ellauri008.html on line 1514: kun maskakuan voi hankkia halvalla ihan lennosta.

ellauri041.html on line 200: Miehet ovat ikäänkuin jälkijunassa, istuvat ja kazovat ikkunasta ulos yxinäisen miehen junassa, vaikka voisivat rakentaa keskenään pitempiäkin junia, ei tarvi kuin ojentaa toisilleen jotain kättä pitempää. Syrjälän oma mieskuva nojaa varsin perinteiseen käsityxeen voimakkaasta, aggressiivisesta, maskuniilisesta olennosta, soturista joka heiluttelee näkyvästi palleja. Syrjälän mukaan nämä ovat tärkeitä työkaluja, joihin päästään käsixi tunnepuolen avulla.
ellauri043.html on line 6072: ja et se valvoo kaikkien elukoiden liikkeitä kuin riistakamera, perhosen kaoottisesta lennosta aina
ellauri069.html on line 346: Katkero ja muut kurssisankarit postittavat tonkimansa roketin erilliset osat Lüneburgin Nummelle, missä se kootaan roketixi 00001. Katkero aikoo olla roketin lastina kuin Laika-koira. Hän ei ole tismalleen matkustaja koska hän ei pysy hengissä lennosta. Hän toivoo että hänen uhri pelastaa hänen porukat.
ellauri071.html on line 531: Sefirot kuvaavat jumaluuden eri emanaatioita ja ilmenemismuotoja. Emanaatioiksi (lat. emano ’virrata ulos’, ’valua’, ’saada alkunsa’, ’levitä’) kutsutaan joidenkin tiettyjen uskomusjärjestelmien kosmologiassa tai kosmogoniassa Korkeimmasta Olennosta (h.k.) emanoituneita eli alkunsa saaneita tai "virranneita" alempia olentoja. Näiden uskomusten mukaan Korkein Olento ei luonut fyysistä maailmankaikkeutta itse suoraan, vaan näiden alempien emanaatioiden kautta. Eräänlaisena valkovuotona. Tämän paradigman mukaisesti luominen etenee vuodatuksena alkuperäisestä absoluuttisesta Korkeimmasta Olennosta, tai jopa muutoksena siinä. Elämän puu on kabbalan keskeinen symboli, joka kuvaa aistimaailman ja yliaistillisen todellisuuden yhteyttä sekä universumin rakennetta. Sefirot-järjestelmään liittyy myös aineksia esimerkiksi astrologiasta ja enkeliopista. New Age-liike imuroi nää hörhöilyt jutkuilta kuin janoinen Paavo Pesusieni.
ellauri112.html on line 189: Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä kenties. Päinvastainen tulos on yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; ehkäpä totuus on masentava... On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva pro et contra on ylin viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin »ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta »dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja »élan vital», on sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava cum grano salis. »Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan kauniit.-- Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» (Essais de morale et de critique, s. 83).
ellauri115.html on line 555: Muista että mä en saarnaa mun mielipiteitä vaan selitän ne vaan. Onko aine juosten kustua vaiko lapioitua, oliko sen tekijä passiivis-aggressiivinen vai ei, on silti varmaa että kokonaisuus on 1, ja että sen takana on 1 superäly; sillä mä en näe mitään mikä ei olis osa samaa järjestettyä systeemiä, mitään mikä ei pelaa yhteen samassa tiimissä, nimittäin, olemassaolevan järjestyxen säilyttämisexi. [Hemmetti mikä konservi!] Tää olento joka tahtoo ja tekee mitä tahtoo, tää olento joka on aktiivinen omalla höyryllä, tää olento, kuka se sitten onkaan [mies se on joka tapauxessa, ei mikään hiän], joka liikuttaa universumia ja käskee kaikki asiat, on se mitä mä sanon Jumalaxi [ja kirjoitan isolla alkukirjaimella]. Tähän nimeen mä liitän ideat: äly, valta, tahto, jotka jo mainizin, ja siihen vielä kiltteyden, joka seuraa niistä välttämättä [miten niin? selittäkääpä tarkemmin?]; mutta tästä eteenpäin en tiedä mitään enempää olennosta jonka just oletin. Se piileskelee mun aisteilta ja ymmmärryxeltä; mitä enemmän mä mietin sitä, sitä sekasemmax tulen; mä tiedän mainiosti eze on olemassa, ja että se on olemassa ihan omia aikojaan; mä tiedän että mun olemassaolo riippuu siitä, ja että kaikki muukin minkä mä tiedän riippuu siitä. Mä nään Jumalan kaikkialla sen duuneissa; mä tunnen sen täällä sisällä, [ja täällä! ja erityisesti täällä alhaalla!] mä nään sen kaikkialla ympärilläni ja enkä nää; mutta kun mä koitan miettiä sitä izeään, jos yritän eziä missä se luuraa, mitä se on, onko sillä parta, mistä se on tehty, se aina karkaa ja mä jään tyhjin käsin kuin perhosen nappaaja.
ellauri115.html on line 703: Niinpä siis Jumalan silmäilyssä kotipuuhissa, ja sellaisten sen attribuuttien tutkimisessa joihin mua kiinnosti tutustua, mä olen vähitellen älynnyt ja kehittänyt ajatuxen, aluxi osittaisen ja epätäydellisen, jonka mä olen muodostanut tästä Äärettömästä Olennosta. Mut jos siitä on tullut jalompi ja isompi on siitä tullut myös paremmin ihmisjärkeen sopiva. Kun mä lähestyn hengessä ikuista valoa, mä sekaannun ja häikäistyn sen kunniasta, ja mun on pakko ottaa aurinkolasit ja hylätä kaikki maiset käsityxet jotka mä olin siitä muodostanut, niinkuin se valkoinen takatukka ja parta ja mekko ja sandaalit. Tää puhistettu jumala ei enää ole ruumiillinen eikä aistittava; superäly joka hallizee maailmaa ei ole enää ize pelilaudalla; turhaan mä koitan tarrautua sen käsittämättömään vaipanväliin. Kun mä ajattelen että sehän se antaa elämän ja liikkeen elävälle ja liikkuvalle substanssille joka kontrolloi kaikkia eläviä ruumiita; kun mä kuulen sanottavan että mun sielu on spriritististä ja et Jumalakin on sprite, mä kapinoin tollasta jumalallisen esanssin alennusmyyntiä; ikäänkuin Jumala ja mä oltas sukulaisia! Ikäänkuin Jumala ei oliskaan one and only pullollinen Absolute vodkaa, ainoa oikein aktiivinen, tunteva, ajatteleva, tahtova olento, josta me johdetaan omat aatoxemme tunteemme, horisontaaliset liikkeemme, halumme, vapautemme ja suorastaan olemassaolomme! Me ollaan vapaita koska se tahtoo niin, ja tää selittämätön substanssi on meidän sieluille se mitä meidän sielut on meidän ruumiille, eli käynnistysmoottoreita tai dynamoja. Mä en tiedä onxe luonut aineen, ruumiin, sielun ja maailman izensä. Luomisen ajatus sekottaa mun pään ja karkaa mun näpeistä; senverran kun mä pystyn sitä käsittämään mä voin sen uskoakin; mut mä tiedän eze on muotoillut miss universumin ja kaiken mitä sillä on (eikä se olekaan aivan vähän), ja eze on tehnyt kaikki kalut ja järjestyssäännöt niille. Epäilemättä Jumala on ikuinen; mut voix mun mieli kääriytyä ikuisuuden ympärille? [Ei se voi.] Mixmä pettäisin izeäni merkityxettömillä sanoilla? Tävverran mä tajuan; ennenkuin oli kaluja, oli Jumala; se jää olemaan kun kalut loppuvat, ja jos kaikki joskus loppuu niin se kumminkin jää sammuttamaan valoja. Et joku mun käsityskyvyn ylittävä otus panisi alkuun muita otuxia, se on vain vaikeaa kuvitella [eli millä lihaxilla?], mut jos Oleminen ja Eimitään ovat vastakohtia, niin se kuulostaa kyllä ristiriidalta, ihan absurdiahan se on.
ellauri163.html on line 630: Kaikilla Lyran maailman ihmisillä, myös noidilla, on paha henki. Se on ihmisen "sisäisen olennon", sielun tai hengen fyysinen ilmentymä. Se on olennon muodossa (koi, lintu, koira, apina, käärme jne.) ja on yleensä vastakkaista sukupuolta kuin sen ihmisen vastine. Lasten dæmoneilla on kyky muuttaa muotoa - olennosta toiseen - mutta lapsen murrosiän loppua kohti heidän demoni "asettuu" pysyvään muotoon, joka heijastaixen henkilön persoonallisuutta. Mitähän Payot sanoisi tästä? Kun ihminen kuolee, sen dæmon häviää kuin pieru saharaan. Panssaroituja karhuja, kallion kammottavia ja muita olentoja ei ole demoneina. Panssaroidun karhun haarniska on hänen sielunsa. Sielun kanssa se näyttää vyötiäiseltä. Elukoita käy vähän säälixi, vaikka ne on varmaan digitalisoituja.
ellauri163.html on line 632: Pantalaimon on Lyran demoni. Kuten kaikki lasten pahat henget, hän vaihtaa muotoa olennosta toiseen usein. Kun Lyra saavuttaa murrosiän, hän ottaa mäntynäädän pysyvän muodon sekä hajun. Pantalaimon ja Lyra seuraavat isäänsä lordi Asrielia, kun hän matkustaa äskettäin löydettyyn Cittagazzen maailmaan, jossa Lyra tapaa Willin. Pyhä Panteleimon eli Panteleimon Parantaja (m.kreik. Παντελεήμων, Panteleēmōn, kreik. Παντελεήμων, Panteleímon), myös Pantalone, oli kristitty marttyyri ja pyhimys, joka sai surmansa Diocletianuksen vainoissa vuonna 305. Pantalone syntyi Nikomedeiassa noin vuonna 275. Hänen vanhempansa olivat rikas senaattori Eustorgios ja tämän kristitty vaimo Eubulia. Hänestä tuli menestyksekäs lääkäri, jota itse keisari Galerius halusi omaksi lääkärikseen. Pyhä Hermolaos käännytti Pantaleimonin kristityksi, ja parannettuaan ihmeellisesti sokean miehen, Pantaleimon käännytti puolestaan isänsä. Tämä kuoli pian sen jälkeen, ja jätti Pantalonelle suuren omaisuuden. Tämä vapautti orjansa ja jakoi omaisuutensa köyhille, ja paransi ihmisiä ottamatta maksua. Panteleimon, siviilinimeltään Petri Sarho (s. 17. toukokuuta 1949 Vieremä) on entinen Oulun metropoliitta. Hän jäi eläkkeelle kesäkuussa 2013.
ellauri258.html on line 357: olennosta, joka laittaa lapset lapion päälle paholaisen pannuun paistumaan. Tämä kuva Baba
ellauri326.html on line 570: Toinen Prahan defenestraatio vuonna 1618 tunnetaan tapahtumana, joka käynnisti kolmikymmenvuotisen sodan. Kaksi vuotta aiemmin Böömin valtaistuimelle oli noussut kiihkokatolinen Ferdinand II, jonka käskystä protestanttien uskonnonvapautta rajoitettiin. Böömin protestantit pitivät tätä keisari Rudolf II:n myöntämän uskonnonvapauden loukkauksena. 23. toukokuuta 1618 joukko protestantteja tunkeutui Prahan linnaan ja heitti ulos ikkunasta kaksi katolista neuvosherraa, Wilhelm Slavatan ja Jaroslav Borsita von Martinicin, sekä näiden kirjurin. Kaikki kolme säilyivät hengissä 15-metrisestä ilmalennosta putoamalla linnan puutarhassa olleeseen lantakasaan; tosin katolilainen propaganda väitti myöhemmin enkeleiden varjelleen heitä. Defenestraatiosta alkanut sisällissota Böömin katolisten ja protestanttien välillä kärjistyi lopulta kolmikymmenvuotiseksi sodaksi.
ellauri351.html on line 175: Ei ole yllättävää, että aiempien kirjojensa perusteella Britton ajattelee, että kirjallisuus ja teologia ovat rikkaita mielenelämän mallien lähteitä. Tämä teos sisältää mielenkiintoista uutta materiaalia myytistä mielenelämän mallina sekä Blaken, Miltonin ja Mary Shelleyn kirjoittamisesta. Britton näkee Miltonia itseään vastaan jakautuneena miehenä. De Doctrina Christianin teologin kirjoittajan piti turvautua epäilyltä, että Jumala voisi olla sadisti (tutkimuslinja, jonka Stanley Fish väittää, kulkee Paradise Lostin kautta). Mutta kadonneen Paratiisin runoilija tekee Saatanan runonsa sankariksi ja kuvaa hänet "kokona ihmisenä, joka kokee konfliktia, katumusta ja pelkoa". Saatana (erillään Miltonista) on tuhoava narsisti Herbert Rosenfeldin termein ja olemalla hänen kanssaan mielikuvituksellisesti tekemisissä Milton puolustaa itseään masentavaa melankoliaa vastaan, jonka Britton uskoo olevan hänen teologiansa ytimessä. Brittonilla on elävä käsitys siitä, mikä saavutus on elää konfliktejaan tällä tavalla. Samaan tapaan Britton lukee Blaken taivaan ja helvetin avioliittoa tutkivana sitä, mitä superminän korvaaminen omalla ihanneitsellään sisältää. Vaikuttavin kaikista on luku Mary Shelleyn Frankensteinista ("Mikä teki Frankensteinin olennosta hirviön?"). jonka Britton lukee vertauksena perinataalisen hylkäämisen ehdottomasta kauhusta sekä äidille että lapselle”.
ellauri402.html on line 543: Neljä hevosmiestä etenee kuumentuneen pallon pinnalla: Taudit, sota, nälkä, kuolema. Kuulin yhden niistä neljästä elävästä olennosta sanoneen kuin ukkosen ääni: "Tulkää!"
ellauri408.html on line 721: Jokainen luonnonvoima, jokainen elämän kyky, jokainen sielun kiintymys, jokainen älyn kategoria tarvitsee elimen ilmaistakseen itsensä ja toimiakseen. Oikeudenmukaisuus ei voi olla poikkeus tästä laista. Mutta oikeudenmukaisuus, joka hallitsee kaikkia muita kykyjä ja ylittää itsensä vapauden, koska sillä ei ole elintä yksilössä, jää ihmiselle käsitteeksi ilman tehoa, ja yhteiskunta olisi mahdoton, ellei luonto olisi tarjonnut tilaa ojentuneelle orgaanille tekemällä jokaisesta naisesta eräänlainen yksittäinen puolikas korkeammasta olennosta, jonka androgyynistä kaksinaisuutta tukee miehen oikeudenmukaisuuden elin.
xxx/ellauri136.html on line 453: On aika, ystäväiseni, aika on! Sydän rauhaa pyytää - Päivät lentävät päiväin perään, ja jokainen tunti vie palan olennosta, ja me kahden oletamme elävämme ja kas - yx kax me kuolemme. Maailmassa ei ole onnea, mutta rauhaa on ja tahtoa. Kauan olen haaveillut kadehdittavasta osakkeesta - Kauan aikaa olen, väsähtänyt orja, mielinyt paeta olopaikkaan kaukana töistä ja tyhjästä viihteestä. 1834
xxx/ellauri229.html on line 826: Oletetaan, että hän ei istunut eikä lentänyt, mutta toisaalta minä istun edelleen täällä kuin yksi kärpänen, tai pikemminkin lennän täällä istuessani. Se on melko varmaa. Onko se kuitenkaan? Varmaa on, että luen henkilöstä, joka lentää ja istuu. Miten voin olla varma omasta lennostani ja istuma-asennostani? Huone on pieni ja huonosti kalustettu, se on enemmän vaatekaappi kuin huone. Ja se sijaitsi mielestäni välikannella, mutta toisaalta ullakkomme ei näyttänyt kovin erilaiselta. Tietysti kaikki, mitä riittäisi tehdä, on astua ulos ovesta nähdäkseen, ettei se ollut illuusio. Mutta entä jos se olisi illuusio, ja minä näkisin vain tuon illuusion jatkuvan? Eikö mikään ole ratkaisevaa? Ei, tämä on mahdotonta! Sillä jos olisi niin, etten lentäisi enkä istuisi. mutta vaan vain lukisin, että hän lensi ja istui, ja jos samaan aikaan hän ei todellakaan lentänyt, se merkitsisi sitä, että minä illuusiossani olin tietoinen hänen illuusioistaan ​​tai toisin sanoen minusta näytti siltä, ​​että hänestä näytti.
xxx/ellauri235.html on line 748: "I'm sure you must be weary, with soaring up so high, Olet takuulla jo väsynyt tosta vapaalennosta,
xxx/ellauri259.html on line 326: Hindulaisuudessa Atman viittaa ihmisen olemukseen, puhtaan tietoisuuden tarkkailemiseen tai todistajatietoisuuteen Ego ei vaikuta siihen, se eroaa aineelliseen todellisuuteen uppoutuneesta yksilöllisestä olennosta ( jivanatman ) , jolle on tunnusomaista Ahamkara ('minän tekeminen'), mieli. ( citta , manas ) ja kaikki saastuttavat kleshat (epäpuhtaudet). Ruumiillinen persoonallisuus muuttuu ajan myötä, kun taas Atman ei.
xxx/ellauri287.html on line 83: Varaa lentosi saapuaksesi Thessalonikin kansainväliselle lentokentälle (SKG). Tämä pieni lentokenttä on vaatimaton ja tarjoaa miellyttävän alun matkallesi. Kuljetus hotellille ja virkistäytyminen lennostasi.
xxx/ellauri305.html on line 1208: Deut. 12:23 - Ei syödä elävältä olennosta revittyä raajaa
21