ellauri033.html on line 1167: Hän julkaisi vuonna 1884 Mustetahrat -nimistä lehteä, joka esiintyi nazirevanshistipoikien äänitorvena. Hän liikkui muun muassa huijarirunoilija Leconte de Lislen ja symbolistipaskiaisten piireissä. Barrès kohosi nopeasti maineeseen sekä keikarimaisilla elämäntavoillaan että varhaisilla teoksillaan, joista useimmat olivat avainromaaneja. Vuosina 1888–1891 ilmestyneessä ensimmäisessä romaanitrilogiassaan Le Culte du moi (”Minän kultti”) Barrès uppoutuu tiiviisti itsetutkiskeluun, ylistää individualismia, ivaa vallitsevia arvoja ja hierarkioita sekä tuo esiin kiinnostuksensa kuoleman ja dekadenssin teemoihin. Mikä perse! Hän sai lempinimen prince de la jeunesse (”nuorison ruhtinas”). Vittu pahan ruhtinas, suoraan Mordorista. Nationalismi korvaa culte du moin culte du moi et mes copainsilla. Yhtä syvältä on molemmat.
ellauri112.html on line 100: August Strindbergin vaikuttava näytelmä oli eilen Kansallisteatteriin koonnut täyden huoneen, joka mielenkiinnolla seurasi sangen huoliteltua esitystä. Suosionosoituksetkin, jotka kasvoivat näytös näytökseltä, olivat lopulta erittäin vilkkaita. »Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin paljon omituista, aina intohimoista itseään. Hän on siinä ikäänkuin jakanut itsensä kahtia, kahdeksi henkilöksi, joista toinen, onneton Erik-kuningas saa sielukseen kaiken sen syvän heikkouden, epäsoinnun, aina mielipuolisuuden rajoille menevän rikkinäisyyden, jota Strindberg niin runsaasti löysi itsestään; kuninkaan neuvonantaja taas, kuuluisa Göran Persson, on tosin tahto-ihminen kuin kukaan, mutta raudankovan naamarin alla on aito-strindbergiläinen kuolettavasti haavoittuva herkkyys, rakkauden tarve ja sisällinen pakko nähdä elämä alastomuudessaan, paljastaa vaikuttimien epäilyttävät sokkelot. Molempien yhteistä elämää ja toimintaa vainoaa leppymätön kohtalo. Kaikki mitä onneton kuningas tekee on takaperoista ja hullua; hänen neuvonantajansa koettaa uupumattomalla tarmolla hänen jälkiään korjata, mutta kaikki on turhaa. Kuninkaan sisällinen vihlova epäsointu ikäänkuin painaa leimansa kaikkeen mitä hän koskettaa. Miltei pirullisella nautinnolla laskee Strindberg mittaluotinsa tämän ihmiskurjuuden pohjaan saakka, joka on sitä räikeämpi, kun se on niin korkealla, että se näkyy yli maiden. »Erik XIV» on rikkinäisen selän tragedia. Jos tahtoo verrata tätä kuningashahmoa Hamletiin, huomaa heissä ulkonaista yhtäläisyyttä. Molemmilla on pää kädessä, mitääntekemätön pippeli, suuri tehtävä suoritettavana, mutta he eivät siihen pysty, parantumattoman itse-epäilyn ja heikkouden jäytämiä kun ovat. Hamletin epäilyllä on kuitenkin selvät ulkonaiset aiheensa, Erik sensijaan on itse heikkous ja epäily siksi, että hänen sielunsa on pelkkää epäsointua, että hän on tunne-ihminen, jonka tunteet ovat sirpaleina--kuten Strindberg.-- Näytelmään ja sen esitykseen saan tilaisuuden vielä palata. Mainittakoon vain, että hra Jussi Snellman oli Erik-kuninkaassa taas pitkästä ajasta saanut huomattavan osan. On iloista mainita, että hän siitä kaikella kunnialla suoriutui. Hra Puroon Göran Perssonina olisi varmaan Strindberg itse ollut tyytyväinen: se oli erinomainen luoma; esitys kohosi paikoin yli odotuksien. Hra Ahlberg Svante Sturena oli kaunis nähdä, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson ynnä jotkut muutkin esitykset ovat tunnustuksella mainittavat.
ellauri112.html on line 106: Hra Jussi Snellmanin Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra Puron Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra Ahlbergin Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson, hra Pihlajamäen siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti hra Salo, Kaarlea hra Urho Somersalmi, Kaarina Maununtytärtä nti Horsma ja tämän isää hra Falck. Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. (Uusi Suometar 27.11., 28.11. ja 1.12.1912)
ellauri133.html on line 804: Mutta aikataulunmukainen liikenne on sekin kauneutta. Ja teräxiset voimansiirtopylväät jotka kohosivat korkealle syxyisen mezän yläpuolelle. Volga volga äiti armas meri meidän synnyinmaan.
ellauri135.html on line 67: Mutta aikataulunmukainen liikenne on sekin kauneutta. Ja teräxiset voimansiirtopylväät jotka kohosivat korkealle syxyisen mezän yläpuolelle. Volga volga äiti armas meri meidän synnyinmaan. Ja sen tervahöyryn nimi / oli prinsessa Armaada. Mutta mikä ihme on tuo tervahöyry? kysyy joku nykyajan tolvana. 1920-luvulla vastaus oli selvä: kyseessä on laivatyyppi, joita tuohon aikaan risteili Suomen vesillä pari sataa. Lavrov lupaa maalata tervahöyryn kauniin kapteenin mutta vasta tilaisuuden jälkeen Moskovassa.
ellauri204.html on line 329: Rajun laman ravistelemassa Suomessa oli tarvetta uudenlaiselle itsevarmalle miehelle, joka osasi leikkiä maskuliinisuudella ja oli siksi - sopivasti, ei liikaa - kosketuksissa myös naiselliseen puoleensa, eikä ollut niin tosikkomaisen sulkeutunut tai tuhoisan väkivaltainen kuin monet aiempien polvien miehet. Suomenniemen joka suvussa oli nähty tarpeeksi noita kelonharmaiksi routaantuneita paukapäitä, etanan muotoon koteloituneita tunneinvalideja. joiden kaukopartiomiesmäisen sinnikkäästä terrorista vasta infarkti tai haimatulehdus lähimmäiset vapautti. Uusi mies piti naista vertaisenaan, eroottisena sisarenaan, ja juhli sukupuolten eroa värikuulanräiskeisen karnevaalin keinoin. Uusi mies oli ystävilleen lojaali ja lapsilleen hellä ja kannustava, mutta eliminoi viholliset joustavasti ja ovelasti. Uusi mies kannatti eloonjäämisoppien sosiaalipolitiikkaa ja karkasi hyvinvointivaltion hallintorakennusten synkiltä käytäviltä avoimempaan, armottomampaan maastoon. Uusi mies kykeni lamavitutuksessakin leikkiin mutta uhkailun tai vähättelyn hetkellä taisteluvalmis nyrkki kohosi heti: nyt turpa kiinni urpo tai se turpoo kiinni, tähän käteen virtaa isien pimeiden kokemusten voima.
ellauri216.html on line 545: Makarios noudatti hiljaisuutta ja sydämen rukousta valvoen, ettei hänen sisimpäänsä päässyt tunkeutumaan vieraita ajatuksia. Ruumiin kuihtuessa hänen olemuksensa alkoi näyttää ikään kuin luonnonlakien yläpuolelle nousseelta. Kun hän keskittyi puhdistamaan sieluaan, Jumalan armo poltti hänen ruumiistaan niin kuin tuli hiiltä. Sielussaan hän muisti lakkaamatta oman syntisyytensä, mutta hänen henkensä kohosi korkeuksiin. Hänen rukouksensa oli: ”Herra, armahda niin kuin Sinä tahdot ja parhaaksi tiedät.” Eli tee niinkun tykkäät, niinkun teet sanomattakin.
ellauri241.html on line 617: Of palm and plantain, met from either side, palmua ja jauhobanaania, kohosi molemmilta puolilta,
ellauri308.html on line 298: Kuusinen piti tiiviisti yhteyttä SKP:n johtohenkilöihin, etenkin Pelle Vissiin ja tyttäreensä Hertta Kuusiseen joka sotien jälkeen kohosi yhdeksi maan vaikutusvaltaisimmista poliitikoista. Kuusinen oli naimisissa useasti ja sai paljon lapsia. Kuusisen lapsenlapset vierailivat hänen luonaan Moskovassa 1950-luvulla. Heidän mukaansa Kuusisen asema poliitikkona vaikutti korkealta ja elintaso yltäkylläiseltä verrattuna tavallisen neuvostokansalaisen silloisiin oloihin. Hänellä oli kaupunkiasunto valtion virkamiehille tarkoitetussa kerrostalossa ja lisäksi vapaa-ajan talo, datša, jonka kerrotaan olleen suuri kaksikerroksinen kivitalo Moskovan lähellä. Kuusisella oli käytössään henkilökuntaa, kuten vartija portilla, taloudenhoitaja-keittäjä ja adjutantteja.
ellauri318.html on line 227: Maahanmuutossa on syntymässä tänä vuonna ennätys, sillä Suomeen muuttaneiden määrä kohosi tammi–elokuussa jo yli 42 000:een. Muuttotilastojen tuntija Tataariaro avaa Uuden Suomen jutussa, mistä muualta kuin Venäjän hyökkäyssodan uhriksi joutuneesta Ukrainasta Suomeen nyt asetutaan.
ellauri321.html on line 274: Mutta eräänä kuumana syyskuun iltana - kun Juan oli kolmannen tai neljännen kerran onnistunut karkaamaan ja istui eräillä portailla maantien varressa, rupesi hän torvisoittoa ja pölypilviä seuratessaan ymmärtämään asioita. Miksi, hän ajatteli, olivat kaikki vanhemmat ihmiset menettäneet järkensä? Miksi he sen sijaan, että olisivat rauhallisia ja hyväntuulisia, olivat kuumia, vihaisia, kiihtyneitä ja aina valmiita itkemään? Hän tiesi, että hänen isoisänsä oli tyhmä vanha äijä, Rhea tyhmä pikkutyttö ja kylän lapset auttamattoman tyhmiä. Oli hauska huomata sellaisia asioita, ja hänen salaperäinen sielunsa hekumoi tämänkaltaisissa huomioissa. Mutta oli kauheata huomata koko maailman tulevan hulluksi. Hän ei voinut nauraa sille... Kaksi sotilasta ajoi hänen ohitseen polkupyörillä. Sitten tuli puoli tusinaa lisää. Heidän polkupyörillään oli raskas kuorma kiväärejä ja khakivärisiä kääröjä. Vähitellen alkoi sieltä kuulua musiikkia, ensin miellyttävän kauniina, mutta muuttuen kovaksi ja läpitunkevaksi lähestyessään. Rykmentin soittokunta tuli näkyviin. Miehet olivat punaisia kasvoiltaan ja pienet tomupilvet kohosivat tiestä, kun heidän jalkansa heiluivat jäykkinä musiikin tahdissa, ja kun he menivät ohi, pitivät torvet huumaavaa melua. Soittokunnan takana ratsasti kaksi upseeria. Toinen heistä oli Juanin mielestä aivan hänen isänsä näköinen. Toinen oli nuori, hauskannäköinen ja ruskettunut. Ja upseerien perässä tuli loputon jono miehiä. Sadat jalat, paksuina ja jäykkinä khakivärisissä sääryksissään, heiluivat väsymättä musiikin mahtavien iskujen mukaan. Jotkut miehistä nauroivat ja laskivat leikkiä. Toiset toljottivat suoraan eteensä. Useimmat olivat aivan nuoria, mutta joillakin oli V:n muotoiset nauhat hihassaan ja he näyttivät julmilta ja itsevarmoilta. Aina vähän ajan kuluttua tuli ratsastava upseeri näkyen korkealla khakivärisen miesjonon yläpuolella. Ja jonolla ei näyttänyt olevan loppua.
ellauri389.html on line 105: Etelämeren komppania lupasi vuonna 1720 ottaa hoidettavakseen Ison-Britannian valtionvelan, ja parlamentti hyväksyi esityksen. Sen seurauksena komppanian osakkeiden kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti ja niiden arvo kohosi tammi-elokuun välisenä aikana 128 punnasta yli tuhanteen puntaan. Komppanian osakkeilla käytävän kaupan liepeille syntyi myös muita yrittäjiä, jotka saivat monet kansalaiset houkuteltua harkitsemattomiin sijoituksiin. Ison-Britannian osakemarkkinat romahtivat syyskuussa 1720, ja pian sekä Etelämeren komppanian että muidenkin suurten yhtiöiden osakkeiden arvo putosi pohjalukemiin. Monet sijoittajat menettivät omaisuutensa.
xxx/ellauri027.html on line 321: Linkomiehen tyttärenpoika Eero Karhuvaara oli meidän luokalla. Se ampui muiden päähän kuminauhoja viivottimella. Siitä tuli merivoimiin kapteeni ja puolustusvoimain tiedottaja, sen isoveli Lauri on jotain tv:stä tuttua. Edwin ize oli kovan linjan sodanliezoja, oikeistofalangin sinkomies, joka sai rauhan tullen kommareilta linnatuomion, josta heideggermäisesti kohosi vielä yliopiston rexixi 50-luvulla. 70-luvulla sitä vielä vähän häpeiltiin, ei ollut Eski vielä rehabilitoinut Edwin Johan Hildegardia. Aarne Kinnunen siteeraa keltaisessa kirjassa jotain vääräleukaa joka kommentoi Edwinin mahtipontista saapumista yokunnan vuojuun: puuttuu van Te Deum. Aarne mainizee ohimennen Edwinin vänrikki Stoolin aikaisen sotilasnimen Flink - vikkelä. Sotamies Viki. Hidassoutuinen omena oli linkoutunut puusta ainaskin viiden metrin päähän. Sotaministeri rannalla.
xxx/ellauri027.html on line 1364: Väitöskirjan motto on Russellin raamatullinen elämänohje “Älä seuraa joukkoa pahuuteen”. Halusiko Russell sitten johtaa joukkoja, vai pysyä niistä erossa? Mistä joukosta tarkkaan ottaen oli kyse? Russellin elämän aikana käytiin kaksi maailmansotaa, natsismi ja fasismi nousivat ja tuhoutuivat, Britannian maailmanvalta romahti, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kohosivat suurvalloiksi, asevarustelu sai globaalit mittasuhteet, yhteiskuntaluokkien suhteet muuttuivat, ‘viktoriaaninen’ arvomaailma rapautui, uusia yhteiskunnallisia voimia ja liikkeitä syntyi jne. Himanen ei tällaisia tapahtumia edes ohimennen mainize, ei edes Bertin pasifismia ja vankilareissua.
xxx/ellauri081.html on line 216: Onnen päivät sijoittuu 1950-luvulle, presidentti Eisenhowerin aikaan, ja sen tapahtumapaikka on Milwaukeen olutkaupunki Wisconsinissa. Ne oli onnen päiviä keskiluokalle, Hoover ja McCarthy piti kommunistin (Dashiel Hammett) kurissa. Sarjan keskuksena on keskiluokkainen Cuntinghamin perhe: rautakauppias-isä Howard, kotiäiti Marion sekä poika Richie ja tytär Joanie. Sarja keskittyi alun perin teini-ikäisen Richien ja tämän kahden ystävän, Potsie Weberin ja Ralph Malphin ympärille, ja kuvasi teinielämää 1950-luvun Yhdysvalloissa. Alun perin sivuhahmoksi tarkoitettu Arthur "Fonzie" Fonzarelli, koulunsa kesken jättänyt nahkatakkinen moottoripyöräilijä ja automekaanikko, kohosi kuitenkin yleisösuosion ansiosta yhdeksi keskeisimmistä hahmoista. Richien poistuttua sarjasta seitsemän tuotantokauden jälkeen Fonzie nousi sarjan pääosaan.
xxx/ellauri086.html on line 638: Thyestes ja hänen kaksoisveljensä Atreus olivat heidän isänsä karkottamina maanpaossa heidän surmattuaan velipuolensa Khrysippoksen havitellessaan Olympian valtaistuinta. He saivat suojapaikan Mykenestä, jossa he kohosivat valtaan kuningas Eurystheuksen, joka oli taistelemassa herakleideja vastaan, poissa ollessa. Eurystheus oli tarkoittanut heidän hallintonsa väliaikaiseksi ratkaisuksi, mutta siitä tuli pysyvä hänen kuoltuaan taistelussa.
xxx/ellauri120.html on line 424: 28. helmikuuta pataljoona lähetti komppanian vahvuisen osaston partioretkelle Korpijärven kylään Suojärven kunnassa. Vänrikki Tapiovaaralla oli komennossaan kaksi joukkuetta, joiden oli määrä vallata Etelä-Korpijärven kylä. Osasto yllätettiin selustasta (tietysti), ja se joutui perääntymään. 29. helmikuuta eli karkauspäivänä Tapiovaara teki voimakkaan vastahyökkäyksen, mutta päätyi antamaan osastolleen vetäytymiskäskyn. (Tuttua.) Johtajan tapaan hän oli viimeinen vetäytymässä, ja hän tulitti vihollista miestensä vetäytyessä. Eräs miehistä näki Tapiovaaraan osuvan ja tämän tuupertuvan hankeen. Silminnäkijöiden mukaan hän kohosi vielä kerran ja ampui pitkän sarjan viholliseen. Tämän jälkeen kukaan ei osannut kertoa mitään varmaa, jolloin ilmeisesti syntyi olettamus Tapiovaaran katoamisesta tai vangiksi joutumisesta. Olettamus ei kuitenkaan osoittautunut todeksi. Sarrrrja! Sarrrja! Laukaus Laukaus! Nyrki kuoli kuten elikin.
xxx/ellauri174.html on line 115: Lordi Ewaldin oli mahdotonta rypistää kulmiaan näille sanoille vaikka yritti, ja niin upea oli se vakava intonaatio, jolla tämä malja kohosi hiljaisuuden keskellä, se oli kaiken sopivuuden yläpuolella: herrasmies pysyi mykkänä ihailusta.
xxx/ellauri175.html on line 463: He pysyivät hiljaa ja kietoutuivat muutaman sekunnin: nuoren naisen rinta kohosi ja häiritsi häntä huumaavalla tuoksullaan: hän painoi naista syvemmälle syliinsä.
xxx/ellauri177.html on line 178: Mutta Sergei näyttää jäävän lapsen asteelle. Se pelkää Albinen puskaa, mezästä puhumattakaan. Albinolla oli vain yksi lohdutus: Sergei pökkää loistavasti, hän on kaunis lapsi. Mutta edistystä: pitkän päälle toipilas äityy seuraamaan hiänen hameensa valkoista laikkua puskissa. Ja kun hiän äkillisesti istuutui paskalle Kustaan ikkunan alle, Sergein kasvot kohosivat ja hän ojensi kätensä teeskennellen haluavansa mennä Albinen syliin. Puutarhaan päästyä Sergei näyttää komealta, Albine alkaa lämmetä. Siihen asti puhumaton Sergei huoahtaa: kesä kesä! Lettu elo! Kyllä tee on sitten hyvää!
xxx/ellauri177.html on line 489: Pappi ei näyttänyt kuulevan. Hän oli jatkanut rukouksiaan ja pyytänyt taivaalta pyhimysten rohkeutta. Ennen kuin hän ryhtyi korkeimpaan taisteluun, hän aseistautui liekeillä uskon miekoilla. Hetken hän pelkäsi heikkenemistä. Oli vaatinut marttyyrin sankarillisuutta pitää polvet liimattuina laattaan, kun Albinen jokainen sana kutsui häntä: hänen sydämensä meni hänen puoleensa, hänen kikkelinsä tietysti, kaikki hänen verensä kohosi, heitti hänet hänen syliinsä, vastustamattomalla halulla suudella hänen "hiuksiaan". Pelkästään hengityksensä tuoksulla hän oli herännyt ja välittänyt hetkessä muistot heidän hellyydestään, suuresta puutarhasta, kävelystä puiden alla, ilosta heidän liitosta, kepin liosta. Mutta armo kasteli sen runsaimmalla kastellaan; se oli vain hetken kidutus, joka tyhjensi veren hänen suonistaan; eikä hänessä ollut mitään inhimillistä. Hän oli vain Jumalan varmuusesine, kirkkoasia.
xxx/ellauri307.html on line 504: 1960-luvun alussa Soininen perusti Suomen Vapaa helluntaiherätys -nimisen ryhmän, jonka jäsenmäärä kohosi lähes 3000:een. Suomen Vapaa helluntaiherätys julkaisi Ristin sanoma -nimistä lehteä, jonka päätoimittajana Soininen toimi.
22