ellauri012.html on line 383: Kun mä kerron mikä kilpailija on tempaissut mun sydämen pois sulta, kiität mun mielenmuutosta, ja pyydät tätä kilpailija liimaamaan sen kii. Tästä sä jo arvaat että jumalahan se on joka vie nyt sulta Heloisen. Jep, mun rakas Abelard, nyt se antaa mulle sen mielentyyneyden jonka meidän kurjuuden kirkas muisto ennen esti. Just taivas joo! mikä muu kilpailija vois ottaa sulta mut? Voisitko kuvitella, että joku vaan, joku ihminen voisi kumittaa sut mun sisältä? Voisitko kuvitella mun vaihtavan jumalisen ja sivistyneen Abelardin kehenkään alempaan kuin jumalaan? Ei, must tuntuu et sä olet arvioinut mut oikein tässä kohtaa. Varmaan sä haluut tietää millä keinoin jumala sai aikaan näin suuren muutoksen? Kerron sulle, että saisit ihmetellä sallimuksen salaisia kiemuroita. Muutama päivä sen jälkeen kun sun vika kirje tuli mä sairastuin vakavasti (Joopa joo, aina tää sama deus ex machina näissä muinaisjutuissa); lääkärit jo luovutti mut kuolemalle. Silloin mun tunne, joka aina ennen oli tuntunut musta viattomalta, alkoi näyttää pahalta. Muistista tulvahti kuin filmissä (joojoo, anakronismi, mutta siltä se varmaan just tuntui) kaikki mun elämän menneet teot, ja mun täytyy tunnustaa että ainoo tuska jonka tunsin oli tunnontuska meidän rakkaudesta. Kuolema jota olin siihen saakka katsonut vain etäältä, häälyi nyt mun edessä kuin syntisillä. Aloin pelätä jumalan kostoa nyt kun olin lähempänä sitä, ja mua kadutti etten mä ollut ottanut kunnolla käyttöön armolahjoja. Ne hellät kirjeet jotka sulle kirjoitin, rakkaat keskustelut joita kävin sun kanssa, kiusas mua nyt yhtä paljon kuin ne oli ennen viehättäny. Voi Heloise-repukka, mä sanoin, jos on rikos lähteä tolla lailla hehkuttamaan, ja jos tämän elämän jälkeen siitä seuraa varma rangaistus, mikset sä vastustanut kunnolla tollaisia kiusauksia? Ajattele mitä kidutuksia on sulle varalla, kauhistu sua venttaavia helevetin koneita, ja muista samalla nautintoja joita sun eksynyt sielu piti niin hitsin hienoina. Äh! eikö vähän harmita että kieriskelit niin falskeissa huveissa? Lyhyesti, Abelard, kuvittele katumusta jota tunsin, niin et ihmettele lehmänkäännöstä.
ellauri017.html on line 1297: Kolmas takauma. Kansixessa mun piti olla musta kissa jossain näytelmässä. Mulla oli jotkut mustat trikoot, varmaan tyttöjen. Ja ihan kuin se ei ois jo ollut kyllin noloa, ope vielä kaiken kukkurax piirsi pienen hännän perseeseen valkoisella liidulla. Aivan sikanoloa! Mä koitin kumittaa sitä pois hankaamalla vaivihkaa penkkiin peppua. Ei lähtenyt, tuli vaan pahempaa tuheroa, kuin joku linnunkakka pepussa.
ellauri021.html on line 982: Vasemmistolaisuus ei ole vain väärin, se on pahaa ja mädännäistä. Demokraattipuolueella on Moolokin naamari, kanaanilaisen jumalan, jota Milton kuzui "kauheaxi kuninkaaxi jonka kita / oli ruskeana ihmisparsojen hurmeesta". Dem. puolue on rikollisuuden ja kuoleman kultti. Jokaisessa menettelytapakysymyxessä demokraatit on kaaoxen ja tuhon puolella. Ne hypettää valkoisen ylivallan uhkaa samalla kun ne valkopesee islamilaista terrorismia. Ne kumittaa ahkerasti USAn historiaa ja syö meidän pyhiä kansalaisoikeuxia. Ne peukuttaa avoimia rajoja kansallisen turvallisuuden hinnalla; pyhittää kaupungit rikollisille mamuille ja ajaa maahanmuuttoviraston sulkemista lainkuuliaisten kansalaisten ja kunnollisten maahantulijoiden tuhoxi; lasten tappoa ihmiselämän pyhyyden sijaan; länsimaisen sivistyxen purkamista sen säilytyxen sijasta. Tää ei oo vaan väärin, tää on PAHA.
ellauri023.html on line 870: taputella päähän kuin jotain lemmikkieläimiä. Vaikka kumittaa niiltä sielun,

ellauri033.html on line 698: Olkoon se pikku paskiainen kirottu päivällä ja olkoon kirottu yöllä; olkoon kirottu kun se menee maate ja kun se nousee jalkeille; kirottu kun se menee ulos ja kirottu kun se tulee sisään. (Olkoon kirottu myös vessassa.) Herra ei säästä häntä; herran kiukku ja viha raivoo tätä häiskää vastaan ja tuo sen niskaan kaikki kirouxet jotka on raapustettu tähän kirjaan (eikä se olekaan aivan vähän), ja herra kumittaa sen nimen taivaan alta, ja herra erottaa sen vahingoxeen kaikista Israelin heimoista kaikilla sopimuxenmukaisilla kirouxilla, jotka seisoo lakikirjassa. Mutta te jotka roikutte vielä kiinni hra jumalassa olette elossa ainaskin vielä tänään. Me käskemme että kukaan ei saa viestiä ton kaa suullisesti eikä mesettää, eikä tehdä mitään sen mielixi, eikä asua saman katon alla, eikä neljän kyynärpään päässä siitä, eikä varsinkaan lukea mitään sen prujauxia.
ellauri073.html on line 246: Mutta suurin “Host”in ongelma on jalkanuotit. Luulit ehkä että jalkanuotit oli vaan kertalaaki hassuttelu Loputtomasssa läpässä? Luule uudestaan. “Host” keskeyttää lukemisen koko ajan hurjalla määrällä alaviitteitä alkaen Zieglerin söpöydestä aina radioteollisuuden sisäpiirin jorinoihin. Tälläiseen on absoluuttisesti nolla syytä; jos niissä on mitään hyödyllistä infoa ne olis voinut upottaa leipätextiin, ja ne joissa ei ole ois pitänyt vaan kumittaa. Jos “Host” olis ollut perusopiskelijoiden luovan kirjoittamisen kurssilla (esim. mun pitämällä), niin se ois saanut F:n monisanaisuudesta. Wallu pääsi kuin koira veräjästä löysällä prujauxella koska sen toimittajat oli rakastuneet tohon tavaramerkkimäiseen fetishiin tai ne ei vaan uskaltaneet loukata suurta Wallua valittamalla sen tyylistä (mikä selittää myös noi vakavat asiavirheet joista huomautin).
ellauri115.html on line 711: Kun nyt on päätelty aistiesineiden havainnosta ja mun sisäisestä tietoisuudedsta, joka johtaa mut päätellä syistä ja synnyistä syvistä diginatiivijärjellä päätotuudet jotka on mulle ihan need to know tietoa, mun täytyy nyt eziä sellasia käyttäytymisperiaatteita kuin niistä voi vetää, ja sellissiä sääntöjä jotka mun täytyy asettaa oppaaxeni tämän maailman kohtaloni täyttämisexi, mitkä oli mun money makerin meisinki. Käytän yhä samaa mefodia, en johda näitä sääntöjä korkekoulufilosofiasta, vaan löydän ne mun syömmin syvyyxistä, mihin ne on kirjoitettu tulipunaisilla kirjaimilla mitä mikään ei voi kumittaa. Mun tarvii vaan konsultoida izeäni sen suhteen mitä mä haluun tehä; se mikä musta tuntuu oikealta on oikein, mikä mun mielestä on väärin on väärin; omatunto on paras kasvomuisti; ja se on vaan kun tinkaamme omastatunnosta kun meillä on tarve sofistikoituihin argumentteihin. Meidän eka velvollisuus on mua izeäni kohtaan; kuitenkin miten usein toisen äänet kertoo että kun me haetaan omaa hyvää toisten kustannuxella me tehdään pahaa? Me luullaan seuraavamme luonnon opasteita, ja me vastustetaan sitä; me kuunnellaan mitä se sanoo meidän aisteille, ja me haistatetaan huilu sillä mitä se sanoo meidän sydämmelle; aktiiviolento tottelee, passiivi komentaa. Omatunto on sielun puheääni, passiohedelmät on ruumiin ääntelyä. Onko kumma että nää äänet usein kiistelevät kuin Aku Ankan korviin kuiskuttelevat kaxi pikku avataria? Ja kumpaahan meidän olis kuultava? Saat 2 arvausta. Liian usein järki pettää meitä; meillä on erinomainen syy epäillä sitä [jos se nimittäin sattuu olemaan aika heikko]; mutta superego ei koskaan petä meitä; se on miehen ainut tosi opaste; se on sielulle mitä vaisto on ruumiille, [Alahuomio: Moderni filosofia, joka myöntää vaan mitä se voi ymmärtää, varoo myöntämästä tätä hämärää kykyä jota sanotaan vaistoxi joka näyttää opastavan muita elukoita kuin tikanpoikaa puuhun ilman hankittua kokemusta. [No on se meilläkin, lue vaikka Paul et Virginie, tai jos et jaxa kazo sitten leffa Blue Lagoon.] Vaisto, joittenkin meidän viisaiden viisaustieteilijöiden mielestä, on vaan salainen ajattelutottumus, joka on hankittu ajattelemalla; ja siitä miten ne tän kehityxen selittää voisi päätellä että lapset miettii enemmän kuin isot ihmiset: tää on outo paradoxi jota pitäis tutkia. Mut ei mennä tähän nyt, vaikka mun pitää kysyä mikä nimii pitää antaa sille innolle jolla mun koira jahtaa myyriä jota se ei edes syö, tai kärsivällisyydelle jolla se joskus kazoo niitä tuntikausia ja taitoa millä se nappaa ne, heittää ne jonkun matkan päähän kolosta kun ne tulee esille, ja sit tappaa ne ja jättää ne lojumaan. Kuitenkaan kukaan ei opettanut sille tätä urheilulajia, eikä kukaan edes kertonut sille että on sellaisia otuxia kuin myyriä. Taas kysyn, ja tää on tärkeämpi kysymys, mix kun mä uhkailin tätä koiraa ekan kerran, mixe heittäytyi maahan tassut ristissä kuin armonanoja .....ihankuin laskelmoidusti muhun vedoten, asento jonka se olis ottanut, jos mä olisin pitänyt pintani ja jatkanut sen mätkimistä siinä asennossa? Mitä hä! Oliko mun koira, tuskin pentu, omaxunut moraali-ideoita? Tiesikö jo armon ja avokämmenen merkityxen? Millä hankitulla tiedolla se yritti hillitä mun vihaa heittäytymällä mun armoille? [Nojaa, tää vaan osottaa että sellainen käytös on luontaisesti koiramaista.] Jokainen koira maailmassa menettelee melkein samalla tavall samoissa olosuhteissa, enkä mä väitä mitään mitä jokainen ei voi ize kokeilla, hankkia vaan koiran ja jonkun astalon. Voisko filosooferit, jotka niin ivallisestri hylkää vaiston, ystävällisesti selittää tän vaan aistimusten leikkinä ja kokemuxen jonka ne olettaa että me ollaan hankittu? Antaa niiden antaa selitys joka kelpaa joka tolkun äijälle; siinä tapauxessa mulla ei ole enempää sanottavaa, enkä sanokaan enempää vaistosta.] Se joka tottelee omaatuntoa noudattaa luontoa eikä sen tarvi pelätä menevänsä harhaan. Tää on hyvinkin tärkeä asia, jatkoi mun hyväntekijä, nähdessään että mä meinasin keskeyttää sen; anna mun pysähtyä hetkexi selittämään tää paremmin, se sanoi kovempaa ja kiireemmin.
ellauri140.html on line 136: Jotkut kirjalliset tekeleet uhraa historiallisen totuuden arrkkityyppisille myyteille, ja tekee runoudesta raamatullisia kvestejä, kuntaas Dispenser vahvistaa tarinansa ajankohtaisuutta arrrkkityyppisillä hahmoilla. Pitkin matkaa Homohaukassa Dosetti ei keskity ajattomaan kaavineeseen, vaan käyttää sellaista kaavinetta siirtääxeen menneisyyden merkityxen nykyaikaan. Menneitä jauhamalla Dosetti löytää keinoja paisuttaa Elisabetin hovin tärkeyttä. Se ei tee tapahtumista myyttiä, vaan pikemminkin meemeistä päivän uutista. Transukirjassa Dosetti kumittaa erotuxen arrkkityyppisen ja historiallisen välistä ihan tahalteen. Esimerkixi Dosetti ei varmaan usko joka tavua Brittikronikassa, mitä Arttu lukee Alma Mediasta. Tässä tapauxessa Aamulehti palvelee historian runollista vastinetta (niin aina). Siltikään tämmöinen runollinen historia ei ole myyttiä; pikemminkin, se 'koostuu uniikeista, vaikka osaxi fiktiivisistä tapahtumista kronologisessa järjestyxessä.' Sama erottelu toistuu kirjojen I ja V poliittisessa viestissä. Toki niiden ajankohtaisuus oli selvempää runon kirjoituxen aikana kuin nyt. (Äläs nyt! You don't say!) No täähän on just sama tematiikka kuin Danten komiikassa. Ja miljoonassa muussa kirjassa. Kynäilijät pompittaa fiktiivisiä avataarejaan ilmastaxeen omia ennakkoluulojaan. Tää menis tonne ja tapais ton ja size sanois että näin. En seiso kirjani takana vaan ajatusteni. Kuvitteleminen on ammattini, enhän mä enää muuta tee, enkä senpuoleen osaakaan.
ellauri269.html on line 758: Joidenkin viidennen ja seitsemännen luokan oppilaidensa lisäpanoksella rabbi ja yksityiskoulun opettaja pohtii Harry Potter -sarjan arvoja ja löytää yhtäläisyyksiä Toorasta ja Talmudista. Rosenberg ottaa "elämän ikuiset kysymykset" vastuualueekseen ("Anteeksi, ei noituutta ja taikasauvoja"), ja aloittaa henkilökohtaisella käyttäytymisellä ("Sääntöjen rikkominen", "Käytöstavat") ja laajentaa näkökulmaa, kun hän lopulta menee "Kuolemaan", "Hyvään ja pahaan" ja "Rakkauteen". Hän tekee vertailuja koko ajan - Harryn sääntöjen rikkomisen välillä, ei hauskaa, ja Elian teknisesti takalaittoman mutta hauskan "välienselvittelyn" välillä Ba'alin profeettojen kanssa Karmel -vuorella; Harryn, Ronin ja Hermionen sekä Mooseksen, Aaronin ja Miriamin triojen välillä; Kalkaroksen ja Daavidin katkeransuloiset parannukset. Ne ovat vain joskus hieman venytettyjä, ja paitsi silloin, kun hän kumittaa rasistisia sävyjä, joita jotkut lukijat havaitsevat Rowlingin talonhaltijoissa (mutta nuhtelee häntä tonttujen kohtelusta), ne ovat selvästi perusteltuja. Päättyen 20 sivuun yleisesti kiinnostavia opiskelijaesseitä ("Vaikka se, mitä Harry teki, oli hieman" rohkeampaa ", se, mitä Mooses teki, oli hieman järkevämpää") ja tiettyjen Raamatun viitteiden kerääminen, kirjoittaja helpottaa varovasti vielä vähemmän mietiskeleviä lukijoita harkitsemaan, kuten yksi lukupää sanoo, "Mikä todella merkitsee."
ellauri326.html on line 36: Syyllisyyttä vielä tuntevat länsivallat kiemurtelevat juutalaisten listiessä Palestiinan väkeä. Paskaplärä The Guardian ei julkaissut pilakuvaa jossa Netanjahu kumittaa mahastaan Gazan karttaa nyrkkeilyhanskat kädessä. Se ei ollut riittävän semitistinen. Frankfurtin kirjamessut tukkivat palkitun palestiinalaisen naisen suun jonka kirja käsitteli 40-luvun juttua jossa juutalaiset sotilaat raiskasivat beduiinitytön tylpillä tuppikulleilla. Huijuijui, ateriakexejä! Eihän tälläsestä sovi nytten puhua! Israelilla on täysi oikeus pitää puoliaan! Räjäyttää vaikka puolentuhatta potilasta ilmaan sairaalan mukana. Paizi ettehän ne olleet te vaan se toinen puoli sanoo jenkkiseniili. Sori että nirhasimme vain ne 6 miljoonaa! Kiinan keisarit oivalsivat että vihamiehet on listittävä suvuittain, jos tahtoo välttää jälkipuhheita. Se on ollut selvää moosexenuskoisillekin, kolmanteen ja neljänteen polveen on kosto ulotettava. Piscuisten päät on lyötävä muusixi kiwiin nääs.
ellauri326.html on line 38: Se pilakuva oli kopio juutalaisen Levinen pilakuvasta 60-luvulta missä LBJ kumittaa mahastaan Vietnamin arpea. Joku jutku oli valittanut että sille tulee mieleen Shakespearen Shylock joka vaati lainan pantixi naulan Antonion goy persettä. Niin on jos siltä tuntuu, se riitti nostamaan punaisen antisemitismikortin.
ellauri369.html on line 305: Postuumisesti hänen maineensa kärsi hänen ystävänsä ja opetuslapsensa James Anthony Frouden julkaisuista, mikä aiheutti kiistaa Carlylen henkilökohtaisesta elämästä, erityisesti hänen avioliitostaan Jane Welsh Carlylen kanssa. Hänen maineensa heikkeni edelleen 1900-luvulla, kun ensimmäisen ja toisen maailmansodan alkaminen toi esiin syytöksiä, että hän oli sekä preussilaisuuden että fasismin esi-isä. 1950-luvulta lähtien laajat stipendiaattijoukot Carlyle Studiesin alalla ovat parantaneet hänen asemaansa, ja nyt hänet tunnustetaan "yhdeksi kirjallisuutemme pysyvistä monumenteista, jota ei yksinkertaisesti voida kumittaa".
12