"Olemme kohtalokkaasti laskeneet ..."- Lermontovin runoja, jotka on omistettu Varvara Lopukhinalle, voidaan avata näillä valaistuneilla nuorisolinjoilla vuonna 1832. Hänen rakkaansa kuva on täällä täydellinen, hiän on ainoa lohdutus runoilijan sielulle, mutta toiveet ovat realisoitumattomia, ei ole onnea täällä, koska ei ole yhteistä polkua. : runoilija tietää, mitä kohtalo on valmistautunut hänelle.
ellauri142.html on line 371: Haha, tässähän on silverbäkkien kexeliäs lohdutus arkajalka sankarille: eihän tässä kukaan oikeasti kuole, eikä hevin satukkaan. Kelju K Kojootti saa alasimen päähän tai kassakaapin ja seuraavassa jaxossa se juonii jo uutta kepposta. Päättäväinen järki (ymmärrys, buddy), oi sinä kurujen ilo,
ellauri185.html on line 493: Tolstoi ymmärsi todennäköisesti Jeesuxen pointin ihan oikein toisen posken kääntämisestä: ei sodat lopu ellei lakata puolustautumasta. Si vis pacem bara bellum on paska ajatus. "Puolustusvoimat" on pelkkää kusetusta, puhumattakaan japsujen "Itsepuolustusvoimista", se on jo puhdasta käteenvetoa. Tietysti ne toiset paskiaiset sitten voittavat, mutta who cares, sanoisi Jeesus: kuha päästään viimeiselle tuomiolle, nähdään kuka nauraa parhaiten. Jostain kumman syystä tää lohdutus ei vakuuta, vaikka järvät kuinka vakuuttaisivat olevansa hyviä uskovaisia. Jokainen haluaa päästä joholle vielä tällä puolella kiveä. Parempi pyy pivossa kuin 10 oxalla.
ellauri185.html on line 693: Mutta muutenkin, vaikka tämä näkökohta sivuutetaan, tuntuisi sangen kohtuuttomalta kieltää kristityltä itsepuolustusoikeus omassakaan asiassaan. Ei kukaan kristitty eikä muukaan vakava ihminen voine vaatia, että esim. kristityn nuoren miehen tai naisen täytyisi vastustuksetta antaa raiskata itsensä, vaikka tuo väkivalta kohdistuukin vain häneen itseensä yksityishenkilönä eikä sukupuolensa edustajana. Eikä Lutherkaan varmaan ikinä olisi tällaista tarkoittanut. Mutta muutenkin täytyy kristityllä omasta kohdastaan sama itsepuolustusoikeus, mikä muillakin ihmisillä ilmeistä räikeää väkivaltaa tai muuta vääryyttä vastaan. Eikä hänellä tähän vain oikeus, vaan vieläpä velvollisuuskin. Sillä kristittyjenkin täytyy puolustaa itseään täällä pahassa maailmassa sillä tavalla, millä täällä yleensä sekä ihmisiä että arvoja puolustaa voidaan. Päinvastainen menettely kristittyjen puolelta johtaisikin selvästi vain pahojen vallan edistämiseen ja kristittyjen omaan tuhoon.") Siinä on taivasosa laiha lohdutus. Eli sidearmin kantaminen mahdollisten vorojen ja raiskaajien varalta ei ole kristityn vain oikeus vaan ihan velvoite.
ellauri216.html on line 564: Eräänä päivänä Makarios löysi erämaasta pääkallon. Hän tyrkkäsi kalloa sauvallaan ja kysyi, kuka tämä oli. Kallo vastasi olleensa alueen epäjumalienpalvelijoiden pappi ja tuntevansa Makarioksen: ”Kun sinä säälit helvetissä olevia ja rukoilet heidän puolestaan, he saavat vähän lohtua.” Makarios kysyi, millaista tuo lohdutus oli. Kallo vastasi: ”Aina kun sinä osoitat sääliä meitä kohtaan, me saamme nähdä toistemme kallot.” Näin rakkaus levisi Makarioksen kautta jopa kuoleman maailmaan.
ellauri263.html on line 100: Neljäs osa (4:5–5:9) tarjoaa lohdutusta Jerusalemille. Kaupunkia kuvataan lapsensakin menettäneeksi leskiäidiksi. Lapset, israelilaiset, on viety vankeuteen vieraisiin maihin. Rangaistus päättyy kuitenkin aikanaan, ja Jerusalem nousee USA:n tuella uuteen kukoistukseen. Jaksossa on lukuisia muistumia Vanhasta testamentista, erityisesti Jesajan kirjan luvuista 40–55. Barukin kirjassa on paljon historiallisesti epävarmaa, mutta sen sanoma on selvä: synti saa rangaistuksensa, kääntyminen oikeaan ja kuuliaisuus palkitaan! Yllättävä käänne!
ellauri276.html on line 324: Nikitinin yksinkertainen, koruton runous on kiinteästi sidoksissa hänen omaan elämäänsä. Siinä kuvastuvat runoilijan yksinäisyydentunne, häntä ympäröivän elämän kurjuus ja toisaalta rakkaus luontoon, josta pessimistinen runoilija ammentaa lohdutusta. Joskus on runoilla suoraan omaelämäkerrallinen merkitys, kuten runoelmalla Nyrkki. Ensimmäinen täydellinen laitos Nikitinin runoja, joihin liittyy Mihail de Poulet’n kirjoittama runoilijan elämäkerta, ilmestyi 1885. Lauri Viljanen on suomentanut Nikitinin runon "Kuoppa on kaivettu".
ellauri282.html on line 361: Pitkän toipilasaikansa kestäessä Loyola näki sarjan uskonnollisia näkyjä Jeesuksesta ja Mariasta köyrimässä, ja kirjoitti sen pohjalta noin 300 sivua tekstiä, josta myöhemmin muokkaantui Loyolan pääteos Vällyharjoituksia. Hän ajatteli, että hänen julkaisusuunnitelmansa vahvisti hänen eräänä yönä kokemansa näyn Neitsyt Marian ja Jeesuksen lapsesta, mikä johti hänelle paljon lohdutusta.
ellauri308.html on line 74: ole lohdutus päiväni murheiden ja elämä uuvutetulle,
ellauri364.html on line 102: Todellisista henkilöistä muistamme Goethen izensä (mahtava narsisti ja pedofiili), Cornelia-sisaren (erittäin vaikea skitsoidinen hypokondrikko, mahdollisesti skitsofreenikko), runoilija Lenzin (todennäkösest skitsofreenikko), ylevämielisen uskonnollisen haaveilijan, neiti von Klettenbergin, kaunosielun, die schöne Seele, jonka tunnustukset on otettu Wilhelm Meisteriin (siitä toisinaan kuultu parodioitu sanonta kaunosielun tunnustus), sekä kuuluisan lääkärin Zimmermannin ja hänen elinikäisen, vaikean hypokondriansa. Zimmermann kirjoitti suuren, omalaatuisen kirjan Ueber die Einsamkeit, Yksinäisyydestä. Hän oli kuin jonkinlainen tieteellinen erakko, jolla yhä vielä on annettavana varsin paljon lohdutusta kaltaisillensa onnettomille ihmisille.
ellauri391.html on line 427: Vaikka Jumalan kaikkivaltius merkitseekin, ettei ihminen voi muuttaa elämänsä suuntaa, sisältyy siihen Lutherin mukaan syvä lohdutus. Halvatun Jumala, joka vaikuttaa niin hyvän kuin pahankin, osoittaa ihmiselle, että hänen on mahdotonta parantaa elämäänsä hyvää tekemällä. Siis se voi jatkaa pahan tekemistä, jahka muistaa katua. Saa syödä sikaa, piereskellä, juoda olutta ja bylsiä.
ellauri398.html on line 442: Lemekejä on minun raamatussani kokonaista 2. 1. Metusaelin poika ja Kainin jälkeläinen (1Mo 4:17, 18). Lemek oli Aadamin aikalainen. Hänellä oli yhtaikaa kaksi vaimoa, Ada ja Sillaa, joten hän on ensimmäinen Raamatussa mainittu moniavioinen (1Mo 4:19). Adan kautta hän sai kaksi poikaa: Jabalin, ”niiden kantaisän, jotka asuvat teltoissa ja joilla on karjaa”, ja Jubalin, ”kaikkien niiden kantaisän, jotka soittavat harppua ja huilua” (1Mo 4:20, 21). Sillaa synnytti Lemekille Tubal-Kainin, ”kaikenlaisten kuparisten ja rautaisten työkalujen takojan”, sekä Naema-nimisen tyttären (1Mo 4:22). Runo, jonka Lemek sepitti vaimoilleen (1Mo 4: 23, 24), kuvastaa tuon ajan väkivaltaista ilmapiiriä. Lemekin runo kuului: ”Kuulkaa minun ääntäni, te Lemekin vaimot, ottakaa korviinne mitä sanon: Olen tappanut miehen haavastani, niin, nuoren miehen mustelmastani. Jos Kain pitää kostaa seitsenkertaisesti, niin Lemek seitsemänkymmentäseitsemänkertaisesti.” Lemek esitti tämän ilmeisesti puolustaakseen itseään ja selitti, ettei hän ollut Kainin tavoin syyllistynyt harkittuun murhaan. Lemek väitti, että hän oli itsepuolustukseksi tappanut miehen, joka oli lyönyt ja haavoittanut häntä. Hän anoi siksi runossaan, ettei kukaan niistä, jotka haluaisivat kostaa hänelle sen vuoksi, että hän surmasi kimppuunsa käyneen miehen, rankaisisi häntä. Yksikään Kainin jälkeläisistä, joihin kuuluivat Lemek ja hänestä polveutuneet, ei nähtävästi säilynyt elossa vedenpaisumuksessa. 2. Setin jälkeläinen; Metusalahin poika ja Nooan isä (1Mo 5:25, 28, 29; 1Ai 1:1–4). Myös tämä Lemek oli Aadamin aikalainen. Lemek uskoi Jumalaan, ja annettuaan pojalleen nimen Nooa (merk. luult. ’lepo, lohdutus’) hän lausui seuraavat sanat: ”Tämä tuo meille lohdutusta työhömme ja kättemme vaivaan, joka johtuu Jehovan kiroamasta maasta.” (1Mo 5:29.) Nämä sanat täyttyivät, kun maalle langetettu kirous poistettiin Nooan elinaikana (1Mo 8:21). Lemekillä oli muitakin poikia sekä tyttäriä. Hän eli 777 vuotta, joten hän kuoli noin viisi vuotta ennen vedenpaisumusta. (1Mo 5:30, 31.) Hänen nimensä mainitaan Jeesuksen Kristuksen sukuluettelossa Luukkaan 3:36:ssa.
ellauri401.html on line 289: Tammikuun lopulla Pekka unelmoi yhteisestä kodista, jonka ”tulee olla paratiisi tämän maan päällä… Ei rikkautta, ei kunniaa, ei mahtavuutta, ei loistoa, ei sitä, mikä katoavaisuutta muistuttaa – vaan rakkautta, uhrausta, helman alla nyhräystä, iloa, lohdutusta, rauhaa, kaikkea sitä, mikä on ikuista… Ei kylmyyttä, ei jäykkyyttä - tai no, sitä kyllä sopivasti - ei vihaa, vaan lämpöä, anteeksiantaumusta, myötätuntoisuutta…”
ellauri408.html on line 225: Toisinaan sielun kyllyys saa haaveen pikkarin valumaan yli reunojen. Kuin lymfa joka äänettömästi tihkuu pimeän komeron holvista. Kaikki nämä elimen salaperäiset liikahduxet päätyvät heltymiseen, ja heltyminen kiintyy limapisaraxi ripsipiirakan vaiheille. Kiiihkeä rakkaus voi toisinaan ilmetä imutuxen aikana vain puremisen avulla. Olematta nainenkin voi tuntea samanlaista kaipausta. Mutta kuinka paljoa nopeampi, tehokkaampi ja suloisempi on lohdutus jos ihminen antautuu tähän heikkouteen. Jälkeenpäin on ihanan helpottunut olo, vaikka vähän apea. Sateenkaaren värinen kupla ozassa muuttuu pienexi likaisexi nestepisaraxi.
xxx/ellauri130.html on line 453: Izemurhan ajatus on vahva lohdutus.Friedrich NietscheMKILL!
xxx/ellauri177.html on line 178: Mutta Sergei näyttää jäävän lapsen asteelle. Se pelkää Albinen puskaa, mezästä puhumattakaan. Albinolla oli vain yksi lohdutus: Sergei pökkää loistavasti, hän on kaunis lapsi. Mutta edistystä: pitkän päälle toipilas äityy seuraamaan hiänen hameensa valkoista laikkua puskissa. Ja kun hiän äkillisesti istuutui paskalle Kustaan ikkunan alle, Sergein kasvot kohosivat ja hän ojensi kätensä teeskennellen haluavansa mennä Albinen syliin. Puutarhaan päästyä Sergei näyttää komealta, Albine alkaa lämmetä. Siihen asti puhumaton Sergei huoahtaa: kesä kesä! Lettu elo! Kyllä tee on sitten hyvää!
xxx/ellauri232.html on line 288: "Kaarlo Kramsun runotar on synkkäpukuinen, traagillinen impi, jonka kasvoilla syvä ja totinen elämäntuska kuvastuu. Hän on kansallisuusaatteesta innostunut, mutta sekään ei tuota hänelle täyttä lohdutusta. Hän näkee senkin traagillisessa valaistuksessa. Hän näkee historiallisen ristiriidan herran ja talonpojan, samoin yleisinhimillisen ristiriidan pikkusielujen ja suurten johtajien välillä. Hänen oma tunne-elämänsä on karu, miehekäs ja yksinkertainen. Hänen sielullinen yksinäisyytensä on ääretön ja siksi seisoo hän niin yksin myös Suomen kirjallisuudessa."
xxx/ellauri235.html on line 404: Niin myös lukijalle annetaan ymmärtää, tunteeko "sukuhenki" kertojan oman epitafinsa kautta. Jos loppujen lopuksi kaikki ovat yksin, yksinäisyyteen pätee yhteinen kuolevaisuus, ja sitä lisää myös sukulaisherkkyyden läsnäolo. Kuolevaisuus ei ole alistettu johonkin henkilökohtaisen pelastuksen tai lunastuksen suunnitelmaan. "Elegia" ei ole tässä suhteessa tavanomainen pastoraalinen elgia; se ei tarjoa lohdutusta esimerkiksi Miltonin Lycidasille(1637). Grayn runo viittaa siihen, että elegisti on itse voimaton kuoleman edessä, eikä pysty viittaamaan siihen uskonnolliseen vakaumukseen, jolla se voidaan tehdä ymmärrettäväksi. Perusteltuja ovat realisoitumattomat elämät, joista runoilijan elämä on yksi esimerkki. "Elegia" on ehkä ennen kaikkea harjoittelua tunteiden vaihteluissa: puhuja tuntee kunnioittamattomia kuolleita ja kunnioitettuja kuolleita; hän kuvittelee tiettyjä henkilöitä, joita kohtaan hän voi tuntea; hän käyttää säälittävää harhaa tunteakseen kukan "syntyneen punastumaan näkymätön"; hän tuntee "ihmiskuntaa" kohtaan; ja "sukuhengen" kautta hän tuntee itsensä. Runo harjoittaa herkkyyttä. Pimeys, jossa kertoja seisoo, on kuolevaisuuden yö, jota valaisevat vain erilaiset tunteet. Tämä sympatian yhteinen nimittäjä, teoksen " The Progress of Poesy: A Pindaric Ode" alkuEnsimmäinen kolmiosa päättyy Aphroditeen ("Cytherean päivä"), luovan voiman hahmo, joka yhdistää veden ja musiikin ("reippaat nuotit poljinrytmissä"; "ylevät, ilmassa leijuvat kädet"). Hän on uudelleen esiintuleva "Venus"Oodi keväälle ", johon osallistui, kuten Venus tuossa runossa, joukko juhlijoita: "Katso hänen lämmintä poskeaan ja kohoavaa rintaansa, liiku / nuoren Halun kukinta ja rakkauden violetti valo." "Oodi keväälle", "ruusuinen rintakehä, / ... Paljasta kauan odotetut kukat, / ja herätä purppura vuosi!"
xxx/ellauri235.html on line 422: Aamu ja huhtikuu väistyvät tauluille, joissa esitetään surun ja lohdutuksen sukulaistoimintaa: "Hymyilee Epäonnen kulmakarvassa / Pehmeän Heijastuksen käsi voi jäljittää; / Ja surun heiton poskelle / Melankolinen armo." Alkuperäisestä kosittelusta tulee toisenlainen sitoutuminen: Suru tavoittelee ruusuista nautintoa, lohdutus lähestyy kurjuutta. "Sekoitettu muoto" on sublimoitunut seksuaalinen kiihko aamun ja huhtikuun välillä, muutettuna depersonalisoituneeksi estetiikaksi, jossa "taiteelliset riidat" ja "voima ja harmonia" syrjäyttävät viettelevän aamun, joka "Pyhällä poskella ja kuiskauksella pehmeästi / ... woo on myöhäinen kevät." Seurustelu muuttuu lohdutukseksi, ja Vicissitudesta tulee toinen hahmo, kuten Contemplation tai Adversity, jonka suojeluksessa halu eliminoituu. Vicissitude, toisin kuin Adversity, on sukupuoleton hahmo, joka ei edusta uhkaavaa seksuaalista kuvaa. Oodi palaa toiseen paikkaan, kun pettynyt puhuja vierailee EtonissaOodi Eton Collegen kaukaisesta näkökulmastatai kun Gray palaa Cambridgeen "Hymn to Ignorance". Tässä paluu "Elegian" alkuun, "pimeyteen" ja maisemaan, jonka yli "kyntäjä kotiinpäin kulkee väsyneen tiensä". Kaikki Grayn runot ovat edistyksen runoja, matkoja, joissa haasteena on löytää jotain muuta kuin alkujen muodostamien päämäärien kiertokulkua ("Ja ne, jotka hiipivät, ja ne, jotka lentävät, / Päättävät sinne, missä alkoivat"). Grayn äiti kuoli 11. maaliskuuta 1753. 5. maaliskuuta 1756 hän muutti kadun toisella puolella olevasta Peterhouse Collegesta Pembroke Collegeen, kuulemma joidenkin opiskelijoiden hänelle tekemän pilan seurauksena. Opiskelijat, tietäen hänen tulipelkostaan, nostivat väärä hälytys. Kun Peterhousen isäntä, tohtori Law, ei onnistunut ottamaan Grayta s valituksen kepponen vakavasti, Gray "muutti" Pembroke. Kun runoilijavoittaja Colley Cibber kuoli vuonna 1757, Graylle tarjottiin paikkaa; mutta hän kieltäytyi. Heinäkuussa 1759 hän muutti Lontooseen opiskelemaan British Museumissa, joka oli avattu yleisölle tammikuussa. Joulukuussa 1761 hän palasi Cambridgeen; Lukuun ottamatta toistuvia matkoja Lontooseen, muualle Englantiin, Skotlantiin ja Walesiin, hän jäi Cambridgeen loppuelämänsä.
xxx/ellauri237.html on line 98: Uusmaalaiset persut ovat rasisteja evakoille ja niiden lehmille: karjalaisten maatiainen nupokarja ei saa istua bussin etupenkeillä, siihen kelpaavat vain ayrhshirelehmät terävine sarvineen. Isoisä huikkaa kuopasta luovutetun Kurjalan puolelta: Mutta oletko muistanut, Market, mistä kaikki oikea apu ja lohdutus ja voima tulevat? Valkoisen puolen siirtokarjalaisen nupolehmän Ruusun puosta! Niinpä. Marquetta painoi leuan syvälle polviensa väliin, risti kätensä jalkojensa ympärille ja supisi rukousta, jossa ei oikeastaan olllut paljonkan järkeä, koska jumala oli kuitenkin suunnitellut kaiken parhain päin ihan omin nokin, eikä välittäisi Marken pyynnöistä tuon taivaallista.
xxx/ellauri354.html on line 87: Rakkaus muuttaa kaiken. 90-vuotiaistaan huolimatta vanha, vanha mies kävelee jousi askeleessa, nuppipää pystyssä ja hymyillen maailmalle. Hänellä on loppiainen, "seksi on lohdutus, jonka ihminen ei löydä tarpeeksi rakkautta" ja kirjoittaa rakkaudesta viikoittaisilla kolumnillaan paikallisessa sanomalehdessä. Tämä tuo hänelle mainetta, kunnioitusta ja ystävyyttä, jota hän oli kaivannut koko ikänsä. Se on parempaa kuin sexi (Pekka Sauri). 91. vuotenaan hän on vihdoin löytänyt täyttymyksen.
xxx/ellauri385.html on line 323: Kristinuskolla oli tärkeä rooli Lambin henkilökohtaisessa elämässä: vaikka hän ei ollut kirkkomies, hän "etsi lohdutusta uskonnosta". Kirjeissä Samuel Taylor Coleridgelle hän kuvailee Uutta testamenttia, joka oli hänen "ykkös paras elämänopas", ja muistelee kuinka hän kerran luki psalmeja tunnin tai jopa kaksi väsymättä. Myös muut kirjoitukset käsittelevät hänen kriittisiä uskomuksiaan. Southeylle Lamb tosin vastasi kärkevästi, ei tarjonnut toista poskea. Wordsworth kuvaili häntä myös lujaksi kristityksi runossa "Kirjoitettu Charles Lambin kuoleman jälkeen". Lambin uskonnosta oli tullut "tapa", hän oli tapauskovainen.
xxx/ellauri388.html on line 137: Vastatessani näihin kysymyksiin olen todella huomannut, että kirjastani, kun siinä loppupuolella ei ole enää kysymystä tästä asiasta, helposti jää löytämättä izeä tyydyttävä selitys. Kirjassa onkin ollut puhe paheesta etupiässä ja takapiässä vaan tarkoituksessa osoittaa, mimmoisten muistojen ja lapsuuden surujen kanssa ensimäinen käsitys Jumalasta syntyy. Jumala on se joka kyylää vessassa ja lyö näpeille pippeliä näpelöidessä. Ja näen nyt hyvin, että jos siitä tahtoo hakea neuvoa, miten pahetta (nim. runkkaus) vastaan on taisteltava, niin neuvon antamisen sijasta saattaa lohdutus tulla riistetyksikin, kirja kun helposti synnyttää muun muassa sen väärinkäsityksen, että rukous on tehoton apukeino pahetta vastaan. Ja se on kuitenkin, oikein ymmärrettynä, ainoa apukeino, nimittäin kun on kädet ristissä ne pysyvät poissa kullinvarresta. (Paizi jos ne ristii kullinvarren ympärille ja runkuttaa siinä, mikä sekin toimii kyllä, olen havainnut.)
33