ellauri025.html on line 74: Tuomas valmistui nipin napin teologian kandidaatiksi. Vuonna 1248 hän palasi Kölniin, jossa hänet nimitettiin toiseksi luennoijaksi ja magister ceremoniarumixi. Tuona vuonna hän aloitti myös kirjallisen tuotantonsa ja julkisen osallistumisensa. Hän pysyi Albert Suuren seurassa useita vuosia ja sai suurimman osan tartunnoistaan häneltä. Tältä hän peri erityisesti kiinnostuksen Aristoteleen tuotantoon, joka oli juuri käännetty latinaksi, sekä elämäntyönsä, Aristoteleen filosofian ja kristillisten oppien yhteen saattamisen. Lopulta hänestä tuli vielä opettajaansakin suurempi filosofi ja teologi.
ellauri036.html on line 117: Piersonska antaa lähtöpassit vielä kirjallisena ja matkustaa ize N:n kaupunkiin. Ahnas Musse ei pysty tottelemaan vaan reissaa perästä. Ei tästä näytä tulevan lasta eikä paskaakaan. Palataan lähtöruutuun, Musse jää roikkumaan ja soittelemaan lesken lehdellä, mut ei se tunnu enää samalta, kun katti on jo päässyt säkistä. Kummallista keekoilua seuraa, tässä on nyt koira haudattuna. Läski pappi sekaantuu asioihin hämärällä tavalla. Tässä on nyt jotain "foul play". No ei sittenkään, pian päästään razaille - siis hevosilla vielä - ja tunnelmallisessa mezässä Musse pussaa leskeä ja leski vastaa suudelmaan - rakastaahan se mua! Jehuu!
ellauri038.html on line 121: Kiihkeä luomiskausi edelsi Nietzschen lopullista henkistä sortumista, mikä tapahtui Torinossa vuodenvaihteessa 1888–1889. Loppuelämänsä (12v) Nietzsche vietti Saksassa parantumattomasti sairaana sen jälkeen kun aivohalvaus oli lamauttanut hänen henkiset toimintonsa. Nietzschen 2v nuorempi pikkusisko Elisabeth Förster-Nietzsche (1846–1935) hoiti häntä sairauden aja Weimarissa. Hemmetti, koiran iän se vaan hoivasi hölmähtänyttä veljeä. Hän keräsi veljensä kirjallisen jäämistön ja perusti Weimariin Nietzsche-arkiston 1894. Äkee Liisa latas tiskikoneen ja pesi pyykkiä sillä aikaa kun Retu nojas päähän ja näytti syvälliseltä, vaikka viimeisetkin muumit oli lähteneet laaxosta. Tämmöistäkin on liikkeellä.
ellauri048.html on line 125: Koskenniemi aloitti välittömästi Revon savustamisen Uudesta Suomesta. Hän kirjoitti 19.7.1950 Aholle, "että hra Repo ei ole sovelias henkilö U.S:n kulttuuritoimittajaksi … Jos hra Repo saa edelleen jatkaa toimintaansa U.S:ssa, on Sinun kyllä pakko jättää minut pois laskuista U.S:n arvostelijana ja avustajana." Aho ilmoittikin 16.8.1950 Revolle, ettei tämä voinut jatkaa Uudessa Suomessa määräaikaisen sopimuksensa päättyessä lokakuun alussa.* Koskenniemi kirjoitti myös ohjelmajohtaja Jussi Koskiluomalle 14.10.1950. Hän "asetti harkittavaksi" oliko Yleisradion syytä käyttää "yleisön kirjallisena valistajana niin suuressa määrässä yleistä arvostelukykyä vailla olevaa henkilöä kuin hra E. S. Repo".*
ellauri051.html on line 311: Isätraumaa käsitelleen esseen lisäksi metodiltaan vieläkin kyseenalaisempi on ”Runon elementit”, joka on toinen aiemmin julkaisematon teksti kokoelmassa. Siinä Sinnemäki analysoi neljän nykyrunoilijan kokoelmaa ”elementtidominanttien” kuvastona. Metodin, ja valitettavasti myös tulkinnan, perustana on Gaston Bachelardin väite siitä, että kaikki kirjallisen mielikuvat palautuvat ”alkuelementteihin”, so. maa, ilma, tuli ja vesi. Tekijästähän tämä essee tuo esille enemmän kuin kohteestaan, mikä juhlakirjassa täyttänee paikkansa, mutta inspiraation lähteitä akateemisen tutkimuksen haastamiseen löytäisi kyllä helpomminkin – kuten Sinnemäki muissa esseissään todistaa.
ellauri062.html on line 352: Asta Ikosen kirjallisen tuotannon lisäksi Tahdon murskatappiossa merkittävän osaan nousee kirjailija itse, kun Anu lähtee selvittämään Ikosen taustaa verkosta ja huomaa tämän osallistuneen aktiivisesti rasistiseen kirjoitteluun Facebookin Suomi Ensin -ryhmässä. Ikosen ryhmään kirjoittamia kommentteja myös siteerataan Tahdon murskatappiossa.
ellauri066.html on line 34: Juhani Lindholm on kirjallisuuden suomentaja ja toimittaja. Opiskelijajärjestöaktiivisuus ja sopivat sivuainevalinnat johdattivat hänet aluksi journalistin uralle. Lindholm on suomentanut useita klassikkoteoksia, ja hän vaikuttaa kirjallisen kulttuurin parissa muun muassa Eino Leinon Seurassa. Hän on ollut myös toteuttamassa joka toinen vuosi järjestettävää Lahden kansainvälistä kirjailijakokousta, joka toimii yhtenä Suomen kirjallisuuden kansainvälistymisen kivijalkana.
ellauri073.html on line 216: Teknikot ja vähiten apinamaiset kynäilijät arvioivat että McCainin selkeästi humaanein hetki kampanjassa oli Warren MI kaupungintalolla maanantaina kyselytunnilla, kun keski-ikäinen mies urheilutakissa ja baskerissa, joka ei näyttänyt mitenkään tavallisuudesta poikkeavalta, mutta osoittautui kukkelikuu hulluxi, kirjaimellisesti, siis niinkuin DSM asteikon IV-asteen skizofreenikko – tuli mikille ja sanoi että Michiganin hallituxella on mielenhallintakone joka vaikuttaa aivoaaltoihin, niin että ei auta edes kääriä rullakaupalla alumiinia pään ympärille vain pikkuriikkisillä näkö- ja hengitysaukoilla, ja haluaa tietää aikooko McCain presidenttinä käyttää Michiganin ajatustenhallintakonetta murhaajien nappaamiseen ja kongressin armahtamiseen ja hankkiakseen henkilökohtaista palkkiota 60v urasta mielenhallinnassa, ja voisiko hän saada vastauxen kirjallisena.
ellauri074.html on line 313: William H. Gass (kekä?) on kuvaillut Cioranin tekstejä filosofiseksi romanssiksi, jossa toistuvat nykyajan teemat vieraantuminen, absurdius, ikävä, turhuus, rappio, historian hirmuvalta, muutoksen rahvaanomaisuus, tietoisuus kärsimyksestä ja järki sairauden muotona. Tuotannon pääosa koostuu ironisista, skeptisistä ja ytimekkäistä aforismeista tai vähän pidemmistä fragmenteista. Mieltymys fragmentteihin liittyy sekä systemaattisia järjestelmiä kaihtavaan ajatteluun että tuskalliseen kielen vaihtamiseen romaniasta ranskaksi ja jopa laiskuuteen. Cioran piti fragmenttejaan ajatteluprosessin yhteenvetona, josta on jätetty pois lopputulokseen johtanut päättelyketju. Cioranin ranskankieliset tekstit ovat äärimmäisen hiottuja ja klassisten kielinormien mukaisia; klassinen tyyli perustuu osittain myös pyrkimykseen kirjoittaa vähintään yhtä hyvin kuin ranskalaiset kirjailijat; Cioran pitikin tyyliään ainoana vahvuutenaan, joskin vahvuus ei ollut hänen mielestään luontaista vaan kovan työn tulos. Cioran on usein puhunut traumaattisesta kielen vaihtamisesta, johon hän päätyi kääntäessään Stéphane Mallarmén runoja romaniaksi ja todettuaan, ettei ollut mitään järkeä kirjoittaa kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt. Hän sanoo kirjoittaneensa Hajoamisen käsikirjan neljä kertaa, ennen kuin siitä tuli niin hiottu, ettei jälkeä muukalaisuudesta ("métèque" - siis metoikkimaisuudesta) enää ollut. Vaikka romaniaksi kirjoitetuissa teksteissä esiintyvät teemat ovat pääosin samoja kuin myöhemmin ranskaksi kirjoitetuissa, ei Cioran itse pitänyt niitä tyylillisesti yhtä korkeatasoisina kuin ranskaksi kirjoittamiaan tekstejä. Hän suhtautui erityisen varauksellisesti romaniankielisistä teksteistä tehtyihin käännöksiin, varsinkin ranskannoksiin: hän ei kokenut pitkällisen kirjallisen perinteen ja kielenhuollon pysähdyttämän ja jäykistämän ranskan kielen voivan ilmaista asioita samalla tavalla kuin slaavilaisuuden ja latinalaisuuden sekoituksessaan joustavan romanian kielen Romaniaksi Cioran kirjoitti vaistonvaraisesti, ranska oli hänelle kuin pakkopaita.
ellauri096.html on line 479: Asta Ikosen kirjallisen tuotannon lisäksi Tahdon murskatappiossa merkittävän osaan nousee kirjailija itse, kun Anu lähtee selvittämään Ikosen taustaa verkosta ja huomaa tämän osallistuneen aktiivisesti rasistiseen kirjoitteluun Facebookin Suomi Ensin -ryhmässä.
ellauri096.html on line 741: Muutoinkin Yli-Juonikas jaksaa edelleen yllättää. (Lukija ei tosin jaxa enää yllättyä. Huoh.) Jälleen hän on keittänyt kokoon sellaisen kirjallisen cocktailin, että ei värikkäämmästă väliä. Tamä sitä huolimatta, että teos alkaa yllättävänkin perinteiseen tapaan - aivan kuin mikä tahansa nuorille suunnattu heppakirja. Pieninä vihjeinä tulevasta on tekstiin sisällytetty aika runsaasti sivistyssanoja, joista osa on hyvinkin harvoin käytettyjä. Samoin teoksen henkilöiden nimigalleria on lievästi ilmaistuna exoottinen. Kybele Kivi, Nora Heuristikankare, Kornelia Kernelius, Seppo Soluttautuja ja Hannele Nagellax ovat yxinkertaisemmasta päästä kuin luulisi. Nupin kokoisesta.
ellauri118.html on line 408: Väitän, että monet uskottomuuskirjallisuudessa toistuvat teemat juontavat juurensa kokevien mielten kerronnallistamiseen ja tekstualisointiin liittyvistä ongelmista eli tajunnankuvauksen rakenteellisista ehdoista. Tämä väite edellyttää olemassa olevien narratologisten analyysivälineiden kriittistä muokkaamista. [Sen ymmärtäminen edellyttää kriittisesti lukijan pään muokkaamista. En ymmärtänyt siitä rihman kiertämää.] Tutkimuksen kuluessa havainnollistan, miten romaanitaiteen konventiot tuottavat ”kirjallisen mielen”, joka poikkeaa ratkaisevasti todellisista ihmismielistä, kuten Bill Clintonista ja Miss Levinskystä. [Helskutin kiemuraista textiä, ei siitä ota selvää vanha vihtahousukaan. No ehkä se selviää edempänä.]
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri118.html on line 440: Rimmon-Kenan (1985, 404) esittää klassisesssa artikkelissaan ”Qu’est-ce qu’un thème?”, että teema voidaan konstruoida kaunokirjallisen tekstin yhteisen rakenteellisen nimittäjän homologiaksi. Mitä vittua? Tää meni taas yli hilseen niin että tukka heilahti. Toisin sanoen teema olisi siis tulkinnallinen heijastus tekstin toistuvista rakenteellisista periaatteista. No ei toi nyt paljon auttanut.
ellauri118.html on line 582: Lähdemerkinnän puuttuminen on kirjallisen tulkinnan kannalta ikuisesti produktiivinen keino. Kertomakirjallisuus – litteydessään – vastustaa mielen teoriaan sisältyvää rekursiivisuuden periaatetta samalla kun se vie luonnollista alkuperää olevan mieltenlukemisen äärimmilleen.
ellauri132.html on line 857: Gustav Freytag (13. heinäkuuta 1816 Kreuzburg, Ylä-Sleesia – 30. maaliskuuta 1895 Wiesbaden) oli saksalainen kirjailija ja filologi. Freytags Eltern waren Gottlob Ferdinand Freytag, Arzt und später Bürgermeister in Kreuzburg in Schlesien, und seine Frau Henriette, geb. Zebe. Freytag opiskeli filologiaa Breslaussa ja Berliinissä. Vuosina 1848–1870 hän toimitti Julian Schmidtin kanssa kansallisliberaalia Die Grenzboten -sanomalehteä. Vuosina 1867–1870 hän oli liberaalipuolueesta edustajana Pohjois-Saksan liiton lakiasäätävän elimen jäsen Thüringenin alueen edustajana. Vuonna 1869 Freytag aloitti kirjallisen debatin säveltäjä Richard Wagnera vastaan ja syytti tätä antisemitismistä.
ellauri151.html on line 1059: Vuoden 1985 versio oli sekin aikansa lapsi, jossa vaikutuksen tekivät naturalismi ja etenkin moderni kameratyö. Rauni Mollbergin versio on silti vielä kirjallisen oloinen, verkkainen. Kolmannen elokuvan keinoihin kuuluvat visuaalisuus, tehosteet ja toiminnallisuus.
ellauri153.html on line 834: Pahaa maailmassa yleensä ajatellaan jonkinlaiseksi pahantahtoisuudeksi toisilla, josta noidannuolet sinkoaa ja joilta Jumala sitten rukoilevaa suojelee. Ja kirosana tekee saman nopeasti, tunteen ilmaisten. Mutta jospa kun ikää karttuu, paha ryömiikin tyytymättömyytenä paikalle, kun nainen äksyilee ja mies pääsee väin kepin avulla ylös jne. Kun ei kelpaa enää kunnon pahan kohteeksi, aletaan napsia. Ja ehkä tämä onkin Jobin tarinan (kaunokirjallisena pidetyn) varsinainen sanoma: paha on pois ottamista ja sen aiheuttamaa tyytymättömyyttä, johon Job ei suostunut. Pahempi on sitten Abigail -tyyppinen tilanne, jos Abigaililla ei ole järkeä. Miten muuten nainen voi nousta tyytymättömänä pukilta, kun on itse se pukki. Rolf Nevanlinna sanoi yhteiskuntaluokista, että ei luokkia ole, se on vaan alaluokan höpötystä. Saatanaa ei ole, se on vaan jehovan käsinukke vasemmassa handussa.
ellauri164.html on line 218: Tämä tutkimus tutkii yhden runosarjan poikkeuksellista puoliintumisaikaa: "Westward the Course of Empire vie tiensä...". Alkaen irlantilais-anglikaanisen piispan George Berkeleyn vuonna 1726 tekemästä sävellyksestä, nämä sanat kolonisoivat valtavan osan kulttuurimaisemaa lähes kahden vuosisadan ajan. Sanomalehtipaperiin, laitureihin, valtiomiesten puheisiin, lukuaiheisiin, maantieteellisiin tietoihin, Yhdysvaltojen ensimmäiseen tieteelliseen historiaan sekä runouteen, maalauksiin, litografioihin ja valokuviin ikuistetut sanat kehittyivät vanhan maailman visiosta profeetallisista valtakunnista ilmeisen kohtalon nationalistinen iskulause. Seuraten runoa sen kiertyessä kirjallisen ja visuaalisen kulttuurin läpi, tämä projekti osoittaa, kuinka yksinkertainen lause totutti amerikkalaiset laajaan käsitykseen Yhdysvaltojen valtakunnasta siirtomaa-ajalta jälleenrakennukseen. Jatkuva varmuus valtakunnan etenemisestä länteen, itse asiassa itse imperiumin väistämättömyydestä, osoittaa kolonistien brittiläisen kulttuuriperinnön kestävän elinvoiman Amerikan vallankumouksen aattona. Yhtä tärkeitä ovat tavat, joilla amerikkalaiset muokkasivat runon ideologiaa sopimaan heidän kehittyvään kansallismielisyyteensä varhaisen tasavallan ja antebellum-aikakauden aikana. Berkeleyn sanat tarjosivat kriittisen paikan kansallismielisille tutkimuksille uuden tasavallan alkuvuosikymmeninä, mikä helpotti kansakunnan muuttumista kapitalistiseksi, hankkivaksi yhteiskunnaksi; 1800-luvun puolivälin konflikteissa he oikeuttivat amerikkalaisen sotavoimaisen imperialismin Meksikon ja Yhdysvaltojen välisessä sodassa, samalla kun he antoivat syvällistä tietoa sisällissodan alkamisesta ja sen välittömistä seurauksista, kun kansa paini Amerikan tulevaisuuden ääriviivoja vastaan. Tämä ideologia on kahden vuosisadan ajan mahdollistanut amerikkalaisten olevan sekä vakuuttuneita evankelistoja demokraattis-tasavaltalaisen hallitusmuotonsa poikkeuksellisesta luonteesta että samalla hengityksen kera omahyväisiä keisarillisen etuoikeutensa puolustajia ensin Pohjois-Amerikan mantereella ja sen alueella. alkuperäiskansojen ja lopulta maailmanlaajuisen siirtomaavaltakunnan yli. "Westward Empire" paljastaa tavat, joilla Berkeleyn runo muokkasi tätä ainutlaatuista ideologiaa, sekä tavat, joilla amerikkalaiset mukauttivat Berkeleyn runon ainutlaatuisiin olosuhteisiinsa, ja tavat, joilla tämä kehittyvä ja monikerroksinen tulkinta puolestaan muokkasi amerikkalaista ajattelua ja käyttäytymistä vuoden 1752 välillä. ja 1876. tämän ideologian ansiosta amerikkalaiset ovat voineet olla sekä vakuuttuneita evankelistoja demokraattis-tasavaltalaisen hallitusmuotonsa poikkeuksellisesta luonteesta että samalla hengityksen kera, omahyväisiä puolustajia keisarilliseen etuoikeutensa ensin Pohjois-Amerikan mantereella ja sen alkuperäisasukkailla, ja lopulta maailmanlaajuisen siirtomaavaltakunnan yli. "Westward Empire" paljastaa tavat, joilla Berkeleyn runo muokkasi tätä ainutlaatuista ideologiaa, sekä tavat, joilla amerikkalaiset mukauttivat Berkeleyn runon ainutlaatuisiin olosuhteisiinsa, ja tavat, joilla tämä kehittyvä ja monikerroksinen tulkinta puolestaan muokkasi amerikkalaista ajattelua ja käyttäytymistä vuoden 1752 välillä. ja 1876. tämän ideologian ansiosta amerikkalaiset ovat voineet olla sekä vakuuttuneita evankelistoja demokraattis-tasavaltalaisen hallitusmuotonsa poikkeuksellisesta luonteesta että samalla hengityksen kera, omahyväisiä puolustajia keisarilliseen etuoikeutensa ensin Pohjois-Amerikan mantereella ja sen alkuperäisasukkailla, ja lopulta maailmanlaajuisen siirtomaavaltakunnan yli. "Westward Empire" paljastaa tavat, joilla Berkeleyn runo muokkasi tätä ainutlaatuista ideologiaa, sekä tavat, joilla amerikkalaiset mukauttivat Berkeleyn runon ainutlaatuisiin olosuhteisiinsa, ja tavat, joilla tämä kehittyvä ja monikerroksinen tulkinta puolestaan muokkasi amerikkalaista ajattelua ja käyttäytymistä vuoden 1752 välillä. ja 1876. ensin Pohjois-Amerikan mantereen ja sen alkuperäiskansojen yli ja lopulta maailmanlaajuisen siirtomaavaltakunnan yli.
ellauri188.html on line 376: Hän saavutti kirjallisen uransa alkupuolella menestystä merta käsitelleillä seikkailukertomuksillaan, mutta myöhemmin hänen suosionsa hiipui ja kuollessaan hänet oli melkein unohdettu. Myöhemmin Melville on konstruoitu ihan väkinäisesti yhdeksi amerikkalaisen kirjallisuuden keskeisistä klassikoista. Hänen tunnetuin teoksensa on valaanpyytäjistä kertova Moby Dick.
ellauri203.html on line 379: Puolan natsimiehityksen aikana Andrzejewski oli Puolan maanalaisen valtion kirjallisen siiven johtaja. Tässä ominaisuudessa hän kirjoitti monia novelleja ja piti monia maanalaisia kirjallisia lukemia, jotka voittivat monia värvättyjä ja vahvistivat Puolan kotiarmeijan moraalia. Miłosz kuvailee myös, kuinka hän ja Andrzejewski kävelivät yhdessä kaupungin raunioiden ja raunioiden läpi palattuaan Puolan pääkaupunkiin Varsovan kansannousun jälkeen. Miłosz ilmaisee sitten uskovansa, että kapinan kauhut olivat tuhonneet Andrejewskin uskon kunnian, isänmaallisuuden ja uskollisuuden arvoihin.
ellauri246.html on line 408: Tässä suhteessa Anglo-American Runoilla oli paljon vaikutusta Brodskille ja ennen kaikkea T. S. Eliot (joka oli ärhäkkä oikislainen). Brodsky totesi, että Englanti itse, luonteeltaan, sen hienoin, neutraali, ilmaistuna, ilmaisemalla järkevästi kuin emotionaalinen, kieli, jossa englanninkielisen kansallisen luonteen piirteet ilmenivät. Brodsky esittelee venäjän kirjallisen kielenuudistuxen, jossa siitä tulee jenkkiä kyrillisillä kirjaimilla.
ellauri246.html on line 884: .Losev L. Joseph Brodsky: kirjallisen elämäkerran kokemus. M., 2006.
ellauri247.html on line 163: Runoilija Alexander Pope keksi pilkkasanan »sinisukka». Se syntyi onnettoman rakkauden seurauksena. Lady Montagu, kaunotar ja hienosti sivistynyt kirjailija, oli Lontoon henkisen elämän keskipiste ja kirjallisen salongin kuningatar. Häneen oli Pope silmittömästi rakastunut, saavuttamatta kuitenkaan vastarakkautta. Hän kosti ylpeälle kaunokaiselle suunnaten tähän purevien vitsien, satiirien ja komparunojen nuolet. Ennen kuin hän oli saanut rukkaset, hän oli huomannut sydämensä valitussa eräitä yksityiskohtia, joita hän sepitteissään säälimättömästi paljasti. Ihana lady Montagu ei näet lainkaan hoitanut käsiään ja käytti mielellään sinisiä sukkia. Pope aloitti sotaretkensä komparunolla: »Palvontani kohteella on taito lumota miehiä, mutta häneltä puuttuu taitoa pestä käsiään. Pope huolehti siitä, että hänen ivasäkeensä levisivät kaikkialle, ja hänen onnistui saada naurajat puolelleen. Myös hänen lausumansa naisesta, jolla on taivaansiniset sukat, tuli siivekääksi. Siitä lähtien on kirjailevia naisia mainittu pilkkanimellä "sinisukka».
ellauri257.html on line 548: Lopulta Israel Joshua kutsui nuoremman veljensä, tulevan Nobel-palkinnon voittajan Isaac Bashevis Singerin Yhdysvaltoihin ja suunnitteli hänelle työpaikan The Forwardissa. "Ellei Joshuaa olisi ollut, Abraham Cahan olisi erottanut hänet", Singerin vaimo Genia tunnusti myöhemmin Bashevisin pojalle Israel Zamirille. Joshua kuoli sydänkohtaukseen 50-vuotiaana New Yorkissa, 258 Hudson Riverside Drive, 10. helmikuuta 1944. A Treasury of Yiddish Stories -kirjan johdannossa Irving Howe ja Eliezer Greenberg totesivat, että Mr. Singerin kirjat on järjestetty "tavalla, joka täyttää tavanomaiset länsimaiset odotukset kirjallisen rakenteen suhteen. Hänen romaaninsa muistuttavat sellaista perhekronikkaa, joka oli suosittu Euroopassa useita vuosikymmeniä sitten eli edellisen vuosisadan vaihteessa.
ellauri262.html on line 74: Hänen kirjoituksiaan on mainittu merkittävänä kirjallisena vaikutuksena moniin merkittäviin kirjailijoihin, mukaan lukien Lewis Carroll, W. H. Auden, David Lindsay, JM Barrie, Lord Dunsany, Elizabeth Yates, Oswald Chambers, Mark Twain, Hope Mirrlees, Robert E. Howard, [ lainaus tarvitaan ] L. Frank Baum, TH White, Richard Adams, Lloyd Alexander, Hilaire Belloc, GK Chesterton, Robert Hugh Benson, Dorothy Day, Thomas Merton, Fulton Sheen, Flannery O'Connor, Louis Pasteur, Simone Weil, Charles Maurras, Jacques Maritain, George Orwell, Aldous Huxley, Ray Bradbury, C. H. Douglas, C. S. R. Lewis, Walter de la Mare, E. Nesbit, Peter S. Beagle, Elizabeth Goudge, Brian Jacques, MI McAllister, Neil Gaiman ja Madeleine L'Engle . [ tarvitaan lainaus varmistaakseni ]
ellauri275.html on line 105: Prinssi Chavchavadze toimi lyhyen aikaa jopa kirjallisena mentorina nuorelle Josif Stalinille, joka oli tuolloin ortodoksisessa pappisseminaarissa Tbilisissä. Historioitsija Simon Seatbag Castafioren mukaan
ellauri275.html on line 109: Josif Stalin saattoi siis olla ainakin tangentiaalisesti osallisena entisen kustantajansa ja kirjallisen mentorinsa murhassa.
ellauri276.html on line 473: Vuonna 1939 Kavanagh asettui Dubliniin. John Nemo kuvailee elämäkerrassaan Kavanaghin kohtaamista kaupungin kirjallisen maailman kanssa: "hän tajusi, että hänen kuvittelemansa virkistävä ympäristö ei juurikaan eronnut hänen jättämänsä pienistä ja tietämättömistä maailmasta. Hän näki pian kirjallisten naamioiden läpi, joita monet Dublinin kirjailijat käyttivät vaikuttaakseen. taiteellisen hienostuneisuuden ilmapiiri. Hänelle sellaiset miehet olivat dandeja, toimittajia ja virkamiehiä, jotka leikkivät taidetta. Hänen vastenmielisyyttään syvensi se, että häntä kohdeltiin ennemminkin lukutaitoisena talonpoikana kuin hänen uskomaansa erittäin lahjakkaana runoilijana hän oli tulossa".
ellauri276.html on line 476: Vuonna 1942 hän julkaisi pitkän runonsa Suuri nälkä, joka kuvaa hänen tuntemansa maaseutuelämän puutteita ja vaikeuksia. Vaikka tuolloin huhuttiin, että Garda Síochána takavarikoi Horizonin, kirjallisuuslehden, jossa se julkaistiin, kopiot, Kavanagh kiisti tämän tapahtuneen ja sanoi myöhemmin, että kaksi Gardía vain vieraili hänen kotonaan (luultavasti erityisvaltuuksia koskevan lain mukaisen Horizon- tutkimuksen yhteydessä). Yksittäisen talonpojan näkökulmasta historiallisen nälänhädän ja emotionaalisen epätoivon taustalla kirjoitettu runo on kriitikoiden mielestä usein Kavanaghin hienoin teos. Se pyrki vastustamaan irlantilaisen kirjallisen laitoksen sakarimaista romantisointia sen näkemyksessä talonpoikien elämästä. Richard Murphy The New York Times Book Review -lehdessä kuvaili sitä "suureksi teokseksi" ja Robin Skelton Poetryssa ylisti sitä "näkemykseksi myyttisestä intensiivisyydestä".
ellauri276.html on line 530: Jotkin "Kyntäjän tarinan" osat, kuten prologi, lisättiin 1500-luvulla, jotta se sopisi paremmin yhteen Chaucerin tarinoista. Prologi ilmoittaa, että tarinassa on saarna. Sen sijaan matkustaja, jolla ei ole mitään Chaucerin kyntäjän (tai minkään aikakauden kirjallisen kyntäjän) ominaisuuksia, kuulee Pelikaanin ja Griffinin keskustelevan papistosta. Suurin osa linjoista on pelikaaneja, jotka hyökkäävät tyypillisiä loukkauksia vastaan ​​evankelikaalisesti, keskustelevat Antikristuksesta ja vetoavat maalliseen hallitukseen kirkon nöyryyttämiseksi. Pelikaani ajetaan pois väkisin, mutta sitten Phoenix vahvistaa sen. Tarina päättyy vastuuvapauslausekkeeseen, jossa kirjoittaja erottaa omat näkemyksensä Pelikaanin näkemyksistä ja toteaa, että hän hyväksyy sen, mitä kirkko vaatii.
ellauri282.html on line 490: Merton tuli omaksi itsekseen ihmisenä ja kirjallisena lahjakkuutena opiskellessaan tunnetun professorin Mark Van Dorenin kanssa ja solmiessaan elimellisiä ystävyyssuhteita myös toimittaja Ed Ricen ja runoilija Robert Laxin kanssa.
ellauri286.html on line 187: No joo, onhan siinä sepustusta. Minä luin tekstin kehotuksena katsella arkea tuorein silmin ja kirjoittaa elämän pienimmistä yksityiskohdista. Tulkinnastani huolimatta en nähnyt Viron historiaa kirjallisena aiheena. Vaikka olihan vallankumouxessa nimenomaan kysymys omaisuuden menetyxestä, ellei ize sattunut olemaan pennitön prole.
ellauri308.html on line 203: Tuominen oppi höyrypääpuusepän ammatin, mutta häntä vaivasi valtava kirjallisen sivistyksen nälkä. Hänestä tuli Tampereen työväenopiston innokas opiskelija. Kaiken kaikkiaan hän kuunteli eri alojen luentoja melkein kuusi vuotta. Niiden joukossa oli 40-tuntinen luentosarja Kalevalasta, mikä innosti häntä eepoksen huolelliseen tutkimiseen. Yhteiskunnalliset aineet ja kysymykset herättivät hänessä erityistä mielenkiintoa. Hän jäi usein keskustelemaan ja väittelemään politiikasta oppituntien jälkeenkin työläisjoukkoon, josta muodostui niin sanottu ”Lauantaiseura”. Seuraa veti itseoppinut filosofi Masse Lehtonen, joka suorasukaisen ärsyttävillä kommenteillaan sai muut väittelemään. Seuraan kuului myös muita työväenliikkeen merkkimiehiä, kuten järjestöaktiivi Manu Lammi, radikalismin tuntija ja ammattiyhdistysaktiivi Edvin Linkomies, Tampereen Työväen teatterin historioitsija Nikolai Ahonen ja myöhempi leipomoyrittäjä Aarne Lemberg (Lvïv, myöh. Linkosuo). Tämä joukko kasvatti Arvo Tuomisesta kovan väittelijän ja keskustelijan. Nuoren keskustelijan pikkuvanhuus herätti huvittuneisuutta, ja hänen lyhyytensä jäykkänä toi hänelle lempinimen ”Poika”, joka katkeruuden lisäxi seurasi häntä läpi elämän.
ellauri330.html on line 339: Georg Morris Cohen Brandes (4. helmikuuta 1842 Kööpenhamina – 19. helmikuuta 1927 Kööpenhamina) oli tanskalainen kirjallisuusarvostelija, tutkija ja kirjailija, joka oli 1870–1880-luvulla pohjoismaisen kirjallisen elämän merkittävin auktoriteetti. Juutalaistaustainen Brandes opiskeli estetiikkaa Kööpenhaminan yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1870 tutkielmalla Den franske æsthetik i vore dage: En afhandling om H. Taine. Vuodesta 1871 alkaen hän luennoi yliopistossa 19. vuosisadan kirjallisuuden päävirtauksista. Vaikutusvaltaiset luennot julkaistiin kuutena niteenä (1872–90), ja Brandes esitti niissä kirjallis-filosofien ohjelmansa: kirjallisuuden on tarkasteltava yhteiskunnallisia ongelmia ja edistettävä vapauspaatosta ja vallankumoushenkeä. Luennot saivat jopa raivostuneen vastaanoton, eikä Brandes saanut yliopistosta professuuria. Hänestä tuli kuitenkin älymystön keskushahmo; hänen ympärilleen ryhmittyivät muiden muassa J. P. Jacobsen, Henrik Ibsen, Bjørnstjerne Bjørnson ja August Strindberg. Suomeen hänen vaikutuksensa saapui Minna Canthin välityksellä.
ellauri341.html on line 356: Arlosoroff ei ollut uskonnollisesti tarkkaavainen. Hänen varhaiskypsyytensä ja vahvat kansalliset tunteensa juutalaisena näkyvät kirjeessä, jonka hän kirjoitti 17-vuotiaana saksalaisen kirjallisuuden opettajalleen: "Olen juutalainen ja tunnen olevani vahva ja ylpeä juutalaisuudestani. Tunnen luissani, että olen erilainen kuin saksalainen, enkä koskaan tulisi mieleeni kiistää tätä… Sieluni kaipaa ainutlaatuista, muinaista heprealaista kulttuuria. Mutta pidän myös saksalaisesta kulttuurista, ja ehkä pelkään myös myöntää, kuinka suurta rakkauteni on se on… Goethe ja Schiller eivät kuitenkaan koskaan koskettaneet sydäntäni läheisesti." Vuonna 1919 Arlosoroff julkaisi tutkielman "Jewish People's Socialism", hänen ensimmäisen merkittävän kirjallisen panoksensa, joka koski nationalistista toivoa juutalaisille Eretz Israelissa. Siinä Vitali tunnustautui kansallissosialistixi, paizi että ao. kansallisuus oli juutalainen.
ellauri345.html on line 50: Itävaltalainen kriitikko Hugo von Hoffmannsthal kuvaili tätä Walter Benjaminin noin 1920-21 kirjoitettua esseetä "täysin vertaansa vailla". Se tunnetaan esimerkillisenä esimerkkinä Benjystä joka on alistanut kirjallisen aiheensa intensiiviselle dialektiselle väpitysprosessille. Goethen proosatyyliä ja aikomuksia vastaan hyökkäävässä esseessä Benjamin puolustaa myyttisen ajattelun (jonka hän paikantaa Goethen proosan välineestä) ylittävyyden sijasta vielä kohtaamatonta (ja periaatteessa käsittämätöntä) "vapautta". Noniin, siis juutalaista talousliberalismia. Tyypillisesti Benjamin paikantaa tämän kokemuksen taiteeseen, joka hänen mukaansa yksin kykenee väpittämällä ylittämään myytin voimat. Aivan ylittämätöntä potaskaa. Vaalisukulaisissa oli yxinkertaisesti kyse Goethen pedofiliasta ja ristiinsuihkinnasta, joka menee puihin kun panopuun syyllisyydentunteet ylittävät panetuxen. Nojju. Tulee mieleen sen polakin Gombroviczin pornografia. Kaikki pedofiilit on samanlaisia.
ellauri348.html on line 230: Ranskan presidentti, Saganin tarhakaveri Jacques Chirac sanoi muistopuheenvuorossaan: "Hänen kuolemansa myötä Ranska menettää yhden loistavimmista ja herkimmistä kirjailijat – kirjallisen elämämme merkittävä hahmo."
ellauri367.html on line 232: Se selittää Trotskin nopean nousun kommunistisessa liikkeessä, ylittäen hänen vaikutuksensa ennen vuoden 1905 vallankumousta Georgi Plekhanovin, Julius Martovin tai itse Leninin (Rakovski korostaa tätä Anatoli Lunatšarskin kirjallisen todistuksen perusteella) hänen avioliitonsa (vuonna 1903) Natalia Sedovan kanssa, kuvailtiin pankkiiri Givotivskyn (Abram Zhivotovsky) tyttärenä. Perhe oli liittoutunut Warburgien kanssa, Jacob Schiffin kumppaneita ja vanhempia, jotka rahoittivat Japania Venäjän ja Japanin sodan aikana. Lokakuun vallankumouksen rahoittajista hän mainitsee jälleen Jacob Schiffin ja pankin Kuhn, Loeb & Co:n, jälleen Warburgin veljekset, Guggenheimin perheen, Heneawerin (Jerome J. Hanauer), Max Breitungin, Olof Aschbergin ja hänen Nya Bankenin Tukholma, kaupunki, jossa Rakovsky oli mukana yhteydessä. Kuvaa bolshevikkijohtajia ja jopa Kerenskiä salaisen Bundin suorien käskyjen alaisixi.
ellauri368.html on line 87: LEBENSOHN, MICAH JOSEPH (tunnetaan myös nimellä Mikhal; 1828–1852), yksi *Haskalahin merkittävimmistä heprealaisista runoilijoista. Vilnassa syntyneen Abraham Dov *Lebensohnin (Adam ha-Kohen), joka oli aikansa johtava intellektuelli ja yksi sen merkittävimmistä runoilijoista, poika Micah Lebensohn sai perusteellisen heprealaisen koulutuksen, mukaan lukien intensiivisen Raamatun tutkimisen. Toisin kuin muut hänen aikansa nuoret, jotka joutuivat kamppailemaan voidakseen opiskella maallisia aineita, Lebensohn oli yksityisopetuksessa saksaa, puolaa, venäjää ja ranskaa. Hän osoitti jo varhaislapsuudessa suurta kiinnostusta kirjallisuuteen ja aloitti kirjallisen toiminnan hepreantamalla saksalaista runoutta. Hänen 19-vuotiaana käännettyä suurimman osan Vergilin Aeneidin toisesta kirjasta Schillerin saksankielisestä versiosta (97 säkeistöä) vahvisti Lebensohnin maineen Vilnan kirjallisuusmaailmassa. Vuotta myöhemmin hän käänsi Vittorio Alfierin näytelmän Saul nimellä Aḥarit Sha'ul. (Kaikista säilyneistä kopioista osia käännöksestä puuttuu.) 17-vuotiaana Lebensohn sairastui vakavasti tuberkuloosiin ja hänet lähetettiin Berliiniin sairaanhoitoon. Lääkäreiden neuvosta hän kokeili Salzbrunnin kylpylää vuonna 1849, mutta palasi Berliiniin talvella. Seuraavan kesän hän vietti Reinerzin kylpylässä, jossa hänen tilansa parani, ja siellä hän kirjoitti parhaan teoksensa. Talven tullessa hän sai shuubin ja palasi isänsä kotiin Vilnaan, missä hän kuoli 24-vuotiaana.
ellauri368.html on line 91: Lebensohniin vaikutti romanttinen liike. Hänen henkilökohtaisia tunteita ja kokemuksia kuvaavan lyyrisen runouden intiimi nuorekas tuoreus poikkeaa jyrkästi aikaisemman Haskalah-kirjallisen perinteen rationalismista, moralisoinnista ja hienostuneista retorisista lauseista.
ellauri369.html on line 345: 1833 Ralph Waldo Emerson vieraili Carlyleilla Craigenbuttockissa. Emerson ja muut samanmieliset amerikkalaiset olivat vaikuttaneet syvästi Carlylen oikeistohenkisistä esseistä ja päättäneet tavata hänet kirjallisen pyhiinvaelluksen pohjoisen päätepisteen aikana; sen piti olla alku elinikäiselle ystävyydelle ja kuuluisalle kirjeenvaihdolle . Vuonna 1833 julkaistiin esseet "Diderot" ja "Laske Cagliostro"; jälkimmäisessä Carlyle esitteli ajatuksen "teollisuuden kapteeneista".
ellauri371.html on line 352: Ohjaamaan sanomalehtiämme tässä mielessä, poliisi meidän on järjestettävä erityisen huolellisesti, tästä on kyse. Keskusosaston nimellä painamme, perustamme kirjallisen kokoelman, jossa usein edustajamme antavat huomaamattomasti salasanan (se on tällä haavaa mi ^ SGDA p ° ve R HIUSTN0) ja signaaleja. Keskustelemme ja vastustamme alkuamme, vaikuttamatta heidän olemukseensa, ruumiimme käyvät tyhjän tulitaistelun kanssa verotuslehdet vain antaakseen meille syy puhua yksityiskohtaisemmin kuin voisimme, huomioiden ,оІЛІ°™ tarjoukset alkuperäisessä virallisessa lausunnossa. Tietenkin, kun se on meille ihan sama, sinulle - Minä YKSI.
ellauri377.html on line 230: Teksti on kirjoitettu vahvalla runollisella taidolla (sen huomaa käännöksessäkin), ja se sisältää vahvasti syklistä teemaesitystä. Se ei ole "evankeliumi" Jeesuksen Nasaretilaisen tekojen selostuksen merkityksessä, vaan se ymmärretään paremmin saarnana. Oppineet pitävät tekstiä yleisesti yhtenä parhaista kirjoitetuista teksteistä koko Nag Hammadi -kokoelmassa, pitäen sitä erittäin arvokkaana sekä suurena kirjallisena teoksena että gnostisena eksegeesinä useista kanonisista ja muista evankeliumeista. Esitetyt ajatukset tosin poikkeavat valentinilaisen gnostilaisuuden näkemyksistä.
ellauri381.html on line 569: Lisäksi "Vasikka" -lehden ensimmäisessä painoksessa sanottiin: "Mutta kun tuhotaan kaikki luonnokset, kuinka voimme säilyttää viimeisen? Jonkun toisen iloinen ajatus ja jonkun muun apu johtivat minut uudelle tielle: kävi ilmi, että minun piti hallita uusi taito, opetella itse tekemään pesämunia." Ja hän väitti onnistuneen laittamaan koko kirjallisen perintönsä (joko 12 tai 18 tuhatta riviä) samppanjapulloon (!?). Sitten hän kuitenkin keksi toisen version kätköstä (jo vuosina 1974-1975 kirjoittaessaan "Vasikka" -kirjan "Viidettä lisäosaa").
ellauri390.html on line 275: Vuonna 1994 sarjastudio ja Ekran-tuotantoyhtiö kuvasivat romaaniin perustuvan televisiosarjan "Pietarin mysteerit". Käsikirjoittajat ottivat kuitenkin lähtökohdaxi vain Krestovskyn kirjallisen työn monimutkaisen ja monitahoisen juonen, ja muuttivat suurelta osin romaanin kerronnan ääriviivat ja hahmot. Poistettuaan romaanin sosiaalisen suuntautumisen kirjoittajat luottivat enemmän sen seikkailunhaluiseen osaan. Joten elokuvan kirjoittajat päättivät mennä naimisiin laittomien Mashan ja Vanyan kanssa, kokenut rosvo Kovrov palkittiin jaloudella, rohkeudella ja lempeällä sielulla, joka kykenee korkeaan, uskolliseen rakkauteen, ja huijari Nikolai Tšetševinski muutettiin eräänlaiseksi venäläiseksi kreiviksi. "Monte Cristo", jalo ja oikeudenmukainen kostaja. Jo on vittua. Se on kuin väittää että julkinen terveydenhoito "ei toimi" kun yxityiset "terveystalot" kuppaavat sitä kuin iilimadot. Saatana pysähtyneisyyskin olis parempi kuin tää uusi oligarkia.
xxx/ellauri068.html on line 497: Oisko niin et Nipi on venyttäny tätä nidettä pitkäxi kuin Pezku pienenä eze pääsee täällä loppupuoliskolla rauhassa sepittämään rasvasia sadistisia porno- pikkulikkafantasioja, noinninko maailmankirjallisen postmodernismin valekaavussa? Kyl se taitaa olla kaiken muun ohella myös narsisti kun se kuvittelee ruiskahtavansa ulos omasta kikkelistään kuin joku Woody Allenin huppupäinen siittiö (siinon muuten toinen samanlainen notoorinen pikkupillunimuri, yhtä piipunrassikin).
xxx/ellauri075.html on line 525: Stephen Crane (1. marraskuuta 1871 – 5. kesäkuuta 1900) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Lyhyen elämänsä aikana hän loi monipuolisen kirjallisen tuotannon, johon kuuluu romaaneja, runoja, novelleja ja lehtikirjoituksia.
xxx/ellauri129.html on line 719: Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjastonhoitajia. Nodierista tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään tämän vuoxi paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri136.html on line 287: Runon analyysi on ehkä yksi eniten mutkaisia kirjallisuuden opintoja. Tämä johtuu runon yksityiskohdista kirjallisena teoksena, koska se joskus heijastaa kirjoittajan erittäin hienovaraisia ja intiimejä tunteita ja kokemuksia, jotka ovat melko vaikeita kylmän rakenneanalyysin kohteeksi. Kirjallisissa ja kasvatuksellisissa toimissa on kuitenkin tiettyjä sääntöjä, jotka kuvaavat yksityiskohtaisesti, miten runun analyysi tehdään. Näiden sääntöjen huomioon ottamalla voit tehdä suunnitelma-ohjelman, jossa pisteissä tietyssä järjestyksessä ilmoitetaan tärkeimmät analyysimenetelmät. Joten teemme järjestelmää, joka vastaa tarkasti kysymykseen siitä, kuinka tehdä runouden analyysi?
xxx/ellauri139.html on line 292: Vain V.P. Burenin "Pietarin sanomat"-lehdessä piti romaania Dostojevskin "epäonnistuneena" teoksena. Burenin piti romaania "kaunokirjallisena sepitelmänä, joka muodostui useista tyhmistä henkilöistä ja tapahtumista, joissa ei oltu kiinnitetty mitään huomiota niiden taiteelliseen tarkoitukseen". Burenin moitti kirjan tapahtumien ja näkymien luonnottomuutta ja satumaisuutta.
xxx/ellauri139.html on line 1239: Dostojevskin ja kirjallisuushistorian onneksi tulevan Venäjän kirjallisuuden kykloopin asuintoverina oli tuolloin aloitteleva kynäniekka Dmitri Grigorovitš, joka käsikirjoituksen luettuaan riensi näyttämään sitä muotirunoilija Nikolai Nekrasoville. Nekrasov itki ääneen. Hän ja Grigorovitš palasivat Dostojevskin luo neljältä aamuyöllä. Vielä samana aamuna Nekrasov koikkelehti käsikirjoitus kainalossaan aikakauden kirjallisen majakan, kriitikko Vissarion Belinskin luo karjuen: ”Uusi Gogol on syntynyt!”.
xxx/ellauri224.html on line 221: "Kuvamme Dostojevskista tämän röyhkeänä, sairaana venäläisenä painavien romaanien kirjoittajana hämärtää vivahteikkaamman kuvan todellisesta miehestä", sanoo Alex Christofi, venäläisen kirjailijan kirjallisen elämäkerran " Dostojevski rakastunut: intiimi elämä " kirjoittaja. Dostojevski oli vivahteikkaammin sanottuna röyhkeähkö, sairaahko paxuhkojen mutta sisällöllisesti köykäsien rompskujen kyhhäilijä.
xxx/ellauri224.html on line 258: Orvoksi jäänyt Dostojevski onnistui valmistumaan sotaakatemiasta ja ryhtymään armeijan insinööriksi ("ei kovin hyväxi", Christofi sanoo), mutta hän todella halusi kirjoittaa kirjallisen sankarinsa Nikolai Gogolin tavoin. Niinpä hän kirjoitti käsikirjoituksen siitä, mistä tulee "köyhä kansa", ja ystävänsä sai sen suuren nimisen kirjallisuuskriitikon Vissarion Belinskyn käsiin, joka piti sitä nerokkaana työnä.
xxx/ellauri259.html on line 638: Viksten toimi opettajana Euran yhteiskoulussa 1957–1958, Hirvensalmen yhteiskoulussa 1958, Inkeroisten yhteiskoulussa 1959–1960 sekä Jyväskylän teknillisessä koulussa ja opistossa 1961–1966. Hän oli Jyväskylän yliopiston yleisen kirjallisuuden assistenttina 1961–1964, Kustannus Oy Gummeruksen kirjallisena johtajana 1966–1968 ja Werner Söderström Oy:n kaunokirjallisen osaston johtajana 1968–1991.
xxx/ellauri286.html on line 187: No joo, onhan siinä sepustusta. Minä luin tekstin kehotuksena katsella arkea tuorein silmin ja kirjoittaa elämän pienimmistä yksityiskohdista. Tulkinnastani huolimatta en nähnyt Viron historiaa kirjallisena aiheena. Vaikka olihan vallankumouxessa nimenomaan kysymys omaisuuden menetyxestä, ellei ize sattunut olemaan pennitön prole.
xxx/ellauri295.html on line 377: Kirjailija: Vielä sellaiset sanat kuin "julma" ja "kiduttava" kuuluvat kirjallisen ilotalon nautinnollisiin ähkäisyihin, mutta raja sielläkin tulee vastaan. Kun pussit on tyhjätty haluaa nazimaisinkin asiakas käpertyä johkin kainaloon, isoon tai pieneen.
xxx/ellauri307.html on line 108: Hän kuvaili pedofiliaa, lakisääteistä seksuaalista väkivaltaa ja seksuaalista matkailutoimintaansa useissa kirjoissaan sekä virallisella verkkosivustollaan ja keskusteli niistä televisio-esiintymissä. Siitä huolimatta hän pysyi suojassa kaikilta rikossyytteiltä koko kirjallisen uransa ajan ja hyötyi laajasta ja innostuneesta tuesta ranskalaisen kirjallisuuden piirissä – huolimatta siitä, että hänen kirjojaan ei myyty hyvin suuren yleisön keskuudessa.
xxx/ellauri376.html on line 93: impressionistisesta kirjasta Jules ja Jim kirjallisen ihanteen, josta hän tekee oman elokuvaprosessinsa, eli ellipsin
xxx/ellauri376.html on line 458: Doston Teini on kehityskertomus ja sukupolviromaani. Mistä nuoriso saa arvomaailmaan mallit, kun vanhempien sukupolvi käyttäytyy moraalittomasti? Tämä on yksi Dostojevskin romaanin liikkeellepanevista kysymyksistä. Romaani ilmestyi ensin jatkokertomuksena Otetšestvennyje zapiski (”Isänmaallisia kirjoituksia”) -lehdessä ja yhtenä niteenä Pietarissa vuonna 1876. Tässä niteessä Dosto tutkii iänikuisia oikeistolaisia moraalin, vapaan tahdon ja merkityksen etsimisen teemoja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Romaani on psykologinen tutkimus Arkadyn sisäisistä konflikteista muuttuvan yhteiskunnan taustalla. Monimutkaisilla hahmokuvauksilla ja filosofisella syvyydellä "The Adolescent" on Dostojevskin kirjallisen pentateukin olennainen teos, joka tarjoaa syvällisiä oivalluksia ihmisen tilaan ja täysi-ikäisyyden haasteisiin.
60