ellauri049.html on line 251: Kaarlo Sarkia imi voimakkaasti vaikutteita muun muassa asuinpaikkakunnasta (lähde?). Vielä aikuisenakin Sarkia saattoi pohtia vaikutuksia näkemyksiinsä: ”…näkemyksen laajuus ja suuripiirteisyys - runoilun kannalta välttämättömiä seikkoja - puuttuvat minulta. Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää.” Runoilijaksi heittäytyminen ei aina ollut helppoa. Taloudelliset vaikeudet ja velkojen maksu vaivasivat. Nuorella ja komealla Sarkialla oli taipumus elää suurellisesti ja näyttävästi. Hän oli aikansa dandy, sillä hänen kirjeissään ja joskus tuotannossaan tulee esiin narsistisia piirteitä (lähde?). "Sillä"? Onko kaikki narsistit dandyja? Ikävä kyllä ei, voin kertoa. Toisin päin hyvinkin. Kalle ei kuitenkaan ollut snobi, pelkästään dandy. Charlottella on danduja, sellaisia uniräsyjä. On lehmädandu, kettudandu ja vielä muita. Isä-Johnilla oli vain 1, nimeltänsä remmus.
ellauri141.html on line 54: Taiteiden suosija ja Augustuksen ystävä etruskioletettu Maecenas syötti Flaccuxelle vatruskoita ja lahjoitti sille maatilan läheltä Tivolia. Horatius oli tyytyväinen, sillä nyt hän saattoi elää tuntemattomuudessa maaseudulla tavallisten ihmisten parissa ilman toimeentulohuolia. Eikä tivolikaan ollut häirizevän lähellä. Maecenaan kautta hän ystävystyi Vergiliuksen ja Variuksen kanssa. Heidän kanssaan Roomasta Brundisiumiin tehtyä matkaa hän myöhemmin kuvaili purevan satiirisesti kirjeissään.
ellauri145.html on line 650: 15 Yleensä lasiin sylkenyt Nietzsche mainitsee 1870-luvun kirjeissään juoneensa grüner Veltliner -rypäleistä tehtyä viiniä. Negligé tarkoittanee tässä epämuodollista asua eikä naisten hepeniä.
ellauri256.html on line 166: Tarinan "In the Desert" lopussa on merkitty sen kirjoituspäivämäärä: maaliskuu 1921. Vuonna 1922 tarina julkaistiin kokoelmassa "Serapion Brothers" (Almanakka First, Pietari, "Alkonost". Samana vuonna almanakka julkaistiin uudelleen Berliinissä). Kirjoittaja N. Berberova kirjoittaa muistelmissaan: "Lauantaisin Serapionit kokoontuivat Slonimskyn huoneeseen... Kävin siellä usein. ", ensimmäinen kirja, 1953, New York, s. 165). Suurelta osin lukemisen vaikutelmana "Aavikossa", M. Gorki puhui kahdesti kirjeissään V. Kaverinille L. Luntsista; 10. lokakuuta 1922: "Salli minun neuvoa tässä: pitäkää tiukasti kiinni ystävistänne: Lunts, Zoshchenko, Slonimsky ja kaikki muut, jotka eivät ole järkyttyneitä, joita "maallisen turhuuden basaari" ei sokaise. 25. marraskuuta 1923: "Valitettavasti en nähnyt Luntsia. Hän on vakava ja suuri kirjailija" ("Literary Heritage", osa 70, 1963, M., Publishing House of the Sciences Academy of the USSR, ss. 172, 177 ) Ja Sorrentosta 8. toukokuuta 1925 M. Slonimskylle osoitetussa kirjeessä M. Gorky kertoi, että viimeisessä kirjassa "Venäjä" on annettu Lo Gatton käännöksessä "Aavikko..." ( Ibid., s. 389).
ellauri313.html on line 647: Hänen uskotaan olleen ensin inspiraation lähteenä hänen keskeneräiselle eeppiselle runolleen Goethesta, hänen henkilökohtaisesta sankaristaan. Tässä julkaisemattomassa teoksessa, jota Byron viittasi kirjeissään magnum opukseksi, hän vaihtaa Goethen sukupuolta ja antaa samalla kuvauksen uivelon näköisestä serkun vaimosta.
ellauri351.html on line 140: Sodan jälkeen Lorenz kiisti olleensa puolueen jäsen, kunnes hänen jäsenyyshakemuksensa julkaistiin; ja hän kiisti tienneensä kansanmurhan laajuuden huolimatta asemastaan psykologina rotupolitiikan toimistossa. Hänen osoitettiin myös vitsailevan antisemitistisiä vitsejä "juutalaisten ominaisuuksista" kirjeissään mentorilleen Heinrothille.
xxx/ellauri056.html on line 530: Reinhold esitti kirjeissään, että Kantin kritiikki voisi saada riidan asettumaan puolustamalla järjen auktoriteettia ja rajoja. Reinholdin kirjeitä luettiin laajalti ja ne tekivät Kantista aikansa kuuluisimman filosofin. Vuonna 1786 Kant valittiin hurrausten säestyxellä Kaliningradin yliopiston rehtoriksi sekä Berliinin tiedeakatemian jäseneksi. Se oli 62, melkein eläkkeellä siis. Viroistapa hyvinkin.
xxx/ellauri127.html on line 858: "Aunen aaton" sanottiin sisältävän "ärsyttävää inhon tunnetta" ja "'Don Juan' -tyylistä tunteilun ja pilkan sekoitusta, eikä runo sovi naisille". Keats kysyy kirjeissään yhä uudestaan, mitä tarkoittaa runoilijana oleminen. Kukaan ei vaivautunut vastaamaan.
xxx/ellauri138.html on line 333: Ranskatar on älykäs, hän on seksikäs, hän on todella riippumaton ja jos mies puhuu enemmin kuin nainen niin entä sitten, mitä väliä sillä on? Mitä siitä kiivailemaan? Kukaan ei sanoisi: "Voi että, huomasitteko miten se julma, vallanhimoinen mies dominoi häntä?" Ei. Mitä naisellisempi ranskatar sitä enemmin hän haluaakin miehen päsmäröivän. Voi miten Delphine olikaan rukoillut saapuessaan Athenaan viisi vuotta sitten, että tapaisi jonkun ihanan määrätietoista voimaa uhkuvan miehen eikä tuollaisia nuorehkoja opettajia, koti-isiä, akkamaisia tyyppejä, älyllisesti epäinnostavia, tavallisia vaimojaan ylistäviä ukkomiehiä joille hän on kirjeissään Pariisiin keksinyt herkullisen yhteisnimen "Vaipat".
xxx/ellauri138.html on line 335: "Päähineistä" puhumattakaan. Päähineet ovat "resitentit kynäilijät", jotka amerikkalaisyliopistojen uskomattoman omahyväisen tavan mukaan asuvat ilmaiseksi yliopistoalueella. Kenties hiän ei pikku Athenassa ollut nähnyt heistä pahimpia, mutta nämäkin kaksi ovat kyllin kamalia. He ilmaantuvat opettamaan kerran viikossa ja he ovat naimisissa ja he tulevat hiänen tykönsä ja ovat mahdottomia. Milloin me menemme lounaalle, Delphine? Anteeksi vaan, hiän ajattelee, mutta ei tehoa. Hiän oli niin kovasti pitänyt Kunderan luennoista siksi että tämä oli ollut aina vähän epämääräinen, joskus jopa vähän nuhjuinen, suuri kirjailija malgré jamais lu vai mikä se oli. Niin hiän ainakin oli kokenut ja siitä hiän oli pitänyt. Mutta tästä amerikkalaisesta minä-olen-kirjailija -tyypistä hiän ei pidä, hiän ei voi sietää sitä, sillä aina kun se katsoo hiäntä, hiän tietää sen ajattelevan: Voithan sinä olla ranskalaisittain itsevarma ja muodikas sivistynyt ja olethan sinä tietysti hyvin ranskalainen, mutta silti sinä olet yliopistoihminen ja minä olen moukka kirjailija-me emme ole tasavertaisia. Nämä elättikirjailijat omistavat kaikesta päätellen suunnattoman paljon aikaa sukupuoliasioille. Niin, sekä runoilijalla että proosakirjailijalla on pääfetissi, ja siksi Delphine puhuu heistä kirjeissään päähineinä. Runoilijalla on Ressu-mallinen antiikkinen lentäjänlakki joka ei sovi kampuxelle ja proosakirjailija on kalju sekä vähän nuhjuinen. Ne ovat olleet 2x naimisissa keskenään ja ovat uskomattoman izerakkaita. Nuorempi se ressukypäräinen on lukenut vähän Bataillea ja vielä vähemmän Hegeliä. Se on ihan sexitön. Vanhat humanistisedät ovat vielä pahempia. Ne vasta izetyytyväisiä ovatkin. Näin kertaa ikääntynyt Peppu vanhoja kaunoja.
xxx/ellauri139.html on line 271: Jevgeni Pavlovitshin ja Myshkinin ilmaisemat ajatukset ovat Dostojevskin omaksuman kannan ilmauksia. Hän kuvailee niitä kirjeissään vuosina 1867-1868 A.N. Maikoville ja N.N. Strahoville; ne sisältävät joukon 60-luvun liberaalien ja demokraattien vastaisia syytöksiä ja vihjauksia.
xxx/ellauri187.html on line 390: Vankilakirjeissään Bonhoeffer kirjoitti ”uskonnottomasta kristinuskosta”, joka ottaisi vakavasti ihmiskunnan täysi-ikäisyyden. Hän katsoi, että kirkko ei ole olemassa itsetarkoituksena vaan ”muita varten”, ja että tässä Saksan kirkko oli harhautunut pahimmin. Bonhoeffer katsoi, että tuonpuoleinen ei ole todellisuudessa nähtyjen aukkojen täyttäjä, vaan kristittyjen tulisi oppia elämään kuin Jumalaa ei olisi olemassa, ja että tämä on Jumalan tahto. Vain näin kristinusko voi löytää merkityksensä uudelleen. Bonhoeffer kirjoitti: ”Jumalan edessä ja Jumalan kanssa me elämme ilman Jumalaa. Jumala antaa työntää itsensä maailmasta ristille”
xxx/ellauri237.html on line 248: Gustaf Otto Wasenius syntyi Ranskan suuren vallankumouksen aikaan, ja hänen nuorin lapsensa Valfrid Vasenius tuli maailmaan Euroopan hulluna vuonna 1848. Luvuissa on sattuvaa symboliikkaa, sillä Waseniuksen elämän keskeisenä pyrkimyksenä oli hulluttelu, ja pojastakin tuli kaiken mahdollisen dissipaation puolestapuhuja. Framåtanda (eteenpäin pyrkimisen halu) oli se käsite, jota G. O. Wasenius kernaasti käytti iskusanana muuten karun asiallisissa kirjeissään. Myös aikalaiset puhuivat Waseniuksesta levottomana eteenpäinpyrkijänä, jolla oli aina tuhat rautaa tulessa. Ajalle tyypillisesti hän ei tehnyt suurtakaan eroa henkilökohtaisen taloudellisen edistyksen ja yhteisen hyvän välillä ja lahjoitti rikastuttuaan sikana yhteisestä laarista suuria summia uutta luovan hengenviljelyn hyväksi. 1800-luvun Suomessa hyvin varustettu kirjakauppa ja korkeatasoinen kirjapaino olivat sekä liikeyrityksiä että kulttuuri-instituutioita.
13