ellauri009.html on line 917: Lusmuilija häpeää kun joukkonsa

ellauri025.html on line 164: Herulit olivat germaaniheimo, joka oli luultavasti alun perin lähtöisin Itämeren rannoilta. Kansainvaellusajalla herulit liikkuivat ympäri Eurooppaa, ja heidän pääjoukkonsa asettui Krimin niemimaalle, jossa he sekoittuivat gootteihin. Herulijoukkoja palveli myös Bysantin armeijassa. Vuonna 267 herulit hyökkäsivät Aigeianmerelle ja tuhosivat useita Kreikan kaupunkeja. Yksi heruliryhmä perusti noin vuonna 470 Pannoniaan kuningaskunnan, jonka langobardit kuitenkin kukistivat jo vuonna 510. Tämän jälkeen herulit sulautuivat vähitellen muihin kansoihin.
ellauri033.html on line 496: Ensimmäisen konsulikautensa aikana 222 eaa. Marcellus taisteli Insubriassa ja saavutti spolia opiman kolmatta ja viimeistä kertaa Rooman historiassa. (The spolia opima ("rich spoils") were the armour, arms, and other effects that an ancient Roman general stripped from the body of an opposing commander slain in single combat. The spolia opima were regarded as the most honourable of the several kinds of war trophies a commander could obtain, including enemy military standards and the peaks of warships.) Hän vapautti roomalaisen varuskunnan Clasditiumissa ja valtasi Mediolanumin. Vuonna 216 eaa. Rooman hävittyä Cannaessa hän komensi armeijan jäännöksiä Canusiumissa ja pelasti Nolan ja eteläisen Campanian Hannibalilta. Vuosina 214–211 eaa. hän oli konsulina kolmatta kertaa palvellen Sisiliassa. Hän hyökkäsi Leontinoihin ja valtasi Syrakusan kahden vuoden piirityksen jälkeen. Hänen joukkonsa surmasivat tiedemies Arkhimedeen kaupungin valtauksen yhteydessä. (Noli turbare circulos meos.) Marcellius ryösti kaupungin ja toi sen aarteet Roomaan. Hän oli konsulina jälleen 210 eaa. vallaten Salapian Apuliassa, joka oli kapinoinut liittyen Hannibaliin. Vuonna 209 eaa. hän taisteli ratkaisemattomaan päättyneen taistelun Hannibalia vastaan Venusiassa. Hän sai surmansa väijytyksessä viidennellä konsulikaudellaan 208 eaa. ollessaan tiedustelemassa vihollisen asemia.
ellauri045.html on line 746: Seuraavana päivänä mies vapauttaa Benin jalkakahleista ja tarjoaa tälle työtä saaren johtajana, kun hän on lähtenyt saarelta. Johdatettuaan joukkonsa Clairen suojiin, mies lähettää Sawyerin vakoilemaan Widmorea Hydra-saarelle. Kohdattuaan Sunin, Musta-asuinen mies tarjoutuu viemään hänet Jinin luo, mutta Sun juoksee karkuun kunnes hän lyö päänsä oksaan ja menettää tajuntansa. Palattuaan leiriin hän huomaa Widmoren miesten vieneen Jinin pois. Musta-asuinen mies suuntaa Hydra-saarelle, jossa hän kohtaa Widmoren ja varoittaa tätä tulevasta sodasta. Palatessaan leiriinsä hän kohtaa Desmondin, jonka Sayid oli hakenut Widmoren leiristä. Mies työntää Desmondin vanhaan kaivoon.
ellauri160.html on line 599: 34:4 Ja koko taivaan joukko pitää mätänemän, ja taivas pitää käärittämän kokoon niinkuin kirja; ja kaikki hänen joukkonsa putooman niinkuin lehti putoo viinapuusta, ja niinkuin kuivettunut lehti fikunapuusta.

ellauri190.html on line 128: 990-luvulla rusien ja petsenegien välit huononivat uudelleen. Kiovan suuriruhtinas Vladimir Suuri löi (993) heidän joukkonsa Trubez-joen varrella (varmasn Trubezkoin kotipuro), mutta vuonna 996 hän itse kärsi tappion Vasikolkovin kaupungin luona. Näiden tapahtumien vuoksi suuriruhtinas rakennutti arorajalleen vartiolinnoitusten ketjun, joiden välillä oli hyvin nopea ja tehokas varoitusjärjestelmä petsenegien hyökkäyksistä. Samantapainen kuin taipiilla markiisisaarilla. 1000-luvulla poljaaniheimon kupeessa oli 13 eri petseneegiheimoa, jotka liikkuivat Tonavan ja Dneprin välimaastossa. Noin vuonna 1010 petsenegien välille tuli kiistoja. Ruhtinas Tirahin petsenegit ottivat uskokseen islamilaisuuden, kun taas kaksi läntistä heimoa (belemarnit ja pagumanidit: yhteensä 20 000 henkeä) ruhtinas Kegenin johdolla siirtyi Tonavan yli Bysantin valtakunnan alueelle keisari Konstantinos IX aikana Dobrudzhaan ja he kääntyivät ortodoksikristityiksi. Tästä seurasi no end of trouble petsenegeille. Bysantin keisari suunnitteli saavansa heistä vartijakansan pohjoisrajalleen. Mutta vuonna 1048 ruhtinas Tirahin johdolla valtava määrä petsenegejä (melkein 80 000) ylitti jäätä pitkin Tonavan ja hyökkäsivät Bysantin balkanilaisia alueita vastaan.
ellauri217.html on line 187: Vuonna 630 Muhammed johdatti joukkonsa valtaamaan Mekan. Lyhyt taistelu käytiin Khandamassa. Muslimeista kuoli kolme ja monijumalaisista kaksitoista tai kolmetoista miestä. (Säälittäviä tappiolukuja.) Sitten monijumalaiset pakenivat ja Muhammed marssi Mekkaan. Eräät ihmiset Muhammed määräsi tapettaviksi vaikka heidät löydettäisiin Kaaban verhojen suojasta. Heihin kuului miehiä, jotka olivat luopuneet islamista ja orjatyttöjä, jotka olivat laulaneet pilkkalauluja Muhammedista. Muhammed määräsi hävittämään Kaaban sisälle maalatut enkelinkuvat sekä Abrahamia esittävän kuvan, jossa profeetta esitettiin ennustamassa arpanuolien avulla monijumalaisten tapaan. Muhammed ratsasti Kaaban ympäri ja osoitti kädellään lyijykiinnikkeissä olevia jumalankuvia. Kaikki kaatuivat ja Muhammed totesi: "Totuus on tullut ja valhe kadonnut. Valhe on katoavaista".
ellauri254.html on line 626: Judenitšin johtama Luoteis-Venäjän armeija eteni 19. lokakuuta 1919 Pietarin kaupungin liepeille. Bolševikkihallitus päätti jo jättää kaupungin valkoisille, mutta bolševikkien vallankumousjohtaja Lev Trotski saapui johtamaan pääkaupungin puolustusta, lisäjoukkoja tuotiin Moskovasta ja tehdastyöläiset organisoitiin punakaarteiksi. 1. marraskuuta ilman suomalaisten tukea käynnistynyt Judenitšin hyökkäys epäonnistui nolosti ja hänen joukkonsa alkoivat vetäytyä. Vuonna 1920 britit evakuoivat Judenitšin joukot Virosta laivalla, ja Judenitš pakeni itse taas Ranskaan, mutta hänellä ei ollut merkittävää osaa Ranskan venäläisessä emigranttiyhteisössä. Maanmiehet nauroivat sille tunarille xa xa xa. Judenitš kuoli aurinkotuoliin Nizzassa Ranskan Rivieralla.
ellauri254.html on line 645: Poliittisesti Wrangel oli monarkisti ja suhtautui epäluuloisesti liberaaleihin, mutta järjesti silti maauudistuksen vahvistaakseen kannatuspohjaansa. Etelä-Venäjän armeijansa hän nimesi uudelleen Venäjän armeijaksi. Hän suunnitteli yhteistyötä Puolan Pilsudskin kanssa, mutta tämä kariutui komentajan valintaan. Wrangelin joukot murtautuivat Krimiltä kesällä 1920 Tauriaan, mutta bolševikkien solmittua rauhan Puolan kanssa lokakuussa puna-armeija keskitti ylivoimaiset joukkonsa etelään ja ajoi yhdessä Ukrainan vallankumouksellinen kapinallisarmeijan kanssa Venäjän armeijan takaisin Krimille.
ellauri267.html on line 1165: Mor. Halukkaan tissin lisäksi se uskaltaa hänen joukkonsa kanssasi. Tule, tiedän, että kaipaat eroiskua kanssani; ja siksi osoittaakseni, että olen hyväntekeväisyydessä - jos muiskua mielesi tekee...
ellauri284.html on line 213: Kun Britannian hallitus kysyi Bothalta, hyökkäisivätkö hänen joukkonsa Saksan Lounais-Afrikkaan, vastaus oli, että he voisivat ja tekisivät. Etelä-Afrikan joukot mobilisoitiin maiden välistä rajaa pitkin kenraali Henry Lukinin ja everstiluutnantti Manie Maritzin johdolla syyskuun alussa 1914. 19. syyskuuta 1914 toinen joukko miehitti Saksan Lüderitzin sataman. Kun Maritzin kapina oli tukahdutettu, Etelä-Afrikan armeija jatkoi toimintaansa Saksan Lounais-Afrikkaan ja valloitti sen heinäkuuhun 1915 mennessä.
ellauri284.html on line 228: Enemmän kuin saksalaiset, jotka ovat yleensä näkymättömiä, Blackadderin vihollisia ovat hänen esimiehensä, eksentrinen kenraali Melchett (Stephen Fry), joka kokoaa joukkonsa ranskalaisesta linnasta 35 mailin (56 km) päässä edestä, ja Melchettin byrokraattisesta avustajasta, kapteeni Kevin Darling (Tim McInnerny). Vaikka nämä kaksi ovat samanarvoisia, Blackadder kohtelee Darlingia halveksivasti – kun edellinen on etulinjassa, jälkimmäinen "taittaa kenraalin pyjamaa". Heidän vihamielisyytensä on molemminpuolista, mikä johtuu suurelta osin siitä, että Blackadder hyödyntää Darlingin sukuelimen koomista potentiaalia aina kun mahdollista. Vaikka Blackadder ja Darling ovat molemmat kapteeneja, Darlingilla on virka, koska hän on esikunnan upseeri. Tämä on osoitus hänen univormunsa kauluksessa olevista punaisista kielekkeistä ja palvelulakin punaisesta nauhasta.
ellauri315.html on line 241: Upseerit, erityisesti ai-ai Kerenskin nimittämä Lavr Kornilov, halusivat tehdä lopun Venäjältä kaikki vallankumouksen merkit, erityisesti bolshevikkien suhteen. Kornilov mobilisoi joukkonsa Petrogradiin puuttumaan vallankumoukselliseen uhkaan pian sen jälkeen, kun hänet nimitettiin ylipäälliköksi.
ellauri315.html on line 411: Sitten he tarjosivat palvelujaan Tissapherneelle, Artakserxen johtavalle satrapille, mutta hän vaati heidän täydellistä antautumistaan kuin bolshevikit tshekeiltä, josta he kieltäytyivät. Tämä aiheutti Tissapherneelle herneen nenään – suuren raskaasti aseistettujen joukkojen armeijan, jota hän ei kyennyt kukistamaan rintamalla. Hän toimitti heille ruokaa ja johdatti heidät pitkän odotuksen jälkeen pohjoiseen kotiin. Sillä välin hän onnistui houkuttelemaan pois persialaisen kenraalin Ariaeuksen ja hänen kevyet joukkonsa. [ lainaus tarvitaan ]
ellauri316.html on line 105: kiireesti vetää joukkonsa lounaisrannikolle strategisesti tärkeän Kovelin
ellauri325.html on line 578: Sisällissodan puhjettua hän keräsi kouluttamansa suojeluskuntajoukot ja ryhmitti joukkonsa Loviisassa vastarintaan punaisia vastaan, mutta joutui lopulta vetäytymään punaisten voiman tieltä Pernajan saaristossa olevalle Orrengrundin luotsiasemalle. Siellä Kemppi tunsi olonsa tukalaksi ja lähti muutamia miehiä mukanaan pyrkimään valkoiselle rintamalle Sysmään ja onnistuikin yrityksessään, jossa käytettiin reittiä Artjärvi–Mankala–Vuolenkoski ja Heinola. Sysmään Kempin johtamat joukot saapuivat helmikuun puolivälissä, ilmoittautuen sikäläiselle suojeluskuntapäällystölle. Kemppi määrättiin maaliskuun alussa päälliköksi Lusissa olevaan Sysmän 3. komppaniaan, josta myöhemmin muodostettiin Sysmän 1. pataljoonan 3. komppania ja myöhemmin Etelä-Savon rykmentin 10. komppania. Tämän jälkeen Kemppi otti osaa Suomen sisällissotaan Lusissa, toisessa Heinolan valtausyrityksessä ja Hillosensalmella. Sodan loppuvaiheilla hän siirtyi saamansa määräyksen perusteella 30. huhtikuuta 1918 valtionrautateiden palvelukseen.
ellauri341.html on line 75: Nebukadnessar III ja hänen armeijansa eivät onnistuneet estämään persialaisia ylittämästä Tigris- jokea, ja 18. joulukuuta hän voitti ratkaisevasti taistelussa Zazanan lähellä Eufrat- joen varrella. Pysäyttääkseen persialaisten etenemisen Nebukadnessar sijoitti joukkonsa joen kaisliin, toivoen voivansa vartioida risteystä ja kaapata Dareioksen veneet. Joulukuun 13. päivänä persialaiset ohittivat kapinalliset ylittämällä joen juutalaisilta vuokratuilla paisuneilla esinahoilla ja voittivat joen varrelle sijoitetut babylonialaiset joukot.
ellauri343.html on line 274: Sivén vetäytyi joukkonsa kanssa kohti Suomen rajaa. Haavoittunut Sotamies T.A. Simpura jäi kuitenkin jälkeen. Sivén lähti palaamaan syvemmäksi Vienaan etsimään asetoveriaan. Sivén löysi Simpuran, mutta oli eksynyt matkan varrella. Miehet tarpoivat ilman ruokaa kohti rajaa. Sivén ehti tehdä päätöksen kolmantena vaelluspäivänä, että hän ampuu itsensä, jollei mitään muutosta tapahdu kello 12 mennessä. Kello 10 Sivén ja Simpura kuitenkin saapuivat karjalaisukkojen kalasaunalle, josta heidät opastettiin Suomen puolelle. Sivén oli huonossa kunnossa ja yski verta vielä kuukausi Suomen puolelle tulemisen jälkeen. 4. lokakuuta Kuisman päiväkäskyssä mainittiin Sivén kunnostautuneeksi ja hänet ylennettiin korpraaliksi sekä myönnettiin IV luokan Vapaudenristi, mutta se oli jo hänelle kerran myönnetty. Viikko kotiin paluun jälkeen Sivén osallistui jääkärivääpeli Karl Dahlmanin tiedusteluretkelle Latvajärvelle. Tällä retkellä Sivén ampui yhden vihollisen.
ellauri347.html on line 124: Menetettyään taistelussa poikansa ja kaikki joukkonsa sekä järkensä kauan ennen Kuningas Saul panssarinkantajansa avustamana päätti elämänsä. Sitten Saulin palvelija tappoi itsensä.
ellauri372.html on line 275: Mithridates laajensi valtakuntaansa ympäri Mustanmeren rantoja, ja hän ajautui kolmesti sotaan Rooman valtakuntaa vastaan. Ensimmäisessä sodassa (89 eaa.–85 eaa.) hän valtasi suuren osan Vähää-Aasiaa ja Rooman valtakunnalle kuuluneet osat, jolloin armenialaisten sanotaan nirhanneen 80 000 roomalaista, vai oliko se 100K, kuten sanoo Oswald Spengler kirjassa Länsimaiden perikato. Se oli varsinainen pogromi, sillä roomalaiset kauppiaat olivat siihen aikaan ikäänkö Vähän-Aasian juutalaisia. Mithridates valtasi myös Kreikan, mutta konsuli Sulla kukisti hänen joukkonsa vuonna 85 eaa., ja Mithridateen oli luovuttava valloituksistaan. Toinen sota (83 eaa.–81 eaa.) oli suppeampi laajuudeltaan. Kolmannessa sodassa (73 eaa.–63 eaa.) roomalaiset sotapäälliköt Lucullus ja Pompeius kukistivat Mithridateen perusteellisesti. Mithridates surmasi tai surmautti itsensä jouduttuaan poikansa Farnakes II:n syrjäyttämäksi.
ellauri372.html on line 289: Neljänkymmenen päivän kuluttua Herodeksen joukot rikkoivat sen, mitä Josefus kutsuu "pohjoiseksi muuriksi", ilmeisesti Jerusalemin toisen muurin. Ensimmäinen muuri kaatui 15 päivää myöhemmin, ja pian myös temppelin ulompi piha kaatui, jonka aikana sen ulkoseinät poltettiin, ilmeisesti Antigonuksen kannattajien toimesta. Kun Antigonus sulki itsensä linnoitukseen, joka tunnetaan nimellä Baris, puolustajat jäivät pitämään temppelin sisäpihaa ja Jerusalemin yläkaupunkia (kaupungin lounaiskorttelia). He vetosivat nyt Herodekseen, jotta he sallisivat eläinten ja muiden uhrien kulkeutumisen temppeliin, jotta uhrit jatkuisivat. Piirityksen aikana Antigonus oli käyttänyt Herodeksen sukutaulun puutetta propagandana ja kutsunut häntä "rotinkaisexi ja idumaalaiseksi eli puolikuivurixi", kyseenalaistaen julkisesti Herodeksen oikeuden valtaistuimelle. Herodes, joka pelkäsi legitimiteettiään ja suosiotaan, suostui siksi pyyntöihin. Jatkoneuvottelut osoittautuivat kuitenkin hedelmättömäksi, ja Herodeksen joukot hyökkäsivät kaupunkiin. Valloituaan Jerusalemin myrskyllä ​​ja Herodeksen hillitsemispyynnöistä huolimatta joukot toimivat nyt ilman armoa, ryöstellen ja tappaen kaikki tiellään, mikä sai Herodeksen valittamaan Mark Antoniukselle. Herodes yritti myös estää roomalaisia ​​sotilaita häpäisemästä temppelin sisäistä pyhäköä, ja lopulta lahjoi Sosiuksen ja hänen joukkonsa, jotta he eivät jättäisi häntä "aavikon kuninkaaksi".
ellauri372.html on line 356: Hasmonean kuningatar Alexandra Salomen kuolema syöksyi Juudean sisällissotaan hänen kahden poikansa Hyrcanuksen ja Aristobuluksen välillä. Sen jälkeen kun Aristobulus oli syrjäyttänyt vanhemman veljensä sekä valtaistuimelta että ylipappeudelta Jerusalemissa, Idumean Antipater neuvoi Hyrkanusta hakemaan Nabatean kuninkaan Aretas III:n apuun. Vastineeksi lupauksestaan ​​alueellisista myönnytyksistä Aretas antoi Hyrcanukselle 50 000 sotilasta, ja heidän yhteiset joukkonsa piirittivät Aristobuluksen Jerusalemissa.
xxx/ellauri175.html on line 842: Minuuttia myöhemmin lordi Ewald oli hevosen selässä vaunun vieressä valtavan joukkonsa soihtujen ympäröimänä.
xxx/ellauri230.html on line 364: Ententen korkein neuvosto päätti 18. helmikuuta 1918 Vladivostokin ja Harbinin sekä CER -alueen miehittämisestä japanilaisten joukkojen toimesta. Yhdysvallat, peläten Japanin liiallista vahvistumista Luoteis- Tyynenmeren alueella, vaati kuitenkin siltä velvollisuutta olla ryhtymättä suuriin operaatioihin ilman Ententen tietämystä ja suostumusta ja myös vetää joukkonsa, kun se on saavuttanut tavoitteensa väliintulossa (punikkien nitistys). Japanin hallitus antoi tällaiset vakuutukset 16. maaliskuuta.
xxx/ellauri230.html on line 391: Tammikuussa 1920 kaupunkia piiritti 3000 ihmisen partisaaniyksikkö Ya. I. Tryapitsynin ja T. I. Naumovin (esikuntapäällikkö) johdolla. Yakov Ivanovich Tryapitsyn (1897-1920), muromilainen talonpoika, RIA :n lippu, etulinjan sotilas, Pyhän Yrjön ritari, ilmestyi Siperiaan vuoden 1918 lopulla, osallistui partisaaniliikkeeseen ja loi oman 35 hengen joukkonsa ihmisiä, johtajana 10. marraskuuta 1919 alkaen With. Vjatskoe marssi Nikolaevskiin. Heidän edetessään osasto kasvoi viiteen rykmenttiin.
xxx/ellauri231.html on line 237: Etelä-Venäjän armeijan komentajana Denikin onnistui karkottamaan bolševikit Ukrainasta ja lähti sitten etenemään pohjoiseen kohti Moskovaa. Hyökkäys lähti hyvin liikkeelle, mutta puna-armeija onnistui kuitenkin pysäyttämään Denikinin Orjolissa ja lyömään hänen joukkonsa, koska valkoinen armeija joutui hajottamaan voimiaan etelään Nestor Möhnää vastaan.
xxx/ellauri231.html on line 267: Mahno oli toivonut, että vain muutaman punaisen divisioonan kukistaminen pysäyttäisi hyökkäyksen, mutta huomasi, että hänen täytyi muuttaa taktiikkaa ylivoimaisen joukon ympäröimänä ja jakaa osastonsa useisiin pienempiin osastoihin ja lähettää ne eri suuntiin. Viedessään oman 2000 hengen joukkonsa pohjoiseen 80 kilometrin vauhdilla joka päivä, hän suistui bolshevikkipanssarijunan raiteilta Oleksandrivskissa ennen kuin tunkeutui syvälle Khersonin ja Kiovan maakuntiin, koko ajan punaisten divisioonien ajaessa takaa.
xxx/ellauri231.html on line 269: Punaisten kasakkojen ympäröimänä ja jatkuvan takaa-ajon alaisena Mahnon osasto pystyi etenemään vain hitaasti raskaan konekivääritulen ja tykistöpommitusten alla. Mahno johti joukkonsa Galician rajalle, ennen kuin hän yhtäkkiä heilautti ympäriinsä ja suuntasi takaisin Dneprin yli. Poltavasta pohjoiseen Belgorodiin suuntautuessaan he onnistuivat lopulta karkottamaan takaa-ajoa harjoittaneet kasakat tammikuun lopussa 1921. Tähän mennessä hän oli matkustanut yli 1500 kilometriä, menettänyt suurimman osan varusteistaan ​​ja puolet joukostaan, mutta löysi myös itsensä, voidakseen johtaa jälleen hyökkäystä puna-armeijaa vastaan. Taudin puhkeamisen jälkeen Kronstadtin kapinassa Mahno lähetti joukon joukkojaan Etelä- ja Keski-Venäjän eri alueille lietsomaan kapinaa, samalla kun hän itse jäi kiinni Dneprijoen rannoille. Tällä hetkellä Mahno haavoittui jalkaan, ja tachanka joutui kuljettamaan häntä, mutta onnistui silti johtamaan yksikköä henkilökohtaisesti edestä. Palattuaan takaisin Ukrainan vasemmalle rannalle hän jakoi osastonsa uudelleen ja lähetti yhden kapinaan tšekaa vastaan ​​lähellä Azovinmerta, kun Mahnon oma 1500 ratsuväen ja kahden jalkaväkirykmentin joukko jatkoi tiellään ja tarttui punaiset yksiköt, jotka se reititti.
xxx/ellauri231.html on line 271: Erään kihlauksen aikana Mahno haavoittui vatsaan ja putosi tajuttomana, ja hänet jouduttiin evakuoimaan tachankalla. Elvytettyään hän jakoi jälleen joukkonsa ja lähetti ne kaikkiin suuntiin jättäen itsensä jälkeen vain musta sotnian (komppanian).
xxx/ellauri231.html on line 277: Puna-armeijan komentaja Mihail Frunze vaati mahnovistiliikkeen "lopullista likvidointia" heinäkuussa 1921. Mahno jatkoi hyökkäyksiä Don-joen valuma-alueella huolimatta useista haavoista. Elokuussa haavat saivat hänet hakeutumaan hoitoon ulkomaille. Mahno, hänen vaimonsa Halyna Kuzmenko ja noin 100 uskollista lähtivät Puolan rajalle jättäen Viktor Belashin kapinallisen armeijan komentajaksi. Puna-armeijan hyökkäykset seurasivat heitä; Mahno otti luodin kaulaan ja joukko hänen vanhoja ystäviään kuoli taistelussa elokuun lopulla. Kun punaiset vangitsivat tiedustelun, Mahno käänsi joukkonsa etelään kohti Romaniaa, mutta Dnesterin ylityksen jälkeen Romanian rajavartijat riisuivat Mahnon ryhmän aseista ja internoivat. Mahno ja hänen vaimonsa vapautettiin lopulta Brasovin internaattileiriltä ja heille myönnettiin lupa oleskella Bukarestissa poliisin valvonnassa, kun Mahno toipui haavoistaan.
xxx/ellauri231.html on line 521: Kornilov onnistui pakenemaan arestista Donille, missä hän oli kasakoiden atamaanin Aleksei Kaledinin suojeluksessa. Yhdessä kenraali Mihail Aleksejevin kanssa Kornilov perusti Novotšerkasskissa vuoden 1917 lopulla vapaaehtoisarmeijana tunnetun valkoisen armeijan, joka taisteli Venäjän sisällissodassa. Kornilovista tuli kyseisen armeijan komentaja. Kun bolševikkien joukot valtasivat Rostovin helmikuun lopussa 1918, Kornilov luikki enää 4 000 miestä käsittäneet joukkonsa kärjessä etelään kolme kuukautta kestäneeseen ”jäävalssiin” talvisen Kubanin aron halki. Kornilov ryhtyi 10. huhtikuuta piirittämään Jekaterinodarin kaupunkia, mutta sai surmansa kolme päivää myöhemmin, kun vastapuolen tykistö sai onnekkaan täysosuman hänen päämajanaan toimineeseen maalaistaloon. Valkoisten jouduttua perääntymään bolševikit kaivoivat Kornilovin ruumiin haudasta ja polttivat sen roskakasassa. Siitäs sait kasakka! Kornilovin seuraajaksi vapaaehtoisarmeijan komentajana tuli Anton Denikin. Pitkänenäinen kasakka sai vielä pitemmän. Loistavat niin tähdet jäätyneet nuo, silmiin sammuneisiin kylmän kalvon ne luo.
xxx/ellauri253.html on line 259: Pääkallokehrääjä on olematon perhoslaji. Se on vaihtoehtohistoria toisenlaisesta Suomesta. Tässä spekulatiivisessa fiktiossa (spefi) Suomen demokraattinen tasavalta on kuulunut osana Neuvostoliiton itäblokkiin kesäkuusta 1944 lähtien, jolloin neuvostojoukot miehittivät Suomen jatkosodan päätteeksi. Sosialistisessa Suomessa Leininintien varteen pysäköidyt autot ovat Ladoja ja Otto-Ville Kuusisen jättipatsas vartioi postitaloa, joka on vanhaan tapaan Heikinkadulla. Epämiellyttävä valkokenraali on lakaistu vittuun. Eletään vuotta 1986, kun kansainväliset tapahtumat käynnistyvät. Kreml saa viestin vetää puna-armeijan joukkonsa välittömästi pois Suomesta. Uhkaus vahvistuu vakavaksi ja todelliseksi. Suurvallan turvallisuuskoneisto käynnistyy täydellä teholla, sillä Sininen Armeijakunta -niminen terroristiryhmittymä aikoo tehdä Suomessa demilitarisaation.
xxx/ellauri376.html on line 350: Boris sai kuulla isänsä kuolemasta paluumatkalla sotaretkeltä petsenegejä vastaan. Kiovaa lähestyessään hän aavisti Svjatopolkin hautovan pahoja ajatuksia. Hänen sotajoukkonsa kehotti häntä valtaamaan Kiovan Svjatopolkilta, mutta Boris ei halunnut taistella vanhempaa veljeään vastaan, vaan halusi kunnioittaa häntä kuin isäänsä.
xxx/ellauri379.html on line 59: Elokuvan Kurtzin mallina uskotaan laajalti olleen Tony Poe, joka oli mitalein erittäin koristeltu ja erittäin epätavallinen Vietnamin sodan aikakauden puolisotilaallinen upseeri CIA:n erityistoimintojen osastosta (Black Ops). Poen tiedettiin pudottavan katkaistuja päitä vihollisen hallitsemiin kyliin eräänlaisena psykologisen sodankäynnin muotona ja käyttäneen alkuperäiskansojen ihmiskorvia kirjaamaan vihollisten lukumäärän, jotka hänen joukkonsa olivat tappaneet. Hän lähetti nämä korvat takaisin esimiehilleen todisteena hänen ponnisteluistaan ​​syvällä Laosissa.
xxx/ellauri380.html on line 271: Dirlewanger ja hänen joukkonsa raiskasivat ja kiduttivat nuoria naisia ​​ja teurastivat juutalaisia ​​Einsatzgruppen-tyyliin Valko-Venäjällä. Vuodesta 1942 alkaen Dirlewangerin suosima menetelmä oli paimentaa paikalliset asukkaat navetan sisälle, sytyttää navetta ja ampua sitten konekivääreillä kaikkia, jotka yrittivät paeta. Pyöristettyjä siviilejä käytettiin myös rutiininomaisesti ihmiskilpinä ja marssimaan miinakenttiin. Himmler tiesi hyvin Dirlewangerin maineen ja ennätyksen, joten hänelle myönnettiin kultainen Saksan risti 5. joulukuuta 1943.
35