ellauri005.html on line 679: katsojalle tulee parempi mieli.
ellauri065.html on line 326: neelle katsojalle näky on juhlallinen, likuttava ja taistelutahtoa kohottava.
ellauri072.html on line 312: "Normaalisti" katsoja teeskentelee niinkuin vaikka kazoessaan Matti Nykästä hiihtomäessä, että aamulliset tapahtumat tosiaan tapahtuvat just nyt jossakin Garmisch-Partenkirchenissä eikä tossa mv-hölmöpöntössä 2m päässä, ja ruudun pikku-ukot ovat todellisia henkilöitä, katsojan vain tarkkaillessa tapahtumia Itävallassa ”neljännen seinän” läpi. Jotta katsojalle jää tämä neljännen seinän illuusio, Matti ei myöskään noteeraa tv-kuvaajaa vaan teeskentelee, ettei sitä ole olemassa. Niinkuin se kisan jälkeen sitten teeskentelee, että joku muu ihminen kazoo sitä sieltä kameran perssilmästä, kun se mainostaa Atom-merkkisiä suxia. Eihän se sille kameramiehelle niitä kaupittele. Ei se oikeasti kaupittele niitä kellekään, se vaan tekee mitä sen on tehtävä että se saa suxivalmistajalta pätäkkää.
ellauri112.html on line 107: Hra Jussi Snellmanin Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra Puron Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra Ahlbergin Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson, hra Pihlajamäen siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti hra Salo, Kaarlea hra Urho Somersalmi, Kaarina Maununtytärtä nti Horsma ja tämän isää hra Falck. Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. (Uusi Suometar 27.11., 28.11. ja 1.12.1912)
ellauri332.html on line 74: Lauri Törhösen mukaan taiteena elokuvaa voi ajatella maalauksen vastakohtana: se herättää ajan eloon ja asettaa teot peräkkäin antamalla merkityksiä ja omien keinojensa avulla poimii ja korostaa tekojen dramaturgista arvoa kokonaisuuden osina. Elokuvalle antaa luonteen mahdollisuus muotoilla aikaa, pilkkoa tai venyttää sitä, kuvata yläkulmasta tai alakulmasta, viedä katsojalle lähikuvia ja erikoislähikuvia, piirtää yksittäistä suuta, kättä tai silmää. Taiteilla on mahdollisuus pysäyttää aika, leikata siitä viipale, mutta vain elokuva voi muotoilla aikaa. No entäs kirjallisuus saatana?
xxx/ellauri259.html on line 741: Elokuva tuo katsojalle tuulahduksen 80-luvun puolivälistä. Jännityselokuvaksi tarkoitettu pätkä saa koomisia piirteitä ja aika ajoin jopa viihdyttää katsojaa. Yön saalistajat on osa suomalaista elokuvahistoriaa ja siksi katsomisen arvoinen tapaus. Sen katsottuaan huomaa kuinka 25:ssä vuodessa on edetty suomalaisessa elokuvatuotannossa mahtiharppaus eteenpäin.
xxx/ellauri397.html on line 83: Vielä yllättävämpää kuin näiden maalausten sisältö on se, että tämä teologinen symboliikka oli lukuisten kaivertajien, maalareiden ja yleisön ulottuvilla. Se on yllätys, joka puhuu ehkä eräänlaisesta unohduksesta: nykymaailman "massiivinen historiallinen vetäytyminen kristinuskon myyttisiltä perusteilta", konteksti, jossa nämä kuvat olivat kerran luettavissa. Steinbergille ostentatio genitalium -traditio käy kauppaa "erektio=ylösnousemus -yhtälöllä", joka antoi katsojalle mahdollisuuden päästä käsiksi "kuoleman elävyyden lihan" pyhään mysteeriin. Löydämme näkyvän esimerkin tästä "yhtälöstä" useista hollantilaisen taidemaalarin Maerten van Heemskerckin teoksista, joiden otsikko on Mies of Sorrows , jotka osoittavat ylösnousseen, leimautuneen Kristuksen, jonka lanneliina paljastaa paljon enemmän kuin kätkee. Kuvissa, joissa kangas pukee onnistuneesti Jumalan Pojan, virtaavan materiaalin lisääntymisestä voi tulla varautunut korvike, kuten Wolf Huberin Pelastusallegoriassa (n. 1543), jossa ontuva käärme roikkuu elottomana kaukaisella ristillä, kun taas Kristuksen perizomaa pöllyttävät höyhenet.
xxx/ellauri397.html on line 85: Ostentatio genitaliumin "löytöä" on ihailtu ja arvosteltu lukuisilta tutkijoilta. Yksi puute argumenteissa, jotka pyrkivät todistamaan tämän genren johdonmukaisuutta, johtuu todisteiden puutteesta: monet teoriaa mahdollisesti tukevat taideteokset on muokattu, ja Kristuksen ruumis on peitetty tai muokattu ikonoklasmin ja uskonpuhdistuksen teoilla. Ja vaikka kaikki alla kerätyt kuvat näyttävät, mielikuvitukselle vaihtelevin vaatimuksin, korostavan Jeesuksen sukuelimiä, emme koskaan ole varmoja, miksi . Caroline Walker Bynum, yksi Steinbergin tuotteliaimmista keskustelukumppaneista, varoittaa, että näytelmiä ja taideteoksia, jotka 2000-luvun katsojalle vaikuttavat ainutlaatuisen seksuaalisilta, kerran laajennetuista teologisista konnotaatioista. Ajatellaanpa esimerkiksi myöhäiskeskiaikaista taipumusta kuvata Kristusta synnyttämässä  allegorista kirkon hahmoa kylkiluiden välisestä paljeovesta, ikään kuin haava - jonka hän loi Longinuksen keihään tunkeutumisesta - olisi yhdistetty kohtuun. Tai, kuten Bynum kertoo, kun Sienan Katariina näki näyn Kristuksesta, joka käytti esinahkaansa vihkisormuksena, "hän yhdisti tuon verta vuotavan lihan eukaristiseen isäntään ja näki itsensä omaksuvan Kristuksen tuskan". Yhteys Kristuksen ruumiin kanssa – eroottinen teko, eukaristinen, molempia tai enemmän – tarjoaa visuaalisen sanaston, jota ei voida enää helposti selittää. Hauskempaa kuitenkin kuin tavanomainen tabustelu.
8