ellauri002.html on line 1693: Kesän kynnyksellä lensin takaisin Suomeen. Kylä muistan kun toavattiin ekan kerran yhdessäoloa pitemmän tauon jälkeen. Dona Carita tuli vastaan kadulla, varovaisen näköisenä: jatkuuko tää vai ei. Jatkui se. Dona Caritan kamarissa vietettiin kesäöitä ihania. Helppo nakki, kun Sysmän Suopellosta oli (pitkähkö) kävelymatka Talasniemen majalle. Juhannuksena "nukuttiin" Rauhiksen saunan rintelillä.
ellauri030.html on line 318: Epiktetos asui stoalaisesti pienessä kamarissa, suuressa köyhyydessä, surkeassa tilassa ja alhaisessa asemassa. Keskittyi soveltavaan filosofiaan ja opetti olemista oman elämänsä seppona, tai oikeammin teppona. Tarkoituksena on turvata oma elämä elämällä järkevästi ja luomusti. Ne jotka ei osaa opettaa.
ellauri060.html on line 1080: Kaikki kävi sitten niinkuin kävi. Marraskuun yössä, vieraan talon kamarissa, kynttilän palaessa. Sitä kesti tuntikausia. - Voi kuinka minä olen huono, Sauli huohotti välillä. Minä olen unohtanut kaiken. - Sinä olet hyvä, paras, anna tulla! Maisa huusi ihanalla äänellä milloin Saulin alla, millon päällä, milloin jommallakummalla sivulla. Anna tulla! - Minä varmasti painan sinua tällä kirotulla mahallani! - Muserra minut sillä, se on taivaallinen! Anna tulla! ... - Nukutaan hiukan välillä, kulta, Maisa ehdotti. Kello on neljä, minä panen sen soimaan puoli kuudexi. - Voi Maisa, minkä teit! - Ihana mies! Maisa sanoi Saulin rintaa silitellen. Harmi ettet ole minun ikiomani! Lupaa soittaa minulle aina, kun käyt Helsingissä.
ellauri100.html on line 1382: No Barthes tuli samaan johtopäätöxeen käydessään Jaappanissa, jossa japskit oli ihan tyytyväisiä merkkeihinsä ilman transsendentalismia. Oiskohan tää siis jonkinlaista lännen jumalkaipuuta jumalien tehdessä hämärässä kamarissa kuolemaa? (Kiinassa ei Barthesista ollut 1974 enää yhtä jännää. Kiinantuntija Simon Leys sanoo Barthesin Kiinan matkapäiväkirjoista, että Barthes ei tajunnut koko maasta pätkääkään; kirjoittaa vaan mitäänsanomattomasti mutta sanomattoman pitkästi.)
ellauri118.html on line 1075: – Sellaisesta en tykännyt kiertueilla koskaan, jos piti yöpyä jonkun paikallisen kotona, koska silloin isäntä saattoi yöllä yrittää sänkyyni. Siis vaikka oma vaimo nukkui viereisessä kamarissa, Kaari sanoo. Tykkään pitää ääntä pantaessa, eikä siitä silloin mitään tule.
xxx/ellauri201.html on line 56: Hyvin muistan senkin illan, kun Isokukko-Uljas meidän pirtin ovesta sisään astui. Oli sillä kokoa kerrakseen, semmoinen jyhkeä uros se oli, melkein kaksimetrinen. Jäi se Einokin sitä pienemmäksi, se metsätyömies, joka minua siihen aikaan omanaan piti ja minun kamarissani öisin kävi hoitamassa isännän hommia, kun ei siitä ukonturakkeesta, vanhasta aviollisesta miehenpuolestani Kustista, siihen hommaan ollut. Kun se Isokukko-Uljas talvitamineitaan siinä alkoi riisua ja tummapartaisen naamansa kaulahuivien alta näkyville toi, niin kyllä siinä semmoinen kunnioitus huokaisi läpi tuvan. Kyllä ne nuoremmat tukkisavotan miehet sitä heti ylöspäin katsoivat, oli se vaan semmoinen karju että. Eino niistä vaan uskalsi kyselemään, olikos tulija se uusi työmies, jonka oli kerrottu tulevan. Se ilmoitti Isokukko-Uljas olevansa, matala oli sillä ääni ja vakaat liikkeet. Veti sentään suutaan hymyyn ja jokaista se kädenpuristuksella tervehti. Minuakin puristi isolla kourallaan ja hymysi leveästi. Oli siinä vasta mies! Ai ai ai, en minä siihen ikään mennessä semmoista miestä ollut vielä nähnytkään. Ei ollut Einokaan sen veroinen kuin tämä uusi tulija. Sanoi nimekseen Uljas ja haukkumanimekseen vielä Isokukko-Uljas. Siitä se riemu repesi, kun muut työmiehet nauruun rähähtivät. Vanha ukkoni Kusti, se uivelo, kompuroi siihen kamaristaan ja alkoi marista, että enää ei meille yhtään savotan jätkää oteta kortteeriin. Vaan kun se Uljas ukonrutjakkeen eteen astui ja jyrähti, että hänelle oli paikka jo tästä talosta etukäteen luvattu, niin meni hiljaiseksi se minun eunukkini. Semmoinen kyvytön köntys kun olikin. Minuakin pienempi.
xxx/ellauri201.html on line 64: Kolmannen yönsä oli Isokukko-Uljas meidän talon tuvassa nukkunut muiden kortteerimiesten kanssa, ennen kuin rupesi naimisenasioista minulle haastamaan. Jättäytyi tupaan, kun muut miehet saunaan läksivät. Minä en sinä iltana välittänyt mennäkään, ja Kustin-tursake taas omiaan kamarissaan hääräsi, rahojaanko lie laskeskellut. Isokukko-Uljas kysäisi omaan reiluun tapaansa, että onkos tässä talossa tapana, että metsätyömiehet emännän sänkyä käyvät lämmittämässä, eikös isännästä enää ole siihen. Minä sitä vähän hämmästyin, ilokin pyrki pintaan, mutta koetin suutani vetää viivalle vaan. Sanoin siihen, että ei sitä kaikki sinne päässeet, emännän kamariin. Isokukko-Uljas kyseli, että Einokos se ainoastaan semmoista erityiskohtelua saapi. Minä siihen, että saa kuka saa. Oli se siinä vaiheessa jo päättänyt minua naida, kyllä sen näki silmistä. Ai ai ai, miten se katsoi raukeasti isoilla silmillään kuin viekas sonnimullikka! Kysyi se sitten, että jos hänellekin ensi yönä sitä herkkua riittäisi, kun oli jo viidettä päivää ilman joutunut olemaan. Kyllä minä jo siinä kohtaa semmoista himoa tunsin, että naurun päästin vastaukseksi, se riitti Isokukko-Uljakselle. Se sanoi yöllä saapuvansa ja käski sanoa entiselle sängynlämmittäjälle, että jättäisi se tulematta.
xxx/ellauri201.html on line 76: Olihan minun itsekin vielä saunottava, kun niin hikiseksi siitä pesemisestä tulin. Antoivat miehet sentään minulle rauhan, menivät jo tupaan. Meni Isokukko-Uljaskin isoine vehkeineen, kas kun jaksoi odottaa yötä. Tuvassa sitä oli hilpeä ehtootunnelma, kun miehet lauloivat ja ruokottomia juttujaan kertoilivat ja niiden päälle nauroivat. Kustin-rutale oli jo kamarissaan makaamassa, eihän se kauan jaksanut valvoa. Ja minä toivoin, etteivät muutkaan jaksa. Tulevaa yötä minä jo odotin. Sitähän ne kaikki odottivat, tiesivät kuulevansa sinä yönä kunnon ryskettä emännän kamarista. Minä se vaan valuin pelkästä ajatuksesta koko illan.
xxx/ellauri201.html on line 96: Seuraavana päivänä oli minulla vittu niin kipeä että. Ikinä ei ole ollut yhtä kipeä kuin silloin oli. Ei kunnolla voinut istua, ei kävellä. Silloin tiesin taas saaneeni. Kipeämpi oli kuin ihka ensimmäisen naintikerran jäljiltä. Illalla miehet minulle virnuilivat. Kyselivät, että miten se emäntä yht’äkkiseltään ontumaan alkoi, iskivät silmää. Minä vaan takasin naurahtelin, vaikka hellänä oli tavara ja vaikea olla. Kustin-tura makasi kamarissaan, oli ottanut sydämestä. Siellä mietti, mimmoisen huor’akan kanssa oli naimisissa. Ja Eino se pakkasi nurkassa kimpsujaan ja kampsujaan, ilmoitti tukkikämpälle muuttavansa. Sinne se meni menojaan. Jouti minun puolesta mennäkin, semmoinen jurottaja. Siellä se ei sitten enää ulos vetänytkään, kuului emännöitsijä tulleen kohta tiineeksi. Vaan mistä sitä tiesi, kenen siemenet siellä itämään läksivät. Eino se kuitenkin vastuun kantoi, jäljet korjasi, ja vihille isovatsaisen emännöitsijän kuului myöhemmin vieneen.
9