ellauri012.html on line 70: "Jape" ei kyllä ollut paikalla 1961 Tehtaankadun kansakoulun ruokalassa. Meillä ei ollut tomaattilihapullia, ei ollut tomaattia eikä lihapullia. Meillä oli kaalikeittoa, jauhelihakeittoa, siskonmakkarakeittoa, hernekeittoa, kauralimaa, puolukka-ruispuuroa, vitapuuroa, tillilihaa joskus juhlapäivinä. Ei ollut lukujaksoja. Ei ollut yläastetta. Ne jotka ei päässeet oppikouluun jatkoi neljännen luokan jälkeen kansalaiskoulussa ja sit suoraan lapioimaan tai lakaisemaan katua. Niinkuin mun ekan luokan paras kaveri Antti Räty. Äiti ei antanut mun leikkiä sen kanssa, kun sen isä oli talonmies. Tavallisilla tallaajilla ei ollut Aaronia tai muita pianokirjoja, koulussa ne oli tuntemattomia. Ei ollut pianoakaan, oli urkuharmooni. Eikä omia tavaroita saanut tuoda kouluun. Ei edes salmiakkilaatikkoa. Jotkut kyllä kaatoi salmiakkijauhoa mustepullokoloon ja söi sieltä nuolaistulla sormella, kun opettajan silmä vältti. Törö ei uskaltanut. Eikä ois uskaltanut heittää lihapullia ruokalassa, jos niitä oisi ollut. Ruokalan tädit oli pelottavia. Aikaihmisillä oli valta antaa luunappi lapselle tai tukkapöllyä.
ellauri043.html on line 209:

Alexandrian kauppiaat purjehtivat juhlapäivinä Kanopoxen jokea ja juovat viiniä lootuskupeista, tampuriinien soidessa kapakoissa joen rannalla! Kauempana kartionmuotoisixi leikatut puut suojelevat rauhaisia farmeja etelätuulelta. Korkean talon katto on ohuiden pylväiden varassa, jotka kohtaavat ylhäällä kuin kirkon yläikkunoiden pokat, ja niistä talon isäntä kotisohvalta näkee kaikki peltonsa, mezästäjät viljassa, viinipuristimen missä tehdään viiniä, härät jotka pui eloa. Sen lapset leikkii pihalla, sen vaimo kumartuu antaaxeen sille muiskun. Voi voi.
ellauri108.html on line 457: Dune-sarjassa oli Harkonnen dynastia, melkein samixet. My connen and her connen. Hirveesti jengi haluu kuvitella olevansa jotain kuningasten sukua. Esim Vaasojen. Sheba oli merkkikissanruokamerkki jota Viiru sai vain juhlapäivinä.
ellauri216.html on line 767: Luostarista Feofan ei suinkaan etsinyt itselleen lepoa, vaan tilaisuutta palvella kirkkoa toisenlaisella tärkeäksi kokemallaan tavalla. Alussa häntä tosin kiusasi ajatus siitä, että hän oli jättänyt piispanviran, mutta hän taisteli kiusausta vastaan ja kieltäytyi hänelle tarjotuista uusista tehtävistä. Ensimmäiset kuusi vuotta hän eli veljestön keskuudessa, osallistui yhteisiin jumalanpalveluksiin ja otti vastaan vieraita. Pääsiäisen jälkeen keväällä 1872 hän lopetti ihmisten tapaamisen, lakkasi käymästä jumalanpalveluksissa ja sulkeutui yhteen luostarin sivurakennuksista. Hän tapasi vain rippi-isäänsä igumeni Tiihonia ja keljapalvelijaansa. Yhden keljahuoneensa hän muutti Kristuksen kasteelle pyhitetyksi kirkoksi, jossa hän toimitti jumalanpalvelukset yksinään. Aluksi hän toimitti liturgian vain sunnuntaisin ja juhlapäivinä, mutta elämänsä viimeisten yhdentoista vuoden ajan päivittäin.
ellauri216.html on line 1087: Vuonna 1930 luostarissa oli 300 veljeä ja 100 työläistä ja palkkatyöläistä. Munkit söivät niukasti, kuten seuraa 13. toukokuuta 1930 päivätystä vanhempien veljien kokouksen pöytäkirjasta: "Luostarin veljet syövät yksinomaan kasvisruokaa, kalaa... he saavat palan leipää vain juhlapäivinä... he syövät kasviöljyä... Rajallisilla varoilla luostari yrittää säästää kaikessa... Tämän lisäksi... ruokkii köyhiä pyhiinvaeltajia ja muita ilmaiseksi, mikä ei maksa [yhdessä] kymmeniä tuhansia markkoja... tekee yksityisiä lahjoituksia eikä tästä eteenpäin kieltäydy auttamasta niin paljon kuin mahdollista".
ellauri336.html on line 77: Yleisin tapa, jolla naiset peittävät hiuksensa, on peruukki tai huivi ja joskus hattu. Heidän käyttämänsä peruukki kutsutaan jiddishin kielellä "sheiteliksi" eli kalloxi. Se voi olla valmistettu synteettisestä materiaalista tai aidosta hiuksista. Nämä peruukit ovat melko kalliita, maksavat jopa 500-1500 dollaria. Peruukit ostetaan usein kauppiaalta nimeltä "Sheitel macher", joka ihan pohjimmiltaan tarkoittaa "kallontekijää" jiddishiksi. Jotkut näistä peruukkisalongeista ovat vähittäiskaupan liikkeessä, kun taas toiset ovat omistajan kotona. Peruukin haltija on yleensä nainen, koska kalloa pidetään intiimialueena ja sen vuoksi olisi sopimatonta käyttäytyä sopimattomasti miehen kanssa. On yleistä, että hasidinaiset omistavat 2 tai useampia peruukkeja: yksi jokapäiväiseen käyttöön ja toinen sapattina, juhlapäivinä ja virallisissa tilaisuuksissa, kuten häissä.
6