ellauri030.html on line 290: - Sanohan Simmias, mikä tässä (sielun kuolemattomuudessa) ei tunnu vakuuttavalta. - Se että myös harmoniasta, lyyrasta ja sen kielistä voisi sanoa samalla tavoin: viritetyssä lyyrassa on harmonia näkymätön, ruumiiton, täydellisen kaunis ja jumalallinen, ize lyyra ja kielet taas ovat ruumiita ja ruumiillisia, yhteen liitettyjä, maan kaltaisia ja sukua kuolevaiselle. Entä jos joku nyt särkisi lyran tai katkaisisi sen kielet ja sitten väittäisi samoin perustein kuin sinä, että harmonian täytyy vielä olla olemassa, että se ei ole voinut hävitä - sillä eihän ole mahdollista, että nämä kuolevaiset esineet, lyyra ja kielet, olisivat vielä olemassa vaikka kielet on katkaistu, sen sijaan harmonia, joka on jumalallisen ja kuolemattoman kaltainen ja sille sukua, olisi hävinnyt ja siis tuhoutunut ennen sitä mikä on kuolevaa? Ja hän voisi väittää edelleen, että harmonian on pakko olla vielä olemassa ja puuosien ja kielten täytyy lahota ennenkuin sille voi tapahtua mitään. Sinäkin olet varmaan huomannut, Sokrates, että kuvittelemme sielun lähinnä tällaisexi: ruumiimme jännittyy ja herpautuu kuumuuden ja kylmyyden, kuivuuden ja kosteuden sekä muun sellaisen vaikutuxesta,kun taas sielumme on kaiken tämän sekoitus, harmonia, jossa kaikki on hyvin ja sopivasti sekoittunut keskenään. Ja jos sielu kerran on harmonia, on selvää että kun sairaus tai jokin muu paha saa ruumiimme liiaxi herpautumaan tai jännittymään, sielun täytyy heti hävitä, olipa se miten jumalallinen hyvänsä, aivan niinkuin harmonian yleensäkin sekä musiikissa että muissa taiteissa; sen sijaan ruumiin jäännöxet säilyvät kauan, kunnes ne poltetaan tai mätänevät. Jos joku siis väittää, että niin sanotun kuoleman tapahtuessa sielu häviää ensimmäisenä koska se on ruumiin ainesten sekoitus, niin mitä me voimme esittää tätä teoriaa vastaan? 86a
ellauri454.html on line 242: Talonpojat ja ammattitaidottomat työläiset korostivat älymystön hienoa elämäntapaa. Työläiset pitivät heitä parhaimpana ja talonpojat huonoimpana. Puhtaat, tyylikkäät, hyvin pukeutuneet, miellyttävät, nauttivat kulttuuriviihteestä, puhuvat ja kohtelevat muita asianmukaisesti: näin toimihenkilöt kuvailivat itseään. Toimihenkilöihin 1960-luvulla liitettyjä negatiivisia piirteitä olivat ylimielisyys, nokkavuus ja itsensä ylistävä asenne. Toimihenkilöt osoittautuivat kiintyneimmiksi luokkaepätasa-arvoon. Työntekijät (etenkin ammattitaidottomat) kertoivat närkästyneinä, että toimihenkilöiden lapsia usein kiellettiin leikkimästä lastensa kanssa. 70-luvun komedioiden pääpointti on näyttää intellektuelli mies ahdingossa, koska valtavirran patriarkaalisessa kulttuurissa vain mies voi edustaa ihmistä – toimijaa, joka ansaitsee kunnioitusta ja johon yleisö voi samaistua. Tämän ihmisen ahdinko johtuu ensinnäkin edellä mainitusta talonpoikien ja työläisten noususta kaupunkitilaan – jota intellektuellin on tästä lähtien jaettava heidän kanssaan – ja toiseksi liiallisesti emansipoituneista naisista. Häntä ympäröivien naisten vahvuus, itsevarmuus, taloudellinen riippumattomuus ja itsenäiset mielipiteet ovat yksinkertaisesti jotain, mihin intellektuelli ei ole tottunut. Tämä heittää hänet pois roolista, jossa hän haluaa olla – herrasmies, viehättävä poikamies ja sitten kotitalouden päätöksentekijä – ja siten naisten vahvuus syventää hänen luokkavieraantumistaan. Kaksinkertainen tasa-arvoistaminen – sekä luokka- että sukupuoliulottuvuudessa – ajaa intellektuellin hulluuteen, koska se riistää häneltä kahdesti johtajuuden. Tässä käsitellyt komediat ovat raaka reaktio syntyperän ja sukupuolihierarkian moninkertaisiin rikkomuksiin, mutta eivät vain reaktio; ne myös... toimivat työkaluina, joiden tarkoituksena on palauttaa vanha järjestys esittämällä uusi idioottimaisena ja absurdina, sellaisena, joka tuo onnettomuutta kaikille. Älymystön johtavaa roolia ei 1970-luvun asiantuntijat enää kuvailleet edellisen aikakauden ongelmallisena taakkana, vaan todisteena siitä, että Puola oli moderni maa.
xxx/ellauri057.html on line 1300: Tuijunkantajien kaudella kysymys ruumiillisuudesta muodostui ajankohtaiseksi. Myös Vaara tiedosti runojensa pohjalla olevan rytmisen liikkeen, hän kutsui runojaan itse ”bylsityiksi runoiksi”. ”Minussa runo on alkanut liikahtelunsa vain jos ja kun liha on jotenkin ollut liikkeessä – -. Tosissani voin sanoa, että sanamuoto ’kirjoittaa runoja’ on minusta aina tuntunut liian tärkeilevältä ja jotenkin vinoon menevältä – -.”. Vaara ylistää naisellisuuteen perinteisesti liitettyjä piirteitä: epäloogisuutta, antautuvaa haltioitumista, ruokkivaa voimaa, vaistonvaraisuutta. Hei mut näähän on fasismin tunnusmerkkejä! Kirjoittamisen motiivi on päästä autuuden tilaan, alistamattomaan hetkeen, hekumanhuippuun joka runossa ”Tulivuori” "kirjoittuu (yäk)" näin:
xxx/ellauri170.html on line 39: Bresdinin kuva kuolemasta on tosiaankin koominen. Toi häiskä tossa keskellä on takusti Bresdin ize. Muut kaikki on kuolemaan liitettyjä komeljanttareita jotka koittaa turhaan herättää sen huomiota. Hajaantukaa, eli jatkakaa hajoamista, ei tässä ole mitään nähtävää. Lemmenmarjan eli alrunan eli mandraken (Taika-Jim!) juurakot näyttää koomisilta äijiltä.
4