoja.
ellauri163.html on line 628: Lyra Belacqua (kaunis vesi), villi 12-vuotias tyttö, on kasvanut kuvitteellisessa Jordan Collegessa Oxfordissa. Hän on laiha, tummat vaaleat hiukset ja siniset silmät. Hän ylpeilee kyvyllään ilkivaltaan, erityisesti hänen kyvystään valehdella, ansaitsemalla hänelle Iorick Byrnisonin epiteetin "Silvertongue". Lyralla on luonnollinen kyky käyttää alettiometriä, joka pystyy vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, kun sitä manipuloitiin ja luetaan oikein. Lyraa teeveesarjassa näyttelevä Dafne Keen on vähän Greta Thunbergin oloinen.
ellauri163.html on line 845: Lectio divina on benediktiiniläinen perinne, jossa luetaan pyhiä kirjoituksia, meditoidaan ja rukoillaan tavoitteena parantaa henkilön ja Jumalan välistä kommunikaatiota sekä pyhien kirjoituksien tuntemusta. Lectio praecursoria on väitöstilaisuudessa pidetty 20 min. pituinen esitelmä väitöskirjan aiheesta.
ellauri190.html on line 255: Vladimirin äidin ikoni liittyy läheisesti lukuisiin ihmeisiin, joita tapahtui Venäjällä muun muassa mongolivallan aikana. Ikonin ansioksi luetaan myös se, että Moskova säästyi mongolijoukkojen hävitykseltä mutta Kiova ei. The intercession of the Theotokos through the image has also been credited with saving Moscow from Tatar hordes in 1451 and 1480. The image was brought from Vladimir to Moscow in 1395, during Tamerlane's invasion.
ellauri216.html on line 1146: Päivittäinen liturginen ympyrä Valaamin luostarissa alkaa kello 17 pienellä soitolla. Sitten luetaan Valaam-luostarisääntö, kolme kaanonia akatistin kanssa Jumalanäidille ja anteeksiantoriitti. Säännön jälkeen veljet menevät ruokasaliin illalliselle. Kello 21:00 kello soi ilmoittaen hiljaisuuden ajan, jonka aikana munkit lukevat sellin sääntöä, joka koostuu Jeesus-rukouksesta ja kumartumisesta. Matiinia, jota edeltää Midnight Offia, vietetään luostarissa kello 5. Tämän jälkeen tarjoillaan varhainen jumalallinen liturgiapala. Palvelu päättyy yhdeksännen alussa. Aamuteen (sello) ja lyhyen tauon jälkeen luostarit, aloittelijat ja työläiset menevät dekaaneille määrättyihin tottelevaisuustreeneihin.
ellauri245.html on line 253: Jonnen toistaiseksi raain ja verisin Harri Reikäommel-rykäys on nimeltään Panserhjerte. Satuin löytämään sen Kontista vieläpä alkukielellä. Ennenkuin ryhdyn sitä tavaamaan in pirsona pirsonalmente, luetaanpa vähän arvosteluja.
ellauri257.html on line 91: Taras Bulban elokuvasovituksen teki Vladimir Bortko odottamattomalla kunnioituksella vuoden 1842 toisen painoksen tekstiä kohtaan (tarinan ensimmäisessä versiossa sana "venäläinen", joka jyrisi ruudulta kahden minuutin välein, esiintyi vain pari kertaa, mikä ei ole ollenkaan yllättävää kirjailijalle, joka pakeni täältä Italiaan ensi tilaisuudessa). Gogol luetaan näytöltä sivuina. Vaikka on olemassa joitain skenaariovapauksia - eroottisia kohtauksia kynttilänvalossa ja osoitus aateliston täysin karikatyyreistä tavoista (Puolan aatelisto muistuttaa hyvin valkokaartia kankaasta "Kommunistin kuulustelu").
ellauri258.html on line 571: Wagyu-härillä on erittäin tarkka ruokavalio, mutta se ei yksin riitä. Niille juotetaan olutta jotta niiden ruokahalu kasvaisi. Niitä myös hierotaan säännöllisesti sake-riisiviinalla ja kaiken huipuksi sarvipäille luetaan tasaiseen tahtiin japanilaisia haiku-runoja.
ellauri297.html on line 412: Käden tefiliinin hihna kierretään sitten kolme kertaa keskisormen ympärille samalla kun luetaan Hoosea 2:21-2. Valinnainen kondomi asetetaan paikoilleen peukaloon.
ellauri308.html on line 493: Puolassa hänen teoksiaan luetaan edelleen laajalti; hänet nähdään klassikkokirjailijana, ja hänen teoksiaan on usein pakko lukea kouluissa.
ellauri340.html on line 314: