ellauri012.html on line 385: Yksinäisyys on kestämätöntä ahdistuneelle mielelle; sen huoli kasvaa hiljaisuudessa, ja syrjäytyminen vaan lisää sitä. Siitä lähin kun olen ollut suljettuna näihin seiniin, en ole tehnyt muuta kuin itkeskellyt meidän vahinkoa. Tää luostari on kaikunut mun kiljunnasta, ja ikuiseen orjuuteen tuomitun kurjimuksen lailla olen kuluttanut päivät surun parissa. Sen sijaan että olisin toteuttanut loordin armollisen suunnitelman mua kohtaan, olen kapinoinut sitä vastaan, pidin tätä pyhää pakopaikkaa kauheeena vankilana, ja olen kantanut loordin iestä vasten tahtoa. Sen sijaan että olisin putsannut itseäni katumuksen harjoituksilla, olen vaan vahvistanut mun tuomiota. Fataali erehdys! Kardinaalimunaus! Mut Abelard, mä oon nyt repinyt silmiltä siteen joka sokaisi mut, ja jos mä nytkään voin yhtään luottaa omiin tunteisiin, musta on nyt tullut sun arvostuksen arvoinen. Sä et ole mulle enää muuta kuin se rakastava Abelard, joka aina pyrki yksityisiin hetkiin mun kanssa sumuttaen meidän vartijoiden silmät. Meidän onnettomuudet sai sut kammoamaan pahetta (ei ihme, kun et siihen enää itse kyennyt), ja sä heti omistit loput päiväs hyveelle, ja näytit alistuvan siihen pakkoon mielelläsi. Mä taas, joka olin herkempi, ja enemmän nautinnon perään (ja jolla oli paikat vielä kunnosssa) olin vitun kärsimätön tästä, ja olet kuullut miten paljon kannoin kaunaa sun kalttaajille. Oot nähnyt mun kaunan mun viime kirjeistä; tää se oli, varmasti, joka sai mun Abelardin, sut munattoman Hannibalin, mulle äkämystymään. Sä hermostuit mun valituksista, ja jos totta puhutaan, menetit toivon mun sielun pelastuksesta. Et voinut aavistaa että Heloise voisi voittaa noin vahvan tarpeen; mut olit väärässä, Abelard, mun heikkous, armon lihaksilla, ei estänyt mua tavoittamasta voiton seppelettä. Palauta mut siis sun hyviin kirjoihin; sun oma jumalisuus varmaan kehottaa sua siihen.
ellauri020.html on line 592: Ollaan vuodessa 1987. Huonot ajat. Pian tulee pankkikriisi. Mä aloin puuhata konekäännöxen kaa, vaik ei se mua koskaan kiinnostanut. Pauli oli syntynyt. Muutettiin Käpylään. Olin depixessä, kannoin ovea, juoxin mäkeen, ryömin sängyn alle. Siirsin kirjat ulkovarastoon. Ne kastuivat. Huonoja viboja. Nyt kirjat on ullakolla. Kastuu nyt siellä kovalla tuulella. Taidan nakata ne mäkeen ens kesänä. Teen kuolinsiivousta.
ellauri035.html on line 780: kultasormus, jossa kannoin smaragdia
ellauri043.html on line 359: huokailemassa yhtenään! Mä kannoin selässäni 80 naulaa pronssia kuten Eusebios, mua
ellauri108.html on line 225: Mä ehdin pahan kerran kyllästyä Bob Marleyn musiikkiin kun pikku Pauli huusi suu kolmiona ja kieli kuppina kova hattu päässä, ja mä kannoin sitä ympäriinsä pienessä huoneessa Merimiehenkatu 10:ssä, jossa oli stereot ja Lundiat. Pauli kai sit tykkäs siitä musiikista, sitä piti soittaa huutamisen taustabändinä.
ellauri140.html on line 294: Nyt Kennyn pää on poissa ja se on kuollut. Erkki Tantun rintamamies oli kiukkuinen kun sen JSP:lle kantama sotakaveri tuli päättömänä perille. Turhaan kannoin, mixei se sanonut.
ellauri222.html on line 988: "Yritin viettää yhden yön tuon tytön kanssa salaa vaimolta ja perheeltä ennen kun lähdin laivalle. Olimme molemmat työssä kuljetusosastolla. Mutta en saanut sitä järjestymään. Joten kannoin viikkokaudet kondomia taskussani enkä päässyt sitä käyttämään. Kerran kaikki oli jo sovittu mutta silloin vaimoni isoäiti kuoli. Minun täytyi hakea isoisä hautajaisiin. Hän ei käsittänyt mistä oli kysymys. Istuimme kappelissa missä urut soivat. Ukko sanoi: Kas tuohan on kappale jonka tahdissa se vanha koira kuoli', ja veisteli vitsin toisensa jälkeen. Sitten hän tunsi arkussa lepäävän vaimonsa ja sanoi kiihkeästi 'Mitä, tuossahan on äiti! Minä näin hänet eilen tavaratalossa. Mitä hän täällä tekee? Äiti, äiti! Ja silloin hän ymmärsi ja purskahti itkuun. Miten hän itkikään. Ja minä myös. Me kaikki. Minulla oli kondomi yhä taskussa. Mitä sanotte?
ellauri285.html on line 197: - Niin kuin kalasääksiuros kannoin pesään mitä minulla oli, mutta se ei riittänyt, Linkola valitti radiossa.
8