ellauri014.html on line 384: voimatta sanoa kertaakaan
ellauri020.html on line 389: Akun politiikka on tavanomaista jenkkiulostetta. Free enterprise seppoilua: köyhyys on oma häpeä, kärsikööt tyhmät ja laiskat ansionsa mukaan. Heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa. Sellaista sosiaalidarwinismia edusti sen ikätoveri Fred Karlssonkin, kunnes sai tyttärexi geneettisen epäluoman, kääpiön. Siihen loppui sen uhoilu. Muistan kuinka se nieleskeli, kun se kertoi takaiskusta tutkimusyxikössä, lupasi tuoda vammasen lapsen usein työpaikalle. Ei muuten tuonut, ei kertaakaan. Toinen särö sen julmaan maailmankuvaan tuli kun se putosi kuistin katolta ja siitä tuli klenkka loppuiäxi. Entisestä Åbo IFK:n kiekkoatleetista tuli nilkku nilkki. LOL. Katkeruuttaanko vaiko vaan laskelmoivana kylmiönä koitti sitten potkia mut ja Kimmon virasta. Sekin failasi. Nyt se on kuulemma palannut Turkuun ja hautautunut mökille Nauvon saarelle. Terve menoa.
ellauri023.html on line 338: Ei olla kuzuttu niitä kertaakaan vaikka on käyty vieraisilla niillä.
ellauri032.html on line 228: Minkäslainen oli sillä toi sp-elämä? No se oli ajanut vaimonsa Viviennen hulluuden partaalle ja sitten otti siitä asumuseron (erohan ei uskonnon vuoxi tullut kyseeseen). Ei käynyt kertaakaan (no, kerran) kazomassa vaimoparkaa hulluinhuoneessa, jonne se sen sitte dumppasi. Vivienne oli Oxfordin "river girl", jonka Tom nai hätäsesti vaihto-opiskelijana Harvardista 1915 päästäxeen neizyydestä ja muutenkin syvemmälle sisään britteihin. Se ei halunnut enää takaisin kotiin Harvardiin. Vivienne oli iloinen ja värikäs ilmestys, josta tuli sittemmin Tomin varjossa vaan maalattu varjo. Epävarma nainen, jolla oli kova menstruaalivuoto, tuberkuloosi ja neuroottinen mielenlaatu. Amerikkalaisena Eliot ei heti tajunnut, että Vivienne oli vulgääri. Virginia Woolf, Eliotin bändäri, nokki Haigh-Woodia päiväkirjassaan 8 lokakuuta 1930:
ellauri036.html on line 147: "Onko minun se siis sanottava? Onko minun sanottava, etten kuuden kuukauden aikana ole kertaakaan paneutunut levolle, sanomatta itselleni, että kaikki on turhaa, ettet ole koskaan parantuva, etten ole noussut yhtenäkään aamuna vuoteesta ajattelematta, että minun on vielä koetettava, ettet ole sanonut minulle sanaakaan, joka ei ole antanut minun tuntea, että minun on lähdettävä luotasi, ettet ole minua hyväillyt ilman että olisin tuntenut, että minun olisi mieluummin ollut kuoltava? Onko minun sanottava, että päivästä päivään, hetkestä hetkeen, horjuen pelon ja toivon vaiheilla olen tuhannet kerrat ollut kiusauksessa koettaa lopullisesti voittaa joko rakkauteni tai tuskani? Onko minun kerrottava, että niin pian kuin avasin sydämeni sinulle, viskasit ivallisen katseen syvään sen sopukoihin saakka, ja että kun sen taas suljin tunsin omistavani aarteen, johon yksin sinulla oli omistusoikeus? Onko minun kerrottava kaikista niistä heikkouksista ja salaisuuksista, jotka tuntuvat lapsellisilta sen mielestä, joka ei niitä kunnioita? Onko minun mainittava, että kun vihoissasi lähdit luotani, sulkeuduin huoneeseeni lukeakseni ensi kirjeitäsi? Onko minun kerrottava, että on olemassa eräs valssi, jota en koskaan turhaan soittanut, kun kovin ikävöin sinua palaavaksi? Ah, minua onnetonta, kuinka kalliiksi ovat kaikki mykät kyyneleeni, kaikki hellät mielettömyyteni tulleet! Nyt tahdon itkeä. Koko minun tuskani ei ole ollut miksikään hyödyksi."
ellauri049.html on line 773: Vasta vuonna 1917 ja varsinkin André Giden vaikutuksesta hän palasi takaisin runouden pariin ja julkaisi Gallimardin kustantamana teoksen La Jeune Parque. Heti sen jälkeen vuonna 1920 seurasi ”Le Cimetière marin”, joka on ehkä runoilijan tunnetuin runo. Vuonna 1922 tuli julkisuuteen runokokoelma Charmes. Vuonna 1924 hänestä tuli Ranskan Pen-klubin puheenjohtaja, mutta jo seuraavan vuonna hänet äänestettiin Ranskan akatemiaan edesmenneen Anatole Francen jälkeen tyhjäksi jääneelle paikalle. Avajaispuheessaan vuonna 1927 puhui kunnioittavasti edesmenneestä edeltäjästään mainitsematta kertaakaan hänen nimeään.
ellauri066.html on line 322: Outoa. Mua ei ole naurattanut vielä kertaakaan. Vizin selittäminen ei paljon auta, se ei ole enää hauska sitten, kuten Maui sanoi rintalihaxelleen eräässä tiukassa paikassa elokuvassa Vaiana. Kts. myös Aarne Kinnusen tutkielma huumorista.
ellauri071.html on line 624: Tähän se vihdoinkin loppui. Mitähän toikin "virsi" tahtoo sanoa? Eipä se nyt kovin selvä ole. Ketä noi on noi sammuneet razastajat, onxne hyvixiä vai pahixia? Donald Trump ois halunnut oman naamansa sinne kallioseinään presidenttien naamariviin jonnekin Dakotaan. Dakotat ei halunnu. Sinne Dakotaan Shlotrop joutui huuliharpunhakumatkalla vessanpöntöstä (kertoo Tiina Käkelä, alla). Taisit Mexicoon. Se parhaiten nauraa joka nauraa viimexi. Mua ei Nipsu kyllä naurattanut, muistaaxeni kertaakaan.
ellauri238.html on line 126: Sanoin että olin ollut kuukauden maalla enkä kertaakaan päässyt siellä uimaan, joten menin nyt kun tuli Glaisuus. Elvi Sinervo oli hetken hiljaa, sanoi sitten: Minä kun luulin että sinulla on huumorintajua», ja poistui autosta.
ellauri264.html on line 260: Professori Shragen saamat viestit Edzeltä rajan takaa ovat takuulla väärennöxiä, koska se ei ole kertaakaan maininnut säilytyslokerosta Varsovan puolalaisessa pankissa. Se ei ole Edzen tapaista.
xxx/ellauri027.html on line 800: Ihan kuin Mikon peli. Merkkipohjainen laivanupotuspeli basicilla, jota se ei pelannut varmaan kertaakaan. Painoin sitä yhden joulun monomaanisesti, jotain surutyötä sekin. Seija sai tehä kaiken, tuoda 5kg kinkun kassilla kaupasta. Mun termiitit ei pahemmin lennä, jos ryömiikään. Nyt on vuorossa runoelma, jota ei lue kukaan muu kuin mä. Enkä mäkään enää kauaa, tuskin sitä kymmentäkään vuotta. Seija on jo huolissaan, mulla on muka joskus samanlainen exynyt kaze kuin isillä alzheimerina. JAAA-HA.
xxx/ellauri068.html on line 111: Mulla on Borat-uikkarit joita en ole saanut käyttää kertaakaan. Ostin ne Bostonissa 2007 jonkun paikallisen Mallin uimahousuliikkestä. Kun pyysin Borat uikkareita kaupan neitoset menivät takahuoneeseen nauramaan. Amerikkalaista kälyä Jill Aldenia (juu, samoja Aldeneita jotka kirjoittivat alle izenäisyysjulistuxen ja varmaan tuli samalla laivalla briteistä kuin Pynchonit ja Breckenridget) ei Borat yhtään naurattanut, koska se teki pilkkaa amerikkalaisista arvoista. Kuten että supermarketissa on useita hyllyjä pelkkää juustoa. Is this cheese? No Pynchonit sai vaan mitä ansaizi, tehtyään magnum opuxessa pilkkaa Kazakhstanin runoilijoista ja potassiumvaroista.
xxx/ellauri116.html on line 232: - Minä olen käynyt 17 kertaa Norjassa. Ulla ei kertaakaan, Arnon nauraa. Ulla täydentää erilaisuuden kuvausta sanomalla, että eihän heillä ole mitään yhteistä. Silti he kertovat olevansa todella onnellisia. Kumpikin antaa toiselle tilaa ja vapauden olla oma itsensä.

xxx/ellauri281.html on line 455: – En silti ole päässyt kertaakaan edes Emma-gaalaan. Totta kai olen katkera, sillä pippeleitä ja muutakin on jäänyt väliin, hän sanoo.
xxx/ellauri281.html on line 500: Toisen maailmansodan aikana muiden ährätessä pommikuopissa Arttu kirjoitti käsikirjoituksen Cowanin puuhaamalle armeijan opetuselokuvalle. Millerin mukaan Cowan halusi "tehdä sotilaista kuvan, jonka sotilaat istuvat loppuun asti nauramatta kertaakaan halveksivasti". Saavuttaakseen tällaisen materiaalin luotettavuuden nuori kirjailija päätti Pylen esimerkin mukaisesti kerätä materiaalia luonnollisissa olosuhteissa - ei sentään rintamalla edessä, vaan täällä takana valmisteluprosessissa. Jonkin ajan kuluttua Cowan kuitenkin erotti Millerin - ilmeisesti johtuen radikaaleista näkemyseroista tulevaisuuden kuvan ideologiasta - ja korvasi hänet useiden kokeneempien kirjoittajien ryhmällä. Se kannatti, sillä tämän seurauksena elokuva julkaistiin vuonna 1945 nimellä "The Story of G.I.Joe". ja sen käsikirjoittajat Leopold Atlas , Guy Endor ja Philip Stevenson tulivat Oscar - ehdokkaiksi. Arttu nuoli kiukkuisena näppejä kazomossa.
xxx/ellauri304.html on line 209: Musta (f) minä ja miellyttävä (f), lukee psalttarissa alkukielellä. Kirja muistuttaa tyyliltään muinaisen Lähi-idän alueen eroottisia runoja ja Theokritoksen maalaisidyllejä. Tästä syystä kriittiset tutkijat uskovat, että kirja on ajoitukseltaan myöhäinen ja että se on kirjoitettu hellenististen kulttuurivaikutteiden aikana. Vaikka kirja ei mainitse Jumalaa nimeltä kertaakaan, sen allegorisen tulkinnan vuoksi se on otettu mukaan Raamatun kaanoniin. Haha, se sai vaan patriarkkojen veret liikkeelle. Juutalaisen tradition mukaan kirja on allegoria Jumalan rakkaudesta Israelin kansaa kohtaan. Origeneestä alkaneessa kristillisessä perinteessä kirja on allegoria uskovaisen suhteesta seurakuntaan tai Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta. Vittu se on vaan pehmopornoa. Uuden testamentin kirjoittajat eivät viittaa Laulujen lauluun. Eikä ihme, on se niin heruttava, että Paavalilla olisi tullut vähemmästäkin kamat housuihin. Etenkin kun miehen kauneutta suizutetaan siinä aivan pidäkkeettömästi.
xxx/ellauri329.html on line 199: Tämä pomodooro oli enemmän kuin puolimätä. Elämäni ikävystyttävimpiä puolitoistatuntisia. Ei naurattanut kertaakaan, edes tahattomasti.
xxx/ellauri329.html on line 333: Nainen on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon vain 13 kertaa, eikä venäläinen nainen kertaakaan, ei edes isovenäläinen nainen. Jos haluttaisiin päästä tasoihin, olisi naisen vuoro voittaa seuraavat 98 vuotta ja sitten tulisi venäläisten vuoro. Näin ollen tänäkin vuonna voisi todeta, että nyt olisi taas naisen vuoro. Edellisen kerran nainen palkittiin toissavuonna 2013, kun kanadalainen novellisti Alice Munro nousi Tukholman konserttitalon lavalle vastaanottamaan oman mitalinsa ja sitä edellisen kerran joulukuisesta juhlaseremoniasta sai nauttia saksalainen Herta Müller vuonna 2009.
18