ellauri019.html on line 220: Egyptissä hän kätki kiviä tiilipenkereeseen faraon talon luona ja profetoi, että Kivisyömmi asettaisi valtaistuimensa juuri siihen paikkaan. Hiidenkiviä edullisesti, Jankon Betoni, suoraan toimitusmieheltä. Aika veijari. Jeremia oli myöntyväisyysmiehiä. Peukutti Kivisyömmin sortovaltaa. Sortokauden hälläpyörä. Kiukkuiset perustuslailliset kivittivät hänet kotiin palattua.
ellauri030.html on line 107: Vanha Cato oli sotamiehenä kuulun Fabius Cunctatorin tiimissä. Siinä mies Caton mieleen, ja minun myös. Vitkastelu on kivaa. Scipiosta se ei tykännyt, kun se oli tuhlari. Cato muistutti Roope Ankkaa nuorena. Otti talteen narunpätkätkin. Cato sai läpi jotain lakeja jotka rajotti roomalaisten rankaisemista. Mitähän se ois sanonut Catilinan keissistä? Cato oli ennen kaikkea moraalinvartija, hemmetin sensori. Rajoituxia ja lisää rajoituxia persuille, pätäkkää ja lisää pätäkkää mamuilta. Ja xenofobi, hoki sitä "ceterum censeo" meemiä puunien pään menoxi. Ja menihän se pää lopulta. Suolaa vaan siroteltiin tuhkille. Niinkuin Dresdenissä, Afganistanissa, ja Irakissa nyttemmin.
ellauri050.html on line 544: eine Geliebte dir an? (Wo willst du sie bergen, lemmitty sulta? (Minne sä kätkisit sen,
ellauri054.html on line 91: Kesäkuussa 1654 Comenius lähti Sarospatakista suuren oppilasjoukon saattaessa häntä kauas kaupungin ulkopuolelle. Puolan Lesznossa odottivat uudet haasteet poliittisten jännitteiden kasvaessa taas Ruotsin ja Puolan välille. Pian Lesznon kaupungissa väkivalta ja epäjärjestys lisääntyivät. Eri puolilla syttyi tulipaloja Comenius perheineen ollessa hengenhädässä. Comenius kaivoi kuopan talonsa lattian alle ja kätki sinne arvokkaimmat käsikirjoituksensa paeten perheineen kaupungista. Vain muutama hiiltynyt käsikirjoitus vältti tuhon. Lopullisesti tuhoutuneita olivat pansofian periaatteet sisältävä käsikirjoitus, samoin suuri tšekinkielen sanakirja, johon Comenius oli koonnut aineistoa yli 30 vuotta.
ellauri088.html on line 286: tarvetta, sillä välillä ruumiini oli niin jännittynyt, että hermoni tuntuivat korkeajännitekaapeleilta. Mutta evankeliumit eivät olleetkaan mitään satuja, vaan ne tapahtuivat oikeissa paikoissa, ihmisillă oli oikeita ammatteja, henkilöt olivat oikeasti eläneet. Ja kaikkein voimakkaimmin niistä nousi esiin julmuus. Kun olin saanut yhden luetuksi, aloitin toisen, ja tarina vaikutti vielä kauheammalta. Kyllä, se oli tyrmistyttävä kertomus. Luin ja hermostuin. Me kaikki olimme Herran palveluksessa, Herran, joka tarkkaili meitā koko ajan nähdäkseen, mitä valizimme, hyvää vai pahaa. Miten jarjetöntā, miten sellaisen orjan osan saattoi hyväksyä? Inhosin ajatusta, että Isä oli taivaissa ja lapset täällä alhaalla mudassa ja veressä. Mikä isä Jumala muka oli, mikä perhe hänen luoman olennot: minua pelotti ja samalla raivostutti. Inhosin Isää, joka oli tehnyt meidät niin heikoiksi, ainaiselle kärsimykselle alttiiksi, helposti tärveltyviksi. Inhosin sitä, että hän vain katseli, kun me sätkynuket yritimme selviytyä nälästä, janosta, sairauksista, kauhuista, julmuuksista, ylimielisyydestä ja vaikka oikeamielisistäkin tunteista, jotka epäuskon aina vaaniessa kätkivät alleen petollisuuden. Inhosin sitä, että hänellä oli neitsytäidistä syntynyt poika, jonka hän altisti pahemmalle kärsimykselle kuin luomakuntansa kurjimmat olennot. Inhosin sitä, että vaikka pojalla oli kyky tehdä ihmeitä, hän käytti valtaansa joutavuuksiin, joilla ei ollut ratkaisevaa merkitystä, muttei mihinkään mikä oikeasti parantaisi ihmisen osaa. Inhosin sitä, että pojalla oli taipumus kohdella huonosti äitiään, mutta hän ei uskaltanut käydä isäänsä vastaan.
ellauri115.html on line 217: Hän ei paljastanut ajatuxiaaan, van kohteliaasti ilmoitti ottavansa Meleksedekin asian hoitaaxeen päästyään Mempiin. Kuningas ojensi hänelle vihreän sadetakin, jonka Apilseri kätki viittaansa. Vähän aikaa he kazelivat toisiaan, ja Apilseri huomasi kaikesta huolimatta jonkin verran pitävänsä Meleksedekistä tämän mahtipontisuudesta huolimatta. Meleksedek oli inhimillinen. Sen toteaminen lämmitti oudosti Apilserin sydäntä ja ikäänkuin lähensi hänet kuninkaaseen. Pappiskuningas suoristautui seisomaan, ojensi kätensä hänen päänsä päälle ja puolittain kuiskasi: Korkein siunatkoon askelesi ja varjelkoon sinua! Hän siunatkoon siemenesi niin että sukusi paisuisi suurexi kuin meri! Mene rauhassa!
ellauri172.html on line 643: La haine pour les Français gagnait du terrain, eikä ihme. Cette femme m’intéressait comme spectateur, et qui cachait les déportements du vice le plus impudent sous les déconcertements les plus charmants de l’innocence. Mä päinvastoin kätkin tän viattomuuteni tähän törkyupseerin valepukuun.
ellauri343.html on line 254: Vuonna 1922 perustettu Akateeminen Karjala-Seura kätki Sivénin surmanluodin lippunsa nauhoihin, ja jokainen uusi AKS:n valajäsen vannoi lipun ääressä taistelevansa heimokansojen ja suomalaisuuden puolesta sekä antavansa kaikkensa aatteensa puolesta Bobi Sivénin esimerkkiä noudattaen.
ellauri353.html on line 593: 2. kesäkuuta pidettiin puolustusvoimien kansankomissaarin alaisen sotilasneuvoston laajennettu kokous, jossa puolustusvoimien kansankomissaari Voroshilov ja Stalin itse antoivat yksityiskohtaiset raportit "neuvostonvastaisen trotskilaisen sotilaallisen salaliiton" paljastamisesta puna-armeijassa. Marsalkka Tukhachevskyn lisäksi joukkojen komentajat Primakov ja Putna, I. P. luokan armeijan komentajat nimettiin salaliiton osallistujiksi. Uborevich ja I.E. Yakir; Frunzen mukaan nimetyn sota-akatemian johtaja, armeijan komentaja, 2. luokka A.I. "Kalle Kustaa" Korkki; Corps komentaja B.M. Feldman; Puolustus-, ilmailu- ja kemiallisen rakentamisen edistämisyhdistyksen puheenjohtaja, Corps Commander R.P. Eideman. Monet olivat tod.näk. juutalaisia. Tyypit kätkivät vanhoja sotamuistoja ja pitivät yhteisiä lomia ja teeiltoja.
xxx/ellauri059.html on line 45: En varsinaisesti itkenyt Marie Antoinetten kuolemaa. Surin onnetonta rakkautta ja sitä, että hänet erotettiin lapsistaan ja sitä onnetonta kirjettä, jonka hän kirjoitti lokakuisena aamuna 1793. Hänen kälynsä madame Elisabeth ei milloinkaan saanut sitä. Siitä syystä vihaan Robespierreä enemmän kuin hänen muiden julmuuksiensa tähden.Olisi ollut aivan eri asia, jos hän olisi antanut viedä kirjeen perille, ja lapset olisivat saaneet tietää heidän äitinsä ajatelleen heitä viimeiseen henkäykseen asti. Tai että se pieni salainen viesti olisi toimitettu eräälle ruotsalaiselle aatelismiehelle, joka odotti tietoja huolesta harmaana. Moinen inhimillinen ajatus tuskin edes pälkähti Robespierren kylmään, laskelmoivaan päähän. Hän sen sijaan kätki viestit kylmäverisesti omiin patjoihinsa. Saatoin aivan nähdä hänet silmissäni! Hän luki niitä varmasti joka ilta ennen kynttilan sammuttamista: "Eivät voi erottaa sydämiä toisistaan" hah hah, hän nauroi kylmästi ja kätki kirjeen taas patjaansa. Siellä hän piilotteli niitä yhdeksän kuukauden ajan. Mutta eräänä kesäkuun yönä 1794 herra Robespierre ei enää kallistakaan päätään pehmeälle pielukselleen. Hänellä ei nimittäin ole päätä enää, se on katkaistu Place de la Révolutionilla. Silloin kirjeet tulevat esiin. Vastaanottajat vain eivat enää ole tavattavissa. Madame Elisabeth-parka koki saman kohtalon kuin onneton kälynsä, samalla paikalla. Vain kirjeet jäivät. Marie Antoinette-raukka! Hänkin oli kerran nuori ja iloinen, ja asui rakastettuna kauniissa linnassa joka oli koko maailman keskipiste.
xxx/ellauri130.html on line 280: Larin-Kyöstiltä on pitkä luritus, soiseli soiseli. Huiluni mustaxi muuttui. Ja mä huiluni housuihin kätkin. Ei jaxa.
xxx/ellauri168.html on line 203: "Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa virtsan alla. Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen. Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää. Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni. Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt myrkyllä ja vaivalla. Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin lepakot. Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin. Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni. Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni. Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona. Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt. Hän on jännittänyt jousensa kuin japanilaisten kätkijöiden ruma lättäpärstä Petteri ja kusettanut minut nuoltensa maalitauluksi. Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset. Minä olen joutunut koko kansan nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa. Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua vermutilla. Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun. Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen. Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Heran odotus."
xxx/ellauri174.html on line 663: Lordi Ewald katsoi mietteliäänä hiljaisuudessa tätä ainutlaatuista miestä, jonka katkera nero, vuorotellen synkkä tai säteilevä, kätki niin monien läpäisemättömien verhojen alle todellisen vaikuttimen, joka häntä inspiroi. Sehän on piilevästi uskontopelle! Sen karhupuvun sisällä kyyhöttikin kukapa muu kuin kreivi Auguste Villiers de l'Isle-Adam ilmielävänä! Vanha misogyyni pappispimityxen asiamies.
xxx/ellauri177.html on line 611: Silti vika oli siellä, Albinen alastomuus, häikäisevä kuin aurinko, punainen karvatuhero auringonpilkkuna, valaisi Paradoun vehreyttä. Hän lakkasi näkemästä häntä vain niillä harvoilla hetkillä, jolloin Grace halusi sulkea hänen silmäluomet viileillä hyväilyllään. Ja hän kätki pahuutensa samoin kuin häpeällisen pahuuden. Hän sulki itsensä noihin kalpeisiin hiljaisuuksiin, joita kukaan ei osannut rikkoa, ja täytti pastorin marttyyrikuolemallaan ja alistumisellaan, raivostutti La Teusen, joka hänen takanaan pudisti nyrkkiään taivaalle. Nyze pappi haaveilee taas siitä pikkupillusta! Mä tunnen ton koiranilmeen!
xxx/ellauri251.html on line 112: Veljien kuolema sai Meleagroksen äidin Althaian pois tolaltaan. Kohtalottaret olivat määränneet Meleagroksen syntyessä, että poika elää vain niin kauan kuin erityinen puupala. Heti kun silmä vältti, pojan äiti sieppasi puun tulesta, kastoi sen veteen ja kätki vuosikausiksi. Karjunmetsästyksen päätteeksi poikaansa vihastunut Althaia aiheutti Meleagroksen kuoleman: hän haki taikahalon kätköstään ja heitti sen hellanpesään. Puu paloi loppuun ja kulutti samalla miehen elinvoiman. Myös Althaian elämä päättyi pian tämän jälkeen. Yhden version mukaan jostain ilmestyi toinen suuri metsäsika, joka talloi naisen kuoliaaksi. Mitä vittua, mezäsika? Mäyriäkö tässä oltiinkin mezällä? Oliko Atalante joku mäyräkoira vai?
xxx/ellauri255.html on line 69: Mannergeim oli edennyt askel askeleelta, aistit tarkkoina kuin pampan muurahaiskarhulla. Hän oli lähtenyt Imatralta vuoden 1952 kesäkuussa, osallistuttuaan sitä ennen valepuvussa omiin hautajaisiinsa. Hän muisti nauraneensa iloisesti lukiessaan "kuolinilmoituksensa", ja silmät olivat kimmeltäneet kun hän oli asekätkijöiden avustuksella aseistanut itsensä. Kesäpäivä oli ollut kuuma ja kaunis kun hän oli hiipinyt yli rajan suureen tuntemattomaan - Neuvosto-Karjalaan.
xxx/ellauri376.html on line 358: Svjatopolk ei tyytynyt Boriksen murhaan, vaan päätti surmata myös nuorimman veljensä Glebin. Hän lähetti tälle sanan tulla Kiovaan. Matkalla Gleb sai tiedon Boriksen murhasta. Veneessään pienellä joella lähellä Smolenskia hän itki isänsä ja veljensä kuolemaa. Silloin Svjatopolkin lähettämät miehet soutivat hänen veneensä viereen. Gleb pyysi hyökkääjiä säästämään hänen henkensä ihmetellen, mitä pahaa hän oli tehnyt, mutta huomattuaan, ettei armoa ollut odotettavissa, hän voitti kuolemanpelkonsa ja rukoili Jumalaa ottamaan hänen sielunsa vastaan. Murhaajat käskivät Glebin kokkia leikkaamaan hänen kurkkunsa auki. Kokki teurasti isäntänsä kuin viattoman lampaan. Tämä tapahtui syyskuun 5. päivänä. Näin Gleb pääsi näkemään rakkaan veljensä, ja he molemmat saivat seppeleet, joita olivat toivoneet. Murhaajat kätkivät Glebin ruumiin kahden pölkyn väliin ja palasivat Kiovaan tekemään Svjatopolkille tiliä tapahtumista.
17