ellauri003.html on line 72: Tragikomedia on draaman tai tarinankerronnan laji,
ellauri012.html on line 56: Riimittäen progressiivisesti yhä japanilaisvaikutteisemmin hän valitsee lukijalleen hankalan polun, jonka varrella runojen kerronnan yksiköt sekä eräs "Pearl" tarttuvat kiinni hapuilevasti modernin proosarunouden ilmakuoppiin ja räjähtävät sartrelaisiksi luontokuviksi Eiran katukiveyksestä.
ellauri063.html on line 392: Vitsikkäästi nimetyt henkilöt ovat ennakkoperintöä yhdysvaltalaiselta postmodernin romaanin tunnetulta tuntemattomalta Thomas Pynchonilta, kuten myös etäännytetyn kerronnan luoma skitsoidi vaikutelma, jota teoksen sekalaisista media-alustoista lainaileva ainutlaatuisen levoton ulkoasu korostaa. Graafikko Markus Pyörälän maukkaasti taittama romaani loikkii klikkiotsikoista sanaristikkoon, nettimainoksista sarjakuvaan. ironian kruunaa runsas, psykoottinen kuvitus.
ellauri065.html on line 450: Modernismi on kirjallinen suuntaus, joka hylkäsi hämäräperäisen psykologisoinnin ja tunnetilojen utuiset kuvauxet ja perusti kerronnan raikkaaseen havaintoon. Ennen kirjoitettiin että "Antero tunsi sielussaan sävähdyxen kun hä kazoi pohjoisniitylle antavasta ikkunasta ulos ja näki Martan hennon hahmon pakahduttavissa mietteissä rantatöyräällä", nyt todettiin että "Antero kazoi ikkunasta ja näki Marian, jonka hän aikoi jättää heti lounaan jälkeen". (Klassikko, 208fn)
ellauri118.html on line 410: 1Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri118.html on line 525: Horjunta kerronnan hierarkiassa tekee tilaa ilmiölle, jota Genette (2004) nimittää kirjailijan metalepsikseksi: tekijän sähläyxexi ja tonttuiluxi mukana fiktiivisessä tilanteessa. No niin just, ize izestäänhän nuo pirulaiset aina pyrkii puhumaan vaikka muuta väittävät.
ellauri262.html on line 297: Loput Tolkienin väsäyxet on aika mitäänsanomattomia. Cristopherin kokoonkursima Silmarillion on lopen haukotuttava. Ilmestyttyään kirja sai pääosin kielteisiä arvosteluja, joissa sen kerronnan kieltä pidettiin vanhanaikaisena ja sekavana, vaikka Tolkienin yritystä luoda fantasiamaailmalleen oma historia pidettiinkin kunniakkaana. Cristopher teki parhaansa työstämällä myyntiin kaikkea isäpapan kynästä (yllä) lähtenyttä, vaikka ostoslistoja. Kullervon tarina (The Story of Kullervo) on Tolkienin vuonna 1914 kesken jäänyt esikoisteos, joka julkaistiin elokuussa 2015.
ellauri284.html on line 433: Haastattelijat Richard Thompson ja Tim Hunter kommentoivat, että Eastwoodin elokuvat ovat "erittäin vauhdikkaita: kiireettömiä, viileitä ja [antavat] vahvan reaaliajan tunteen kerronnan nopeudesta riippumatta", kun taas Ric Gentry pitää Eastwoodin tahdistaa "kiireetön ja rento". Eastwood pitää hillitystä valaistuksesta ja taustavalaistuksesta antaakseen elokuviinsa "noir-maisen" tunnelman.
ellauri285.html on line 100: Airi: Romaanihenkilön kuolema on ajatusten, merkitysten ja viittausten sienirihmasto, jota on mahdoton yksiselitteisesti kuvata. Postmodernisti kirja julistautuu antiromaaniksi ja pyrkii rikkomaan kaikkia perinteisiä tarinankerronnan lainalaisuuksia. Rikkomuksista pienin on alkusanojen sijoittaminen viimeiseksi luvuksi. Aristoteles kieriköön haudassaan. Aristoteleella alkusanat olivat aina alussa.
ellauri311.html on line 535: Angloamerikkalainen kirjallisuus, muu kirjallisuus, kerronnan tutkimus,
ellauri311.html on line 544: runoudessa, kuvien ja kerronnan suhdetta kuvakirjoissa sekä ennen kaikkea
ellauri311.html on line 545: epäluotettavan kerronnan eri muotoja poliittisessa diskurssissa. Eli vähän
ellauri332.html on line 87: ”Aika moniselitteisesti Saarinen selittää sitä, ettei työssä ole käytännössä sisällysluetteloa eikä lähdeapparaattia eikä oikeastaan tieteellistä sisältöäkään.” Väitöskirjan esitarkastajat ovat dosentti ja emeritusprofessori, jotka ovat seuranneet tästä yli 20 versiota. – Sekä yliopiston kustoksen (Kaarina Määttä) että Saarisen mielestä kaikki meni hienosti. Törhönen myös toteaa ymmärtäneensä, ettei Esa Saarisen kaltaista henkilöä olisi saatu vastaväittelijäksi (sic), jos ”asialla ei olisi julkkis merkitystä”. Törhösen kihlattu Janika Holm työskentelee teatterialalla rekvisiitan puolella. Yleisradio on haastatellut noin 20 naista, jotka kertovat elokuvaohjaaja ja elokuvakerronnan professori Lauri Törhösen häirinneen heitä neljännesvuosisadan ajan seksuaalisesti. Häirinnästä tuli sukupolvikokemus. Hän valmistui itse koulusta vuonna 1976 ja on nyt 70-vuotias ja eläkkeellä. Ylen haastattelemat naiset kertovat seksin ja kerran myös ryhmäseksin ehdottelusta ja tauottomasta ulkonäön kommentoimisesta.
ellauri341.html on line 89: Kaipasin kuitenkin lisää ihan perinteisen modernistisen kerronnan hyveitä, jotka ovat välittyneet myös parhaille niin sanotuille postmodernisteillekin, tämä teos kun olisi varmaan takavuosina luokiteltu herkästi juuri sellaiseksi.
ellauri360.html on line 63: Perinteiset kirjallisuuden analyysin termit, kuten "juoni" ja "hahmo", eivät sovellu mukavasti Alain Robbe-Grilletille myönnettävään uuteen romaaniin. Pour un nouveau roman (1963; Uudelle romaanille , 1965) esseesarjassa Robbe-Grillet kuvailee sellaisia termejä kuin "useita vanhentuneita käsitteitä": Olemme niin tottuneet keskusteluun "luonteesta", "ilmapiiristä". ”, "muoto" ja "sisältö", "viestin" ja "kerronnan kyvyt" ja "todelliset kirjailijat", että se vaatii ponnisteluja vapautua tästä hämähäkinverkosta ja ymmärtää, että se edustaa ajatusta romaanista (valmis -tehty idea, jonka kaikki myöntävät ilman argumentteja, siis kuollut idea), eikä ollenkaan se...romaanin "luonne", johon meidän pitäisi uskoa.
ellauri375.html on line 51: 1800- ja 1900-lukujen vaihteen fantasiakirjailija H. G. Wellsin maineikkain romaani on toiminut Steven Spielbergin ja Tom Cruisen tämänvuotisen megaelokuvan pohjana. Maailmojen sota (1898) on filmattu elokuvaksi kerran aiemminkin, osana 50-luvun kylmän sodan paranoia-aaltoa vuonna 1953. Uudessa filmatisoinnissa Spielberg osoittaa jälleen kerran olevansa paitsi tehostepitoisen kesähittielokuvan mestari, myös elokuvakerronnan taituri. Elokuvan loppupuolen pienet ongelmat pitävät kuitenkin viidennen tähden hänen räpylöidensä ulottumattomissa. Ei Putinin pitäisi voittaa lopussa, eikä Xi Jin Pingin. Se on tyylirikko.
ellauri390.html on line 277: Vuonna 1994 sarjastudio ja Ekran-tuotantoyhtiö kuvasivat romaaniin perustuvan televisiosarjan "Pietarin mysteerit". Käsikirjoittajat ottivat kuitenkin lähtökohdaxi vain Krestovskyn kirjallisen työn monimutkaisen ja monitahoisen juonen, ja muuttivat suurelta osin romaanin kerronnan ääriviivat ja hahmot. Poistettuaan romaanin sosiaalisen suuntautumisen kirjoittajat luottivat enemmän sen seikkailunhaluiseen osaan. Joten elokuvan kirjoittajat päättivät mennä naimisiin laittomien Mashan ja Vanyan kanssa, kokenut rosvo Kovrov palkittiin jaloudella, rohkeudella ja lempeällä sielulla, joka kykenee korkeaan, uskolliseen rakkauteen, ja huijari Nikolai Tšetševinski muutettiin eräänlaiseksi venäläiseksi kreiviksi. "Monte Cristo", jalo ja oikeudenmukainen kostaja. Jo on vittua. Se on kuin väittää että julkinen terveydenhoito "ei toimi" kun yxityiset "terveystalot" kuppaavat sitä kuin iilimadot. Saatana pysähtyneisyyskin olis parempi kuin tää uusi oligarkia.
xxx/ellauri200.html on line 204: Naipaul näki itsensä aina mauttomana kirjailijana. Hän ei arvostanut omaa synnyinmaataan ja arvosteli myös Britanniaa. Naipaulia on kutsuttu tyylin ja tarinankerronnan mestariksi, joka näki ihmiskunnan ironian, tragedian ja kärsimykset. Naipaul kirjoitti kehitysmaista omiin matkoihinsa perustuen ilman ihannointia tai idealisointia. Hän näki köyhien maiden tilan itseaiheutettuna ja arvosteli kirjoissaan islamin julmuutta ja Afrikan korruptiota.
xxx/ellauri255.html on line 496: Vuonna 1970 Jorma Ojaharju julkaisi kapakkakirjailijana olonsa ajoista kerronnan eri tasoja sekoittelevan aikalaiskertomuksen Amok. Siinä fakta ja fiktio sekoittuvat iloisesti toisiinsa, kuten monen muunkin aikalaisen niin kutsutuissa paljastuskirjoissa.
xxx/ellauri312.html on line 929: Hyperionin kehyskertomus on kerrottu Konsulin näkökulmasta, mutta kertoja on ulkopuolinen siinä missä pyhiinvaeltajien tarinat ovat minä-muotoisia. Perinteisen kerronnan ohella kirja sisältää lainauksia päiväkirjasta ja runoja.
xxx/ellauri361.html on line 229: Absurdin kerronnan siivin avautuu myös visio Sumatralle, jonne laskeutuu 200 kilometrin mittain avaruusalus. Ovatko aluksen matkustajat valloittajia vai kosmoksen pakolaisia? Miten Suomen luonnon puhtautta musiikissaan ylistävä säveltäjä liittyy raakaan murhaan? Mannerheim-sinfonia on vahva näyttö Brian Aldissin mielikuvituksen voimasta ja kerronnan uudistuvista ulottuvuuksista.
21