ellauri015.html on line 966: Runotytöstä tää ei ole niin hyvä kuin sen oma, koska sen voi yhtä hyvin sanoa suorasanaisena. Jos suorasanaisesti puhuu säteilevän morsiamen kazelusta, se kuulostaa kummalta. Eikä hiirenjäljistäkään jauhoissa voi kirjoittaa, vaikka ne näyttää runoudelta. No, Emilialla on opittavaa, mutta se oppi. Isä Cassidy tiesi että siinä on ainesta, kun se oli kirjoittanut klisheiden joukkoon the light of faintly golden stars. Jatka kirjoittamista tyttö, runotyttö uuden kuun. Ja se jatkoikin. Ja hyvä tuli, ei parempaa voi toivoa.
ellauri151.html on line 1038: Pidän urotekona, että vuonna 2013 luin Antony Bevorin kirjan Toinen maailmansota. Siinä on kaiken kaikkiaan 960 sivua. En tiennyt II maailmansodasta paljonkaan, koska hissantunneilla ei edes päästy siihen. Luulin, että kirjassa olisi enemmän poliittista historiaa, mutta ei: Kuvataan eri taistelut yksityiskohtaisesti. En edes tajua niistä mitään; jotkut kukkulalla, jotkut joella, siellä & täällä. Sotahistorian kirjoittajat tietysti tekevät työtään, mutta yllättävää kyllä, mun tuttavapiirissä on kaksikin ihmistä, jotka ovat kiinnostuneita just taisteluista ja niiden kulusta. Siis Suomen taisteluista. Näistä yksityiskohdista, että minkä puskan takana kukakin. En tiedä heidän kiinnostuksensa syytä. Itselle kuulostaa siltä kuin olisi tietokonepeli paperilla. Vaikka just se, minkä Calle sanoi, on oleellista. Kamalaa, kuolleita ihmisiä, kummaltakin puolelta.
ellauri159.html on line 420: Selvin ero näyttäs olevan että ortodoxeilla on oma pykälä jumalankuville. Jotain ironiaa kun just nimenomaan ortodoxit on into piukeena kuvakkeisiin ja aivan tehtailevat niitä. Lutherin osalta päinvastainen ratkaisu on yllättävä kun muistaa Löden kirkkohissan luntista että nimenomaan Luther tuhri Lohjan kirkon pirunkuvat kalkkimaalilla. Mutta toisaalta Martti kuurnii Akun ja muiden länkkäreiden kanssa omaisuudensuojaa useampaan pykälään, mikä musta tuntui jo kouluaikana tosi kummalta. Mutta jos on tosiaan aivan vitun kiinnostunut mammonasta, kai se sitten on huomattava parannus.
ellauri181.html on line 661: Soturilla pokka pitää, tuntui miltä tuntui. Varsinkin kipu tai hätä salataan viimeiseen asti, koska se antaa vastustajalle vinkin heikosta kohdasta. Toisaalta jos kahden naisen keskustelua kuvataan ilman ääntä, nähdään, miten toinen peilaa toisen ilmeitä. Nainen käyttää kymmenen sekunnin aikana keskimäärin kuutta kuunteluilmettä. Ulkopuolisen voi olla vaikea päätellä, kummalta on kuollut läheinen tai kumpi on saanut uuden työpaikan. Tutkimusten mukaan mies ilmaisee izeään 7 000 päivittäisellä viestiyxiköllä, mikä koostuu 2 000–4 000 sanasta ja 2 000 äännähdyxestä sekä 2 000–3 000 eleestä ja ilmeestä. Nainen käyttää päivässä 20 000 yxikköä. Jo vastasyntynyt tyttövauva käsittelee ja tulkizee puheääniä paremmin kuin poikavauva. Myöhemmin ero tasoittuu. Miehen kyky käsitellä kieltä ja ymmärtää kuulemaansa heikentyy 35-vuotiaasta alkaen, mutta naisilla kyky säilyy vaihdevuosiin asti. Menopaussin jälkeen estrogeeni vähenee, mikä johtaa kyvyttömyyteen erottaa ironiaa tai kuulla, mitä sanotaan rivien välissä.
ellauri381.html on line 445: Fedja sedän teiniromaani on hurjan pitkästyttävä. Solzhenizynin Pervyi krug vaikuttaa kummalta. Täytistäkö professori antaa länkkäreille jotain preparaatteja? Syyttäköön vain izeään jos joutuu siitä Siperiaan kovaan työhön. Molemmat kaveruxista joutuivat karkotetuxi työleirille huonon käytöxen johdosta. Mutta mistä rikoxesta? Pullikoinnista. Fedja meinattiin dekapitoida, mutta zaari pyörsi päätöxen viime tingassa. Vizin kiukkuisina tyypit palasivat kaukoidästä. Oliskohan ollut viisainta vaan ottaa juipit heti hengiltä.
xxx/ellauri013.html on line 349: On Bertillä järkeenkäypiäkin pointteja tarjolla portviinilaseista jokamiehelle, vaikka tuskin ne niitä enää lukee. Enkä nyt tarkoita sen populisminvastaisia lipilaaris-elitistisiä, demokratiaa pitkin hampain pienimpänä pahana puolustavia, siirtomaiden villejä väheksyviä konradimaisia kannanottoja - kumpikohan lainas kummalta, vai päätyivätkö näihin kaksistaan aatelisvuoteessa?
xxx/ellauri295.html on line 638: Minä räpäytin siipiäni kerran, kaksi. Se tuntui kummalta, tuntea niiden liike, jota sidontaliinat eivät enää kahlinneet. Vapaus tuntui juovuttavalta. Tanssahtelin tasanteen reunalla, allamme odottava tyhjyys nauroi kanssani. Liinankappaleita lojui pitkin poikin jaloissani. Valec tarjosi tikaria ja minä tartuin siihen innolla. Ujutin sen terän varovasti Valecin valtavat siivet tiukasti yhteen puristavien sidontaliinojen alle ja ryhdyin leikkaamaan. Hänen liinansa olivat puhtaan valkoisia, eivät punaisia kuten minulla. Hän oli aina ollut sellainen, täynnä iloa ja kiitosta. Puhtautta. Nyt, kun liinankappaleet yksi kerrallaan putoilivat hänen jalkoihinsa, puhtaus sai väistyä. Me olimme saaneet tarpeeksemme siitä.
7