ellauri112.html on line 191: Renan huomauttaa että spekulatiivisessa filosofiassa aina on jotain, mikä muistuttaa keskiaikaisen Raimundus Lulluksen fantastista konetta, jonka avulla pelkästään käsitteitä kombinoimalla piti löydettämän totuus ja vältettämän erehdys. Puhdas spekulatiivinen logiikka, jonka avulla on luultu voitavan vapautua kärsivällisestä tutkimuksesta ja työstä, on oikealle tieteelle yhtä vahingollinen kuin Lulluksen kone. Filosofoida on oppia tuntemaan universumi. Tämä on kokoonpantu fyysillisestä ja psyykillisestä maailmasta, luonnosta ja ihmiskunnasta. Siis on luonnon ja ihmiskunnan tutkimus koko filosofia[6]. Missään ei spekulatiivinen logiikka niin paljasta heikkouttaan kuin niissä tieteissä, jotka käsittelevät eläviä objekteja. Geometriassa, algebrassa jne., joissa ei välitetä todellisuudesta, on aateskelu paikallaan. Mutta sensijaan esim. ihmiskuntaa käsittelevissä tieteissä, joissa kaikki yleiset aatteet perustuvat vain puolittain totuuteen, puolittain erehdykseen, täytyy aateskelun tulokset askel askeleelta tarkistaa kokemuksen avulla. »Logiikka ei tavoita vivahduksia; mutta hengentieteiden alalla totuudet läpeensä piilevät vivahduksessa. Ne pujahtavat skolastiikan verkonsilmukoiden läpi; niitä ei katsella kasvoista kasvoihin, vaan ne löydetään osittain, salaisesti, milloin enemmän, milloin vähemmän» (Essais de morale etc., s. 189 ja seur.). Yllä harventamassani rivissä on Renan lausunut julki yhden bergsonilaisuuden ydinajatuksista. Mutta saman ajatuksen käsitteellisen ajattelun voimattomuudesta tapaa nykyään hyvin yleisesti muuallakin. On syytä sentähden vähän tarkastaa tuota merkillistä lausetta. Spekulatiolle, vastakohtana kokemustieteelle, on omituista, että se lähtee liikkeelle määrätyistä käsitteistä ja arvostelmista, jotka se muodostaa apriorisesti, ennen kokemusta, kun sensijaan kokemustiede kokonaan elää ja hengittää tutkimusesineessään, joka luo sen käyttämät käsitteet ja arvostelmat ja on valmis aina synnyttämään uusia, kun entiset osoittautuvat riittämättömiksi. Puhdas aateskelu kombinoi apriorisia arvostelmiaan ja tekee niistä täten johtopäätöksiä. Tämä ajatustyö noudattaa muodollisen logiikan lakeja, joista ensimäinen on se, että kukin käsite on muuttumaton, pysyy merkitykseltään identisenä. Kun tällaisen aateskelun tuloksia ruvetaan sovittamaan todellisuuteen, syntyy omituisia vaikeuksia. Tyydyn vain yhteen esimerkkiin, jota Bergson mielellään käyttää osoitteena abstraktisen logiikan heikkoudesta. Puhdas aateskelu, joka työskentelee sellaisilla määreillä kuin »ykseys» ja »moninaisuus», olettaen että ne voidaan sovelluttaa kaikkiin ajatuksen esineisiin poikkeuksetta, johtuu m. m. seuraavaan vaikeuteen: onko elävä organismi, onko sielunelämä »ykseys» vai »moninaisuus»? On selvää ettei kumpikaan näistä määreistä sovellu näihin objekteihin. Organismi, sielunelämä eivät ole sellaisia yksinkertaisia esineitä, jotka olisi leimattava joko »ykseyksiksi» tai »moninaisuuksiksi». Mitä voidaan päättää tästä? Tietenkin, että spekulatiivinen metodi on väärä, että jos lähdetään liikkeelle rajoitetusta määrästä käsitteitä, tullaan ennemmin tai myöhemmin kohtaan, jolloin yksikään näistä käsitteistä ei sovellu ilmaisemaan tarkoitettua ilmiötä. Kokemustiedolle sensijaan tätä vaikeutta ei esiinny; todellisuus, jossa se liikkuu ja elää, luo sille tarpeen tullen aina uusia käsitteitä. Katsokaamme spektriä, jossa auringon valkea valo yhdenjaksoisissa ylimenoissa taittuu lukemattomiin vivahduksiin, niin että jokainen spektrin poikkiviiva on hitusen verran toisenvärinen kuin edellinen! Jokapäiväinen kielenkäyttö tulee toimeen muutamalla, viidellä, kuudella värinimityksellä. Se yksinkertaisesti laiminlyö ylimenot yhdestä »väristä» toiseen. Mutta maalari, jolle värivivahdukset ovat arvokkaita, tarvitsee jo paljon suuremman määrän värejä ilmaisevia käsitteitä: ultramariini, karmiini jne. Mikään ei estäisi muodostamasta uusia värien käsitteitä tuhansiin saakka, aina värienerottamiskykymme rajaan asti.
ellauri147.html on line 653: Freudilaisen narsismin teorian käsitteellisen sekaannuksen ytimenä voidaan nyt tunnistaa jatkuva ambivalenssi ensisijaisen narsismin rakentamisessa. Freud soittaa kahta käsitystä vierekkäin kahdella kädellä, jotka sisältävät selvästi eriytettyjä, metapsykologisesti yhteensopimattomia säännöksiä. Yhdellä soittimella "minulle" on ominaista monadologinen hiippailu, toisella käsitys dyadologisesta merkityksestä - pyydän Freudin eksegeetikkoja armeliaisuuteen tästä hänen havaintojensa rikkauden yliyxinkertaistuxesta, mutta minun on tiivistettävä tätä ajallisista syistä.
ellauri348.html on line 1040: Vuonna 2022 tehdyssä kirjallisuuskatsauksessa havaittiin useita kritiikkiä aluetta kohtaan, mukaan lukien käsitteellisen ajattelun puute, ongelmalliset mittaukset, tulosten huono replikaatio, eristäytyminen valtavirran psykologiasta, kontekstualisointi ja käyttö kapitalismin hyväksi.
xxx/ellauri087.html on line 194: Saarinen oli törmännyt vauvaan ja isään myöhemmin Café Engelissä, kun hän oli ollut lukemassa lapsipsykiatri Beatrice Beeben kirjaa. Vauvalle ja Saariselle oli syntynyt yhteys, joka oli käsitteellisen ajattelun ulkopuolella. Eskin mielestä vauva oli ihan isän näköinen. No ei, se muistutti sekin Vesa Pallasvesaa.
xxx/ellauri298.html on line 598: "Suuri pesä" on itse asiassa vain valtava potentiaalien morfogeneettinen kenttä. Wilber uskoo, että maailman mystiset perinteet tarjoavat pääsyn ja tiedon transsendenttiseen todellisuuteen , joka on ikuinen ja on sama kaikkina aikoina ja kulttuureissa. Tämä ehdotus on hänen koko käsitteellisen rakennuksensa taustalla, ja se on aivan kiistaton oletus.
xxx/ellauri363.html on line 719: Dilthey ilmoitti jo vuonna 1860 aikovansa kirjoittaa uuden puhtaan järjen kritiikin, joka perustuisi historiallis-kielitieteellisen osaston maailmankatsomukselle. Transufilosofia säilyi Diltheyn käsitteellisenä viitekehyksenä läpi hänen filosofisen uransa, ei se siitä päässyt eroon enempää kuin rupikonna täplistä. Hänen filosofinen projektinsa kesti yli viisikymmentä vuotta, mutta mitään valmista historiallisen järjen kritiikistä hän ei saanut kirjoitetuksi. Sen sijaan historiallisen järjen kritiikki on luettavissa erilaisine kehittelyvaiheineen siinä mittavassa tuotannossa erilaisia tekeleitä, jotka hän elämänsä aikana kirjoitti. Diltheyn filosofista tuotantoa tarkasteltaessa on hyvä muistaa hänen ajatelleen – Karl Marxia mukaillen – että filosofian tehtävä ei ole selittää maailmaa vaan muuttaa sitä. No paljonpa se sai sitä muutetuxi. Tämän toiminnallisen lähtökohdan kautta myös hänen filosofinen hajanaisuutensa tulee parhaiten ymmärretyksi.
6