Tää hieno kangas, joka rahisee sormissa kuin kipinöisi, on kuuluisaa keltaista pellavaa jota kauppiaat tuo Baktriasta. Ne tarvii 43 tulkkia matkan varrella. Mä teetän siitä pukuja, jotka sä paat päälle kotosalla.
Sodan alkamisen jälkeen kuuluisa amerikkalainen kielitieteilijä ja filosofi Noam Chomsky erottui ristiriitaisista lausunnoista, jotka resonoivat Kremlin kannan kanssa, joka väittää, että Venäjä on sodassa NATO:n kanssa ja tekee sen "inhimillisemmin kuin Yhdysvallat Irakissa". Huhtikuun alussa 2022 Lähi-idän The National News -julkaisun haastattelussa Chomsky toisti myös lauseen "sodasta viimeiseen ukrainalaiseen" ja selvensi lainaavansa kuuluisaa eläkkeellä olevaa amerikkalaista diplomaattia Charles (Chaz) Freemania. Itse asiassa Freeman ei ollut tämän nälväisyn kekkaaja. Hän sanoi ne kaksi viikkoa aikaisemmin amerikkalaisen äärivasemmiston resurssin The Grayzonen haastattelussa (merkittävä Kremlin propagandassa), viitaten monin tavoin "länteen". Expresidentti Obama sanoi suoraan, että Yhdysvaltain armeija ei osallistu ulkomaisiin konflikteihin. …Mutta sotilaallinen toiminta ei voi olla joka tapauksessa ainoa tai edes tärkein osa johtajuuttamme. Se, että meillä on paras vasara, ei tarkoita, että jokainen ongelma on naula. Barack Obama pani merkille kollektiivisen toiminnan tehokkuuden. Hän luetteli niihin: diplomatia, taloudelliset pakotteet, eristyneisyys ja turvautuminen kansainväliseen oikeuteen.
ellauri052.html on line 892: Taikahuilua pitäs nyt kuunnella ja E.T.A. Hoffmannia lukea. Ainaskin sitä kuuluisaa pähkinänsärkijää. Tschaikovskikin oli homo. Hoffmann 1776-1822 kuoli syfilixeen 46-vuotiaana. Pilapiirtäjä joka kirjotti ensimmäisen dekkarin nimeltä Fräulein Scuderi.
ellauri083.html on line 71: V 1914 Helmi palasi Kiinaan ja nai maatalouslähetyssaarnaajan, John Loser Buckin 1917, ja ne muuttivat Suzhouhun, ei siihen kuuluisaan vaan johkin samannimiseen tuppukylään takamezissä. Tätä seutua se kuvaa kirjoissa Hyvää puuta ja Pojat on poikia.
ellauri135.html on line 143: Konsta siteeraa Iljinin syvänteen lopussa seuraavaa kuuluisaa kaxrivistä runoilija Nikke Bergiltä:
ellauri135.html on line 630: 1826, Kern otti eron vanhasta miehestä. 10v myöhemmin se meni naimisiin 16v serkkunsa kaa, Aleksandr Markov-Vinogradskyn. Hiänen viime vuodet meni niin köyhissä oloissa ezen piti myydä Pushkinin lähettämiä kirjeitä. Hiän kuoli yxin 27.5.1879 Moskovassa (minne sen poika muutti sen) kalustetussa huoneistossa Gruzinskajan ja Tverskajan kulmassa. Anna Petrovna haudattiin kirkkomaahan lähellä vanhaa kivikirkoa Prutnyan kylässä (Ven. д. Прутня), joka on 6 kilometerin päässä Torzhokista, lähellä Tveriä. Sade huutoi pois tien, eikä sen arkkua saatu siirrettyä hautuumaalle "miehen luoxe". Sen tarkka hautapaikka Prutnyassa on tietymättömissä, mutta hautuumaalla on symbolinen hautakivi. Urbaanilegenda kertoo että sen hautasaatto meni Pushkinin torin poikki just kun Pushkinin kuuluisaa razastajapazasta erektoitiin sinne. Tää oli niiden viime tapaaminen, niinkö.
ellauri142.html on line 304: Tuomas Kempiläinen (1380–1471) oli alankomaalainen munkki, mystikko ja skoliootikko. Hänen kopioimakseen arvellaan kuuluisaa hartauskirjaa De imitatione Christi (n. 1410-20, Kristuksen imitoimisesta), joka on Raamatun jälkeen todennäköisesti luetuin kristillinen kirja. Vizi en mä kyllä ole sitä lukenut (no enmä ole lukenut raamattuakaan kokonaan, TLDR.)
ellauri194.html on line 119: Tie antoi nimensä myös suositulle TV-sarjalle Route 66. Sarjaa tuotti CBS vuodesta 1960 vuoteen 1964. Sarjan päähenkilöt Martin Milner ja George Maharis olivat ”Tod” ja ”Buzz”, kaksi nuorukaista, jotka ajelivat "Corvettellaan" etsien seikkailuja valtatieltä. Lähinnä löytyi roadkillejä. Todellisuudessa sarjassa ei liikuttu oikean Route 66:n reittiä edes fiktiivisesti, saati kuvauksissa. Tekijänoikeussyistä tuotantoyhtiö luopui ajatuksesta käyttää tietä eikä sarjan tunnusmusiikkina kuultu Bobby Troupin kuuluisaa sävellystä, vaan sarjaan teki oman sävellyksen Nelson Riddle. Riddlen pianoriffeissä voi kuulla plagiaatin Troupilta.
ellauri210.html on line 187: Aikakauden kaiverrukset toistavat tämän kohtauksen valokuvien mukaan. Mutta näyttää siltä, että pyöräilylaji sen tunnetun onnettomuuden jälkeen, joka päätti kärsimyskilpailun niin huonosti ja joka tekee ajankohtaiseksi, melkein hänen syntymäpäivänänsä, kreivi Zborowskin vastaavan onnettomuuden La Turbien rannikolla, näyttää siltä, että tämä urheilu kiellettiin tietyksi ajaksi prefektuurin asetuksella. Tämä selittää, miksi kuvitetut sanomalehdet, jotka toistavat kuuluisaa kohtausta, esittelivät melko mielikuvituksellisia polkupyöriä. He sekoittivat koneen rungon ristin tähän toiseen ristiin, suoraan ohjaustankoon. He esittivät Jeesuxen molemmat kädet ojennettuina ohjaustangossa, ja huomioivat tässä yhteydessä, että Jeesus pyöräili selällään, mikä oli tarkoitettu vähentämään ilmanvastusta.
ellauri269.html on line 765: Leonard Nimoy, rakastettu näyttelijä, joka näytteli herra Spockia Star Trek -sarjassa, kuoli perjantaina 83-vuotiaana. Nimoyn elämästä on paljon kirjoitettavaa - kollegallamme Neda Ulabylla on mukava muisto täällä - ja lisää on melkein varmasti tulossa. Mutta halusimme jakaa tämän videon Nimoysta Jiddišin kirjakeskuksesta, jossa hän muistelee varhaista elämäänsä. Nimoy oli Ukrainasta tulleiden ortodoksijuutalaisten maahanmuuttajien poika, ja hän sanoi, että hänen identiteettinsä kertoi paljon hänen lähestymistavastaan kuuluisaan hyperlogiseen luonteeseensa.
ellauri275.html on line 216: Kako-runoelmassa vanhus, joka uskalsi vastustaa isäntää, ruoskittiin kuoliaaksi kepeillä. Isänsä kuolemasta järkyttynyt Zakro tappoi vihatun prinssin ja pakeni metsään liittyäkseen kuuluisaan Kakon koplaan. Runoilijan mielestä oikeutettu väkivalta, reviirin puolustaminen aseilla omien oikeuksiensa nimissä ja ihmisarvot verisissä käsissä on jokaisen velvollisuus.
ellauri277.html on line 113: Tärkein tapahtuma nuoren Gibranin elämässä oli tutustuminen Mary Haskelliin, kuuluisaan mesenaattiin. Mary Haskell otti Kahlil Gibranin "stipendiaattiensa" lukuisaan joukkoon ja tuki Gibrania henkisesti fyysisesti ja taloudellisesti koko hänen loppuelämänsä ajan. Haskel toimitti Gibranin englanninkieliset kirjat.
ellauri285.html on line 255: Jotkut filosofit ovat sanoneet, että dispositiot eivät kelpaa syixi. Miksi? Heidän ajatuksensa voidaan kiteyttää Molièren kuuluisaan sutkautukseen Le Malade Imaginairessa, että filosofi voisi selittää, miksi oopiumi nukuttaa ihmisiä mainitsemalla, että sillä on "uinuttava voima", virtus dormitiva. A fortiori sanotaan että laahus on epäpätevää koska sillä on "laahustava voima". Ne on yxinkertaiseseti huonompia. Jos sulla on huonommuusomplexi, se johtuu siitä että olet huonompi. Dispositionalism can be viewed as a form of primitivism.
ellauri310.html on line 579: Thompson luottaa Wolfen kuuluisaan lauseeseen "Fear and Loathing" (The Web and
ellauri316.html on line 554: Jostain syystä natsien lehtiset tulivat terävästi mieleen. Antautukaa venäläiset! Tapa kuuluisaa kansallisuutta oleva poliittinen opettaja ja antaudu! Meillä on kuivat vaatteet, kuuma kahvi ja kunnioittava kohtelu. Miksi soitit? Ei yhteyttä.
ellauri326.html on line 309:
ellauri342.html on line 150: Onneton peto ei nukkunut koko yönä. Hänestä tuntui aina, että hän pyöri tuolla kirotulla lavalla alapuolella olevan kaupungin naurun kanssa, ja sitten hän ajatteli sitä surullisen kuuluisaa Tistet Védèneä ja kaunista iskua kaviollaan, jonka hän aikoi antaa hänelle seuraavana aamuna. Ah! ystäväni, mikä tukos! Pamperigostesta näkisimme savun... Nyt, kun tätä kaunista vastaanottoa hänelle valmistettiin tallilla, tiedätkö mitä Tistet Védène teki? Hän kulki alas Rhône-jokea laulaen paavin keittiössä ja meni Napolin hoviin nuorten aatelisten kanssa, jotka kaupunki lähetti joka vuosi kuningatar Joanille harjoittelemaan taitojaan.diplomatiaa ja hyviä tapoja. Tistet ei ollut jalo; mutta paavi halusi palkita hänet hänen eläimelleen antamastaan hoidosta ja pääasiassa toiminnasta, jota hän oli juuri osoittanut pelastuspäivän aikana.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri371.html on line 678: Tomi Jefferson syntyi 13. huhtikuuta 1743 Shadwell-nimisellä plantaasilla Virginiassa lähellä Charlottesvillen kaupunkia. Jeffersonin isä Pekka Jefferson (1707/08–1757) oli maanviljelijä ja maanmittari. Jeffersonin isä kuoli tämän ollessa nuori, ja Tomi peri isänsä maatilan. Vuonna 1768 hän alkoi raivata läheistä vuorenrinnettä perustaakseen sinne oman orjaplantaasinsa nimeltään Monticello (italiaa, suom. pieni vuori). Jefferson rakennutti tilalle yhä arkkitehtuurisesti arvostetun päärakennuksen ja yksityiskohtaisesti suunnitellun piha-alueen ja puutarhan. Hän laajensi ja kunnosti maatilaa sekä sen kuuluisaa päärakennusta koko elämänsä ajan. Samalla hän piti kirjaa kaikista tilan tapahtumista aina sääoloista orjiensa oloihin.
ellauri386.html on line 342: Tykkäsitkö? ( 3 ) Kommentoi tätä kuuluisaa runoa!
xxx/ellauri057.html on line 894: Zhozh syntyi vähän jälkeen keskiyön 13. päivä muzen taikauskoinen äiti väärensi sen puoli tuntia vanhemmaxi. Äiti Henriette oli Brüllin kuuluisaa murhaajasukua.
xxx/ellauri177.html on line 113: Joka aamu, heti kun hän nousi ylös seminaarissa, hän nakersi suklaa-Marieta aamupalalla. Illalla saattoi ottaa eteen laulaessa tuota kuuluisaa kuplettia:
xxx/ellauri237.html on line 262: G. O. Waseniuksen kolmesta avioliitosta syntyi 12 lasta, joista 7 saavutti aikuisiän. Adolf Fredrikistä tuli Tervakosken paperitehtaan omistaja ja kehittäjä sekä moninkertainen valtiopäiväedustaja ja Valfrid Vaseniuksesta Suomen ja Pohjoismaiden kirjallisuudenhistorian professori sekä niin sanotun Valvojan ryhmän perustajäsen. Isänsä lehden menestyksekkäästä toimittajasta Z. Topeliuksesta kirjoittamassaan massiivisessa, monituhatsivuisessa elämäkerrassa Valfrid Vasenius kuvasi samalla eläytyvästi isänsä sukupolven suuria murroksia. Jossain määrin paradoksaalista on se, että G. O. Waseniuksen jälkimaine helsinkiläisten keskuudessa perustuu paljolti kuuluisaan Waseniuksen kirjakauppaan, joka toimi Esplanadilla vuoteen 1969 saakka. Kaupan nimi jäi elämään, vaikka sen perustaja myi kirjakauppansa pois jo 1851.
xxx/ellauri287.html on line 65: Löysin Antikvariaatti Sofian ulkolaatikosta 1 egellä H.V. Mortonin matkakertomuxen Paavalin jäljillä, suom. Aune Krohn, v. 1938. H.V. Mortonin Pyhän Paavalin rappusissa jäljittelee häikäisevästi apostolin kuuluisaa uskon matkaa Israelin, Kreikan ja Italian halki käyttämällä itse Raamattua oppaana. Morton, joka kuuntelee hyviä tarinoita ja tarkkailee yksityiskohtia, luo pakkolukuisen kertomuksen, joka tyydyttää uteliaimman matkailijan sekä tietoisemman ja intohimoisimman Raamatun lukijan. Jokainen leipä jonka otat jokainen leffa jonka duunaat jokainen rappu jonka väsäät mä tuun kellottaan suaaa.
xxx/ellauri306.html on line 474: Seuraavana päivänä, kun suuri osa aamusta oli kulunut, kuninkaalliset palvelijat epäilivät sairastamista ja murtautuivat suuren kohun jälkeen ovet sisään. Sieltä he löysivät Attilan kuoleman verenvuodon seurauksena, ilman haavoja, ja tytön, jonka kasvot alaspäin itkivät verhonsa alla. Sitten, kuten tuolle rodulle on tapana, repäisivät hiuksensa pois päästään ja tekivät heidän kasvonsa kauhistuksiksi syvin haavoin, jotta kuuluisaa soturia voitaisiin surettaa, ei naisellisen itkujen ja kyynelten, vaan ihmisten veren kautta. Lisäksi Attilan kuoleman yhteydessä tapahtui ihmeellinen asia. Sillä unessa joku jumala seisoi itä-Rooman keisarin Marcianuxen rinnalla, kun tämä oli huolestunut raivokkaasta vihollisestaan, ja näytti hänelle Attilan jousen, joka oli murtunut samana yönä, ikään kuin vihjatakseen hunnirodun olleen velkaa paljon tuolle aseelle. Tämän kertomuksen historioitsija Priscus sanoo hyväksyvänsä totuudenmukaisexi ilman todisteita. Sillä Attilan pidettiin niin kauheana suurille valtakunnille, että kilpailijoiden jumalat ilmoittivat hänen kuolemastaan kilpaileville hallitsijoille erityisenä siunauksena.
xxx/ellauri385.html on line 341: Tykkäsitkö? ( 3 ) Kommentoi tätä kuuluisaa runoa!
29