ellauri017.html on line 462: In October 1922, Mansfield moved to Georges Gurdjieff's Institute for the Harmonious Development of Man in Fontainebleau, France, where she was put under the care of Olgivanna Lazovitch Hinzenburg (who later married Frank Lloyd Wright). As a guest rather than a pupil of Gurdjieff, Mansfield was not required to take part in the rigorous routine of the institute, but she spent much of her time there with her mentor, Alfred Richard Orage, and her last letters inform Murry of her attempts to apply some of Gurdjieff's teachings to her own life. Mansfield suffered a fatal pulmonary haemorrhage in January 1923, after running up a flight of stairs.
ellauri033.html on line 230: tableaux, et chacun de ces tableaux est une juxtaposition de 4notes. Ils
ellauri049.html on line 629: Stéphane Mallarmé (18. maaliskuuta 1842 Pariisi – 9. syyskuuta 1898 Valvins, lähellä Fontainebleauta), oikealta nimeltään Étienne Mallarmé, oli ranskalainen symbolistirunoilija. Ei tääkään Seppo ollut ihan tyytyväinen nimeensä, piti peruuttaa äänteenmuutoxet ja englannintaa etunimi.
ellauri051.html on line 433: terrible tableaux. elukkaparoista roadkillejä.
ellauri053.html on line 167: Dans la première moitié du XIXe siècle les peintres français vont en faire un emploi très fréquent. La texture laquée et la tonalité d'un roux très sombre intéressent des peintres comme Prud'hon qui l'utilise dans son tableau La Justice et la Vengeance divine poursuivant le Crime, et il sert avec excès jusqu'à Gustave Courbet. Les artistes l'utilisent abondamment soit en glacis pour les ombres, soit en couche épaisse pour les aplats des fonds. L'usage d'une couleur chaude pour les ombres et les fonds apparaît alors comme une nouveauté remettant en question la doctrine courante qui voulait que les ombres et les lointains soient bleuâtres (froids).
ellauri053.html on line 169: On s'aperçoit au bout de quelques années que le bitume, employé en quantité, peut dégrader les peintures. Composé d'un mélange d'hydrocarbures qui sont tous des solvants les uns des autres, il migre dans les couches voisines s'il n'est pas isolé par un vernis à la gomme-laque (PRV1, p. 258). Son emploi en épaisseur détériora irrémédiablement un nombre important de tableaux de cette période, en faisant gercer les couches picturales, et en produisant des craquelures.
ellauri100.html on line 1305: Greimaxen eka julkaisu Cervantes ir jo don Kichotas ilmestyi kaikkien tuntemassa Varpai-lehdessä, jonka se ize perusti. Sen poinzi oli: "Let's not be afraid to be Don Quixotes" (tai sama liettuaxi). Sit tuli se thesis "La Mode en 1830. Essai de description du vocabulaire vestimentaire d' après les journaux de modes [sic] de l'époque". Greimiemen ämmän poka jätti sanakirjahommat siihen, mutta jäi loppuiäxi suffixi- ja puffiximiehexi. Ennen Marxia se luki Ferdinand de Saussurea ja Louis Hjelmsleviä jotka oli saaneet vaikutteita Marxin arvoteoriasta. Muita vaikutteita oli Georges Dumézil (who dat) ja rakenneantropologi Claude Lévi-Strauss, satusetä Vladimir Propp, joku Étienne Souriau, ja (voi ei) fenomenaalinen Edmund Husserl, turhanpäiväinen Maurice Merleau-Ponty, kallonkutistaja Gaston Bachelard (jonka Jöpi eilen mainizi), sekä Touretten syndroomainen superman André Malraux. Kaikesta tästä voi päätellä, että Greimas käänsi Marxin päälaelleen ja Hegelin taas oikeinpäin.
ellauri109.html on line 436: Lui est un roman plutôt autobiographique écrit par Louise Colet (1810-1879), un écrivain parisien. Il s'agit de décrire sa relation avec Alfred de Musset, qui la poursuivit de ses assiduités, tout pendant qu'elle conservait une relation distante et épistolaire avec Gustave Flaubert. C'est l'occasion aussi de revenir sur les amours tourmentées de Sand et de Musset, en particulier les épisodes à Fontainebleau et en Italie, déjà largement évoqués dans trois autres romans, La Confession d'un enfant du siècle de Musset, Elle et Lui de Sand, et Lui et elle de Paul de Musset, le frère de l'écrivain.
ellauri115.html on line 834: A specimen of Fontaine's mal à propos remarks. A brother of Boileau, who was a doctor of the Sorbonne, pronounced one day, before La Fontaine and two or three others, a long eulogy upon St. Augustine. The fabulist, whose mind had been running upon a very different author, and who had but little idea of the distinction to be observed between writers on sacred and profane subjects, interrupted the doctor to ask whether he thought St. Augustine a greater genius than Rabelais. The theologian contented himself with the reply, “Take care, M. La Fontaine, you have put on your stockings the wrong side out!” Sepalus on persepuolella.
ellauri161.html on line 572: Pressed together, however, the mix just doesn’t work. Too many characters, such as Jonah Hill’s presidential aide, know they’re in a comedy and play for laughs accordingly. There’s way too much going on in Don’t Look Up, so the story focus is constantly diffused as we jump from one narrative thread to another. Consequently the soiree packs very little punch; as a satire on corporate greed, media ethics and celebrity culture it’s pretty limp. All bite but no teeth, you could say. (Fuck yourself droopy-lip, this is a tableau true to life, not a sketch.)
ellauri203.html on line 206: En attendant la construction de leur nouvelle résidence (baptisée « palais Marie »), Maximilien et son épouse s'installent au palais d'Hiver. Ils y restent jusqu'en 1845 et c'est là que naissent leurs quatre premiers enfants, Alexandra, Marie, Nicolas et Eugénie. Après cette date, le couple peut enfin prendre son indépendance et Maximilien transfère ses collections de tableaux, d'armes et de minéraux en Russie. Une bonne partie d'entre elles se trouvent aujourd'hui au musée de l'Ermitage ou dans d'autres institutions du pays.
ellauri222.html on line 269: Now there is real mystery about communists in the west, to limit myself to those. How were they able to accept Stalin – one of the most monstrous tyrants ever? You would have thought that the Stalin-Hitler division of Poland, the defeat of the French which opened the way to Hitler's invasion of Russia, would have led CP members to reconsider their loyalties. But no. When I landed in Paris in 1948 I found that the intellectual leaders (Sartre, Merleau-Ponty, etc) remained loyal despite the Stalin sea of blood. Well, every country, every government has its sea, or lake, or pond. Still Stalin remained "the hope" – despite the clear parallel with Hitler.
ellauri247.html on line 500: La Prise de la smalah d'Abd-el-Kader par le Duc d'Aumale à Taguin, le 16 mai 1843, est un tableau peint par Horace Vernet en 1845 et exposé au musée de l'histoire de France à Versailles.
ellauri247.html on line 501: Le tableau est, par ses dimensions hors du commun (21,39 m de large et de 4,89 m de haut) considéré comme le plus grand tableau du XIXe siècle.
ellauri247.html on line 502: Tableau de propagande, il met en valeur le fils de Louis-Philippe, le duc d'Aumale, et monte en épingle une bataille moins cruciale qu'elle n'y paraît.
ellauri247.html on line 504: Pièce principale présenté dans la Salle de la Smalah au château de Versailles, ce tableau, accompagné de quelques autres illustrant la conquête de l'Algérie, avait pour but de magnifier les faits d'armes des différents fils du roi et de restaurer un pouvoir constesté.
ellauri247.html on line 522: Cette "bataille" a été immortalisée par Horace Vernet en 1843. Le tableau est lattraction principale des salles d´Afrique créées par Louis-Philippe au musée de l´histoire de France à Versailles. Il a été interprété à la gravure sur acier par Augustin Burdet. Une plaque « rue Taguin, 1843 » existe encore, en 2014, à Dijon, sur une voie non publique. Taistelun nimi on riipustettu ranskalaisten sotalippuihin. Taisi olla sammakoiden ihan laitimmmaisia sotamenestyxiä.
ellauri326.html on line 552: Coppée fut le poète populaire et sentimental de Paris et de ses faubourgs, des tableaux de rue intimistes du monde des humbles. Poète de la tristesse à la vue des oiseaux qui meurent en hiver (La Mort des oiseaux), du souvenir d'une première rencontre amoureuse (« Septembre, au ciel léger »), de la nostalgie d'une autre existence (« Je suis un pâle enfant du vieux Paris ») ou de la beauté du crépuscule (« Le crépuscule est triste et doux »), il rencontra un grand succès populaire.
ellauri419.html on line 348: Oleskelu itsepäisen ja oikullisen ruhtinaan talossa tarjosi La Bruyèrelle tilaisuuden monipuolisesti vittuilla hovipiireissä liikkuvien henkilöiden luonteista, toiminnoista ja elämöinnistä. Boileau sanoo hänestä: "Siinäpä vittumainen mies." Vuoden 1688 alussa La Bruyère julkaisi kuuluisan teoksensa Les Caractères ou les Mœurs de ce siècle. Siinä Theofrastoksen teoksen Luonteita ranskankielistä käännöstä seurasi kuusitoista lukua, joilla oli sellaisia otsikoita kuin "Hengentuotteista", "Persoonallisesta ansiosta", "Naisista ja sydämestä", "Ihmisestä", "Muodista" ym. 9. painos (1696), joka ilmestyi muutama päivä La Bruyèren kuoleman jälkeen, mutta jonka hän oli tarkistanut ja korjannut, ei sisältänyt mitään uutta.
xxx/ellauri075.html on line 332: Among Benjamin's best known works are the essays "The Task of the Translator" (1923), "The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction" (1935), and "Theses on the Philosophy of History" (1940). His major work as a literary critic included essays on Baudelaire, Goethe, Kafka, Kraus, Leskov, Proust, Walser, and translation theory. He also made major translations into German of the Tableaux Parisiens section of Baudelaire's Les Fleurs du mal and parts of Proust's À la recherche du temps perdu. In 1940, at the age of 48, Benjamin committed suicide at Portbou on the French–Spanish border while attempting to escape from the invading Wehrmacht. Though popular acclaim eluded him during his life, the decades following his death won his work posthumous renown.
xxx/ellauri123.html on line 470: Sillä eihän kukaan ole vihannut omaa lihaansa, paizi Remu Belleau, jonka liha on heikko eikä pysy pystyssä.
xxx/ellauri123.html on line 1152: Remy (or Rémi) Belleau (1528 – 6 March 1577) was a poet of the French Renaissance. He is most known for his paradoxical poems of praise for simple things and his poems about precious stones.
xxx/ellauri123.html on line 1154: Remu was born in Nogent-le-Rotrou. A nobleman (under the tutelage of the Lorraine family), he did his studies under Marc Antoine Muret and George Buchanan. As a student, he became friends with the young poets Jean de La Péruse, Étienne Jodelle, Jean de La Taille and Pierre de Ronsard and the latter incorporated Remy into the "La Pléiade", a group of revolutionary young poets. Belleau´s first published poems were odes, les Petites Inventions (1556), inspired by the ancient lyric Greek collection attributed to Anacreon and featuring poems of praise for such things as butterflies, oysters, cherries, coral, shadows, turtles, and twats. His last work, les Amours et nouveaux Eschanges des Pierres precieuses (1576), is a poetic description of gems and their properties inspired by medieval and renaissance lapidary catalogues. He died impotent in Paris on 6 March 1577, and was buried in Grands Augustins. Remy Belleau was greatly admired by impotent poets in the twentieth century, such as Francis Ponge. Francis Ponge (1899 Montpellier, Ranska – 1988 Le Bar-sur-Loup, Ranska) oli ranskalainen runoilija. Ponge työskenteli kirjailijanuransa ohella toimittajana, kustannustoimittajana ja ranskan kielen opettajana. Hän osallistui toisen maailmansodan aikana vastarintaliikkeeseen ja kuului vuosina 1937–1947 kommunistipuolueeseen. Hän sai vaikutteita eksistentialismista, ja esinerunoissaan hän paljastaa kielen avulla objektin itsenäisenä, omanlakisena maailmana. Francis Ponge was born in Montpellier, France in 1899. He has been called “the poet of things” because simple objects like a plant, a shell, a cigarette, a pebble, or a piece of soap are the subjects of his prose poems. To transmute commonplace objects by a process of replacing inattention with contemplation was Ponge’s way of heeding Ezra Pound’s edict: ‘Make it new.’ Ponge spent the last 30 years of his life as a recluse at his country home, Mas des Vergers. He suffered from frequent bouts with nervous exhaustion and numerous psychosomatic illnesses. He continued to write up until his death on August 6, 1988.
xxx/ellauri123.html on line 1159: Rémy Belleau
xxx/ellauri128.html on line 123: Jacques Chardonne, nom de plume de Jacques Boutelleau, né à Barbezieux le 2 janvier 1884 et mort à La Frette-sur-Seine le 29 mai 1968, était un écrivain français. Aîné charentais de l'écrivain Pierre-Henri Simon, il fait partie du Groupe de Barbezieux avec Geneviève Fauconnier, Henri Fauconnier, Maurice Delamain, Jacques Delamain, Germaine Boutelleau, sans que ce groupe « géographique » partage les mêmes vues. Collaborationniste pendant la guerre, considéré comme un auteur d'extrême droite, il est avec Paul Morand un des pères spirituels de ceux qu'on a appelés « Les Hussards », les écrivains Roger Nimier, Jacques Laurent, Antoine Blondin et Michel Déon.
xxx/ellauri128.html on line 601: Margaret Caroline Anderson (November 24, 1886 – October 19, 1973) was the American founder, editor and publisher of the art and literary magazine The Little Review, which published a collection of modern American, English and Irish writers between 1914 and 1929. The periodical is most noted for introducing many prominent American and British writers of the 20th century, such as Ezra Pound and T. S. Eliot in the United States, and publishing the first thirteen chapters of James Joyce's then-unpublished novel, Ulysses. A large collection of her papers on Gurdjieff's teaching is now preserved at Beinecke Rare Book and Manuscript Library, Yale University. She was blond, shapely, with lean ankles and a Scandinavian face. ... In 1916, Anderson met Jane Heap. The two became lovers. In early 1924, through Alfred Richard Orage, Anderson came to know of spiritual teacher George Ivanovitch Gurdjieff, and saw performances of his 'Sacred dances', first at the 'Neighbourhood Playhouse', and later at Carnegie Hall. Shortly after Gurdjieff's automobile accident, Anderson, along with Georgette Leblanc, Jane Heap and Monique Surrere, moved to France to visit him at Fountainebleau-Avon, where he had set up his institute at Château du Prieuré in Avon.
xxx/ellauri128.html on line 603: The teachings of George Ivanovitch Gurdjieff played an important role in Anderson's life. Anderson met Gurdjieff in Paris and, together with Leblanc, began studies with him, focusing on his original teaching called The Fourth Way. Along with Katherine Mansfield and Jane Heap, she remains one of the most noted institutees of Gurdjieff´s, Institute for the Harmonious Development of Man, at Fontainebleau, near Paris, from October 1922 to 1924. Anderson studied with Gurdjieff in France until his death in October 1949, writing about him and his teachings in most of her books, most extensively in her memoir, The Unknowable Gurdjieff. By 1942 her relationship with Heap had cooled. Anderson sailed for the United States. Jane Heap had moved to London in 1935, where she led Gurdjieff study groups until her death in 1964. With her passage paid by Ernest Hemingway, Anderson met on the voyage Dorothy Caruso, widow of the singer and famous tenor Enrico Caruso. The two began a romantic relationship, and lived together until Dorothy´s death in 1955. Anderson returned to Le Cannet, and there she died of emphysema on October 19, 1973.
xxx/ellauri139.html on line 1044: Moreau syntyi ja kuoli Pariisissa. Hänen lapsuudessaan hänen vanhempansa, jotka olivat köyhiä, muuttivat Provinsiin . Hänen isänsä, Claude-François Moreau, syntynyt Poligny Jura , otti viran professorina Collège on Provins ( Seine-et-Marne ) vuonna 1810, mutta kuoli tuberkuloosiin 16. toukokuuta 1814. Hégésippe äiti Marie Roulliot (syntynyt Jeanne -Marie Rouillot, 12. maaliskuuta 1774 Cluny Saône-et-Loire ) aloitti rouva Guérardin palveluksessa Provinsissa, ja tästä naisesta tulee Hégésippen hyväntekijä. Hégésippe aloitti opintonsa Provinsissä, ja kun Guérardin perhe muutti maahan, hänet siirrettiin Meaux'n (Seine-et-Marne) seminaariin ja myöhemmin Avonin seminaariin (lähellä Fontainebleaua ). Hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin 5. helmikuuta 1823, kun taas Hégésippe oli Avonin opiskelija.
xxx/ellauri149.html on line 95: Saarinen on naimisissa Pipsa Pallasvesan kanssa. Minnes Liisa Karhunen on kadonnut? Pariskunnalla on kaksospojat. Saarisen oppilaita ovat olleet muiden muassa Pekka Himanen, Heidi Liehu ja Mauri Ylä-Kotola (n.h.). Minnes Sara Heinämaa on pudonnut? Sillä ei liene enää riittävästi julkkispojoja, eikä se kenties ole enää tarpeexi nättikään. Sara piti komeasta Merleau-Pontysta.
xxx/ellauri165.html on line 73: Louis-Sébastien Mercier (1740–1814) oli keskinkertainen ranskalainen kirjailija. Hän joutui Pariisin paheita kuvaavasta teoksestaan Tableau de Paris (1781–1789) maanpakoon, josta hän palasi vasta vallankumouksen alkaessa. Konventin edusmiehenä hän kannatti äänestyksessä Ludvig XVI:n elinkautista vankeutta ja joutui sen jälkeen itse vankeuteen. Vapautumisensa jälkeen hänet valittiin 500-miehiseen neuvostoon. Hän sai historian professorin viran, ja hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri165.html on line 330: Sharing Sir William Hamilton's enthusiasm for classical antiquities and art, she developed what she called her "Attitudes"—tableaux vivants in which she portrayed sculptures and paintings before British visitors. Emma developed the attitudes using Romney's idea of combining classical poses with modern allure as the basis for her act.
xxx/ellauri337.html on line 255:
xxx/ellauri337.html on line 263: Husserl oli Franz Brentanon ja Carl Stumpfin oppilas, ja hän on itse vaikuttanut muun muassa Edith Steinin, Martin Heideggerin, Simone de Beauvoirin, Jean-Paul Sartren, Maurice Merleau-Pontyn, Emmanuel Lévinasin, Rudolf Carnapin ja Max Schelerin ajatteluun. Aika monta juutalaista narsistia tässä ryppäässä.
xxx/ellauri337.html on line 265: leau-Ponty Maurice">Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon. Mauri oli jiipeetä kovempi stalinisti Korean sodan aikana.
xxx/ellauri337.html on line 267: Merleau-Ponty on ankara kartesiolaisen filosofian vastustaja. Merleau-Pontyn mukaan kartesiolainen jako ruumiiseen ja sieluun – ja sitä seurannut havaitsemisen käsittäminen joko passiiviseksi empirismiksi tai itseensä käpertyneeksi intellektualismiksi – on virheellinen ja siitä tulee pyrkiä eroon. Merleau-Ponty hylkää jaon mieleen ja ruumiiseen ja esittää ihmisen ykseytenä, kuitenkaan palauttamatta ihmistä kumpaankaan substanssiin.
xxx/ellauri337.html on line 269: Opiskeluaikoinaan Norssissa Merleau-Ponty tutustui häntä kolme vuotta vanhempaan Jean-Paul Sartreen, josta myöhemmin oli tuleva hänen ystävänsä, työtoverinsa ja kiistakumppaninsa. Ennen varsinaista tuottavaa kauttaan, Merleau-Ponty työskenteli 1930-luvulla filosofian opettajana, minkä yhteydessä hän tutustui Claude Lévi-Straussiin ja Simone de Beauvoiriin, ja perehtyi G. W. F. Hegelin Hengen fenomenologiaan ja vuosikymmenen lopulla myös Edmund Husserlin kirjoituksiin – jotka tekivät häneen kaikista suurimman vaikutuksen.
xxx/ellauri337.html on line 271: Merleau-Ponty nimitettiin vuonna 1949 Sorbonnen yliopistoon lastenpsykologian ja pedagogiikan professoriksi, missä virassa toimiessaan hän piti luentosarjoja lasten kielellisestä ja kognitiivisesta kehityksestä, lasten suhteista aikuisten kanssa ja fenomenologian ja ihmistieteiden välisistä suhteista.
xxx/ellauri337.html on line 273: Merleau-Pontyn ja Sartren välinen yhteistyö päättyi Korean sodan herättämiin erimielisyyksiin, ja samalla hän myös erosi Les Temps Modernes -lehden toimituskunnasta. Merleau-Ponty edesmeni yllättäen 53-vuotiaana vuonna 1961. Merleau-Pontyn ennenaikaisen kuoleman jälkeen kiinnostus hänen ajatteluaan kohtaan hiljalleen hiipui. Sartte pääsi julkkixena joholle.
xxx/ellauri337.html on line 275: Merleau-Pontyn filosofian keskeisimpänä ongelmana on ihminen ja hänen suhteensa maailmaan. Tyypillistä solipsististä höpsismiä.
xxx/ellauri337.html on line 277: Merleau-Pontya innoitti erityisesti Husserlin – tuolloin vielä pääosin julkaisematon – myöhäistuotanto, joka monilta piirteiltään oli siirtynyt aiemman tuotannon suhteen suuntaan, jota voidaan hyvällä syyllä kutsua eksistentiaalisemmaksi. Husserlin mukaan länsimaiset tieteet ovat ajautuneet kriisiin, koska ne ovat hylänneet elämysmaailman, josta niiden tarkastelu kuitenkin on alun perin lähtenyt liikkeelle. Jotta todellinen fenomenologia voisi edes olla mahdollista, on Husserlin mukaan ensin suoritettava erityinen tieteellisen tarkastelun poissulkeva reduktio, jotta voisimme päästä käsiksi varsinaiseen fenomenologiaan. Mitä hyötyä siitä on, jää epäselväxi.
xxx/ellauri337.html on line 279: Pontyn miälestä apinan kaikki toiminta on intentionaalista, eikä intentionaalisuus rajoitu ainoastaan mentaalisiin toimintoihin, ihminen on intentionaalinen myös vyön alapuolelta. Ruumiillista intentionaalisuutta pidetäänkin usein Merleau-Pontyn filosofian tärkeimpänä antina. Kyrpä koskee kuumaa floiskaa ihan tarkoituxella. Erittäin vaikeaselkoisessa myöhäisfilosofiassaan Merleau-Ponty pyrkii irti kaikista niistä kartesiolaisuuden rippeistä, joita hänen varhaisempaan filosofiaansa oli vielä jäänyt. Hän siirtyy puhumaan näköhavainnon sijasta kosketuksesta, ja siitä, kuinka apina nussivana oliona on "yhteenkietoutunut" kuin käärmeiden pesä.
xxx/ellauri357.html on line 92: Helsingin yliopiston filosofian laitoksella mannermainen filosofia on kokenut asteittaisen renessanssin 1980-luvulta alkaen. Eräät analyyttisestikin virittyneet ajattelijat, kuten Jaakko Hintikka ja Raimo Tuomela, ovat osoittaneet jonkinasteista kiinnostusta Heideggerin filosofiaan. 1980-luvun alussa Hintikan oppilas, formaalisen logiikan alalta vuonna 1977 väitellyt Esa Saarinen (s. 1953), kiinnostui erityisesti Sartren eksistentialismista ja piti tähän liittyen useita innostavia kursseja. Innostavaa ja vaikutusvaltaista opetusta ja ohjausta fenomenologian alalla ovat antaneet myös Sara Heinämaa, joka väitteli vuonna 1996 Merleau-Pontyn ja de Beauvoirin ruumiinfenomenologiasta, ja Juha Himanka, jonka vuonna 2000 valmistunut väitöskirja Phenomenology and Reduction käsitteli fenomenologisen reduktion kysymystä niin Husserlin kuin Heideggerinkin pohjalta.
42