ellauri008.html on line 715: Haukotuttava asetelma, tikku-ukkoja, varsinkin värivikaiset on pahvikuvia. Pitkästyttäviä seikkailuja, tekopyhyyttä ja miesten moraalia. Paljon pölinää ja säätiedotuxia. Ehtaa Conradia. Conrad kertoo nuoresta Conradista, kertojana Conrad keski-ikäisenä. Jimin epäluotettava kertoja Marlow toikkaroi muissakin Konradin tekeleissä. Se on postmodernia. Ei tiedä kuka valehtelee eniten.
ellauri012.html on line 58: Onko epämääräisen viiksinen Razumov-hahmo Carlsonin veistämä nykysuomalaisversio Oblomovista, vai onko "ludekämpän avainparista juuri keltaisen ketjun kantajalla" tärkeäkin rooli ajankohtaisen keskustelun ratkaisemisessa? Carlson vetäytyy mystiikkaan, Пустьвсегда буду я, hän toteaa lopulta kääntäessään runolaivansa minäkertojan
ellauri026.html on line 190: Ortodoksijuutalaiseen rabbisukuun syntynyt Cohen ei ollut koskaan tyytymätön uskontoonsa, eikä hän nähnyt ristiriitaa zen-harjoituksensa ja juutalaisuutensa välillä. Toisinaan hän jopa kutsui itseään nimellä Jikan Eliezer, yhdistelmällä buddhalaista ja heprealaista nimeään. Hänen myöhemmistä teksteistään voi havaita, kuinka traditiot ovat sulautuneet yhteen Cohenin kertojanäänessä. On kuin kohen, aaronilainen pappi, puhuisi koanien, zeniläisten paradoksien kielellä. Mikä sopisikaan Leonard Cohenille paremmin.
ellauri031.html on line 599: Näistä puuttellisuuxista on kohtalokkaita seurauxia romaanien henkilöille. Henkilöt rakentuvat enemmän kertojan selityxistä ja vakuutteluista kuin toiminnasta ((häh? vaikka toimintaterapeutti on puikoissa?), niistä tulee väkivaltaviihten tai pornografian tutuxi tekemiä törmäysnukkeja. Sariolan romaaneissa ei näy jälkeäkään moraalisesta epäsovinnaisuudesta tai kapinasta. Ihan vaan puhasta darwinismia, mies miestä vastaan, kukot tunkiolla, vahvin kasan päällä.
ellauri054.html on line 523: Browningin nykymaine on pääosin hänen ”dramaattisten monologiensa” ansiota: näissä sanavalinnat eivät ainoastaan välitä lukijalle tapahtumia ja tapahtumapaikkoja, vaan myös paljastavat kertojan luonteen. Toisin kuin yksinpuheluissa, dramaattisissa monologeissa tarkoituksena ei ole se, mitä puhuja suoraan ilmaisee, vaan ennemminkin mitä hän epäsuorasti paljastaa itsestään. Sen sijaan, että hän ajattelisi ääneen, henkilöhahmo rakentaa itselleen puolustuksen, jonka läpi hän haastaa lukijan näkemään. Browning valitsi hahmoikseen äärimmäisiä, jopa psykopaateiksi luokiteltavia hahmoja, kuten runossaan ”Porphyria’s Lover”. Olikohan se psykopaatti izekin? (Lähde.)
ellauri064.html on line 351: Rakenteeltaan ja kerrontateknisesti teos on perinteinen. Se on lukijalle helppoa ja turvallista. Ei tarvitse tarkkailla kertojan vaihdoksia eikä aikatasojen muutoksia tai miettiä, onko tässä nyt kyse "tositapahtumista" vai kenties unesta tai kuvitelmista fiktion sisällä. Aivan toista siis kuin Jaakko Juonikkaan yilijuonikas juonenkuljetus. Ajattelin kirjaa lukiessani usein, että tämän tietomäärän lukisin mieluummin lintukirjasta. Fiktio tuntui tässä jotenkin päälleliimatulta. Usein tuli ikävä Mika Waltaria. (Siis tää on Arnkilin kirjan arvostelusta :).
ellauri096.html on line 745: Äkkiä ei myöskään muistu mieleen toista esimerkkiä siitä, että romaanin yhtenä kertojaäänenä on eläin. Textissä sen kunnian saa hevonen nimeltään Teppo. Houyhnhnm olis ollut vielä hassumpi nimi. Hei mutta onhan se Quatre Pattes! Siinä ainoa kertojanääni on mäyräkoiran haukku.
ellauri110.html on line 39: Valize kertojanäkökulma - joitakin esimerkkejä:
ellauri118.html on line 577: Jos nyt oikein ymmärsin niin Maijasta pääasia näissä aviorikos jutuissa on se eze tyyppi ei vaan elä elämäänsä vaan mäystää sitä samalla. Eli sillä on koko aika ego id ja yliminä messissä. Se on ize oman elämänsä kazomossa, arvostelee sitä yleisönä. Siitä tulee se nausea, tai ennui. Se on oma kertojansa sekä kriitikko. Oman ristiinsuihkimisen urheiluselostaja. Hetkinen hetkinen kazotaan ensin tämä tilanne. Kirjallinen mieli ei lopeta oman kokemuksensa fabulointia.
ellauri132.html on line 652: Uudelleensynnytys. Uudelleensynnytyxen tyyppinen juoni seuraa hahmon muunnosta pahasta hyväxi. Se työnnetään ikäänkuin takas perseeseen ja nussitaan uudelleen. Hahmolla on taajaan traaginen menneisyys joka informoi (vittu tää kirjottaja tykkää sanasta "informoi") niiden nykystä negatiivista elämänkazomusta. Kuiteskin, tapahtumasarja (tavallisesti päähenkilön liikkeellepanema tai kertojan) saa ne näkemään tunnelin päästä pilkottavan valon. Kz: Roope Joululaulussa, tai Peto videossa Kaunotar ja peto.
ellauri141.html on line 460: Tunnettuja Kiplingin runoja ovat Mandalay (1890), Gunga Din (1890), Valkoisen miehen taakka (The White Man’s Burden) (1899) ja Jos– (If–) (1910). Kipling tunnetaan erityisesti englanninkielisessä maailmassa yhtenä lastenkirjallisuuden suurista nimistä ja lahjakkaana tarinankertojana. [Lähde vittuun?] Kiplingin tuotannon keskeisiä teoksia ovat myös Norsunlapsi (The Elephant's Child) ja Meren urhoja (Captains Courageous).
ellauri162.html on line 260: Ulkomailla Arto Paasilinna on arvostettu kirjailija. Muualla kuin Suomessa on ymmärretty paremmin Arto Paasilinnan kirjojen perimmäinen sanoma ja satiiri sekä myös kirjallinen ilmaisu. Artauxilla ei ole käännöxessä mitään menetettävää. Ei liioin Mikalla eikä Sohvilla. Arto Paasilinna on tullut tunnetuksi filosofis‐humoristisena kertojana, jonka romaanien pikareskisankaritarinoissa kirjailija yleensä käsittelee useita teemoja. Törmäyttelemällä eri tasoilla olevia teemoja, henkilönimiltään koomisia pikareskisankareita, oivalluksia ja yllätyksiä sekä myös eri alojen laajoja tietojaan syntyy artopaasilinnamainen lukuelämys, hulvaton huumori. Samalla myös syntyy syvällistä filosofiaa elämän eri osa‐alueilta ja kriittisiäkin näkemyksiä nyky‐ yhteiskunnasta. Arto Paasilinnan tuotannossa tulee esille hänen toimittajataustansa: teksti on helppolukuista ja kansantajuista.
ellauri257.html on line 116: Juutalainen Felix Dreizin ja David Guaspari kirjassaan The Russian Soul and the Jew: Essays in Literary Ethnocentrism käsittelevät antisemitismiä ja osoittavat Gogolin kiintymyksen "Venäjän ja Ukrainan kulttuurissa vallitseviin juutalaisvastaisiin ennakkoluuloihin". Léon Poliakovin teoksessa " Antisemitismin historia " kirjoittaja toteaa, että " Taras Bulban "Jankelista" tuli todellakin venäläisen kirjallisuuden arkkityyppinen juutalainen. Gogol maalasi hänet äärimmäisen hyväksikäyttöiseksi, pelkurimaiseksi ja vastenmieliseksi, vaikkakin kykeneväksi olemaan kiitollinen vähästäkin. " Taras Bulbassa on kohtaus jossa juutalaiset heitetään jokeen, kohtaus, jossa Taras Bulba vierailee juutalaisten luona ja pyytää heidän apuaan, sekä kertojan viittaus siihen, että juutalaisia ​​kohdellaan yleisinhimillisesti eli varsin kehnosti.
ellauri257.html on line 354: Gombrowicz on säälimätön psykoanalysaattori ja täydellinen stylisti; Hänen proosansa on tarkkaa ja voimakasta, ja kertojan kireät yritykset selvittää, miksi hän nauttii niin paljon nuorten päälle runkkauxesta ja paskantamisesta, herättävät kammottavasti aitoa ylpeyttä ja inhoa. Borchardtin käännös (ensimmäinen englanniksi alkuperäisestä puolasta) on johdonmukaisuuden malli, joka säilyttää maanisen sävyn navigoidessaan pitkien, pilkuilla liitettyjen lauseiden ja terävien, julistavien työntöjen välillä.
ellauri286.html on line 174: Tarina pohjautuu alusta alkaen kotimaiseen kohtaukseen kertojan menneisyydestä, mikä luo välittömän kontrastin hänen ajatusten suunnalle. Hänen sotilaalliset assosiaationsa tulipaloon paljastavat hänen kiinnostuksensa meneillään olevaan sotaan, ja tämä merkin ensimmäinen esiintyminen osoittaa sekä hänen häiriönhalunsa että hänen yrityksensä rekonstruoida menneisyyttä. AKTIIVISET TEEMAT: Sotateeman kuvake Sukupuoliroolien teemakuvake Itse ja toinen teema -kuvake Aika ja muisti teemakuvake.
ellauri340.html on line 556: Rakentamalla täydellisen fantasian Handke voi tarjota ihanteellisen lopputuloksen, jonka hän uskoo kertojansa ansaitsevan – turvapaikan, jossa kieli on vain esteettinen työkalu eikä enää sosiaalisesti merkityksellinen. Tämä fantasia on Handken työn ytimessä. Romaaneissaan hän haaveilee puhtaan maanpaossa luomasta puhtaasta taiteesta, taiteesta, jota voidaan arvostaa pelkästään sen kauneudesta ja omituisuudestaan. Juuri tämä taipumus kuvitella maailmaa maailman ulkopuolella, jossa elämme, on hänen työnsä heikkous ja vahvuus. Taide voi antaa meille mahdollisuuden paeta alkuperäämme, mutta se heijastuu silti maailmaan ja muuttaa sitä arvaamattomilla tavoilla.
ellauri345.html on line 381: Mestarissa ja Elective Affinitiesissa taiteellisen tyylin määrää ehdottomasti se, että tunnemme narsistisen kertojan kaikkialla. Simmel kutsuu sitä kahteen kertaan ulostetuxi. Goethe varaa mustasukkaisesti oikeuden hallita yksin runoutensa alueella.
ellauri352.html on line 374: Ron Jones (s. 1941) on amerikkalainen kirjailija ja entinen opettaja Palo Altossa, Kaliforniassa. Hänet tunnetaan parhaiten luokkaharjoitteestaan ​​nimeltä "The Third Wave" ja tapahtumasta kirjoittamansa kirjasta, joka inspiroi tv-elokuvaa The Wavea ja muita teoksia, mukaan lukien teatterielokuva vuonna 2008 ja saxalainen Netflix sarja 2019. Alkuperäinen tv-elokuva voitti Emmy- ja Peabody- palkinnot. Hänen kirjoistaan ​​The Acorn People ja B-Ball on tehty myös tv-draamoja. Jones asuu San Franciscossa, Kaliforniassa, missä hän esiintyy säännöllisesti tarinankertojana. SF on kyllä tarinoiden tarpeessa. Tao Tao olisi enemmän kuin paikallaan.
ellauri360.html on line 51: Hänet tunnetaan nykyään parhaiten yhtenä suurimmista kirjailijoista. Hänen maneerinsa on 'esineellinen.' Robbe-Grillet ei ollut vain tämäntyyppisten romaanien kirjoittaja, vaan myös kirjoitti siitä ja toimi Editions de Minuitin toimituksellisena johtajana, kustantajan, joka julkaisi Robbe-Grillet'n ja monia muita nouveau romaanikirjailijoita. Nouveau Romanin perusperiaatteena oli, että juoni, luonne ja kerronta olivat vanhanaikaisia. Ensimmäiseksi tuli perinteinen kertojan rooli, jossa kirjailija puuttui juoniin, jos se katsottiin tarpeelliseksi. Perinteisiä hahmoja kyseenalaistettiin myös asioihin keskittyen, mikä loi heidän mukaansa uutta realismia. Hahmot ilmaantuessaan esiintyivät usein tietoisuuden virroina. Sartren, Camuksen ja muiden ranskalaisten kirjoittajien poliittinen sitoutuminen hylättiin.
ellauri360.html on line 65: Lopuksi, kun sotilas kuolee sängylle, joka saattaa olla naisen (paitsi että kertojan katossa oleva halkeama on havaittavissa), lääkäri antaa hänelle kolmannen kipulääkepistoksen, joka kutsuu itseään "minäksi" ja tunnistaa siten olevansa koko romaanin kertoja.
xxx/ellauri122.html on line 1142: valmiista tekstistä täysin itsensä, kertojan. Capote
xxx/ellauri128.html on line 164: Ensimmäinen edes vähän merkittävä kirja on Die unsichtbare Loge ('Näkymätön loosi') ilmestyi 1793. Persoonallisen romaanin kertojana oli ensimmäistä kertaa henkilö nimeltä Jean Paul. Tätä nimeä ei voi suorastaan pitää pseudonyyminä, sillä Richter ei kirjoja julkaistessaan koskaan halunnut suorastaan salata henkilöllisyyttään. Richter julkaisi kirjansa nimellä Jean Paul, mutta tämä oli puhtaan kirjailijanimen sijasta osittain fiktiivinen hahmo hänen romaaneissaan. Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. (Richter oli tylsän porsaan näköinen, onnexi kirjan liepeessä ei siihen aikaan julkaistu kirjailijan kuvia.) Richterin maine kasvoi ja hän sai valtavasti ihailijoita. Matkallaan Weimariin 1796 hän tapasi Johann Wolfgang von Goethen, Friedrich Schillerin, Johann Gottfried Herderin ja monia muita tärkeitä kulttuurivaikuttajia ja muutti kaupunkiin influensserixi itsekin vuonna 1798. Richteristä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Totta lienee ainakin se, että Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa useita kertoja ennen avioliittoaan Karoline Meyerin kanssa 1801. Vuodesta 1804 Richter ja hänen kolmilapsinen perheensä asuivat Bayreuthissa.
xxx/ellauri129.html on line 340: Esikoisteos määriteltiin episodiromaaniksi. Kirjassa puhuu kolmisenkymmentä eri-ikäistä hahmoa, ja näkökulmien vaihdokset kyllä kertovat, että tekijä on varttunut tv:n ja elokuvien äärellä. Teoksesta tehtiinkin tänä talvena dramatisointi Turun kaupunginteatteriin. Pian valmistuvassa toisessa romaanissa on samoja elementtejä kuin esikoisessa: päähenkilöt asuvat Turussa ja kertojan näkökulmat vaihtuvat.
xxx/ellauri208.html on line 776: Katkelma on kuin esimerkki terapiaoppaasta. Kun luen Sariolan kertojanääntä, ajattelen sen olevan tarkkaan kirjoitettua potilaskertomusta. Dialogeissa taas tulee esiin parisuhteiden ulkopuolella lähinnä terapiaistunnoissa paljastettua haavoittuvuutta. Tältä Tomin ja Sirkan aviokriisi kuulostaa, kun Tom yrittää antaa Sirkalle häälahjaa:
xxx/ellauri208.html on line 961: Kertojana ja päähenkilönä Veljeni Sebastianissa on 11-vuotias, 7-vuotiaan kokoiseksi jäänyt mutta älyltään ylivertainen, suuripäinen Antti. Antin tasainen ja rauhallinen elämä yksinhuoltajaäidin, Kaarinan, kanssa päättyy, kun kuvaan astuu mukaan Mika, isä-ehdokas ja Antin ja Kaarinan symbioottisen suhteen rikkoja. Antin ja Mikan välillä alkaa hurja oidipaalinen valtataistelu ja kilpailu Kaarinasta, jossa kaikki keinot, fyysinen ja psyykkinen haavoittaminen, väkivalta, jopa tappaminen, ovat sallittuja. Antin kertojanääni riisuu kaikki verhot – "olenhan lapsi ja lapsen suusta kuulee totuuden" – mutta jättää lukijan kyselemään mikä tarinamaailmassa on totta, mikä Antin kuvittelua. Silti vittu, kuka sit on tää paljon puhuttu Sebastian? Ei selviä, ei kai ole pakko ize lukea? No ei, tässähän se tulee:
xxx/ellauri208.html on line 971: Luonnollisen ravinnon kertojana on yksinkertaisesti kansanedustajaksi nimetty mies. Juuri ennen juhannusta kansanedustaja on tutustunut ravintolassa nuoreen naiseen, joka on tekemässä sosiologian pro gradu -työtään rakkauden vaikutuksesta aikuisväestöön pääkaupunkiseudulla ja haluaa haastatella kansanedustajaa. Rakkaus ja syöminen kietoutuvat romaanissa yhteen, samoin kuvaannollinen ja kirjaimellinen. Miesten pettämät ja hyväksikäyttämät naiset, joiden joukkoon kuuluvat myös opiskelijatyttö ja kansanedustajan vaimo, ovat perustaneet Järjestön, jossa ensiksi "halusivat kenties vain syödä". Mutta hylättyjen naisten kosto ja rakkauden "nälkä" muuttuu kuvaannollisesta kirjaimelliseksi, kun joku ehdottaa, että seuraavalla kerralla voitaisiin syödä miestä. Hyväksikäytön ja riiston aihe laajenee tässä Idströmin älyllisesti ehkä haastavimmassa teoksessa koskemaan naisten lisäksi myös luontoa ja kolmatta maailmaa.
xxx/ellauri215.html on line 215: Perhe kokee, ettei sakemanni ole tervetullut. Grand-hotelissa he kieltäytyvät palvelemasta häntä valaistulla verannalla, koska heitä pidetään vieraina. He muuttavat lopulta hotelleja sen jälkeen, kun vieressä olevan naisen porukat valittavat kertojan pojan köhimisestä. Perhe päättää ottaa huoneen Madame Angiolierin ylläpitämässä Eleanoran eläkehuoneessa. Perhe ei todellakaan tunne elävänsä lomailulle suotuisassa ilmapiirissä, vaikka uusi pensiooni onkin muilta osin tyydyttävä.
xxx/ellauri224.html on line 566: Keski-ikäinen (häh? 36vee?) teatteriohjaaja Wall-e kävelee New Yorkin kadulla ja esittelee itsensä kertojanäänen kautta. Hän kertoo olevansa menossa illalliselle vanhan ystävän McCrean kutsumana, vaikkei häntä juuri huvittaisi. Hän kertoo olleensa rikkaan perheen taksilla ajeleva lapsi, joka täytti elämänsä musiikilla ja taiteella. Nyt hän näkee itsensä epäonnisena näytelmäkirjailijana ja teatteriohjaajana, joka on ryhtynyt näyttelijäksi ja on nyt työtön ja rahaton 36-vuotias. Perheen rahat ovat huuhtoutuneet alas kurkusta. Hän kertoo naisystävänsä EVEn käyvän kolmena iltana viikossa tarjoilemassa elättääkseen heidät. Muina iltoina hiän tarjoilee Wall-e:lle molempiin päihin. Ettei joutuisi puhumaan McCrealle tilanteestaan, Wall-e päättää selviytyä illasta tekemällä koko ajan kysymyksiä McCrealle.
xxx/ellauri235.html on line 404: Niin myös lukijalle annetaan ymmärtää, tunteeko "sukuhenki" kertojan oman epitafinsa kautta. Jos loppujen lopuksi kaikki ovat yksin, yksinäisyyteen pätee yhteinen kuolevaisuus, ja sitä lisää myös sukulaisherkkyyden läsnäolo. Kuolevaisuus ei ole alistettu johonkin henkilökohtaisen pelastuksen tai lunastuksen suunnitelmaan. "Elegia" ei ole tässä suhteessa tavanomainen pastoraalinen elgia; se ei tarjoa lohdutusta esimerkiksi Miltonin Lycidasille(1637). Grayn runo viittaa siihen, että elegisti on itse voimaton kuoleman edessä, eikä pysty viittaamaan siihen uskonnolliseen vakaumukseen, jolla se voidaan tehdä ymmärrettäväksi. Perusteltuja ovat realisoitumattomat elämät, joista runoilijan elämä on yksi esimerkki. "Elegia" on ehkä ennen kaikkea harjoittelua tunteiden vaihteluissa: puhuja tuntee kunnioittamattomia kuolleita ja kunnioitettuja kuolleita; hän kuvittelee tiettyjä henkilöitä, joita kohtaan hän voi tuntea; hän käyttää säälittävää harhaa tunteakseen kukan "syntyneen punastumaan näkymätön"; hän tuntee "ihmiskuntaa" kohtaan; ja "sukuhengen" kautta hän tuntee itsensä. Runo harjoittaa herkkyyttä. Pimeys, jossa kertoja seisoo, on kuolevaisuuden yö, jota valaisevat vain erilaiset tunteet. Tämä sympatian yhteinen nimittäjä, teoksen " The Progress of Poesy: A Pindaric Ode" alkuEnsimmäinen kolmiosa päättyy Aphroditeen ("Cytherean päivä"), luovan voiman hahmo, joka yhdistää veden ja musiikin ("reippaat nuotit poljinrytmissä"; "ylevät, ilmassa leijuvat kädet"). Hän on uudelleen esiintuleva "Venus"Oodi keväälle ", johon osallistui, kuten Venus tuossa runossa, joukko juhlijoita: "Katso hänen lämmintä poskeaan ja kohoavaa rintaansa, liiku / nuoren Halun kukinta ja rakkauden violetti valo." "Oodi keväälle", "ruusuinen rintakehä, / ... Paljasta kauan odotetut kukat, / ja herätä purppura vuosi!"
xxx/ellauri286.html on line 174: Tarina pohjautuu alusta alkaen kotimaiseen kohtaukseen kertojan menneisyydestä, mikä luo välittömän kontrastin hänen ajatusten suunnalle. Hänen sotilaalliset assosiaationsa tulipaloon paljastavat hänen kiinnostuksensa meneillään olevaan sotaan, ja tämä merkin ensimmäinen esiintyminen osoittaa sekä hänen häiriönhalunsa että hänen yrityksensä rekonstruoida menneisyyttä. AKTIIVISET TEEMAT: Sotateeman kuvake Sukupuoliroolien teemakuvake Itse ja toinen teema -kuvake Aika ja muisti teemakuvake.
xxx/ellauri376.html on line 464: Romaanin minä-kertojana on avioliiton ulkopuolella syntynyt nuori mies, juuri ja juuri vielä teini-ikäinen 19-vuotias Arkadi Dolgoruki, jonka biologinen isä Andrei Versilov on aatelinen tilanomistaja ja laillinen isä Makar Dolgoruki Versilovin kartanon palveluskunnan entinen jäsen. Arkadin äiti Sofia Dolgoruka elää Versilovin kanssa tämän tehtyä perhejärjestelystä sopimuksen Makarin kanssa. Makar on pyhiinvaeltaja ja Versilov puolestaan huikentelevainen naistenmies, jonka avioton perhe elää hänen ailahtelevan luonteensa armoilla. Nämä taustat selviävät lukijalle romaanin alussa ja takautumien kautta. Varsinaiset tapahtumat sijoittuvat Pietariin, jonne Arkadi saapuu astuakseen virkaan. Tämän muodollisen syyn ohella hän aikoo selvittää välinsä pappa Versilovin kanssa.
31