ellauri032.html on line 726: Esimerkiksi: Jos joku mainitsee jonkun toisen kuin Jeesuksen ja hänet ristillä pelastuksen perustana. Jos joku kiistää Paavalin ja väittää että ihmiset ovat vanhurskautettuja, eivät armosta vaan teoista. Jos joku vääntää evankeliumin eritavalla kuin se joka opettaa sitä totuuden mukaan, niin silloin Paavali sanoo: ”Vaikka tämä olisi enkeli taivaasta, hän olkoon kirottu” (Gal. 1:8). Jos joku sanoo: ”Tämä mies on kääntynyt” me voimme kysyä, ”Miten niin?” ”Hän kertoi minulle tämän ja minä uskon sen. Jos joku parantaa elämäänsä hän on pelastettu”. Ja minä sanon: ”Ei!” ja kysyn: ”Onko sinulla Vapahtajaa? Tunnetko Karitsan? Onko sinun sydämesi tehty painavaksi hänen kärsimyksensä kautta? Onko sinun syntisi annettu anteeksi? Tiedätkö että epäusko on suurin synti? Se että sinä et tunne Karitsaa? Se että sinä että et kulje Karitsan kanssa päivin ja öin? Onko sinun suurin huolenaiheesi todella oppia tuntemaan Vapahtaja?”. Jos hän sitten vastaa: ”Ei! Mutta minä työskentelen kovasti tekemällä hyvää lähimmäiselleni”. Silloin minä sanon: ”Sinä menetät ikuisen pelastuksesi. Sinä petät itseäsi”.
ellauri131.html on line 96: Heidän kärsimyksensä kommunistisen vallan alle johti sokeaan väkivaltaan ja vihaan, joka kohdistui myös venäläisiin siviilihenkilöihin. Tältä eivät säästyneet myöskään naiset, vanhukset ja lapset.
ellauri222.html on line 1088: Hänen kuvansa selkenee. Hän elää aidossa ilossa. Jopa hänen kärsimyksensä muuttuvat iloksi jos ne ovat aitoja, ei edes vaellus vieroita häntä hänestä itsestään, ei edes suurten sosiaalisten ilveilyjen ja huiputusten tarvitse tehdä häntä naurettavaksi, ei toistuvien pettymystenkään tarvize tukahduttaa hänen rakkauttaan. Kuolema ei ole hänelle pelottava jos elämä ei ole sitä ollut. Syleillessään muita aitoja ihmisiä hän lakkaa pelkäämästä nopeita muutoksia ja elämän lyhyyttä. Eikä tämä ole kuvittelua, Clem, sillä koko elämäni todistaa sen. "
ellauri347.html on line 121: Sofokleen tragedioista tämä on todella se, joka tarjoaa eniten yhtenäisyyttä: runouden yhtenäisyys, joka erottuu sitäkin enemmän, koska runoilija on kunnioittanut vähemmän varmoja tyrannillisia tietoja aiheesta. Ensimmäisestä viimeiseen hetkeen asti vain Philoktetes elää mädäntyneine siteineen, sykkivä kipunsa ja kärsimyksensä. Yksinäisyys, melankolia, kurjuus, kaikki osoittavat nöyrää eroa ja surullista välttämättömyyttä: yksi asia kuitenkin jää, petetyn sankarin ylpeä ja joustamaton omatunto. Ja se, joka lähestyy Philoktetesta, on väistämättä alistettu. Tämä teos muodostaa harmonisen kokonaisuuden suuresta lyyrisyydestä. Sophokleen Philoktetes oli muinaisille hyvin rakas teos, paitsi stoalaiset ja Cicero, jotka huomauttivat että sankarin valitukset olivat arvottomia. Tämän tuomion omaksuivat modernit, kuten Metastasius. Lessing kirjoitti kommentin Philoctetesista Laocoönissaan, joka on yksi modernin estetiikan tärkeimmistä valheista.
ellauri347.html on line 175: Kuoro kyselee Oidipukselta tämän suorittaman isänmurhan ja insestisen suhteen yksityiskohdista: panitko äiskyä kolonoxeen vaiko edestä? Oidipus raivostuu ja sanoo jälleen, ettei vastaa moraalisesti teostaan. Oidipus on suudella myös Theseusta, mutta tajuaa viime hetkessä olevansa edelleen moraalisesti saastainen. Hän kiroaa Polyneikeen uudelleen. Historiallisessa kontekstissaan näytelmä näyttäytyy Ateenan demokratian ja lakien puolustuspuheena aikana, jolloin Ateena oli häviämässä peloponnesolaissodan ja joutumassa kolmenkymmenen tyrannin vallan alle. Sen erääksi teemaksi voidaan nähdä ihmisen erehtyväisyys ja mahdollisuus anteeksiantoon. Samalla se käsittelee sitä, missä määrin ihminen on moraalisesti vastuussa teoista, jotka kohtalo on määrännyt. Näytelmän esittämä ratkaisu on kenties se, että vaikka kohtalo ei poistakaan ihmisen suoraa vastuuta omista teoistaan, hänen kärsimyksensä elämän aikana voidaan nähdä riittävänä rangaistuksena, jotta hänet voidaan vapauttaa kuollessaan syyllisyydestä. Big fat hairy deal. Ihme sekoilua.
ellauri364.html on line 100: Alan hienoimpien tutkimusten joukosta voidaan mainita Moebiuksen kirjat Rousseausta ja Goethesta, Helwegin teokset Kierkegaardista, Grundtvigista ja HC Andersenista, Gadeliuksen Tegnéristä ja Frödingistä. Moebiuksen opettavainen Goethe-kirja ei tutustuta meitä ainoastaan suuren runoilijan oman perheen, elämän ja runouden hämmästyttävän moniin patologisiin henkilöihin ja aiheisiin, vaan myös hänen tuttavapiirinsä ja aikansa mielenkiintoisiin psykopaattisiin persoonallisuuksiin. Hänen sepittämistään hahmoista muistamme nuoren Wertherin itsensä ja hänen kärsimyksensä, Margaretan Faustista, Mignonin ja harpunsoittajan Wilhelm Meister-romaanista ja toveri Viljasen jonka ohrana surmasi.
ellauri402.html on line 825: Yksi teologinen omituisuus on, että tekstissä kristityt, enkelit ja Paavali esitetään armollisempina kuin Jumala. Paavali ilmaisee sääliä helvetissä kärsiviä kohtaan, mutta Jeesus nuhtelee häntä ja sanoo, että jokainen helvetissä todella ansaitsee rangaistuksensa. Arkkienkeli Mikael sanoo rukoilevansa jatkuvasti kristittyjen puolesta heidän eläessään, ja itkevänsä epäonnistuneiden kristittyjen kärsimiä piinaa, kun on liian myöhäistä. Kaksikymmentäneljä vanhinta valtaistuimella (oletettavasti 12 apostolia ja 12 patriarkkaa) sekä neljä petoa, jotka on kuvattu Ilmestyskirjan Jumalan valtaistuinsalissa, rukoilevat myös helvetin asukkaiden puolesta. Helvetissä olevien kristityt ystävät ja perhe rukoilevat myös kuolleiden puolesta, jotta heidän kärsimyksensä lieventyisivät. Vastauksena Paavalin (tai Neitsyt Marian Neitsyt ilmestyskirjassa), Mikaelin, vanhinten ja maan päällä elävien kristittyjen pyyntöihin Jeesus suostuu vapauttamaan helvetissä olevat heidän kärsimyksistään ylösnousemuksensa päivänä – oletettavasti joka sunnuntai. Käsikirjoitukset sisältävät muunnelmia lopusta: Koptilainen käsikirjoitus sen sijaan kuvaa sitä nimenomaan pääsiäisenä, vaikkakin 50 päivän ajanjaksolla sen jälkeen, mahdollisesti sunnuntain vapaapäivän lisäksi; Kreikkalainen Neitsyt Apokalypsi sulkee kirotut juutalaiset tämän armon ulkopuolelle; ja armenialaisessa käsikirjoituksessa kaikki syntiset on vapautettu helvetistä ehdoitta.
ellauri435.html on line 121: Sofokleen tragedioista tämä on todella se, joka tarjoaa eniten yhtenäisyyttä: runouden yhtenäisyys, joka erottuu sitäkin enemmän, koska runoilija on kunnioittanut vähemmän varmoja tyrannillisia tietoja aiheesta. Ensimmäisestä viimeiseen hetkeen asti vain Philoktetes elää mädäntyneine siteineen, sykkivä kipunsa ja kärsimyksensä. Yksinäisyys, melankolia, kurjuus, kaikki osoittavat nöyrää eroa ja surullista välttämättömyyttä: yksi asia kuitenkin jää, petetyn sankarin ylpeä ja joustamaton omatunto. Ja se, joka lähestyy Philoktetesta, on väistämättä alistettu. Tämä teos muodostaa harmonisen kokonaisuuden suuresta lyyrisyydestä. Sophokleen Philoktetes oli muinaisille hyvin rakas teos, paitsi stoalaiset ja Cicero, jotka huomauttivat että sankarin valitukset olivat arvottomia. Tämän tuomion omaksuivat modernit, kuten Metastasius. Lessing kirjoitti kommentin Philoctetesista Laocoönissaan, joka on yksi modernin estetiikan tärkeimmistä valheista.
ellauri435.html on line 177: Kuoro kyselee Oidipukselta tämän suorittaman isänmurhan ja insestisen suhteen yksityiskohdista: panitko äiskyä kolonoxeen vaiko edestä? Oidipus raivostuu ja sanoo jälleen, ettei vastaa moraalisesti teostaan. Oidipus on suudella myös Theseusta, mutta tajuaa viime hetkessä olevansa edelleen moraalisesti saastainen. Hän kiroaa Polyneikeen uudelleen. Historiallisessa kontekstissaan näytelmä näyttäytyy Ateenan demokratian ja lakien puolustuspuheena aikana, jolloin Ateena oli häviämässä peloponnesolaissodan ja joutumassa kolmenkymmenen tyrannin vallan alle. Sen erääksi teemaksi voidaan nähdä ihmisen erehtyväisyys ja mahdollisuus anteeksiantoon. Samalla se käsittelee sitä, missä määrin ihminen on moraalisesti vastuussa teoista, jotka kohtalo on määrännyt. Näytelmän esittämä ratkaisu on kenties se, että vaikka kohtalo ei poistakaan ihmisen suoraa vastuuta omista teoistaan, hänen kärsimyksensä elämän aikana voidaan nähdä riittävänä rangaistuksena, jotta hänet voidaan vapauttaa kuollessaan syyllisyydestä. Big fat hairy deal. Ihme sekoilua.
xxx/ellauri075.html on line 508: Morsiamen matkoilla ollessa Pariisiin sijoittunut amerikkalainen poikkeaa baariin, missä kohtaa italialaisen Giovannin, jolloin hänessä piillyt homoseksuaalinen taipumus paljastuu ja saa vallan. Avoimesti, mutta tiukkaa tyylikuria noudattaen Baldwin kuvaa tätä ahdistavan sameaa miesten suhdetta käyttäen symbolitaustana vankisellin kaltaista tuhruista kellarihuonetta. Morsiamen paluukaan ei amerikkalaista vapauta, ja lisäksi tulee syyllisyyden taakka, sillä Giovanni on epätoivoissaan tehnyt murhan ja saanut kuolemantuomion. Amerikkalainen jää yksin kärsimyksensä kanssa, sillä morsiankin luopuu hänestä. Oudon aiheensa vuoksi romaani edellyttää ennakkoluulotonta lukijakuntaa, joka kykenee käsittämään siihen sisältyvän ahdistuksen. Ei nuorten luettavaa.
xxx/ellauri410.html on line 425: Kymmenennessä säkeistössä käy selväksi, että tämä nainen on prostituoitu ja Sweeney on bordellissa. Tämä voisi auttaa selittämään hänen piittaamattomuutensa naista kohtaan, vaikka runon yleinen sävy viittaa siihen, että Sweeneylle ei olisi väliä, kuka nainen oli; hiänen kärsimyksensä on vain ärsyttävää, koska se häiritsee hänen mielenrauhaa. Kohtaus tuntuu häpeälliseltä, ikään kuin sängyssä oleva kärsivä nainen tekisi jotain hyvin väärin, rikkoen jotain "makuperiaatetta".
11