ellauri015.html on line 1170: Sodan jälkeen Leskinen oli opettajana Närpiössä, Pyhäjärvellä ja Kiuruveden Luupuvedellä. Kiuruvedellä ollessaan hän kirjoitti myös ensimmäisen romaaninsa Ehtoona sitten raukee turhaan… sekä kaksi seuraavaa teosta. Leskinen oli mukana myös nuorisoseura- ja seuranäyttämötoiminnassa. Vuonna 1955 Leskinen perheineen muutti Kuopioon, jossa hän toimi opettajana Puijon ja Haapaniemen kouluissa. Leskisellä oli kuitenkin edelleen Tuulentupa-niminen kesäpaikka Luupuvedellä. Siellä oli sitten mukavaa, tietäisittepä. Kuopiossa Leskinen jatkoi kirjoittamistaan, mihinkäs se leopardi pääsee täplistään, ja hänen esikoisnäytelmänsä Läpikäymälä kantaesitys oli Kuopion yhteiskoulussa lokakuussa 1962. Muutamaa vuotta myöhemmin Leskinen voitti näytelmällä Kumikakkuja Kuopion näytelmäkilpailun.
ellauri051.html on line 496: Whatman sai ketnureaktion 1873 ja muutti Camdeniin New Jerseyyn veljensä luokse. Vuosina 1875–1876 hän julkaisi sisällissodasta kertovan kirjan Memoranda during the War, mutta halvaukset olivat jo hidastaneet hänen kirjoittamistaan. Whatman julkaisi myös uusia versioita Leaves of Grassista, jonka myyntituloilla hän osti Camdenista itselleen oman talon. Teoksen viimeinen versio sisälsi kaikkiaan 300 runoa. Whatmanin viimeiseksi jäänyt teos Good-Bye, My Fanny julkaistiin vuonna 1891.
ellauri163.html on line 605: "Ihmisvihaaja" on Moliéren humoristinen klassikkonäytelmä vuodelta 1666. Ranskalainen Molière (1622–1673), oikealta nimeltään Jean-Baptiste Poquelin, tunnetaan erityisesti kirjoittamistaan humoristisista näytelmistä. Poquelin otti käyttöön Molière-nimen, kun alkoi työskennellä humoristisena näyttelijänä. Molièren tunnetuimpia humoristisia näytelmiä ovat muun muassa "Tartuffe" sekä "Sievistelevät hupsut".
ellauri282.html on line 436: 19. maaliskuuta 1944 Merton teki väliaikaisen lupauksensa ja hänelle annettiin valkoinen hattu, musta olkapää ja nahkavyö. Marraskuussa 1944 James Laughlin julkaisi käsikirjoituksen, jonka Merton oli antanut ystävälle Robert Laxille edellisenä vuonna osoitteessa New Directions: runokirja nimeltä Thirty Poems. Mertonilla oli ristiriitaisia ​​tunteita tämän teoksen julkaisemisesta, mutta Dunne pysyi päättäväisenä, koska Merton jatkoi kirjoittamistaan. Vuonna 1946 New Directions julkaisi toisen Mertonin runokokoelman, A Man in the Divided Sea, joka yhdistettynä kolmeenkymmeneen runoon, herätti hänelle tunnustusta. Samana vuonna Harcourt Brace & Company hyväksyi Mertonin käsikirjoituksen The Seven Storey Mountainiin julkaistavaksi. Seitsemänkerroksinen vuori, Mertonin omaelämäkerta, kirjoitettiin kahden tunnin välein luostarin scriptoriumissa henkilökohtaisena projektina.
ellauri282.html on line 442: Mertonin apotti Dunne kuoli 3. elokuuta 1948 matkustaessaan junassa Georgiaan. Dunnen poismeno oli tuskallinen Mertonille, joka oli alkanut katsoa apottia vähän muutenkin kuin isähahmona ja henkisenä mentorina. Elokuun 15. päivänä luostariyhteisö valitsi uudeksi apottiksi Dom James Foxin, Yhdysvaltain entisen laivaston upseerin. Lokakuussa Merton keskusteli hänen kanssaan jatkuvasta vetovoimastaan ​​karthusialaisia ​​ja kamaldolilaisia ​​ritarikuntia kohtaan ja heidän emeriittisestä elämäntavastaan, johon Fox vastasi vakuuttamalla Mertonille hänen (ja hänen tienestiensä) kuuluvan Getsemaniin. Fox salli Mertonin jatkaa kirjoittamistaan, koska Merton oli nyt saavuttanut huomattavaa tunnustusta luostarin ulkopuolella. 21. joulukuuta Merton vihittiin subdiakoniksi. Vuodesta 1948 lähtien Merton tunnisti itsensä anarkistiksi. (Mit vit? No sitä että Mertonista tuli vasemmistoaktivsti silloin kun se ei ollut yhtään sopivaa. Nähdessään käsikirjoitetun version Seitsemänkerroksisesta vuoresta sensorit hylkäsivät sen, koska se sisälsi lukuisia viittauksia seksiin ja juomiseen. Hälinä Seitsemänkerroksisesta vuoresta lopulta ratkesi, mutta pian sensorit olivat jälleen huolissaan Mertonin kirjoituksista sodasta ja rauhasta. Sodasta ei saanut kirjoittaa, ainoastaan rauhasta. Piis. Kiistanalainen koomikko Lenny Bruce päätti usein yökerhotoimintansa lukemalla esseestä, jonka Merton kirjoitti Saksan natsijohtajasta Adolf Eichmannista ja jossa Merton kyseenalaistaa maailman järkeä.
ellauri310.html on line 618: Valmistuttuaan Harvardista hän aloitti työskentelyn englannin opettajana New Yorkin yliopistossa vuonna 1924. Hän opetti siellä aina vuoteen 1930 saakka. Alun perin hän lähti koulusta ensimmäisen vuoden jälkeen työstämään henkilökohtaista kirjoittamistaan ulkomailla Euroopassa. Paluumatkallaan vuonna 1925 hän tapasi naimisissa olevan Aline Bernsteinin, New Yorkin teatterissa menestyneen lavastus- ja pukusuunnittelijan, joka oli häntä kaksikymmentä vuotta vanhempi. Näin alkoi heidän myrskyisä tapaus, joka kesti seuraavat viisi vuotta. Tiesitkö?
ellauri362.html on line 166: Thomas Jefferson Hogg (24. toukokuuta 1792 – 27. elokuuta 1862) oli brittiläinen asianajaja ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten romanttisesta ystävyydestään romanttisen runoilijan Percy Bysshe Shelleyn kanssa. Hogg kasvoi Durhamin kreivikunnassa, mutta vietti suurimman osan elämästään Lontoossa. Hän ja Shelley ystävystyivät opiskellessaan University Collegessa Oxfordissa ja pysyivät läheisinä Shelleyn kuolemaan asti. Oxfordissa ollessaan he tekivät yhteistyötä useissa kirjallisissa projekteissa, jotka huipentuivat heidän yhteiseen karkotukseensa "The Necessity of Atheism" -nimisen esseen julkaisemisen jälkeen. He pysyivät hyvinä ystävinä, mutta heidän suhteensa oli joskus kireä, koska Hogg oli romanttisesti kiinnostunut lörppävittuisista naisista, jotka olivat romanttisessa suhteessa Shelleyn kanssa. Suurin osa hänen kirjoittamistaan ​​fiktioista oli huonoxi arvioitua. Hänen tunnetuin kirjallinen teoksensa oli Percy Bysshe Shelleyn elämä, runoilijan keskeneräinen elämäkerta. Vaikka kirja oli hyvin tutkittu ja maalasi selkeän kuvan Shelleystä nuorena miehenä, sitä kritisoitiin Percyn esittämisestä negatiivisesti. Kärsittyään kihdistä Hogg kuoli unissaan. Uni jäi kesken viimeinen.
xxx/ellauri165.html on line 92: Riikka Forsström on kulttuurihistorian tohtori, jolta on aiemmin ilmestynyt kaksi lastenkirjaa. Monelle hän saattaa olla tuttu naistenlehtiin kirjoittamistaan asiantuntija-artikkeleista.
xxx/ellauri208.html on line 752: Näin Annika itse kuvaili kirjoittamistaan vuonna 2000: "Romaani ei minusta ole kirjoittamisen päämäärä, se on väline, oheistuote. Jos se olisi tavoite, kirjoittaminen olisi paljon helpompaa."
9