ellauri097.html on line 623: Mikä on kirjahko?
ellauri097.html on line 631: Taiteilijakirjan perinteissä on suunnatonta kauneutta ja loputtomasti ammennettavaa kirjahkon hahmoa ja identiteettiä määriteltäessä. Taiteilijakirjaan liittyvä ajattelu ja toiminta on täynnä muistamisen tekoja, niitä, joiden avulla kirja voidaan tuoda uudelleen näkyviin teollisen tuotannon tuottaman sumuverhon takaa.
ellauri097.html on line 632: Mutta yksi pieni kaavamainen detalji pistää silmään! Koska taiteilijakirja on kuvataiteen teos (kuten mikä tahansa kirja, tosin), joka perustuu kirjan ideaan ja hahmoon, sen yhteydessä usein mainitaan hienona piirteenä kirjan ”demokraattisuus”. Tämä on kehvelimäistä, sillä tavanomaisessa taiteilijakirjassa, veistosmaisen uniikissa tai hyvin pieneksi editioksi monistetussa esineessä ei ole mitään demokraattista: kirjapainon tuottaman lukemiston demokraattisuus on kenties ainoa piirre, joka siitä nimenomaan on poistettu. Kirjahko on tavallista taiteilijakirjaa demokraattisempi, vaikka sekään ei tällä ominaisuudella saa rehennellä. Kirjahko ei fetissoi itseään, se ei ole uniikki eikä eritä suojakseen sitkeää taide-esineen limakerrosta eli auraa, joka kieltää koskemasta. Kirjahko haluaa olla halpa. Se kaipaa kosketusta. Se haluaa olla käyttöesine. Mut eise silti mikään vessapaperirulla ole, vaan pikemminkin kuin urheiluauto, tai Patek Philippe. Nekin haluaisivat olla halpoja, mutta eivät ole. Kaikkea ei voi saada, eikä kaikki niitä tarvize. No ei vaineskaan, kirjahko ei ole sellainen vaan haluaa pikemminkin olla kirjojen Voltswagen, halvahko sähköauto, tähdätty isolle vaikka vähenevälle keskiluokalle, joka osaa vielä lukea.
ellauri097.html on line 657: Eli siis vielä toisto tyylikeinona: Mikä on kirjahko?
ellauri097.html on line 663: Esikuviamme ovat Suomen vastarintaliikkeen jäsenet, jotka pimeissä ja kosteissa kellareissaan polkevat mamutyttöjä, ja kaikki kopiokoneiden kiusaajat, pienlehtien tekijät ammoin 1980-luvulla – Jöns Carlsonin maineikkaat omapainanteiset runokokoelmat, ja tietenkin eetteripyörteistä izejulkaissut Kauko Nieminen, hänen esikuvalliset kirjahkonsa ja ennen kaikkea keinonsa saattaa ne julki: omin avuin, lihasvoimalla, esitystaiteellisesti, linnunpelättinä! Sellaisia me olla haluasimme. (Läppä läppä, se olis kyllä liian noloa. Emmä kyllä suin surminkaan menis kadunkulmaan huutokisaan romaaninjakelijoiden kaa.)
ellauri162.html on line 62:
ellauri162.html on line 65: Se tuottaa kirjahkoja, jotka painetaan maunulalaisessa puolikellarissa. Varustukseen kuuluu muun muassa kaksi kopiokonetta, leikkureita, satulannitoja, liimasidonta- ja foliopainokone, itse rakennettu kasviprässi, tuuttauslaite sekä joukko metallikirjakkeita. x,y ja z puuttuvat vielä, mutta niitä onnexi harvoin tarvitaan, paixi avaruustähtitieteessä, johon Ändyn kiinnostus on nolla.
ellauri162.html on line 74: Kirjakauppa, jossa on kirjoja!” huudahtaa Rosebudiin astuva toimittaja Jari Mäkäräinen. Hän on saapunut haastattelemaan kirjailija Pirkko Saisiota. Saisio on paikalla, yleisöä vain ei näy. Paloviita arvelee, että ihmiset odottelevat ja ”säästelevät” kirjamessuviikonloppua varten. Tai ne pelkäävät että Pirkolla on korona ja kyyristelevät kotona. Rosebudista löytyi mulle Nyölenin suomentama Huismannin Jorin kirjahko joululahjaxi. Kiitos Seija.
ellauri162.html on line 345: Hyvin se haukkuu kaverinsa esipuheessa: kristilliset internit ahkeroivat messussa ja naisseikkailivat salassa. Ne olivat lahjattomia ja sovinnaisia keplottelijoita, hyväosaisia laiskureita, joiset tuli hurskaita ja kuuliaisia yxilöitä valtion tarpeisiin. Norssit olivat vähemmän tekopyhiä ja vapaamielisempiä, mutta yhtä rajoittuneita. Elostelijoita jotka intoilivat opereteista ja raveista, pelasivat pelejä, matalamielisten apinoiden huvituxia. Sellainen rellestäminen oli Jorista alhaista. Kirjallisuus"miehet" eivät olleet yhtään parempia. Jori tyrmistyi niidn kaunaisista ja halpamaisista mielipiteistä, puheista jotka olivat kuluneita kuin kirkonpenkit ja masentavista kiistoisa, jossa teoxen mitta oli painosmäärä ja myyntiluvut. Nyölen painaa ize omat kirjahkonsa, koska kaunokirjallisuuden painosluvut ovat Suomessa olemattomat. 25K isänmaallista finlandiakirjaa kelpaa vain seinäntäytteexi. Vapaa-ajattelijat oli dogmaatikkoja ja saarnamiehiä, jotka tukahduttavat "muiden apinoiden" mielipiteitä. Kadunkulman suutaria hieman valveutuneempia.
9