ellauri031.html on line 294: Eri yhteyxissä on Mussolini selvään antanut ymmärtää ettei fasismi ole mikään vientitavara. Se on liian syvään juurtunut Italian historiaan ja perinteisiin voidaxeen tulla siirretyxi muihin maihin.
ellauri049.html on line 365: Etevä Baudelaire-tutkija Claude Pichois otaxuu, että Baudelaire lakkasi olemasta oma izensä jo vuoden 1862 jälkeen, jolloin se tunsi yllään mielipuolisuuden siipien havinan. On myönnettävä, että runoilijakaan ei ole immuuni fysiologisten komplikaatioiden vaikutuxelle. Lukijassa nousee vastarinta, hän kieltäytyy hyväxymästä kryptoniitin vaikutusta, hän ärtyy; hän kokee izensä runoilijaparan suojelijaxi. Mutta voi! Runoilija, siinä missä kuka tahansa muukin, on vain apina, joka on aina altis sairauden seurauxille. Baudelairen Belgia-viha on vain maniaa, jonka syfilixen eteneminen on aiheuttanut ja joka on juurtunut muutenkin kuluttavan elämän, lähinnä alkoholin, rappeuttamaan ruumiseen.
ellauri112.html on line 166: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri142.html on line 453: Monet yrittävät paeta kiusauksia, ja he seuraavat niitä paljon enemmän! Pelkästään matalalennolla emme voi niitä voittaa; mutta kärsivällisen pyllistelyn kautta meistä tulee vahvempia. Se, joka ei ole maahan juurtunut, edistyy vain vähän; Kiusaukset palaavat hänelle pian, ja hän tuntee ne vielä voimakkaammin. Siksi joku sanoi: "Yritä parantaa hulluus sen luomisessa kokonaan ja kokonaan. Mutta turhaan lääkäri tulee, kun pahuus on juurtunut." Ensin alaston ajatus tunkeutuu sieluun, sitten eloisa esitys, himo ja syntinen herätys ja hyväksyntä on olemassa.
ellauri181.html on line 85: Vastaanotto: Sudau (s. 177f.) Korostaa erityistä seikkaa: ”Koko taivaan portti - Kleine Fabel -hiirellä, joka on maailman liian suuri leveys - nurisee yhdessä. Hiirellä ei ole ulospääsyä, vain kohtalokas tulos; apina todellakin löytää ize valizemansa '' ulospääsyn ''. Tällä tavalla Rotpeter seisoo ainutlaatuisella tavalla Kafkan teoxessa: sankari, joka ei mene alle; sankari, joka tietää tarkalleen mitä haluaa ja saavuttaa sen myös! Hänen on kuitenkin unohdettava "tämä suuri vapauden tunne kaikilta puolilta". " Ries (s. 91) huomauttaa, että raportti ennakoi työstä Das Unbehagen in der Kultur by Sigmund Freud , kirjoitettu vuonna 1930 , mikä on tase edistymisestä ja vastoinkäymiset sivilisaation. Kindlerin sanakirja (s. 27) selittää, että raportti on juurtunut syvälle senhetkiseen tieteelliseen-historialliseen tilanteeseen: Kuvaus Brehmin eläinelämästä, Darwinin evoluutioteoria, nykyajan vaihtelevat tapahtumat. TC Boylen romaani Sprich mit mir (2021), jossa simpanssi Sam, joka hallizee viittomakielen, ottaa ajoittain narratiivisen roolin, on muun muassa. innoittamana Kafkan tarina.
ellauri260.html on line 99: Tässä suhteessa personalismi on alumiinifolio totalitarismille, jotka arvostavat ihmisiä vain heidän arvonsa vuoksi yhteisölle ja arvostavat sen sijaan heidän luontaista ihmisarvoaan. Kaikille samat tuet vaikka olisivat kuinka laiskoja. Personalismin vaatimus henkilökohtaisesta vapaudesta ja vastuusta, itsemääräämisoikeudesta, luovuudesta ja subjektiivisuudesta tukevat kaikki tätä syvälle juurtunutta kollektivismin vastustusta.
ellauri276.html on line 830: Varhaisena ympäristönsuojelijana Bottomleyn kirjoitus perustui aina tiiviisti maantieteelliseen sijaintiin. Skotlantilainen vaikutus (kaikuu Yeatsin irlantilaista herätystä) näkyy hänen myöhäisissä näytelmissään, kun taas suuri osa hänen aikaisemmista kirjoituksistaan ​​on juurtunut Lakelandiin. Siten esimerkiksi Claife Heightsin haamua tai boglea, Windemereä – niin kutsuttua Claife Crier – käytetään ratkaisemaan julman maanviljelijän vaimon ja palvelevan piian välistä konfliktia The Crier by Night -elokuvassa; kun taas yksi hänen rakastetuimmista runoistaan ​​tunnetaan nimellä Cartmel Bells:
ellauri300.html on line 866: Betel tarvitsi Elishalta kovat sanat näyttääkseen heille heidän syntinsä ja tuodakseen heidät takaisin Herran luo. Tämä oli heidän ainoa toivonsa, ja Saatana oli aktiivinen pysäyttääkseen sen. Elisa kykeni epäilemättä palvelemaan tiettyjen siellä olevien (jäännöksen) tarpeita, mutta kaupunki kokonaisuudessaan ei koskaan todella kääntynyt Herran ja Hänen Sanansa puoleen. Saatana oli juurtunut siellä hyvin, nehän olivat maajusseja ja palvoivat naisjumalaa. Tämä on toinen tosiasia, joka meidän on joskus kohdattava. Ja kun näin on, meidän on ehkä yksinkertaisesti edettävä kuten Elisa teki ja kuten Paavali ja muut tekivät. Eli good riddance for bad rubbish.
ellauri316.html on line 729: amerikkalaiset, joilla on syvään juurtunut ahne ja viekas luonne ja
ellauri373.html on line 628: Tähän perusasemaan, joka väitti, että juutalainen kansakunta todella on olemassa, on juurtunut oppi, että juutalainen kansakunta on superkansa, Jumalan valitsemia ihmisiä, tavattoman korotettuja korkealla "kaikkien muiden kansakuntien yläpuolelle, ei poliittisesti taivaan voima, mutta sen henkinen voima."
xxx/ellauri319.html on line 723: Puritaanien yritykset kieltää joulu epäonnistuivat. Joulun menneisyyttä leimannut epäuskonnollinen ilonpito oli liian syvälle juurtunut länsimaiseen kulttuuriin. Mutta markkinavoimat onnistuivat pian kesyttämään joulun. Menneen joulun holtiton mahanaluskäytös korvattiin toisen tyyppisellä sikailulla: kerskakulutuksella.
xxx/ellauri356.html on line 422: Syyskuussa 1906 Marina Tsvetaeva tuli V.P. von Dervizin tyttöjen lukion neljänteen luokkaan ylärajaksi, josta hänet erotettiin kuusi kuukautta myöhemmin vapaa-ajattelun ja röyhkeyden vuoksi. Hän ei myöskään juurtunut A. S. Alferovan kuntosalille. Syyskuussa 1908 hän astui M. T. Brjuhhonenkon yksityisen tyttöjen lukion kuudennelle luokalle, josta hän valmistui kaksi vuotta myöhemmin.
xxx/ellauri379.html on line 113: Tilanne muuttui 1970-luvulla kun Chinua Achebe, nigerialainen Things Fall Apart -kirjan kirjoittaja , esitti raivostuttavan kritiikin Heart of Darknessia vastaan ​​tavasta, jolla se epäinhimillisti afrikkalaisia. Acheben kritiikki avasi ovet teoksesta tuleville postkolonialistisille analyyseille, ja sitä seurasi myös muiden akateemisten näkökulmien analyysi: esimerkiksi feministiset lukemat paljastivat Conrad polakin samanlaisen naarasaiheisiinsa tehdyn hämärtymisen. Vaikka Pimeyden sydän on pysynyt monissa opetussuunnitelmissa 1970-luvulta lähtien, sillä on nyt paljon kiistanalaisempi asema länsimaisessa kaanonissa: tarinana, joka tasoitti kolonialismia vastaan ​​suunnattua kritiikkiä, joka oli aikansa uutta ja joka oli syntyä muotoileva. kirjallisuuden modernismista, on edelleen syvästi ja anteeksiantamattomasti juurtunut valkoisen miehen näkökulmaan.
13