ellauri043.html on line 1563: jonain kauniina päivänä vinttikerroxeen, ja yhtyy pelastajaan; silloin maailmaan piilotettu tuli tuhoaa kaiken aineen, sitten se syö ize izensä, (ja sixi ei enää ole kezuja). Miehet, joita ei saatu saapasrengixi, on nyt jauhettuina puhtaixi hengixi, ja naivat enkeleitä!

ellauri048.html on line 170: Viimeisenä syntymäpäivänään Goethe kapuaa pojanpoikien työntämänä epämukavia portaita lautaisen mezästysmajan ylempään kerroxeen Kickelhahnin huipulle lukeaxeen sen seinästä vielä kerran sinne raapustamansa runon (sen Gipfel-Wipfel jutun) ja kirkkoveneen kuvan. Goethe luki runonsa ja kyynelten kohotessa hänen silmiinsä hän kertasi sen loppusanat. Liikuttui kyyneliin omasta runostaan. Niin mäkin joskus teen. On ne niin hienoja. (Siis mun runot.) Ajattelikohan aika pöllönnnäköinen Antero izeään kun se herutti Goethen viimeisen muotokuvan äärellä? Liikuttuikohan sekin kyyneliin? Luultavasti. Aika tädin näköinen on jöötti potretissa. Antero izekin on vähän siivojan näköinen tossa riemumaisterikuvassa. Ketähän on noi sen superhömelöt pöytäkumppanit?
ellauri050.html on line 894: ”Olen kuin kahden maailman kansalainen, tuolla toisella puolen on jo niin paljon rakkaita. Toivon, että joskus kohtaamme”, Ritva Ylönen sanoo. "Toivon että päästään samaan kerroxeen."
ellauri094.html on line 41:
ellauri131.html on line 37: Valemuistoja. Niitä tulee Seijalle liukuhihnalla. Sellaisen näin 13. syysk. vastaisena yönä painajaisena. Petteri tai Pauli oli yökastellut Merikadulla jännittäessään koulun alkua. Vaihdoin sen lakanat ja lähdin harhailemaan kadulla. Exyilin taas kerran Merikatu 3n rapussa. Rapun kiveys oli uusittu, sillä oli hiekkaa ja vettä. Vinttikerroxeen ei taaskaan ollut kaidetta. Piti pelätä. Huoneistossa asui taas rikkaampia serkkuja. Jaakko Hintikka oli perustanut katuja partioivan miliisin johon minun piti kuulua. Eski Saarisen ei jostain syystä tarvinnut. Epätoivoisena kuljin pitkin Bulevardia lumisohjossa, opiskelut venyivät enkä saanut loppuun tutkintoa. Ezin mielenterveyspalvelua ja hukkasin torin kohdalla toisen vaaleanpunaisen sukkani. Mamu kadunlakaisija löysi sen ja huusi perääni: mikä tämä on. Se on minun sukkani, vastasin ja kiitin häntä arabian kielellä. Sikuri. Vai oliko se sokeri. Shukran. Shukran laka. Kösönöm seepän, yhdellä ässällä. Tai no kahdella, muttei kaxoisässällä.
5