ellauri018.html on line 1112: Sodan nähnyt somalimummo valittaa: "ihmiset ovat menettäneet rakkauden ja kunnioituxen toisiinsa. Nyt he keskittyvät ezimään valtaa ja rahaa." Tervetuloa villiin länteen Aisha. Täällä ei ole nimettyjä paikkoja. Kukaan ei tunne asemaansa eikä tyydy siihen. Yrittävät keulia ja ovat pettyneitä jos eivät onnistu. Sori siitä. Ei se ole luonnekysymys, vaan ympäristöhaitta. Tilaisuus tekee varkaan, svoboda raiskaajan, valtatyhjiön täyttää joku styränki. Tää on apinan luonto. Tehdään mitä pystytään. Tää on vapaa maa. Virikehäkin ovi on auki, te ootte nyt vapaita kanoja. Sähköpaimenia ei ole merkitty karttaan. Lukekaa suomen laki, se on netissä vapaasti saatavilla. Suomeksi ja hullua kyllä myös ruozixi. Ei toki somalixi, näillä lakeuxilla ei poloteta somalia.
ellauri055.html on line 909: Vastaanotettuaan palkinnon Tukholmassa joulukuussa 1939 Sillinpää jäi Ruotsiin ja keräsi siellä puhetilaisuuksilla rahaa talvisotaa käyvälle Suomelle. Jo lokakuussa 1939 hän oli julkaissut Suomen Kuvalehdessä "Sillinpään marssilauluksi" kutsutun runon, koska hän toivoi sen säkeiden yhdistävän suomalaisia ja kohentavan kansan mielialaa. Siitä tulikin nopeasti järjestetyn sävellyskilpailun voittaneen Aimo Mustosen säveltämänä hyvin suosittu talvisotaa edeltävinä viikkoina ja sodan aikana. ”Sillinpään marssilaulu” edustaa Sillinpään tyypillistä kirjoitustyyliä, jossa yhdistyvät alun maisemakuvaus, viittaus karttaan sekä maanläheisyyden ja mullan ja vaiston varaan rakentuva hiukan mystinen yhteisyydentunne. Marssilaulua lauletaan ja soitetaan Puolustusvoimissa yhä, ja siinä on monien varusmiesten mielestä helposti opittavat sanat.
ellauri058.html on line 45: Tarton rauhassa oli bolshevikit altavastaajina. Suomi sai hyvät ehdot, kuten näkyy kartasta. Nykyinen suomineito on Tarton karttaan nähden aika vammanen. Tää on suomalaisia pannut näpästen vuosikymmenet. Mut turha napista kun on piipunrassi, ei reviiriä voi laajentaa ellei ole habaa. Suutari tiesi mitä teki kun pieri Suomenlahden pohjukkaan suurkaupungin. Siitä lähin on suomipoika ollut venäläisen kiusallinen mökkinaapuri.
ellauri294.html on line 428: Thorfinn Karlsefnin ja hänen islantilaisten uudisasukkaiden ryhmänsä väitettiin törmänneen Pohjois-Amerikassa 1000-luvun alussa "yksijalkaisten", tai "yksijalkaisten" rotuun ( vanhanorjalainen : einfœtingr ). Eiríks rauðan ( Erik Punaisen) saagan mukaan "unipedes maritimi" esiintyminen Grönlannissa oli merkitty Claudius Clavuksen karttaan, joka on päivätty 1427.
xxx/ellauri208.html on line 597: Oli biologian tunti. Opettaja oli kipeänä. Katsoimme luontodokumenttia mangusteista, mankeloidun rotan näköisistä pikkupedoista. Mangustit kiipesivät päivälevon jälkeen paskanhajuisista koloistaan Serengetillä tai jossain muussa afrikkalaisen viranomaiskorruption perslävessä. Mangustit asettuivat pesäkummulle takajaloilleen, kaulaansa kurkottaen, mietteliäinä, mustin silmänympäryksin, muistuttaen Karhukoplan veljenpoikia, ja tuijottivat tasangolla törmäileviä villieläinlaumoja tiiviinä ryhmänä kuin eloonjäämistaistelun tuomitseva demarikomitea. Pörröiset vauvamangustit huojuivat evoluution keskellä unisina ja paahteen tylsistyttäminä, kurttuisin kulmin, ja lysähtelivät kumoon. Tytöt huokailivat. Ihania, ihan kuin ihmisiä, he kuiskivat luokassa, jonka ikkunoiden eteen oli vedetty pimennysverhot. Ja olivathan mangustit ihania, kun niitä katsoi oikealla tavalla, ihmisestä käsin, kun niiden mittana käytti ihmistä. Minä satuin vilkaisemaan ympärilleni muiden keskellä, edessäni pulpetilla viisisormiset käteni, näin lähellä häämöttävät kasvot, jotka tuijottivat sinertävä ruutua ja kuuntelivat lukijan eläytyvää puhetta. Ajattelin: Ihan kuin mangusteja. Palleani jännittyi. Minua huimasi. En saanut katsetta tarkennettua. Luokan tuttuus katosi, ja ihmisten. Ylle tulvahti pimeä, jota ei valaissut mikään oppivelvollisuus. Pimeä nieli seinien topografiset kartat. Pimeän kosketuksesta styroxinen Unkarin väestöpyramidi mureni ja tuprusi ryhmätyötaulun tähtikarttaan. Ikkunalaudalle lokeroidut Pahtavaaran malminäytteet putosivat paperimassakuun näkymättömälle puolelle Moskovanmereen, tyhjiin pyyhkiytyivät kansantuotteen kasvua osoitta graafit. Nicaragualaisen pihvilihan vientireitit ja uhanalaisen oselotin levinneisyysalue. Suurten jokisuistojen murtovesialueet huuhtoivat mennessään lasikaapin jyrsijät ja formaliiniin säilötyn kyyn ja violettisuonisen lehmänsilmän. Minä istuin sen katoamisen keskellä, hiljaisena, pyörteessä, kahdeksantoistavuotiaana, selitykset kadottaneena, ylettömän todellisuudentunnun vallassa, kun pimeään hävisi kaikki minkä olin uskonut jonain päivänä tietäväni. Jäljellä oli tunteikas olentolauma tuijottamassa sinertävää utua. Huh, ajattelin. Se pyyhki yli väkivalloin. Käteni vapisivat, korvani soivat. Vähitellen pelko lakkasi. Puristin kämmenillä poskiani. Ajattelin, että sen täytyi olla aivojen verenkiertohäiriö. Ajattelin olevani poikkeusyksilö. Jos sille yrittäisi antaa nimen, sen täytyisi olla taitoa olla tietämättä mitään.
5