ellauri049.html on line 167: nähtävissä Kailaan kuvataiteen aiheissa. (Homoilusta ei puolikasta sanaa?)
ellauri049.html on line 176: tuki kiihottivat keskitason oppilaan harrastusta aivan intohimon mittasuhteisiin.”. Kailaan kuvataiteen harrastusta tuettiin myös Honkapäässä: kalliit maalaustarvikkeet kustannettiin pojalle kotoa saaduilla varoilla.
ellauri049.html on line 191: Uuno Salonen kirjautui Helsingin yliopiston historiallis - kielitieteelliseen tiedekunnanosastoon syksyllä 1920. Siirtyessään Helsinkiin Uuno jätti taakseen kuvataiteen tekemisen. Uuno oli epävarma akateemisen alan valinnasta, sillä oma runoilijan kutsumus oli Honkapään sukulaisten ajatuksien vastainen. Yliopistovuosiensa 1920-23 ja 1925-26 aikana hän ei suorittanut yhtään opintokokonaisuutta. Kouluttautuminen oli vain lume, niin hänelle itselleen kuin honkapääläisille, jolla hän mahdollisti elämänsä pääkaupungissa. Aika kului runojen kirjoittamiseen, sanomalehti- ja kustannusalan kirjallisiin toimitustehtäviin, käännöstöihin ja dekadenttiin boheemieloon.34 Kailas osallistui aktiivisesti nuorten kirjailijoiden, Nuoren Voiman Liiton jäsenten ja tulevien Tulenkantajien seurapiirielämään. Hengenheimolaisuus edesauttoi niin runoilijan uraa mutta myös rappioelämää.
ellauri049.html on line 215: Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut Uuno Kailaan kuvataiteen erittely ja sen
ellauri097.html on line 614: Kirjallisuus on kuvataiteen laji. Kirja voi lähentyä muita kuvataiteita.
ellauri097.html on line 617: Mutta – on syytä todeta ja toistaa – varsinkin viimeiset kaksisataa vuotta se on ollut demokraattinen kuvataiteen laji. Teoksia on monistettu tuhatmäärin, eikä niiden hankkiminen ole vaatinut suuria rahamääriä. Kirjat ovat teollisella aikakaudella maksaneet sen verran, että melkein kuka tahansa on kohtuullisin uhrauksin voinut hankkia niitä omakseen. Kirjastoissa kirjoihin on päässyt käsiksi täysin varatonkin. Mutta nyt, kun kirja on lakannut olemasta joukkotiedotusväline ja sellaisena demokratian pyhä instituutio, ei enää tarvita loputtomasti halpoja kirjoja. Voidaan tehdä vähän ja kalliita kirjoja! Vittuun demokratia, nyt ruvetaankin palvelemaan niche-markkinaa, jolla on kunnolla pätäkkää! Pitäkööt romaanit Isot Numerot!
ellauri097.html on line 632: Mutta yksi pieni kaavamainen detalji pistää silmään! Koska taiteilijakirja on kuvataiteen teos (kuten mikä tahansa kirja, tosin), joka perustuu kirjan ideaan ja hahmoon, sen yhteydessä usein mainitaan hienona piirteenä kirjan ”demokraattisuus”. Tämä on kehvelimäistä, sillä tavanomaisessa taiteilijakirjassa, veistosmaisen uniikissa tai hyvin pieneksi editioksi monistetussa esineessä ei ole mitään demokraattista: kirjapainon tuottaman lukemiston demokraattisuus on kenties ainoa piirre, joka siitä nimenomaan on poistettu. Kirjahko on tavallista taiteilijakirjaa demokraattisempi, vaikka sekään ei tällä ominaisuudella saa rehennellä. Kirjahko ei fetissoi itseään, se ei ole uniikki eikä eritä suojakseen sitkeää taide-esineen limakerrosta eli auraa, joka kieltää koskemasta. Kirjahko haluaa olla halpa. Se kaipaa kosketusta. Se haluaa olla käyttöesine. Mut eise silti mikään vessapaperirulla ole, vaan pikemminkin kuin urheiluauto, tai Patek Philippe. Nekin haluaisivat olla halpoja, mutta eivät ole. Kaikkea ei voi saada, eikä kaikki niitä tarvize. No ei vaineskaan, kirjahko ei ole sellainen vaan haluaa pikemminkin olla kirjojen Voltswagen, halvahko sähköauto, tähdätty isolle vaikka vähenevälle keskiluokalle, joka osaa vielä lukea.
ellauri147.html on line 86: kuvataiteen_museo--q6dc4cip5v_s638x0_q80_noupscale.jpg" width="100%" />
xxx/ellauri056.html on line 137: 27-vuotias Katri Manninen on kirjoittanut 18 romaania, joista 17 nuorille. Romaaneista viisi on MTV3:n Salatut elämät -sarjan oheiskirjoja. Ne kertovat nälkäisille ihailijoille henkilöistä enemmän kuin sarjassa näkyy. Hän on myös kirjoittanut dialogit Salattujen elämien 25 jaksoon ja yhdessä äitinsä Kirsti Mannisen kanssa MTV3:lle Benner & Benner -tv-sarjan. Parhaillaan hän dramatisoi TV1:n nuorten ohjelmaa Radio Sooda. Hän on kokeillut muitakin ammatteja ja opiskelee Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla televisio- ja elokuvakäsikirjoittamista.
xxx/ellauri120.html on line 414: 1930-luvun alussa Nyrki Tapiovaara etsi itseään, tulevaisuus oli epävarma, ja lakitieteiden opiskelukin jäi sivuasiaksi. Syksyllä 1933 isä-Tapiovaara kutsui poikansa takaisin Hämeenlinnaan. Tämän karanteenin aikana Nyrki Tapiovaara löysi elokuvataiteen. Hän kirjoitti niin vakuuttavia elokuva-arvosteluja pieneen Häme-lehteen, että pian hänet kutsuttiin Yleisradion säännöllisten elokuvakatsausten tekijäksi. Syksyllä 1934 hän aloitti myös työn Työväen näyttämön ohjaajana Helsingissä.
10