ellauri088.html on line 257: Mixi köyhä kateellinen Vittoria paukuttaa kermapepuille jumalaa ja syntiä? Ai niin tietysti: sen vanhanaikainen kiivas jumala kostaa sen puolesta menestyneille ja tasaa tilit kuonpuoleisessa. Se toimittaa sama duunia kuin kommunistinen puolue, mut vasta ison kiven takana. Paizi ei: kyllä se tasaa jo täällä murheen laaxossa. Kirkon myyjäisiin pääsee noloissakin hyntteissä ilman pääsylippua ja papin kamuna on parempi ihminen kuin nippu kermapeppuja. Saa roimia herraskakaroita korville sormenpäillä, kunhan ei läimi avokämmenellä kuten Shulem Schnizelissä. Voi rontata omia paskakamoja vielä osattomammille. Sellasta karnevaalimeininkiä, päivä herrana.
ellauri115.html on line 687: “Mäkö petin sua, hätähousu! Kuka sulle niin sanoi? Onxun sielu hajalla? Ooxä lakannut olemasta? Oi Brutuxeni! Oi mun poikanen! Älä nyt tuhri kaikkea jalon elämäsi takakuistilla; älä menetä toivoasi ja kunniaasi Philippoin tasangolla. Mixä sanot 'Miehuus ei ole midiä', kun sä oot ihan just huulilla nauttimaan miehuuden lopputiliä? Sähän olet kuoleman kielissä! Ei, kylsä elät edelleen, tavallaan, ja mun lupaus toteutuu sit kuonpuoleisessa, usko pois."
ellauri115.html on line 689: Vois luulla kärsimättömien miesten valituxista että Jumala on velkaa niille palkkion ennenkuin työ on edes tehty ja hyväxytty, ezen pitäis antaa miehuudesta förskottia. Voi ei! Ollaan ensin hyviä, onni tulee perässä pienessä lankakerässä. Ei vaadita Nobelin palkintoa ennenkuin ollaan voitettu se, eikä vaadita sitä ennenkuin tää työ on lopussa. [Ai vittu, sitä ei myönnetä postuumisti. No kai siellä kuonpuoleisessa on joku vastaava kunnianosoitus.] “Me ei kruunata voittajia vedonlyöntilistoissa," sanoo Plutarkhos, "vaan vasta kun juoxu on lopussa." Sitäpaizi voitto ei ole tärkeintä, vaan hieno palkinto.
ellauri115.html on line 691: Jos sielu ei ole ainetta, se voi jäädä henkiin ruumiin kuollessa; ja jos se tekee niin, Sallimus on kuivilla. Vaikkei mulla olis mitään muuta todistusta sielun virtuaalisuudesta, niin ilkeiden voitot ja munkaltaisten kunnollisten mätkintä tässä maailmassa riittäis vakuttamaan mut. Kyllähän niin karmea epäsointu universaalissa Voimassa on ratkaistava jotenkin. Mä sanoisin izexeni: Ei peli ole vielä lopussa, kaikki tasitaan sit kuonpuoleisessa." Mun pitäis silti vielä vastata kysymyxeen, "Mitä miehestä jää jäljelle kun kaikki mitä me voidaan aistia on hävinnyt huizin Nevadaan? Tää kysymys on jo lastenleikkiä kun olen myöntänyt et on kahdenlaista substanssia. On helppo ymmärtää että se mitä mä en voi aistia jää multa huomaamatta ruumiillisen elämän tohinassa, kun mä aistin vaan näillä 5 aistilla. Kun sielun ja ruumiin personaaliunioni hajoaa, musta tuntuu että toinen haihtuu ja toinen saattaa säilyä. Mix toisen häviäminen haittaisi jälkimmäistä? Pikemminkin päinvastoin, kun ne oli niin erilaisia, niiden muodostama yhdiste oli hyvin epästabiili, ja kun se hajoaa, molemmat palaa perusasentoon; aktiivinen vitalis-substanssi pitää kaiken sen voiman millä se lykkäsi ainetta liikkeelle. Hemmetti! mun paheet muistuttaa mua liiankin hyvin että mä olin vaan puolixi elossa täällä murheen laaxossa; sielunelämä vasta alkaa ruumiin kuollessa.
ellauri115.html on line 695: Mä olen tietoinen sielustani; mä ihan tunnen sen ja ajattelen sitä tuon tuostakin; mä tiedän mikä sen on vaikken tiedä mitä se oikeasti on; mä en voi järkeillä asioista jota mä en tunne. Se minkä mä tiedän on että mun henk.koht. identiteetti riippuu mun muistista, ja että ollaxeni sama mun ptää muistaa et mä olin olemassa. Mä en muistaisi kuoleman jälkeen millanen mä olin elävänä ellen mä muista miltä musta tuntui ja mitä mä tein; enkä epäile että just sen muistaminen tulee olemaan hyvisten palkkio ja pahisten kidutus. Tässä maailmassa sisäinen tietoisuus uppoaa innokkaiden passiohedelmien hälinään jotka estää katumisen. Miehuuden harjoituxesta seuraava nöyryyytys ja häpeä estää näkemästä sen charmia. Mut kun vapautuneina ruumiinaistien illuusioista silmäilemme iloisina ylintä pomoa ja ikuisia totuuxia jotka siitä valuvat; kun kaikki meidän sielunvoimat on hereillä järjestyxen kauneuteen ja me ollaan täysin uppoutuneita vertaamaan sitä mitä tuli tehtyä siihen mitä olis pitänyt, niin silloin omantunnon ääni pääsee täyteen volaan nupit kaakossa; silloin puhdas riemastus joka tulee izetyytyväisyydestä, ja terävä katumus izensä nolaamisesta ratkaisee ylivoimaisella tunteella mikä tulee olemaan kunkin omavalmisteinen osa kuonpuoleisessa. Hyvä ystäväiseni, älä kysy onko siellä muita ilon tai kärsimyxen aiheita; mä en tiedä kun en ole käynyt kazomassa vielä; tää minkä mä voin kuvitella riittää mulle lohdutuxexi tässä elämässä ja saa odottamaan kärsimättömästi seuraavaa. Mä en sano et hyviä palkitaan, sillä mitä suurempaa hyvää voi tosi hyvä olento kuvitella kuin olla niinkuin kotonaan? Mut mä sanon kyllä että hyvät tulevat olemaan onnellisia, koska niiden money maker, kaiken oikeudenkäytön ylin auktoriteetti, joka on tehnyt ne tunteilemaan kykenevixi, ei ole tehnyt niitä kärsiskelemään; sitäpaizi, ne ei ole käyttäneet vääriin vapauttaan maan päällä eikä muuttaneet kohtaloaan oman vian takia; kuiteskin ne ovat kärsineet tässä elämässä ja kyllä se niille hyvitetään seuraavassas. Tää fiilis ei luota niinkään miehen ansioihin, vaan hyvän ideaan, joka näyttää musta kuuluvan jumalan peruskokoonpanoon. Mä oletan vaan että järjestyssäännöt pysyy voimassa ja että Jumala ei kuseta.
ellauri115.html on line 701: Kun meidän ohimenevät tarpeet on ohize, ja meidän hullut halut lepäävät, pitäisi tulla loppu meidän passiohedelmistä ja rikoxista. Voiko puhdas sprii kyetä perversseihin tekoihin? Kun ne ei enää tarvi mitään, mix ne olis enää edes ilkeitä? Jos ne on vapaita meidän karkeista aisteista, jos niiden onni koostuu toisten olioiden kazelusta kuin Kim Young Unilla, ne voi vaan haluta mikä on koreaa; ja se joka lakkaa olemasta pahis ei voi koskaan olla kurjimus. Näin mä ainakin olen taipuvainen ajattelemaan vaikken mä ole ihan hirveesti yrittänyt tulla mihkään johtopäätöxeen. Jumalauta, teidän armonne, hyvä herra, mitä sä päätätkin mä läpytän; jos sä päätät panna pahojen päät ikuiselle pölkylle, olkoon mun puhheeni mitätön; mut jos näiden katuminen ajan mittaan sattuis päättymään, jos niiden kärsimyxet loppuisi, ja jos ne sais saman rauhan kuin minäkin, niin mä kiitän ja kumarran, kiitos siitä oikein kovasti. Eix ilkeäkin ole mun veljeni? Ei kai mun tarvi olla kuonpuoleisessa sen vartija? On munkin monasti tehnyt mieli tehdä niinkuin se. Päästäpä kuule se pahasta ja vapauta se pahasta hengestä; anna sen olla lähes yhtä onnellinen kuin mä; sen onni ei tee mua kateexi, vaan lisää vaan mun omaani.
ellauri115.html on line 781: On tosi vaikea olla uskomatta mitä oikein kovasti toivoo. Tää mun vakaumus on taivaan lähettämä. Mitä musta tulisi jos jäisin kuolemaa pahemman kohtalon armoille eliskä en saisi hyvitystä häväistyxistä jota vihulaiset pani mut kärsimään, enkä voisi toivoa saavani oikeutta joka mulle kuuluu? Mä joka olen tälläinen viaton ja luottavainen joskin ylpeähkö sielu? Muzit tajusin et tää elämä on pelkkää koeaikaa. Kovimmatkin kärsimyxet menettävät voimansa sen mielessä joka tietää saavansa niistä suuren ja varman hyvityxen kuonpuoleisessa. Varmuus hyvityxestä oli mun mietiskelyjen suurin tulos.
ellauri153.html on line 375: there is no larger context of meaning for embedding s. Turhaa tekomalliteoreettista termikiemurointia. Tää on taas tätä jesuiittamaista "you don't see the big picture" seliseliä. Tää voi sua juuri nyt vähän kirpasta, muze on kaikki sunkin omaxi hyväxi, jonsei nyt niin sitten kuonpuoleisessa viimestään.
ellauri378.html on line 231: Dosto teininä oli Päivi Räsäsluokan ryppyoza kristitty, häpeämättömän taantumuxellinen porvari (punastuu). Ainoa syy olla solidaarinen toisille olisi että siitä saa kuonpuoleisessa jotain etua. Se ei halua kasarmeja, yhteisasumista eikä lapsettomia yhteisiä vaimoja. Se haluaa päättää ize mikä on mukavinta, se olisi ainakin mukavampaa. Leivänkannikasta ja ilmaisesta lämmityxestä vaaditte vastalahjaxi koko minun persoonallisuuteni, yxilöllisyyteni. Jos "vain" Pitkäkäden biologinen isä oli kääntynyt katolismiin, se olisi pahempi kuin pakana. Helkkari mikä ääliö toi Fedja setä oli. Voimakastahtoisilla ihmisillä on erityisen suuri alistumistarve. He valizevat Jumalan ettei tarvi alistua rupusakin tahtoon. Doston näyttää vaivanneen ennen kaikkea talousliberalismin hyöky Venäjällä 1800-luvun lopulla. Kuin lasaretissa maannut länsisotilas V-päivänä se koki sekä hyvää mieltä että hätää, kun ei saanut olla mukana riemuizemassa kaduilla. "Minun ideani on tämä: haluan tulla Rothschildixi." Tai oikeammin Roope Ankaxi, syödä pelkkää leipäkeittoa ja kerätä maailmanluokan kerän narunpätkistä. Tää on tää jälleen trendaava FIRE ajatus: financial independence, retire early. Säästämistä, pörssikeinottelua. Kun on markan tulot niin 95 pennin mänöt.
xxx/ellauri130.html on line 470: Jos ihmisellä olisi kuonpuoleisessa muisto tämänpuoleisesta, täytyisi hänellä vielä olla jäljellä maallinen ajatuxenjuoxunsa.Jean Paul, Vorläufige GedankenMKILL!0
xxx/ellauri385.html on line 230: Kirkon mukaan tällaisena syynä on huoli sielun autuudesta kuonpuoleisessa maailmassa, mystispohjainen moraalifilosofia sanoo syyksi ikuiset emeettiset normit, jotka ihminen on säätänyt moraaliseen lakiluonnokseen. Freudin kulttuurifilosofian mukaan näin tapahtuu >>kulttuurin>> hyväksi. Tämän kaiken kuultuaan kysyjä helposti heittäytyy skeptikoksi ja alkaa ihmetellä, miten pikkulasten masturboiminen tai murrosikäisten keskinäinen kömpelöhkö mutta kiivas sukupuolinen kanssakäyntı voisi edistää huoltoasemien pystyttämistä tai lentokoneiden rakentamista.
xxx/ellauri385.html on line 232: Joka vakavasti ajattelee tätä asiaa, alkaa aavistella, ettei sexi sinänsä vaadi tukahduttamista ja torjuntatoimenpiteitä, vaan sexityön nykyiset muodot, ja on mielihyvin valmis uhraamaan nuo muodot poistaakseen lasten ja nuorten elämästä sanomattoman määrän kurjuutta. Silloin ei enää olekaan kysymys kulttuurista, vaan yhteiskuntajärjestyksestä. Tutkittaessa sukupuolisuuden tukahduttamisvaatimusten ja seksuaalıtorjunnan vaiheita käy ilmi, etteivät ne ajoitu kulttuurin apinavaiheeseen eivätkä siis ole kulttuurin syntymisen ja kehittymisen edellytyksiä. Ne ovat saaneet alkunsa suhteellisen myöhään ja alkaneet hahmottua autoritaarisen isänvallan ja luokkajaon syntyvaiheissa. Yhteisön kaikkien jäsenten sukupuoliset toiveet ja halut alkavat joutua vähemmistön taloudellisia etuja palvelemaan; isän oikeudellisesti hallitsema avioliitto ja perhe ovat tämän asiantilan kiinteä järjestymä. Kun sukupuolisuutta näin rajoitetaan ja tukahdutetaan, ihmisten tuntemistapa muuttuu, syntyy sukupuolisuuteen kielteisesti suhtautuva uskonto, joka vähitellen pystyttää oman seksuaalipoliittisen organisaationsa, nimittäin kirkon ja sen kaikki airueet, joiden ainoana tavoitteena on hävittää juurineen ihmisten sukupuolikalut, tervata perseet vielä kuonpuoleisessakin, ja saman tien liiskata sen vähäisen onnen, mitä heille maan päällä on tarjolla. Tämä on sosiologisesti hyvinkin perusteltua sikäli, että se liittyy ihmistyövoiman riistoon, joka nykyisın on ylimpia tavoitteita.
xxx/ellauri388.html on line 560: Ihminen voi elämää katsella kahdella tapaa. Joko hän tuntee elämänsä siksi ajanjaksoksi, joka kuluu alkaen hänen ruumiillisesta syntymisestänsä hänen ruumiilliseen kuolemaansa. Taikka tuntee hän elämänsä riippumattomaksi tästä lyhyestä ajanjaksosta, käsittää olevansa ajassa ainoastaan jotakin erityistä tehtävää varten ja pitää itseänsä muuten iankaikkisuuden, ajattomuuden eli hengen lapsena. Nämät kaksi katsantotapaa ilmaisevat eri uskoja. Sillä uskohan ei ole mitään muuta kuin se, mitä ihminen uskoo elämän olevan. Jos joskus tuleekin ajatelleeksi iankaikkisuutta ja "mitä tulee tämän elämän jälkeen", — jos vaikka on vakuutettu siitä, että "löytyy elämää kuonpuoleisessakin, ja siellä kämmenten karvoitusta kazotaan",— niin ei se vielä läheskään merkitse, että uskoo iankaikkisuuteen. Sillä iankaikkisuuteen uskoo vasta silloin kuin uskoo, että iankaikkisuus määrää minun tehtäväni nykyisessä elämässä. Voipi ajatella iankaikkisuutta, voipi saarnata siitä ja kuitenkin teossa näyttää pitävänsä tehtävänään personallisten tarkoitusten saavuttamista tässä ajallisessa elämässä, eli siis ei uskovansa iankaikkisuuteen. Jos on vallalla toinen näistä uskoista, niin se synnyttää erilaista toimintaa ihmisen puolelta, kuin jos hänessä on vallalla toinen. Uskoessa elämän alun ja lopun olevan näkyvissä ihminen tietysti rupee itsellensä puuhaamaan tätä hänen personallista oloaan niin tyydyttäväksi, mukavaksi ja turvatuksi kuin mahdollista. Personallista elämää tarkoittavat silloin sekä hänen tulevaisuuden haaveensa että jokapäiväiset tehtävänsä. Mutta käsittäessä elämää ikuisuuden kannalta ihminen hakee ennen kaikkea tehtävää ikuisuudelta, eikä rupea tätä lyhyttä elämänjaksoa varten rakentamaan jotakin erikoista itselleen eikä täkäläiselle tulevaisuudelleen. Tämän aikaa voi olla vaikka aidanvizaxena pyykkipoika pippelissä, kuha loppuaika menee yläpilvessä.
13