ellauri048.html on line 155: Vuonna 1941 Koskenniemi valittiin natsi-Saksan luoman Euroopan kirjailijaliiton varapuheenjohtajaksi Weimarin kirjailijapäivillä. Tämä kostautui Koskenniemelle Suomen irtauduttua aseveljeydestä Saksan kanssa. Hän selviytyi kunnialla sodan jälkeisistä saksalaisystävällisiin kohdistuneista vainoista, joita muun muassa runoilija ja toimittaja Viljo Kajava joutui pakenemaan Ruotsiin. Koskenniemi kuitenkin ajautui sivuun kulttuurivaikuttajan roolistaan. Tätä edesauttoi Raoul Palmgrenin vuonna 1947 julkaistu kirjoitus Hautakirjoitus Koskenniemelle, jonka mukaan hän oli ”venäläisen kulttuurin vihollinen ja Neuvostoliiton vastaisen shovinismin edustaja.”
ellauri060.html on line 1126: Šolohov liittyi kommunistiseen puolueeseen 1922 ja pysyi sille uskollisena koko uransa. Ei vienyt Miihkalilta päätä isä aurinkoinenkaan. Pää oli tarpeexi kumarassa vielä 50-luvulla. Josip ja Miihkali oli oikein kamuja. Hän oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton toimielimissä vuodesta 1934 ja vuodesta 1936 maan korkeimman neuvoston jäsen. Hän seurasi Nikita Hruštšovia tämän ulkomaanmatkalle 1959 ja valittiin keskuskomiteaan 1961. Hän oli kaksinkertaisen sosialistisen työn sankari ja palkittiin sekä Leninin että Stalinin palkinnolla Nobelin lisäksi. Jeesmiehiä jos kukaan,
ellauri074.html on line 434: Vasili Belov syntyi talonpoikaisperheeseen ja työskenteli kolhoosissa kirvesmiehenä. Hän alkoi kirjoittaa 1950-luvun lopulla ja opiskeli 1959–1964 Maksim Gorkille nimetyssä kirjallisuusinstituutissa Moskovassa vuosina 1959–1964. Vuonna 1963 hänet hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi.
ellauri110.html on line 274: Junailtuaan löysän J. Laineen kirjailijaliiton puhixexi Hannu riehaantuu, muttei pääse juhlimaan kunnolla kun "Eetu" Uspenski on völjyssä, ja sillä on raitis putki päällä. Harmillista.
ellauri242.html on line 164: Arkadi Perventsev syntyi opettajan perheeseen ja opiskeli Baumanille nimetyssä Moskovan teknillisessä korkeakoulussa. Hänen ensimmäiset kertomuksensa sekä Venäjän kansalaissodasta kertova romaani Kotšubei ilmestyivät vuonna 1937. Toisen maailmansodan aikana Perventsev työskenteli Izvestijan sotakirjeenvaihtajana. Vuonna 1950 hän liittyi NKP:hen. Vuodesta 1958 lähtien hän toimi Venäjän SFNT:n ja vuodesta 1971 Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksien jäsenenä.
ellauri254.html on line 53: Neuvostoliiton kirjailijaliittoa muodostettaessa Fedin valittiin sen hallituksen jäseneksi. Vuodesta 1959 lähtien hän toimi sen ensimmäisenä sihteerinä ja vuodesta 1971 puheenjohtajana. Fedin oli myös Venäjän kirjailijaliiton hallituksen ja Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsen sekä Venäjän SFNT:n ja Neuvostoliiton korkeimpien neuvostojen kansanedustaja. Kirjallisuusvaikuttajana hänet muistetaan Aleksandr Solženitsynin Syöpäosaston julkaisun kieltämisestä vuonna 1968. Kirjailija palkittiin muun muassa neljällä Leninin, kahdella työn punaisen lipun sekä lokakuun vallankumouksen kunniamerkillä. Vuonna 1967 hän sai sosialistisen työn sankarin arvonimen. Ei siis mikään turha influensseri.
ellauri254.html on line 120: Boris Pilnjak (ven. Бори́с Пильня́к, oik. Boris Andrejevitš Vogau ven. Бори́с Андре́евич Вога́у; 11. lokakuuta (J: 29. syyskuuta) 1894 Možaisk, Venäjä – 21. huhtikuuta 1938 Moskova, Neuvostoliitto) oli venäläinen kirjailija. Hän toimi myös Venäjän kirjailijaliiton puheenjohtajana mutta menetti virkansa ideologisesti arveluttavina pidettyjen kirjoitustensa takia. Pilnjak käsitteli kommunistisen puolueen toimintatapoja hyvin epäluuloiseen sävyyn, ja hänen kirjansa joutuivat siksi usein ankaran sensuurin kohteeksi. Hän ei kuitenkaan kieltäytynyt taiteellisten kompromissien tekemisestä. Pilnjakin tunnetuimpia teoksia ovat Alaston vuosi, Mahogani ja Volga vpadet v Kaspiskoje more (suom. Volga virtaa Kaspianmereen), jotka käsittelevät vallankumouksen ja sitä seuraavan ajan Venäjää. Hänen tunnettujen töidensä joukkoon lukeutuu myös Okei: Amerikanski roman, joka kertoo hänen vuonna 1931 tekemästään matkasta Yhdysvaltoihin ja esittelee sikäläistä elämänmenoa pitkälti kielteiseen sävyyn.
ellauri254.html on line 122: Boris Pilnjak vieraili Suomessa vuonna 1934 Hella Wuolijoen ja Olavi Paavolaisen kutsumana. Vierailunsa aikana Pilnjak tapasi mm. F. E. Sillanpään tämän kesäasunnossa Saavutuksessa Hämeenkyrössä ja kutsui tämän vastavierailulle Moskovaan, mutta Sillanpään vierailu Neuvostoliitossa ei koskaan toteutunut. Pian Suomen-vierailunsa jälkeen Pilnjak syrjäytettiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton johdosta Neuvostoliiton kulttuurielämän "puhdistuksessa" eikä hänen teoksiaan enää julkaistu. Siten myös Pilnjakin suunnitelma julkaista Sillanpään tuotantoa venäjäksi – hän oli erityisen ihastunut Nuorena nukkuneeseen – raukesi.
ellauri254.html on line 132: Kuten tiedätte, Vsevolod Ivanov tapasi yhdessä muiden kirjailijoiden kanssa Stalinin, Voroshilovin, Kaganovichin, Molotovin ja Postyshevin Gorkin asunnossa 26. lokakuuta 1932. Kokouksessa - viinin ja välipalojen kanssa - keskusteltiin kirjailijaliiton perustamisesta, Stalin selitti puolueen politiikkaa kirjallisuutta kohtaan, lupasi kaiken mahdollisen tuen. Vuonna 1934 perustettiin Neuvostoliiton kirjailijoiden liitto, sen ensimmäinen kongressi pidettiin. Yksi liiton hallituksen sihteereistä oli Vs. Ivanov. Hänet valittiin kirjallisuusrahaston hallituksen puheenjohtajaksi.
ellauri254.html on line 564: Gorki palasi Venäjälle kesällä 1928 ja sai kansallissankarin vastaanoton. Sen jälkeen hän vieraili Neuvostoliitossa useita kertoja ja palasi lopullisesti 1932 Stalinin kutsusta pois fasistisesta Italiasta, mikä oli suuri propagandavoitto. Aleksandr Solženitsynin mukaan Gorki palasi ennen kaikkea taloudellisista syistä. Vuonna 1934 Gorki valittiin itseoikeutetusti Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sen ensimmäisessä kokouksessa.
ellauri254.html on line 785: Käsite sosialistinen realismi otettiin käyttöön Neuvostoliiton kirjailijaliiton liittokokouksessa vuonna 1934, jonka jälkeen siitä tuli maan virallinen ja ainoa hyväksytty taidesuuntaus. Sen isänä mainitaan usein kirjailija Maksim Gorki, jonka romaania Äiti (1907, suom. 1944) pidetään sosialistisen realismin perusmuotona. Esikuvina on pidetty myös eräiden 1800-luvun realistien, esimerkiksi peredvižnikien (”Vaeltajat”), Jacques-Louis Davidin ja Ilja Repinin taidetta.
ellauri254.html on line 1006: Nikitin oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen jäsen ja Zvezda-kirjallisuuslehden toimituskunnan jäsen sekä Leningradin kaupunkineuvoston edustaja. Hänet palkittiin Työn punaisen lipun kunniamerkillä. Kirjailijan kotitalon seinässä (Mohovaja 28, Pietari) on Nykyttimen omatoimisesti heittämä muistolaatta.
ellauri256.html on line 223: Gorki palasi Venäjälle kesällä 1928 ja sai kansallissankarin vastaanoton. Sen jälkeen hän vieraili Neuvostoliitossa useita kertoja ja palasi lopullisesti 1932 Stalinin kutsusta pois fasistisesta Italiasta, mikä oli suuri propagandavoitto. Aleksandr Solženitsynin mukaan Gorki palasi ennen kaikkea taloudellisista syistä. Vuonna 1934 Gorki valittiin itseoikeutetusti Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sen ensimmäisessä kokouksessa.
ellauri256.html on line 237: Aleksandr Solženitsynin mukaan Gorki palasi Neuvostolaan ennen kaikkea taloudellisista syistä. Ize varmaan parhaiten tietää mistä puhuu. Vuonna 1934 Gorki valittiin itseoikeutetusti Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sen ensimmäisessä kokouksessa. Mikähän lie ollut palkkatoivomus?
ellauri279.html on line 332: Myöhemmin kirjailijaliiton johto painosti Solženitsyniä katumaan julkisesti vuoden 1967 kirjailijakokoukselle lähettämäänsä kirjettä, jossa hän oli vaatinut sensuurin lopettamista ja joka tunnettiin hyvin lännessä. Julkinen anteeksipyyntö oli Syöpäosaston ja muiden teosten Neuvostoliitossa julkaisemisen ehto. Aleksandr Tvardovski oli sinnikkäästi yrittänyt julkaista Syöpäosaston Novyi Mir -lehdessä. Neuvostoliitosta karkotuksensa jälkeen Solženitsyn kertoi länsimaisille lehtimiehille antamassaan haastattelussa huolehtineensa siitä, että jos hänet olisi vangittu tai surmattu, hänen julkaisemattomat teoksensa olisivat kyllä päässeet julkisuuteen.
ellauri316.html on line 338: Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsenten allekirjoittama kirje, joka tuli tunnetuksi "63:n kirjeenä" (myös: 62, joku jänisti) vaati kirjoittajien vapauttamista takuita vastaan ja väittivät, että oikeudenkäynti itsessään aiheutti enemmän mainehaittaa kuin kirjoittajien teokset. Allekirjoittajina olivat Korney Chukovsky, Ilja Ehrenburg, Viktor Shklovsky, Venyamin Kaverin, Bella Akhmadulina,Bulat Okudzhava ja Arseny Tarkovski plus 56 never heardia. (Tai 55.) Helmikuun 14. päivänä 1966 25 huomattavaa Neuvostoliiton intellektuellia kirjoitti avoimen kirjeen Leonid Brežneville, silloiselle pääsihteerille, pyytäen, ettei stalinismia palauteta kuntoon. Heidän joukossaan olivat akateemikot Andrei Saharov, Vitali Ginzburg, Jakov Zeldovitš, Mihail Leontovitš, Igor Tamm, Lev Artsimovitš, Pjotr Kapitsa ja Ivan Mayski, kirjailijat Konstantin Paustovsky [tästä hyypästä on muuten paasaus] ja Viktor Nekrasov, säveltäjä Dmitri Šostakovitš, näyttelijät Smoktu Innnovsky May, Oleg Yefremov ja monet muut vähemmän julkkixet. Kirjettä levitettiin laajalti samizdatissa, mutta virallinen lehdistö ei koskaan julkaissut sitä. Jotkut allekirjoittajista kärsivät seurauksista, kuten ulkomaille matkustamisen kieltämisestä ja teoksensa virallisen julkaisemisen rajoituksista.
ellauri316.html on line 346: Noniin, jatketaan. Hän sai useita aivohalvauksia, Arkadi nimittäin. Vuonna 1972 hän kuoli epäonnistuneen sappirakon poistoleikkauksen jälkeen Kremlin sairaalassa. Kirjailijan tytär Daria Dontsova ehdotti, että kyseessä oli murha. Tuskinpa, vaikka hän kyllä oli pahamaineinen naapureidensa keskuudessa Moscow Writer -asunto-osuuskunnassa. Niinpä runoilija Andrei Klenov muistelee: "Pian tuli vaikeaksi asua tässä talossa. Ja en ole ainoa. Ensimmäisistä päivistä lähtien talostamme tuli kaupungin puheenaihe, koska siihen asettui monia pahoja ihmisiä. Kuten Arkady Vasilyev, josta Voinovich kirjoittaa - "turvaupseeri, kirjailija, Sinyavskin ja Danielin syyttäjä" (lisään itsestäni - Moskovan kirjailijaliiton puoluejärjestön pitkäaikainen sihteeri, varajäsen Moskovan neuvosto, "Moskova"-lehden toimituskunnan jäsen ja niin edelleen ja niin edelleen). <...>
ellauri342.html on line 311: Martti Johannes Larni (vuoteen 1942 Laine; 22. syyskuuta 1909 Pakila, Helsingin maalaiskunta – 7. maaliskuuta 1993 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Larni oli elinaikanaan Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoita Neuvostoliitossa ja muissa itäblokin maissa kirjansa Neljäs nikama ansiosta. Larni oli Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja vuosina 1964–1967. Presidentti Urho Kekkosen jälkeen Larni oli tunnetuin suomalainen Neuvostoliitossa. Martin 1957 ilmestyneessä nikamakirjassa on sen nuoruuden 20-30-luvun Amerikan piirteitä sekoittuneena vähän 40-50-luvun trendeihin, ihan kuin keski-ikäisten naisten kirjoittamissa 50-luvun tyttökirjoissa.
ellauri344.html on line 220: Sodan jälkeen Laine oli Punalippu-lehden toimittajana ja varapäätoimittajana. Laine toimi vuosina 1978–1984 Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtajana. Hän suomensi myös muun muassa ukrainalaisen Taras Ševtšenkon ja venäläisen Nikolai Nekrasovin runoja sekä käänsi Kalevalan venäjäksi. Juho Laine kirjoitti runon Luoja suojaa Suomen nientä. Reino Laine kirjoitti laudanpätkään "ETEN - TAKSE". Seija Laine on aivan pähkinöinä Tuomaan markkinoista. Hiljaa juuri kuin Lammen Laine / syntyi leipuri Hannikainen / Hämeen linnassa torin varrella / parhaalla kauppapaikalla.
ellauri381.html on line 573: "No, minä", huomautti A.I. Solženitsyn, joka puhui 22. syyskuuta 1967 Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen sihteeristön kokouksessa, antoi tarinan suurille onkologeille tarkastettavaksi - he tunnustivat sen lääketieteellisestä näkökulmasta moitteettomaksi ja nykyaikaiseksi. Tämä on juuri syöpää, syöpä sellaisenaan. A historioitsija A. Ostrovski kääntyi osana Solženitsynin elämää koskevaa tutkimusta myöhemmin erään onkologin puoleen, joka kertoi tutustuneensa "syöpäosastoon" silloin kun se meni Samizdatiin, mutta ei voinut lukea sitä loppuun juuri siksi, että lääketieteellisestä näkökulmasta taudin kulku ja hoitoprosessi on kuvattu täysin epäpätevästi.
xxx/ellauri057.html on line 1344: Katri Vala kuoli tubiin Eksjön parantolassa 28. toukokuuta 1944 42-vuotiaana. Hänelle pidettiin omaisten ja Ruotsin kirjailijaliiton järjestämät hautajaiset siellä, mutta tuhkaläjä siirrettiin sodan päätyttyä Suomeen toukokuussa 1945, ja haudattiin hänen kuolemansa vuosipäivänä Marjatanmäen puistoon, joka myöhemmin nimettiin Katri Valan puistoksi. Katri käänsi jotain Moa Martinsonia, ja Arvid Mörne käänsi Katria. Manus manum lavat.
xxx/ellauri091.html on line 147: Haahden kotiin kokoontui v. 1902 hänen ystäviään keskustelemaan sortokauden ja kansallisen heräämisen merkeissä. Kesken kaiken Haahti soitti pianollaan kolmisoinnun, kolme säveltä, joihin hän liitti kristillisyyden, taiteen ja suomalaisuuden. Näin sai alkunsa yhdistys Kolmisointu. Sen toimesta syntyi 17 vuotta myöhemmin Kristillinen taideseura sytyttämään ja tekemään tunnetuksi hyvän taiteen harrastusta. Seura sai monia paikallisosastoja, ja Haahti teki laajoja matkoja näiden järjestämiin juhliin ja neuvonpitoihin. Seuran puheenjohtajana hän tarmokkaasti toimi 27 vuotta, siis v:een 1946 ja oli sen jälkeen kunniapuheenjohtajana. Innoitus kristillisyyteen, taiteeseen ja suomalaisuuteen jatkuvasti sytytti. Haahti kuului ensimmäisiin Suomen kirjailijaliiton jäseniin.
xxx/ellauri202.html on line 42: Šolohov liittyi kommunistiseen puolueeseen 1922 ja pysyi sille uskollisena koko uransa. Hän oli Neuvostoliiton kirjailijaliiton toimielimissä vuodesta 1934 ja vuodesta 1936 maan korkeimman neuvoston jäsen. Hän seurasi Nikita Hruštšovia presidenttinaä 1959 ja valittiin keskuskomiteaan 1961. Hänestä tuli tiedeakatemian jäsen 1939. Hän oli kaksinkertaisen sosialistisen työn sankari ja palkittiin sekä Leninin että Stalinin palkinnolla Trotskin palkinnon ja Nobelin lisäksi. Tätä virhettä Ruozin olympiakomitea sittemmi katkerasti katui.
23