ellauri163.html on line 801: Arsene ja Mouchette palaavat kaupunkiin ja pakenevat toisen saluunan (ei siis Luisan) takahuoneeseen. Siellä he keskustelevat yön tapahtumista, ja Arsene kärsii petit mal epileptisestä hyökkäyksestä. Mouchette lohduttaa häntä, ja Arsene näyttää uhkaavan hiäntä, jos hän puhuisi Mathieusta. Sitten hän yrittää tulla helläksi, hiän torjuu hänet ja yrittää heikosti piiloutua pöydän alle. Sanon heikosti, koska kohtaus päättyy Arseneen Mouchetten päällä, lähellä clicheistä takkatulta, ja he ilmeisesti harrastivat seksiä tai näyttävät olevan valmiita siihen, kun kohtaus häviää.
ellauri203.html on line 277: Uhraaminen on prosessi, jossa syntipukki joutuu yhteisön sisäisen väkivallan purkautumisväyläksi. Esimerkiksi länsimaisessa kulttuuriperinteessä Kuningas Oidipus ja Raamatun evankeliumit ovat Girardin mukaan verhottuja kertomuksia yhteisöväkivallan uhreista. Uhraamisen prosessi on tiedostumaton: uhraamisen hetkellä syntipukin syyllisyys uskotaan todeksi ja ylilyövä väkivalta oikeudenmukaiseksi. Uhri puhdistaa yhteisön sen sisäisistä konflikteista, ja juuri tästä juontuu Girardin mukaan myös tragedian katarttinen vaikutus. Kuollut uhri kohotetaan myyteissä jumalalliseen asemaan; näin peitetään tietoisuudelta yhteisön ja uskontojen keskiössä toimiva väkivaltainen yksiuhrimekanismi.
ellauri238.html on line 396: ”Minusta on nyt tullut Tjörnin runoilija, ja minusta voisi vielä tulla Bretagnen runoilija, kun ne eivät tunne Guillevicia edes nimeltä, tai ehkä se on Guillevicin oma syy, kun se on hyljännyt kotimaansa. Kuten minä omani. Ehkä minuakin ruvetaan Suomessa ylenkatsomaan, unohdetaan, mutta en kadu sitä että läksin sieltä: vieraisiin oloihin muuttamisestahan se johtuu että minä 1980-luvulla kykenen yhtä vahvoihin, ellen vahvempiin suorituksiin kuin 1960-luvulla. Keravalla asuen olisin tukehtunut.”
ellauri283.html on line 162: Stoalaiset ovat syvältä Senecan anaaliaukosta. Luontoa, joka on hallitsematon ja "mitattoman tuhlaaja", ei voida tyrannisoida tavalla, jolla stoalaiset tyrannisoivat itseään. Kikkeliskokkelis-mies on hahmo, joka usein seisoskelee esimerkiksi bussipysäkillä. Kikkeliskokkelis-mies hihittää ja naureskelee itsekseen ja toistaa samoja lauseita kuten: "Mitäs läksit?", "Kikkeliskokkelis!", "Tää on tää maailma.", "Sul on mun luonto", "Suu hevosenkengälle!", "Sit en varasta!", "Ota riehumalla hiki" ja "Heko keko kikkelis kokkelis ympäri suomenmaata".
ellauri297.html on line 310: niinkuin sinä päivänä, jona hän Egyptin maasta läksi.
ellauri326.html on line 510: Mutta ennenkuin käymme eteenpäin, pitää ehdottomasti tutustuttaa lukijaa tähän huomattavaan henkilöön. Anton Prokofjevitsh Golopus on kerrassaan hyvä mies tämän sanan täydessä merkityksessä: jos joku Mirgorodin kunnianarvoisista henkilöistä lahjottaa hänelle kaulahuivin tai alusvaatteet — niin hän kiittää; jos joku näppää kevyesti hänen nenäänsä — niin hän kiittää silloinkin. Jos häneltä kysyttiin: "Miksi, Anton Prokofjevitsh, teidän takkinne on kanelinvärinen, mutta hihat siniset?" niin hän tavallisesti vastasi: "Niin, teillä ei sellaista olekkaan! Mutta antakaahan olla, kun se kuluu, niin muuttuu kokonaan yhdenväriseksi!" Ja todellakin, auringon vaikutuksesta alkoi sininen kangas muuttua kanelinväriseksi, ja on nyt aivan samaa väriä kuin takkikin. Mutta mikä kummallista, Anton Prokofjevitsh käyttää kesällä verkavaatteita ja talvella nankinikankaisia. Anton Prokofjevitshilla ei ole omaa taloa. Hänellä oli kyllä sellainen ennen kaupungin laidassa, mutta hän möi sen ja osti tummanruskean kolmivaljakon ja pienet vaunut, joilla ajeli vierailuille ympäristön tilanomistajain luo. Mutta kun hevosista oli paljon vaivaa ja tarvittiin rahaa kauroihin, niin Anton Prokofjevitsh vaihtoi hevoset ja vaunut viuluun ja piikaan ja sai vielä 25 ruplan setelin välirahaa. Sitten hän möi viulun ja vaihtoi piian kullalla koristettuun safiaaninahkaiseen tupakkakukkaroon, ja nyt ei ole kenelläkään sellaista tupakkakukkaroa kuin Anton Prokofjevitshilla. Tästä hyvästä hän ei enää saata ajella maaseudulle, vaan on pakotettu pysymään kaupungissa ja viettämään yönsä eri taloissa milloin minkin aatelismiehen luona, etupäässä siellä, missä mielellään hänen nenäänsä näppäillään. Anton Prokofjevitsh tahtoo syödä hyvin ja pelaa joltisesti Mustaa-Maijaa ja Mylly-Mattia. Tottelevaisuus on hänen elementtinsä, ja sentähden hän otti heti hatun ja kepin ja läksi.
ellauri330.html on line 539: „Oli_minulla kerran morsian pieni, pieni penttu, aika lunttu, mutta hän karkasi minulta kauas pois. Minä läksin häntä hakemaan: hain Suomen suuren maat ja meret, Saksat ja Wirot, mutta en löytänyt kullankokkoani. Tulin taasen suureen Suomensaareen, ja löyſinpä hänen tuolta Tampereen takaa hietaharjuſta. Tuossahan Tettuni pieni, huuſi poika iloisſana, mutta Tettu tuiskahti ja lauſui mikä olet ſinä? mikä maan-mustettu? mikä terwaan kastettu? ja kiepasi ensimmäiseen tölliin. Mutta minä, aina lystipoika, en tuosta suuriakaan ſurrut, panin turpaani tupakkaa ja poikkein parhaaſeen kapakkaan, jossa Mikko meteli ja ämmiä weteli."
ellauri330.html on line 541: Tuoppi olutta ja kakſi korttelia wiinaa lipparikſi on kohtuullinen mitta ja määrä wäsyneen miehen kurkkuum ja päähän. Nytpä kannu keikkui ja parta kastui, pojat laulaa lasketteliwat ja muorin tyttäret nauraa rikosteliwat. Mutta läkſinpä iloleikistä pois, läksin pitkin katua täymään. Lauluni remahti, akkunat ſäpäleiksi sälähti, ja ſiitäpä liikkeille Tampereen poroporwarit kaikki. Mutta minä, aina lystipoika, minä wiitenä wilkkasin pitkin rantaa, heille potkaisin wasten kuonoa ſoraa ja ſantaa. Tulin siitä Poriin, pantiin pärekoriin ja wedettiin pitkin torii; tulin Uuteenkaupunkiin, siellä akkunasta haukuttiin; tulin Turkuun, pistettiin puukko kurkkuun. Tulinpa lopulta Aningaisten kadun haaraan ja siellä kohtasin wiifi nokkelata naaraa. Ensimmäinen potkaisi mua jalallansa, toinen sanoi: anna sen pojan olla alallansa! hän ei ole mitään rakkari eikä mikään pikiprakkari. Mutta kolmas kysyi: mikä sitä poikaa waiwaa? ja neljäs sanoi: häntä pitäis auttaa ajallansa. No lähdetäänpäs käsi kädessä käymään, lausuin minä, mutta wiides tuuppasi wihaisesti nyrkillänsä ja ärjähti: mene Helsinkiin! Menin minä Helsinkiin, pantiin syömään kruunun wellinkii, ja sitten poikaa tutkittiin ja huikeasti selkään hutkittiin: mene nyt tiehes, finä wasaran-poika! Läksin taasen tietä käymään, minä weitikka, aina iloinen, minä, jonka sydän on kuin hylkeennahkainen tupakkikukkaro. Kuljeskelin, laulelin ja tallustelin pitkin tölmällistä tietä; tulin Hämeeseen, astuin ylös Kuninkalan ſaarnastuoliin; ja sitten oli ammen plottis!
ellauri391.html on line 294: Loinen eli koturi, joutolainen, läksiäin tai kesti tarkoitti erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan vaan eli työnantajansa tiloissa. Suomessa nimitystä käytettiin etenkin Savossa.
ellauri421.html on line 373: Jokainen, joka vieraili etnisessä Kiviniemessä, nykyisessä Losevon kylässä ja näki kuuluisan Losevon kosken, kysyy järkevän kysymyksen - kuinka divisioonan komento saattoi päättää ylittää Losevon kosken ponttoneilla? Miksi 90. divisioonan päämaja ei rannikkoa tiedustellessaan heti hylännyt ylitystä sen fyysisen mahdottomuuden vuoksi? Kapteeni Zalesskyn 90. divisioonan esikunnasta sodan jälkeen laatimien ylityskaavioiden mukaan käy selväksi, että sekä ylityksen lähtöpiste että tiedustelupaikka olivat merkittävästi koskien länsipuolella. Ponttoneille lastaus tapahtui Ojalan (Varshko) ja Kiviniemen (Losevo) välisellä alueella, paikassa, jossa Vuoksa on edelleen järvi eikä kapene myrskyisäksi väyläksi. Ylitystä koskevassa raportissa sanotaan: "virran nopeus on merkityksetön, huomaamaton, ilmeisesti 90. jalkaväedivisioonan komento päätti, että jos ylitetään riittävän etäisyyden päässä koskesta, ponttonit ja amfibiotankkerit eivät kulje pois koskille virran mukana.." Prikaatin komentaja ei uskaltanut ylittää jäällä koskista länteen, koska jäätiedusteluun ei ollut aikaa.
xxx/ellauri010.html on line 1231: ja ostokset takakontissa me läksimme
xxx/ellauri044.html on line 418: Kyllä Hermann näyttää olleen äidin poika, isän kanssa tuli sitten riitoja. Ukki Gündertillä oli iso kirjasto. Hermanni pantiin seminaariin, mutta se ei tykännyt, "Dichter oder nichts", sanoi jääräpäisesti. Tuli molemmat. 14-vuotiaana sillä oli depis: "ich möchte hingehen wie das Abendbrot". Izemurha jäi yrityxexi. Seurasi sarja kasvatuslaitoxia ja amixia. Kirjakauppa-apulaisena vaihtoi vanhempien etiikan estetiikkaan. Käänteinen Kierkegaard. Ei kuitenkaan kyttyrävazainen, pikemminkin laiha poika. Likinäköisenä pääsi C-miehexi. Maailmansodan vapaaehtoisena Saxan armeijassa oli kirjastoapulaisena. Avioliitto Bernouillin Marian, freelance-valokuvaajan kanssa meni kehnosti ja Hermanni lähti maailmanympärimatkalle Intiaan. Nelikymppisenä maailmansodan aikana tuli takaiskuja (isä kuoli, Mia läksi), ja Hermanni tuli pöpixi. Pääsi tutustumaan zygoanalyysiin läheltä. Perheestä päästyä sillä alkoi oikein mukavat ja tuotteliaat ajat Luganossa. Vaihtoi sakemannista takasin schweizarixi. Ei se oikein kunnon saku koskaan ollutkaan, tollainen kosmopoliitti ja pasifisti. 2 muuta vaimoa seurasi. Asui Luganossa ökytalossa Ninonin kanssa eri kerroxissa ja maalasi akvarelleja luppoaikoina. Hermanni oli myös kova musiikkimies. Vieraina Schweizissä kävivät Bertolt Brecht ja Thomas Mann. Ei Hermanni siis ollut mikään nazi. 1946 päsähti siitä hyvästä Noobeli. Niiku osotettiin sakuille etteime teitä vihata kunhan pysytte kyykyssä ja ajattelette niiku me, tai edes niiku schweiziläiset.
xxx/ellauri201.html on line 64: Kolmannen yönsä oli Isokukko-Uljas meidän talon tuvassa nukkunut muiden kortteerimiesten kanssa, ennen kuin rupesi naimisenasioista minulle haastamaan. Jättäytyi tupaan, kun muut miehet saunaan läksivät. Minä en sinä iltana välittänyt mennäkään, ja Kustin-tursake taas omiaan kamarissaan hääräsi, rahojaanko lie laskeskellut. Isokukko-Uljas kysäisi omaan reiluun tapaansa, että onkos tässä talossa tapana, että metsätyömiehet emännän sänkyä käyvät lämmittämässä, eikös isännästä enää ole siihen. Minä sitä vähän hämmästyin, ilokin pyrki pintaan, mutta koetin suutani vetää viivalle vaan. Sanoin siihen, että ei sitä kaikki sinne päässeet, emännän kamariin. Isokukko-Uljas kyseli, että Einokos se ainoastaan semmoista erityiskohtelua saapi. Minä siihen, että saa kuka saa. Oli se siinä vaiheessa jo päättänyt minua naida, kyllä sen näki silmistä. Ai ai ai, miten se katsoi raukeasti isoilla silmillään kuin viekas sonnimullikka! Kysyi se sitten, että jos hänellekin ensi yönä sitä herkkua riittäisi, kun oli jo viidettä päivää ilman joutunut olemaan. Kyllä minä jo siinä kohtaa semmoista himoa tunsin, että naurun päästin vastaukseksi, se riitti Isokukko-Uljakselle. Se sanoi yöllä saapuvansa ja käski sanoa entiselle sängynlämmittäjälle, että jättäisi se tulematta.
xxx/ellauri201.html on line 66: Siinä se Isokukko-Uljas rupesi saunaanlähtöä tekemään ja vaati minua selänpesijäksi. Sanoi, ettei miehistä siihen hommaan ole, nainen tarvittiin, niin kuin toiseenkin hommaan. Minä siinä hymysuin kieltelin, mutta läksin lopulta kuitenkin, kun ei ukonkurttanakaan ollut kiroamassa ja kieltämässä. Itsensä se Uljas tahtoi minulle esitellä, että tietäisin, mitä yöllä saisin. Minä vielä saunan porstuassa emmin pesemään mennä, saisin sitten pestä kaikkien äijien selät. Vaan mikäpäs siinä. Ainahan minä alastomia miehenpuolia olen mielelläni katsellut, heiluvia vehkeitä. Isokukko-Uljas riisuutui rempseään tyyliinsä. Näin kun se heitti paidan pois, miten karvainen oli sillä rinta. Ai ai ai, kyllä semmoinenkin jo pistää naisen kastumaan alapäästä! Niin oli karvaa kuin karhulla, tummaa ja tuuheaa karvaa rinnan täydeltä, vähän selkäpuolellakin. Rupesi jo housujaan riisumaan. Minä käänsin pään pois. Se naurahti, että näkeehän emäntä kohta kuitenkin, ja painui saunanovesta sisään. Kuului ilmoittavan muille miehille, että saivatkin nyt itsensä talon emännän selänpesijäksi. Kävi siellä naurunrähäkkä. Minä vielä hetken emmin mennä, mutta kun ne jo huutelivat tulemaan, niin menin.
xxx/ellauri201.html on line 96: Seuraavana päivänä oli minulla vittu niin kipeä että. Ikinä ei ole ollut yhtä kipeä kuin silloin oli. Ei kunnolla voinut istua, ei kävellä. Silloin tiesin taas saaneeni. Kipeämpi oli kuin ihka ensimmäisen naintikerran jäljiltä. Illalla miehet minulle virnuilivat. Kyselivät, että miten se emäntä yht’äkkiseltään ontumaan alkoi, iskivät silmää. Minä vaan takasin naurahtelin, vaikka hellänä oli tavara ja vaikea olla. Kustin-tura makasi kamarissaan, oli ottanut sydämestä. Siellä mietti, mimmoisen huor’akan kanssa oli naimisissa. Ja Eino se pakkasi nurkassa kimpsujaan ja kampsujaan, ilmoitti tukkikämpälle muuttavansa. Sinne se meni menojaan. Jouti minun puolesta mennäkin, semmoinen jurottaja. Siellä se ei sitten enää ulos vetänytkään, kuului emännöitsijä tulleen kohta tiineeksi. Vaan mistä sitä tiesi, kenen siemenet siellä itämään läksivät. Eino se kuitenkin vastuun kantoi, jäljet korjasi, ja vihille isovatsaisen emännöitsijän kuului myöhemmin vieneen.
xxx/ellauri239.html on line 718: Nyt kun kerta porukalla ihmetellään ja arvotaan uhrin elopainoa, niin tässä myös Roope Bobin habitus. Sanoisin, että aika normikroppainen, tahi trendikkäästi ilmaistuna dadbod. Mutta rimpulahinteläksi en sanoisi, kuva julkaistu heinäkuussa 2022.
xxx/ellauri388.html on line 569: Ja vaikka tulisittekin uudestaan ja yhä uudestaan antautumaan taistelussa, niin te, ollen tällä pohjalla, ette enää joudu epätoivoon, niinkuin ennen päätöstenne rauetessa, vaan te tulette ajattelemaan: koska en nytkään voittanut, se osoittaa, etten vielä ole kylläksi rakastanut elämän henkeä. Pyhimysten lailla nousette pystyyn aina lankeemuxen jälkeen, kuin totemipaalu kalpeana, huojuvana. Vaikka se näyttäisi kuinka pieneltä ja kömpelöltä tahansa, — vaikka epäilisitte, että joku voisi teille nauraa siitä, — se on kuitenkin tarpeellisempi kuin mikä hyvänsä, mitä tähän asti olette pitäneet käsissänne maailman käsitysten ja määräysten mukaan.
23 |