ellauri074.html on line 313: William H. Gass (kekä?) on kuvaillut Cioranin tekstejä filosofiseksi romanssiksi, jossa toistuvat nykyajan teemat vieraantuminen, absurdius, ikävä, turhuus, rappio, historian hirmuvalta, muutoksen rahvaanomaisuus, tietoisuus kärsimyksestä ja järki sairauden muotona. Tuotannon pääosa koostuu ironisista, skeptisistä ja ytimekkäistä aforismeista tai vähän pidemmistä fragmenteista. Mieltymys fragmentteihin liittyy sekä systemaattisia järjestelmiä kaihtavaan ajatteluun että tuskalliseen kielen vaihtamiseen romaniasta ranskaksi ja jopa laiskuuteen. Cioran piti fragmenttejaan ajatteluprosessin yhteenvetona, josta on jätetty pois lopputulokseen johtanut päättelyketju. Cioranin ranskankieliset tekstit ovat äärimmäisen hiottuja ja klassisten kielinormien mukaisia; klassinen tyyli perustuu osittain myös pyrkimykseen kirjoittaa vähintään yhtä hyvin kuin ranskalaiset kirjailijat; Cioran pitikin tyyliään ainoana vahvuutenaan, joskin vahvuus ei ollut hänen mielestään luontaista vaan kovan työn tulos. Cioran on usein puhunut traumaattisesta kielen vaihtamisesta, johon hän päätyi kääntäessään Stéphane Mallarmén runoja romaniaksi ja todettuaan, ettei ollut mitään järkeä kirjoittaa kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt. Hän sanoo kirjoittaneensa Hajoamisen käsikirjan neljä kertaa, ennen kuin siitä tuli niin hiottu, ettei jälkeä muukalaisuudesta ("métèque" - siis metoikkimaisuudesta) enää ollut. Vaikka romaniaksi kirjoitetuissa teksteissä esiintyvät teemat ovat pääosin samoja kuin myöhemmin ranskaksi kirjoitetuissa, ei Cioran itse pitänyt niitä tyylillisesti yhtä korkeatasoisina kuin ranskaksi kirjoittamiaan tekstejä. Hän suhtautui erityisen varauksellisesti romaniankielisistä teksteistä tehtyihin käännöksiin, varsinkin ranskannoksiin: hän ei kokenut pitkällisen kirjallisen perinteen ja kielenhuollon pysähdyttämän ja jäykistämän ranskan kielen voivan ilmaista asioita samalla tavalla kuin slaavilaisuuden ja latinalaisuuden sekoituksessaan joustavan romanian kielen Romaniaksi Cioran kirjoitti vaistonvaraisesti, ranska oli hänelle kuin pakkopaita.
ellauri096.html on line 621: Uuskeynesiläinen taloustiede on makrotaloudellisen ajattelun koulu, joka kehitettiin sodanjälkeisenä aikana John Maynard Keynesin kirjoituksista . Ryhmä taloustieteilijöitä (erityisesti John Hicks , Amedeo Modigliani ja Paul Samuelson ) yritti tulkita ja virallistaa Keynesin kirjoituksia ja syntetisoida neoklassisten taloustieteen mallien kanssa . Heidän työstään on tullut tunnetuksi uusklassinen synteesi ja luotu mallit, jotka muodostivat uuskeynesiläisen taloustieteen perusajatukset. Nämä ideat hallitsivat valtavirran taloutta sodanjälkeisenä aikana ja muodostivat makrotaloudellisen ajattelun valtavirran 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla. Tapahtui joukko tapahtumia, jotka ravistelivat uuskeynesiläistä teoriaa 1970-luvulla, kun stagflaatio ja Milton Friedmanin kaltaisten monetaristien työ kyseenalaistivat uuskeynesiläisiä teorioita. Tuloksena olisi joukko uusia ideoita tuomaan keynesiläiseen analyysiin työkaluja, jotka kykenevät selittämään 1970-luvun taloudelliset tapahtumat. Seuraava suuri keynesiläisen ajattelun aalto alkoi yrittämällä antaa keynesiläiselle makrotaloudelliselle päättelylle mikrotaloudellinen perusta. (Objektivirhe) Nämä uudet keynesiläiset auttoivat luomaan " uuden uusklassisen synteesin ", joka muodostaa tällä hetkellä makrotaloudellisen teorian valtavirran. Uuden keynesiläisen koulun syntymisen jälkeen uuskeynesiläisiä on joskus kutsuttu "vanhoihin keynesiläisiin". Uuskeynesiläinen taloustiede - https://fi.qaz.wiki/wiki/Neo-Keynesian_economics
ellauri142.html on line 903: Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheim (11. marraskuuta tai 17. joulukuuta 1493 Sveitsi – 24. syyskuuta 1541 Salzburg, Itävalta) oli sveitsiläissyntyinen alkemisti, lääkäri, astrologi, psykologi ja okkultisti. Hänen nimensä oli alun perin Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheim, mutta hän otti Para-Celsus (parempi kuin Celsius) -nimen roomalaisen lämpömittarin Celsuksen mukaan. Paracelsus halusi korvata skolastisen tieteentekemisen perinteen, jossa tutkimuksen ensisijaisina välineenä oli nojatuoli ja kohteena klassisten auktoriteettien opit, kuten galenoslainen lääketiede ja aristotelinen luonnonfilosofia, luonnon todellisia ilmiöitä ja vuorovaikutuksia tutkivalla kokeellisella tieteellä. Paracelsus painotti tutkimuksissa suoraan luonnosta tapahtuvaa ilmiöiden osallistuvaa havainnointia ilman harhaanjohtavia klassisia teorioita ja ajatuksia.
ellauri246.html on line 394: Tuleva runoilija syntyi Leningradissa, joka on Pietarin ikivanha nimi. Esseessä "pienempi kuin yksiköt" Brodsky omistaa monia sivuja kuvaamaan jälkiläistä Leningradia. Näiden kilpailujen ja julkisivujen sekä klassisten, eklektisten ja modernistien mukaan hän opiskeli kulttuurin historiaa paremmin kuin myöhemmin kirjoissa. Mutta, ei petä Brodsky, kauniin kaupunkimuseon kohtauksessa oli elämää, jolla on keskittyminen, militarisointi. Kansalaisten, kuten koululaisten, tärkeimpänä hyveenä pidettiin tottelevaisuutta. Koulu antoi Brodskille ensimmäiset ärsyttävät väsyneet ideologian oppitunnit. 15-vuotiaana tuleva runoilija heittää koulua vesilinnulla ja harjoittaa lisää itsehallintaa. Hän uskoi, että kahdeksannesta palkkaluokasta on välttämätöntä aloittaa kapea erikoistuminen, koska nuori mies on terävä mieli ja erinomainen muisti, mutta hänellä ei voi vietävä ole aikaa opiskella tieteenaloja, jotka eivät koskaan tarvitse häntä.
ellauri288.html on line 283: Suositellaan klassisten venäläisten kirjailijoiden, kuten Doston ja Pasternakin, ystäville sekä niille, jotka nauttivat nykyajan klisheisistä tarinoista himosta ja petoksesta. Library Journal Review, Yhdysvallat
ellauri370.html on line 120: Termiä "mipnei tikkun ha-olam" (ehkä parhaiten käännettynä tässä yhteydessä "yleisen järjestyksen eduksi") käytetään Mishnassa ( klassisten rabbiinisten opetusten runko, joka on kodifioitu noin 200 jKr.). Siinä viitataan sosiaalipoliittiseen lainsäädäntöön, joka tarjoaa lisäsuojaa mahdollisesti epäedullisessa asemassa oleville — säännellään esimerkiksi oikeudenmukaisia ​​ehtoja avioeropäätösten laatimiselle ja orjien vapauttamiselle. Esa Sariola luki neukku Lurian työterapiakirjoja. Vygotski oli toinen sen sankari. Glorian kolumnistixi päätyi sekin, ajamaan Ford Scorpiota.
xxx/ellauri170.html on line 272: Ukkolan perhetausta on karu: hänen äitinsä oli (klassisten) liberaalien viimeisin ja ehdottomasti vähäisin kansanedustaja Tuulikki Ukkola (1843–2019), jonka mukaan työttömät ovat "loisia" ja nuoriso "työtä vieroksuvaa" ja "elätettävää". Tuulikki Ukkolan randilaista ihmisvihaa Ukkolan huushollin perimässä liventää isän, takkuisen pakinoitsija Jukka Ukkolan, ähmyilevä höpinä.
7