ellauri049.html on line 178: Keskikoululuokilta lähtien Uuno Salosen kirjoitustaito herätti huomiota. Vaikkaainekirjoituksen tehtävänannot eivät antaneet sijaa runolliselle luovuudelle, Uuno suoritti ne kiitettävin arvosanoin – keskikoulun ja lukion ainekirjoitusnumero oli 9. Samoin Suomen opettaja Tyyne Fratsin kuvaus Uunosta kertoo kirjallisesta osaamisesta: ”Jo ensimmäisiä Uunon kouluaineita lukiessani hämmästyin, miten tuo hiljainen ja vaatimaton maalaispoika niin mestarillisesti osasi ajatuksensa tulkita.
ellauri054.html on line 175: Horatiuxen miälest kirjallisesta esityxestä piti olla lukijalle huvia ja hyötyä, prodesse et delectare. Must riittää eze huvittaa kirjottajaa.
ellauri058.html on line 476: Ne jotka eivät jostain Hotakaisesta pitäneet, hätääntyivät. Muut ovat pitäneet, miksi minä en pitänyt? Kysymys toki on kirjallisesta mausta, joka vaihtelee lukijasta toiseen. Kaikki eivät voi pitää kaikesta. Varmasti lukijassa saattaa syntyä hämmennystä ja huolestumista, kun poikkeaa massasta.
ellauri065.html on line 428: Erittäin muotopuolinen lukeneisuus välittyy myös Yli-Juonikkaan kaunokirjallisesta tekstistä, joka toteuttaa romaanissa monenlaista "poetiikkaa". Perinteisen proosa-asettelun lisäksi kirja sisältää mm. blogitekstiä, somepostauksia, uutisartikkeleita, raportteja, halpaa plagiointia, ET-lehden sivuja, verkon pimeämpien osioiden keskusteluja, mielipidekirjoituksia ja loppuhuipennuksena veikeän partituurin! Kirjailija hallitsee muitten tyylilajit suvereenisti. Kuten twiitissäni totesin, lukijaa haistatetaan jatkuvasti, mikä ainakin minulle teki sisäistämisen lyhyissä pätkissä lukemalla vaikeaksi.
ellauri088.html on line 310: Tieteellisen uransa vastapainoksi Lauri Kettunen harrasti kaunokirjallisuutta. Hän kirjoitti proosaa, runoutta ja näytelmiä. Osa Kettusen kaunokirjallisesta tuotannosta julkaistiin salanimellä Toivo Hovi. Kettunen käänsi suomeksi virolaisen Bernard Kangaroon runoja ja kirjoitti itse viroksi runokokoelmat Südame sillad (1960) ja Muna seisab (1965). Hän oli myös teosofian kannattaja.
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri118.html on line 558: Ensimmäinen style indirect librestä ranskan kielessä kirjoittanut tutkija Charles Bally nimittääkin ”style indirect librea” kaunokirjalliseksi ajattelun figuuriksi (ei ”puheen esittämiseksi”), ”figure de pensée” (Bally 1914, 407). Ei ole enää kyse kieliopillisesta muodosta, vaan kirjallisesta ajattelun kuviosta. Kuvion ymmärrän tapana saadaan aikaan ja ilmaista jokin esitys, joka ei noudata objektiivista todellisuutta eikä kielitieteellistä
ellauri277.html on line 260: Gibran died on 10 April 1931 of cirrhosis of the liver. He was an alcoholic and had been in poor health since the early 1920s. Gibran’s death set off a series of sordid conflicts that have clouded his reputation. His will left money and real estate to his sister (Marianna Jubran never married and died in Boston in 1972). Breckenridge ja Haskell piippasivat äkäsesti toisilleen mustankipeinä Gibranin kirjallisesta jäämistöstä. Breckenridge´s 1945 biography of Gibran, an adulatory work full of misinformation—much of which may have come from Gibran himself—continues to create confusion even after the publication of several excellent biographies.
ellauri279.html on line 388: Vuodesta 1976 lähtien länsisaksalainen kirjailija ja kriminologi Frank Arnau syytti Solženitsyniä leirin "kirjallisesta varkaudesta" viitaten kopioon niin sanotun "Vetrovin irtisanomisen" nimikirjoituksesta, joka on päivätty 20. tammikuuta 1952. Syytösten syynä oli itse Solženitsynin kuvaus Gulagin saariston toisen osan 12. luvussa prosessista, jolla NKVD-upseerit rekrytoivat hänet tiedottajiksi (salanimellä "Vetrov"). Solženitsyn korosti myös, että ollessaan virallisesti värvätty, hän ei kirjoittanut yhtäkään irtisanomista. Jopa tšekkoslovakialainen toimittaja Tomasz Rzezach, joka kirjoitti kirjan Solženitsynin maanpetokierre KGB:n 5. osaston määräyksestä, ei pitänyt mahdollisena käyttää tätä Arnaun hankkimaa "asiakirjaa". Solženitsyn toimitti lännen lehdistölle näytteitä käsikirjoituksestaan ​​käsinkirjoituksen tutkimista varten, mutta Arnau kieltäytyi suorittamasta tutkimusta. Arnauta ja Rzezachia syytettiin puolestaan ​​yhteyksistä Stasiin ja KGB:hen, joiden viides osasto osana Operation Spideriä yritti häpäistä Solženitsyniä.
ellauri282.html on line 499: Merton pohtii kirjassa varhaista elämäänsä ja puutteellista ymmärrystään ja halua löytää usko Jumalaan, mikä johti hänen kääntymiseensä roomalaiskatolisuuteen 1938 hänen ollessaan 23-vuotias. Ester Toivosesta tuli samaan aikaan Hastingsissa Miss Eurooppa. 2v mietintätauon jälkeen Merton luopui lupaavasta kirjallisesta urasta Columbia Jesterissä ​​ja jätti lupaavan työnsä englannin opettajana St. Bonaventure's Collegessa Oleanissa, New Yorkissa. Sitten hän muutti Kentuckyn maaseudulle 1941 ja astui Getsemanin Neitsyt Marian luostariin. Samana vuonna Hitler mokasi avaamalla itärintaman suomalaisten tuella. Ei olis kannattanut. Kuoli 54-vuotiaana hämärissä olosuhteissa Bangcockissa1968, Merton siis. 27v irstailua + 27v luostarointia. Ei täysin transparenttia. Samana vuonna ammuttiin Robert Kennedy. Mä olin silloin Kivisaaren luostarissa irstailemassa. Hitler kuoli 66v hämärissä olosuhteissa Berliinissä 1945. For me to be a Saint is to be myself.
ellauri302.html on line 556: Toisella oleskelullaan Yhdysvalloissa Asch asui ensin Stamfordissa Connecticutissa, minkä jälkeen hän muutti Miami Beachille, jossa hän asui 1950-luvun alkuun asti. Hän loukkasi juutalaisten herkkyyttä vuosien 1939–1949 trilogialla Nasaretilainen, Apostoli ja Maria, joka käsitteli Uuden testamentin aiheita. Huolimatta syytöksistä kääntymyksestä, Asch pysyi ylpeänä juutalaisena; hän ei ollut kirjoittanut trilogiaa kristinuskon edistämiseksi, vaan yritykseksi kaventaa juutalaisten ja kristittyjen välistä kuilua. Suuri osa hänen lukijakunnastaan ​​ja juutalaisesta kirjallisesta yhteisöstä ei kuitenkaan nähnyt asiaa niin. Hänen pitkäaikainen työnantajansa, New Yorkin jiddishinkielinen sanomalehti Forverts, ei ainoastaan ​​luopunut hänestä kirjailijana, vaan myös hyökkäsi hänen kimppuunsa avoimesti Kristinuskon promootion vuoksi. Myöhemmin hän aloitti kirjoittamisen kommunistiselle lehdelle Morgen frayhayt, mikä johti toistuviin kuulusteluihin edustajainhuoneen epäamerikkalaisen toiminnan komiteassa. Vuonna 1953 Chaim Lieberman julkaisi teoksen The Christianity of Sholem Asch, raa'an kritiikin Aschia ja hänen kristologista trilogiaansa kohtaan, joka inhotti jopa joitain Aschin vahvimmista kriitikoista. Liebermanin kirja ja McCarthy Hearings johtivat Aschin ja hänen vaimonsa lähtemään Yhdysvalloista vuonna 1953, minkä jälkeen he jakoivat aikansa Lontoon (jossa heidän tyttärensä asui), Manner-Euroopan ja Israelin välillä. Right on Shulem!
ellauri317.html on line 149: Lopuksi, kirjallisesta näkökulmasta Kotliarevski on kunnianhimoisin ja omaperäisin, ei pelkästään parodioimalla ja kontekstualisoimalla Virgilian eeposta valottaakseen Ukrainan rikasta menneisyyttä ja surullista nykyhetkeä, vaan kyseenalaistaessaan Aeneidin peruslähtökohdan – eepoksen vanhurskauden, Troijan syy. Eneidassa ei ole olemassa loistokasta, huolenpitoa sisältävää teleologiaa, joka huipentuu Rooman perustamiseen ja myöhempään Augustanin uudelleenperustamiseen, joka on niin keskeinen Vergilian-projektissa. Sen sijaan Kotliarevski toistuvasti etäännyttää työnsä mustavalkoisista, ideologisesti latautuneista sankaritarinoista. Troijalaiset esitetään siis paljon moraalisesti ambivalenttisessa ja jopa huolestuttavammassa valossa kuin Vergilius. Vaikka he voivat alkaa olla sympatian arvoisia, köyhinä kasakkapakolaisia, jotka etsivät uutta kotia, Jupiterin ohjelmallinen ennustus viittaa aikaan, jolloin Aeneas ja hänen seuraajansa tulevat itse uudeksi armottomaksi hallitsevaksi "tsaarivaltioksi" ja vähentävät koko luokkaa. maailmasta orjuuteen. Talousliberalismista ja roistovaltiosta ei pian jää mitään jälkeä.
ellauri325.html on line 171: Heinäkuusta 1919 lähtien Averchenko työskenteli "Yug" -sanomalehdellä (myöhemmin - "Etelä-Venäjä"), vastasi kirjallisesta osasta ja kampanjoi vapaaehtoisarmeijan avuksi. Yhteistyötä improvisoidun Actor's Theaterin kanssa. Vuonna 1920 hän kirjoitti paroni P. N. Wrangelin Venäjän armeijan hyväksi. Simferopolissa, Tauride Voicen kirjapainossa, painettiin ensimmäinen painos hänen kirjastaan " Kusinaa veistä vallankumouksen takaosassa ". Sanomalehdessä julkaistiin 24. kesäkuuta: " Arkady Averchenkon uusi kirja "Kusina veistä vallankumouksen selässä" julkaistaan ja tulee myyntiin muutaman päivän kuluttua. Pariisin painos vuodelta 1921 oli toinen. Sevastopolissa julkaistaan Venäjän armeijan rahoittamana Averchenkon kokoelma ”Evil Spirits”, jonka levikki kuljetetaan pian Konstantinopoliin. Perekop kaatui, ja 15. marraskuuta 1920 punaiset valtasivat Sevastopolin. Marraskuun 13. päivänä Averchenko, Krimin evakuoinnin aikana, purjehti Konstantinopoliin yhdellä viimeisistä laivoista.
xxx/ellauri292.html on line 194: Pyhä Katariina Sienalainen (25. maaliskuuta 1347 Siena – 29. huhtikuuta 1380 Rooma) oli italialainen mystikko ja dominikaanitertiaari. Hänen kirjallisesta tuotannostaan on säilynyt 26 rukousta ja yli 380 kirjettä. Pyhimystä kunnioitetaan katolisessa kirkossa, vanhakatolisessa kirkossa, anglikaanisessa kirkossa ja luterilaisuudessa. Eräs hänen tunnettu teoksensa on suomeksikin käännetty Dialogi Jumalan kaitselmuksesta.
xxx/ellauri312.html on line 42: Alakoululaisten koulutehtävässä ”kerrotaan faktoja spurguista, kodittomista puliukoista” ja kehotetaan pohtimaan ”saako spurguja pilkata”. Totta kai saa! Pilkata ja nimitellä, lällättää ja juosta karkuun. Teksti on selkomukautus Kereetta Onkelin Selityspakki-teoksen kaunokirjallisesta tekstistä. Tehtävässä kysytään, ”miltä spurgu näyttää”, ”miten joku ihminen on tullut spurguksi”, ”miksi spurgut juttelevat itsekseen”, ”miksi spurguja näkee puistossa”, ”miksi spurgut usein puhuvat rumia” ja ”saako spurguja pilkata”. Ne viihtyvät kauniissa puistoissa koska niissä tuoxuu hyvältä toisin kuin ne ize, jotka haisevat hyvin pahalta. Ne ovat joskus olleet ihan tavallisia ihmisiä, mutta nyt ne ovat spurguja. Monionkelimaisia.
xxx/ellauri380.html on line 416: Romaani on epätavallinen sekoitus fiktion kerrontaa ja historiografiaa, ja se on aiheuttanut laajaa ja usein katkeraa kiistaa sekä kirjallisesta että historiallisesta näkökulmasta.
16