ellauri014.html on line 1957: kuin sellainen, joka käärii petinsä sänkypeittoa
ellauri043.html on line 1326: toisia rukoilee kädet kyynärpäitä myöten ristissä, kykkii maassa, laulaa virsiä, tai juo viiniä; yhden pöydän ympärillä uskovaiset pistää tuulensuojaan rakkaudenateriaa, marttyrit käärii hihoja näyttääxeen haavojaan; patukoihin nojailevat vanhuxet kertoo matkakertomuxia.

ellauri051.html on line 862: 280 The machinist rolls up his sleeves, the policeman travels his beat, the gate-keeper marks who pass, 280 Konemies käärii hihat, poliisi kulkee lyöntinsä, portinvartija merkitsee ohikulkevat,
ellauri185.html on line 312: Kuka kaipaa enää Rothien ex-naapurin ex-toimittamia Valittuja Paloja? Tiede 2022 tekee Kierkegaardin loikan kuin maalisjänis pihahangella, käärii hihat ja ratkoo tähtifysiikalla kertaheitolla jäljelle jääneet ikuisuuskysymyxet. Texti on nähtävästi nielaistu nahkoineen karvoineen joltain jenkkipalstalta. HS selvitti.
ellauri192.html on line 503: Vittuako noi naiset aina paapoo izeään? Ei miehet vaan! Miehet käärii hihansa ja määrää marssijärjestyxen! Tiukka mutru huuleen ja selkä vastatuuleen! Älä runkkaa vastatuuleen, kastuu housut! Ota kalsarit pois jalasta ettei tule fläkkejä!
ellauri216.html on line 305: Syystä äiti kauhistui kun vanhan päivän elättäjä ja lastenlasten in spe isä käärii siittimensä naftaliiniin ja lähtee miesten kanssa keijaan haisemaan kyrvät kitkerästi käryten. Mitä tuli tehtyä näin väärin pojan kasvatuxessa?
xxx/ellauri103.html on line 503: Naimin selitys mixi hikipajateema trendasi just vuosituhannen vaihteessa on tosi outo: se johtui siitä että brändeistä oli tullut ostajakunnan toteemeja, jonkinasteisia hyvixiä, eikä vaan tollasia "firmoja jotka käärii rahaa". Sellasilta tollanen ois ollut A-OK, mutta esikuvilta ei siedetä ilmitulevia lankeemuxia. Kauhistuxen kanahäkki, niinkö pitkälle siellä oli jo päästy kuvainpalvonnassa? Brändit oli julkkixia, ja julkkixet brändejä! Ah ulkokullaisuutta, voi kalkittuja hautoja! Kyllä nyt on Nasse-setä eli Jahve HYVIN, HYVIN VIHAINEN! Kultaiset vasikanpäät lentelevät, aavikkopuhurista ei selviä kukaan ehjänä, maa järisee, syntisäkit hukkuvat. Paizi ei, ei mitään tapahtunut, eikä tapahdu.
xxx/ellauri157.html on line 296: Uuniin paistumaan useaksi tunniksi, jos vuotaa paistettaessa, niin paikkaa tähteeksi jääneellä taikinalla. Sitten paiston jälkeen käärii voipaperiin ja folionn hautumaan. Minäkin 65v. Nam. Äänestä.
xxx/ellauri170.html on line 352: Sanna Ukkola on oikeasti paha ihminen. Toinen oikeasti paha ihminen on Stram Kurs-Paludan, joka käärii koraaneja pekoniin ja polttaa niitä mamulähiöissä ihan vaan villitäxeen mamuja ja tehdäxeen niistä entistä epäsuositumpia. Se vaatii vielä poliisisuojelua sananvapauden nimissä.
xxx/ellauri417.html on line 826: Tämä on sosialistinen realistinen kirja, jossa makea, syötävä sisus on peitetty lähes sulamattomalla (ja pirun paksulla) kuorella. Tämä makea sisus on erittäin arvokas, yllättävän moderni teoria kestävästä kehityksestä: että Venäjän metsien mielivaltainen tuhoaminen edistyksen nimissä johtaa erittäin vakaviin ekologisiin katastrofeihin. Tätä ajatusta professori Vihrov saarnaa, ja hän saa siitä kunnon selkäsaunan, erityisesti kilpailijaltaan, professori Gracianskylta, jonka periaatteet eivät voi olla oikeita pelkästään siitä syystä, että (sosialistisen realismin jalojen perinteiden mukaisesti) hänen näkönsä ei myöskään ole hyvä. Ja joku, jonka näkö ei ole hyvä, on varmasti luokkaerosta, ja joku, jonka alkuperä on luokkaerosta, paljastuu joka tapauksessa saarnaavan harhaoppia. Suoraan. Pahantahtoisuudesta. Leonov pitää Vihrovin teoriaa niin tärkeänä, että hän korvaa seitsemännen luvun toisen alaotsikon löyhällä viisikymmentäsivuisella tutkimuksella, joka toisaalta osoittaa viehättävää innostusta, ja toisaalta olisi ollut viisaampaa lyhentää tämä tutkimus kahdeksikymmeneksi sivuksi ja sijoittaa se metsätieteelliseen aikakauslehteen – niin kaikki olisivat luultavasti olleet paremmassa asemassa. Valitettavasti kirjoittaja pyöristi tämän tutkimuksen sen sijaan 900 sivuksi: hän lisäsi hieman perhedraamaa, hieman toista maailmansotaa ja hieman työväenliikkeen toimintaa vallankumousta edeltävältä ajalta antaakseen sille painoarvoa. Valitettavasti Leonov ei voi tehdä näille lisäyksille mitään: toisaalta hän kokoaa yhteen paljon vihanneksia suhteessa niihin (tietysti nämä ovat "virallisia" vihanneksia), toisaalta hän käärii koko jutun johonkin valheelliseen sentimentaalisuuteen – ja jopa tappaa teoksen dramaturgian sotkeutumalla vähitellen 30–60-sivuisiin muistelmiin. Lisäksi nämä lisäykset seuraavat toisiaan melko ad hoc -tavalla, heikentäen erityisesti omaa vaikutustaan. Romaani alkaa Vihrovin kauan kadoksissa olleen tyttären, Polyan, saapumisesta Moskovaan. No, tässä Moskovassa on niin suurta hyväntekeväisyyttä, että neljä ihmistä saattaa isättömän tytön kotiin raitiovaunusta, koska hänellä on paljon rojua, kaikki puhtaasta hyväntahtoisuudesta, koska sellainen sosialistinen ihminen on. Sitten meidät kastetaan kaikenlaiseen siirappiin, kunnes sivulle 50 asti natsien terroripommittajat ilmestyvät Neuvostoliiton taivaalle – muuten, en ole koskaan ollut niistä näin iloinen, koska minua alkoi jo oksettaa. No, tästä eteenpäin hyppelemme edestakaisin kaikenlaisten juonenkäänteiden ja retrospektiivien, puoluetoimien ja ideologisten väittelyiden välillä, kunnes loppuun asti totuus voittaa natsit ja metsäntuhoojat. Leonovin kyseenalainen kunnia on se, että Polyan hahmossa hän onnistuu luomaan yhden maailmankirjallisuuden
10