ellauri030.html on line 30: Markun kirja on omistettu Atticuxelle, josta Peabody (alla) kertoo tarkemmin. Tää herra Titus Pomponius oli Siseron nuoruudenystävä, maanpaossa Sullalta kreikkalaistunut roomalainen herrasmies, äveriäs epikurolainen sanan perinteisessä (ei siis alkuperäisessä) mielessä, mukavauudenhaluinen herkutteleva herra (muttei kohtuuttoman), kielitaitoinen ja varsinainen arbiter elegantiarum, jolle Siserokin lähetti puheensa korjattavixi, mutta pysytteli mieluummin taka-alalla, kaikkien julkkisten kaverina olematta mitenkään nimekäs. Siinä seuras oikeata Epikurosta.
ellauri030.html on line 553: Äiti oli monilahjakas ja kielitaitoinen. Sosiaalista nousua haki 20v vanhemmasta Hekasta Johanna 18v, kun vanhemmat ei laskeneet sitä maalarix. Heikki oli kova komentelemaan, puolisot ei tykänneet toisistaan. Heikki hyppäs katolta 1805. Johanna muutti Weimariin Goethen perässä. Naikohan Hansu sitäkin? Johannalla oli salonki Weimarissa, johon se laski Hansun leipäsusineen (se Vulpius). Se oli suosittu ja tuottelias kirjailija salanimellä. Arttu tuli pian Hampurista perästä Weimariin.
ellauri189.html on line 333: Asenteisiin rotia, kyllä! Ja nimenomaan muiden asenteisiin! Globalismi on vienyt hengellisen suomalaisuuden ja nuoret eivät löydä enää sitä isänmaanrakkautta joka joskus oli, eivät löydä syytä taistella. Opiskelemme ruotsinkieltä, päätökset tehdään brysselissä ja pian nato vie loputkin siitä hengellisestä suomalaisuudesta mitä on jäljellä, jäljelle jää kielitaitoinen mutta sieluton kansa jolla ei ole moraalia taistella jonkin näkymättömän puolesta.
ellauri214.html on line 326: Seijan harmaa ohut kovakantinen kappale Turgenevin tuonnimistä pienoisromaania sopii kuin valettu mun Salmiselta hankittuihin kesähousuihin ja Tokmannilta eilen ostettuun siistiin vanhusmaiseen paitapuseroon. Ne ovat yhtä haalean harmaita kuin oli Ivan Turgenev, iso ja leveäharteinen mutta timidi länkkärimielinen agnostikko joka eli ja kuoli eturauhassyöpään 64-vuotiaana lännessä. Se oli köyhtynyttä tataariaatelia isän puolelta, varakas kielitaitoinen ja hyvätapainen, mistä sitä halvexivat moukkamaisemmat slavofiilit virkaveljet Tolstoi ja Fedja-setä. Dosto oli henkilönä kusipää eikä Tolstoi juuri parempi. Tchekhov oli luikero ja Turgenjev turha mies. Leskov oli ikävä (despotic, vindictive, quick-tempered and prone to didacticism) ja Gogol hullu. Turgenev pysyi poikamiehenä vaikka ilmeisesti menetti poikuutensa maaorjaneitosille. Ivan oli tylyttävän äidin poika, rentustava isä oli läheisempi vaikka jäi etäisemmäxi, kuten tavallaan sanotaan tässäkin novellettassa. Äiti oli isää vakavaraisempi kuten kirjassa. Joku Uncle Tom luki Ivanille pienenä Heraskovin Rossiadia.
ellauri401.html on line 359: Lokakuun 8. päivän sateisena iltana ”kun ei ollut erityistä tehtävää”, Ervast päätti käydä tervehtimässä prinsessa Karadjaa*. * Mary Karadja eli Maria Louise Smith (1868–1943) oli ruotsalaisen raharuhtinaan Claes Ohlsson Smithin tytär. Maria oli avioitunut Turkkia Tukholmassa edustaneen fanarioottiprinssin Jean Karadja Pashan kanssa. Siitä johtui prinsessan arvonimi. Mary Karadjan luona oli juuri silloin vieraana berliiniläinen meedio Anna Abend miehineen, ja Ervast sai olla mukana sinä iltana järjestetyssä mediumistisessa istunnossa. Istunto tapahtui täysin valaistussa huoneessa, ja sen kulku sujui siten, että prinsessan istuntoja varten teettämä pyöreä pöytä asetettiin meedion ja kulloinkin vuorollaan ”henkiä puhuttelevan” henkilön väliin. Ervastin tulosta ei ollut sovittu. Ensikertalaisena Ervast sai ensin olla kysymysten kohteena. Abendin suorittama henkien puhuttelu tapahtui siten, että hän asetti hengille kysymyksiä ja henget vastasivat pöydällä. Pöytä tie- si Ervastin syntymäajan, sisarten määrän ja nimet, äidin nimen ja kuolinpäivän. Pekka-nimi tosin sai aikaan hämmästyksen, sillä saksankielisen Anna Abendin mielestä se ei sentään ollut mikään nimi, enintään koiran.
Tämä pöytä oli myös kielitaitoinen, sillä se osasi vastata oikein myös Ervastin suomeksi tekemiin kysymyksiin. Istunnosta jäi Ervastille myönteinen vaikutelma. Hänen mielestään spiritistisellä liikkeellä oli tärkeä asema henkimaailman olemassaolon ja kuolemanjälkeisen elämän todistajana.
Toisella kertaa yleisö oli parhaasta päästä yläluokkaan kuuluvia henkilöitä. Ervast oli pukeutunut työmieheksi. Hänellä oli päällään musta villapaita. Kun Ervast katseli toisten hienoja vaatteita, häntä alkoi hävettää. Jälkeenpäin Peters kertoi Ervastille, että eräs venäläinen ruhtina- tar oli kysynyt Karadjalta, ”kuka oli se julma ja ei-puettu ihminen, se puoli-ihminen, joka oli siellä istunnossa”. Siihen tämä oli vastannut: ”Hän ei ole kyllä samanlainen kuin muut ihmiset, mutta totta puhuen hänen pikkusormensa on enemmän arvoinen kuin kaikkien muiden keskisormet yhteensä.”
xxx/ellauri127.html on line 860: Näyttää siltä, että 18-vuotias Brawne oli käymässä Dilkeillä Wentworth Placessa, joskaan ei vielä asunut siellä. Brawne oli Lontoosta, kuten Keats – syntynyt West Endissä lähellä Hampsteadia 9. elokuuta 1800. Hänen isoisällään oli ollut Lontoossa kapakka, kuten Keatsin isälläkin, ja hän oli samalla tavalla menettänyt useita perheenjäseniä tuberkuloosiin. Hänellä oli sama etunimi kuin Keatsin sisarella ja äidillä. Hän oli ompelutaitoinen, kielitaitoinen ja sanavalmis. Hän kirjoitti itsestään: "En lue erityisen innokkaasti runoja" mutta "teatteri kiinnostaa".
6