ellauri012.html on line 265: Mutta sano mistä johtuu ettet välitä musta enää kun mä oon luostarissa? Tiedät että mikään muu ei saanut mua siihen kuin sun sun häpeä, enkä mä suostunut siihen vaan sinä. Sano miksi olet noin kylmä, tai anna mun edes kertoa mun oma näkemys. Eikös vaan ollutkin pelkkä nautinnonhalu joka sai sut kihloihin mun kanssa? Ei kai mun hellyys, joka ei jättänyt mitään toivomisen varaa, sammuttanut sun intoa? Heloise raiska! sä miellytit silloin kun yritit välttää sitä; ansaitsit suitsutusta kun pysyit loitolla kädestä joka jakoi sitä; mut heti kun sydän pehmeni ja antoi perään, kun omistauduit ja uhrauduit, sut hylätään ja unohdetaan! Tiedän ikävästä kokemuksesta, että on luonnollista vältellä niitä joille ollaan liikaa velkaa, ja että ylenmääräinen anteliaisuus aiheuttaa välinpitämättömyyttä eikä kiitollisuutta. Mun sydän antautui liian pian ansaitakseen valloittajan kunnioituksen; otit sen vaivatta ja heität sen yhtä helposti sivuun. Mutta vaikka olet epäkiitollinen, en mä ole tässä hyvällä mukana, ja vaikka mun ei pitäisi elätellä toiveita, silti haluisin salaa sun vielä rakastavan mua. Kun lausuin surullisen nunnalupauksen, mulla oli mukana sun viimeiset kirjeet, jossa sanoit vielä olevasi kokonaan mun, etkä koskaan eläisi muuten kuin rakastaen mua. Sulle mä tarjouduin siis; sulla oli mun sydän ja mulla sun; älä vaadi mitään takaisin. Sun pitää sietää mun tunne jonakin sellaisena joka kuuluu sulle, ja josta sä et voi koskaan luopua.
ellauri050.html on line 911: Eve-äidin piano on tallella. Jos poika haluaa, hän voi jonakin päivänä ryhtyä soittamaan sitä.
ellauri055.html on line 999: Ja koska nyt kerran Forsmanit, joista sittemmin tuli hyviä ystäviäni, näin puheeksi tulivat, niin on minun elämäni kohtalossa kahdella sen suvun jäsenellä ollut erinomaisen tärkeä merkitys. Kun vanhempieni varat olivat minun viisi luokkaa lyseota käytyäni ehtyneet ja minä silti lähdin vielä kuudennelle, niin satuin tällöin jostakin syystä olemaan jonakin päivänä poissa koulusta, ja kerran saksan ja ranskan kielen opettajani Eino Sakari Yrjö-Koskinen eli Pekka pistäytyi katsomaan, mikä nuorta herra Sillanpäätä vaivasi. Ja vaikka vapaaherra kääntyikin sieltä (kortteeri-isäntäni) Davidssonin ja kolmen muun huushollin yhteiskeittiöstä takaisin luokseni tulematta, niin, ehkä asuntoni hukan proletaariset piirteet olivat häntä hämmentäneet, hän hankki minulle paikan silloiseen mahtavaan Liljeroosin perheeseen sen kuopuksen eräänlaiseksi henkiseksi imettäjäksi.
ellauri097.html on line 604: Puhuminen kirjallisuudesta jonakin aineettomana, kuten ”tarinoina” tai ”ajatteluna”, pettää kirjallisuuden. (Vitut se mitään pettää, vanhat kirjat voi hyvin lukea vaikka Gutenbergistä. Se pettää kirjailijat, joille ei tipu entiseen tahtiin pätäkkää.) Se kirjallisuus, jonka me olemme oppineet tuntemaan ja joka on tehnyt meistä sellaisia kuin me olemme, on kohtalokkaasti sidottu kirjahyllyihin, yleensä pieniin paperisiin esineisiin, jotka sisältävät paljon riveihin järjestettyjä mustia kuvioita.
ellauri112.html on line 184: »Ajassa» on kerran ennen (vuosikerrassa 1911) tarkastettu muutamia Bergsonin filosofialle ominaisia, alkuperäisiä piirteitä. Tällä kertaa on tarkoitus kiinnittää huomiota niihin huomattaviin yhtäläisyyksiin, joita kaikesta huolimatta on olemassa Bergsonin ja hänen edeltäjänsä Renanin ajatustavan välillä. On pidetty Bergsonin filosofian huomattavimpana piirteenä sitä merkitystä, minkä hän antaa ajan realiteetille. On sanottu, että kun filosofia yleensä pyrkii katsomaan todellisuutta »iäisyyden näkökannalta», on sensijaan bergsonilaisuudelle ominaista »ajallisuuden näkökanta». »Aika» on tämän filosofian mukaan luova tekijä todellisuudessa, ei pelkkä subjektiivinen havainnonmuoto. Aika luo, todellisesti synnyttää uutta, samoinkuin sen hammas jäytää esineitä. »L'univers dure». Maailmankaikkeus on historiallinen ilmiö. Aivan yhtä syvästi on Renan vakuutettu ajan merkityksestä. »Aika näyttää minusta yhä enemmän olevan le facteur universel, la grand coefficient de l'eternal devenir» (Dialogues philosophiques, s. 155). 19. vuosisadan luonteenomainen piirre on Renanin mukaan, että dogmaatisen metodin sijaan on asetettu historiallinen metodi, kaikissa ihmishenkeä käsittelevissä tieteissä. »La catégorie du devenir» on asetettu »la catégorie de l'être'n» sijaan. Ennen puhuttiin uskonnosta, oikeudesta, jne. jonakin kerta kaikkiaan olemassaolevana, nykyään kaikki tuo käsitetään joksikin, joka paraikaa kehittyy. Kullakin tieteellä on tarkastettavanaan katkelma tätä ikuisen syntymisen vyyhteä. »Historia» sanan ahtaammassa merkityksessä on tässä suhteessa nuorin tieteistä; se käsittelee viimeistä myöhäisintä kautta tässä kehitysjaksossa. Filologia ja vertaileva mytologia valaisevat jo varhaisempaa kautta. Ihminen puhui ja loi myyttejä ennenkuin hän jätti jälkeensä kirjallisia muistomerkkejä. Ja näiden tieteiden takana alkavat paleontologian ja luonnonhistorian äärettömät taivaanrannat sarastaa. »Minä puolestani olen aina ajatellut, että lajien synnyn salaisuus piilee morfologiassa (kasvien ja eläinten muoto-opissa), että eläinmuodot ovat hieroglyyfikieli, jonka avain puuttuu meiltä, ja että koko menneisyyden selitys piilee niissä tosiseikoissa, jotka ovat meidän silmäimme edessä, mutta joita emme osaa lukea.» Mutta historiallisia dokumentteja eivät ole ainoastaan elolliset muodot; tähtisumuilla, linnunradalla on sama arvo. On tuleva aika, jolloin luonnontieteetkin muuttuvat historiallisiksi. »Muistelmissaan» valittaa Renan eräässä kohden sitä, että hän joutui harrastamaan historiallisia tieteitä, »noita vähäisiä arveluun perustuvia tieteitä, joista sadan vuoden perästä ei välitetä». Renan uskoo että jos hän olisi antautunut luonnontieteisiin, olisi hän johtunut useampiin Darwinin tuloksista, jotka hän väittää 1845:n tienoissa edeltäpäin aavistaneensa. Tätä valitusta ei tarvitse ottaa kovin vakavasti, sillä monista muista lausunnoista käy ilmi, että Renanin mielestä historiallisilla tieteillä on aivan erikoisen suuri filosofinen arvo.-- Toinen yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on heidän »vitalistinen» käsityksensä kehityksen syistä. Bergson hylkää ajatuksen, että ulkonaiset, »mekaaniset» syyt aiheuttaisivat kehityksen. Elolliset muodot ovat hänen käsityksensä mukaan erään sisäisen sielullisen voiman tuote. Bergson on dualisti. Elottoman aineen rinnalla on maailmassamme vaikuttamassa edelliselle jyrkästi vastakkainen »élan vital», joka yhtenäisenä elämän virtana kuohuu kautta sukupolvien ja yksilöiden. Elottomassakin maailmassa vallitsee määräperäinen liike, mutta se on »putoamista», laskeutumista yhä alemmalle tasolle (entropia); »élan vital» sensijaan on vaivaloista ylöspäin ponnistamista. Elottomassa maailmassa energia hajaantuu ja haihtuu, mutta »élan vital» pyrkii sitä kasaamaan (lehtivihreä ja sen merkitys, orgaaniset yhdistykset).
ellauri115.html on line 752: Mun lapsi! Jospa jonakin päivänä tuntisit mikä taakka poistuu kun, stikun sä oot luodannut ihmisajatusten turhuuden ja maistanut hapanta passiohedelmää, löydät lopulta ihan käden ulottuvilta viisauden kinttupolun, tämän elämän pakkotyön palkkion, sen onnen lähteen jota et uskonut löytäväsi. JOkainen luonnonlain velvollisuus, jonka miehen vääryys oli melkein hinkannut pois mun sydämmestä, on kaiverrettu sinne, toisen kerran sen ikuisen oikeuden tähden joka panee mulle nää verot ja kazoo miten mä maxan ne. Mä tunnen izeni vaan Lujaapierevän instrumentixi, joka haluaa hyvää, joka esittää sitä, joka tekee juttuja mun omaxi hyväxi kunhan mä jelpin sitä, ja käytän näennäistä vapauttani oikein. Mä alistun sen järjestämään järjestyxeen, varmana että yx päivä mä vielä nautin siitä ja löydän siitä onneni; sillä mitä makeampaa iloa on kuin tää, et tuntee olevansa ratas kellossa missä kaikki toimii kuin hieno sveiziläinen kronometri? Kivun saalinakin kestän sen kärsivällisesti muitaen, että se loppuu pian, ja että se tulee ruumiista joka ei edes ole mun. Life is hard and then you die. Jos mä teen salaa jonkun hyvän työn, mä tiedän et partiojohtaja näkee sen, ja mun käytös tässä maailmassa on etumaxua tulevaan. Kunmä kärsin epäoikeutta, mä sanon izelleni, että Lujaapierevä joka tekeee kaiken oikein palkizee muzit myöhemmin; mun kivulias tarpeenteko, mun köyhyys, tekee vaan kuolemasta vähemmän sietämättömän. Sen vähemmän on siteitä katkottavana kun mun vuoronumero tulee nahkurin orrelle.
ellauri222.html on line 881: "Ehkäpä sinua kuitenkin kiinnostaa kuulla mitä eräs älykäs kaveri kerran sanoi minulle rakkauden ja aviorikoksen yhteydestä. Minä tahansa päivänä tunnet itsesi onnelliseksi tiedät ettei se voi kestää, vaan sää muuttuu, terveys vaihtuu sairaudeksi, vuosi päättyy ja myös elämä loppuu. Jossakin muualla jonakin toisena päivänä kohtaat toisen rakastetun. Kasvot joita suutelet ovat toiset ja myös sinun kasvosi vaihtuvat toisiksi. Sille ei voi mitään, tuo kaveri sanoi. Tietenkin hän oli itse emälurjus ja mitään tekemätön nilviäinen, istui aina välillä Bellevuessa ja naiset elättivät häntä koko hänen elämänsä ajan ja hän hylkäsi lapsensa eikä kukaan koskaan luottaa häneen. Mutta rakkaus on huorimista, hän sanoi, ja ilmentää muutosta. Muutokseen tottuu. Toinen kaupunki, toinen nainen, en vuode, mutta mies on sama ja hänen täytyy olla joustava. Hän suutelee naista ja näyttää miten tyytyy kohtaloonsa, ihailee ja palvoo elämän muutoksia. Sellainen on hänen lakinsa. Oli tuo roikale oikeassa tai ei, Herra paratkoon, älä luulekaan ettei sinun täytyisi totella elämän lakeja." Joopa joo, juuri tuollainen roikale oli Sale. Varmaan se miettii nyt tekosiaan jossain tulijärvessä.
ellauri240.html on line 268: Timon pettyi kanssa-apinoihin niin, että eristi itsensä muista punapepuista. Hänen kerrotaan päästäneen seuraansa ainoastaan Alkibiadeen. Komediakirjailijat Aristofanes ja Platon sanovat Timonin arvostaneen Alkibiadesta siksi koska katsoi tämän vielä jonakin päivänä tulevan vahingoittamaan Ateenaa pahasti. Ei vaan koska sillä oli kokko komea.
ellauri285.html on line 311: Viime aikoina suosittu näkemys onnellisuudesta on eze on differentiaali, se ei pysy ilman kasvua. Tässä on paljon järkeä. Onnellisuus ei ole vain iloisuutta ja asioista nauttimista, mutta myös, mikä tärkeintä (vaikkakin vähemmän läpinäkyvästi), tuloxen tahkoamista virittyneenä ympäristöönsä ja sen seurauksena rauhallisuuden, rajoituksettomuuden tunnetta ja itsevarmuutta ja sitoutumista siihen, mitä tekee. Joten ehkä elämän merkitys on paras ajatella tärkeänä osana onnellisuuden differentiaalia, emotionaalisena kasvukäyränä sen sijaan kuin jonakin hikisenä maalina, joka voi olla ristiriidassa onnellisuuden kanssa (koko argumentti tulossa, katso Kauppisen perästä).
ellauri321.html on line 287: Hämmästyttävien mahdollisuuksien maa, sanoi professori Timson. Maa, jossa ei yritteliäisyydelle ole mitään estettä. Tämän päivän portinvartija voi huomenna olla miljonääri. Tulette huomaamaan, että se on innostuttava maa, mr. Motley. Se on maa, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Niin juuri, mitä tahansa! Siellä tehdään miljoonia yhdessä yössä. Ja se on ystävällinen maa. Te pidätte ystävänänne miestä, joka kiilloittaa kenkänne, parturia, joka leikkaa hiuksenne, tarjoilijaa, joka tuo teille jäävetenne. Minkä vuoksi? Sen vuoksi, että te tiedätte, että nämä miehet voivat jonakin päivänä olla huomattuja henkilöitä. Ja vaikka he eivät onnistuisikaan ansaitsemaan niin paljon rahaa, on hyvin mielenkiintoista päästä kosketukseen kanssaihmisten kera.
ellauri325.html on line 277: Varhaisesta lapsuudestaan lähtien John Smith ei eronnut tovereistaan millään. Pojan ihmeellinen ennenaikaisuus ei hämmästyttänyt hänen opettajiaan. Kirjat eivät olleet hänelle intohimo hänen nuoruudestaan asti, eikä kukaan vanha mieskään laittanut kättään Smithin pään päälle ja sanonut, merkitse hänen sanansa, tästä pojasta tulee jonakin päivänä mies. Eikä hänen isänsä ollut vielä tapana katsoa häntä tunteella, joka vastaa melkein kunnioitusta. Ei missään nimessä! Hänen isänsä vain ihmetteli, oliko Smith jr saatanan typerys, koska hän ei voinut sille mitään, vai koska hän piti sitä nokkelana. Toisin sanoen hän oli aivan kuten sinä ja minä ja me muut.
ellauri326.html on line 166: Karel Capekin mielestä salamanterit olivat tšekit. Mutta he voisivat myös edustaa kaikkia kansoja, joita haluamme käyttää pelinappuleina suuressa politiikassa ja jotka jonakin päivänä päätyvät kapinaan. Tämän romaanin myötä Karel Capek näki jo synkät päivät, jolloin hakaristirobotit kävelevät Prahan kaduilla. (Capek keksi vuonna 1920 sanan "robotti", joka tarkoittaa "työläistä" tšekin kielellä - kuuluisassa näytelmässään "RUR" = Rossumin universaalit robotit, jossa hän kuvaili robottikapinaa.)
ellauri336.html on line 192: Toinen oivallus tälle alueelle on tarpeeton rangaistus, kuten Rav Yaakov Kaminetskyn viisaat sanat osoittavat. Rav Yaakov varoitti vanhempia lasten rankaisemisesta tarpeettomasti: "Lapsia ei rangaista sellaisista, joita he eivät varmasti tee vanhempana, kuten ovenrakoon kusemisesta. Ei myöskään pidä yrittää pakottaa heitä tekemään jotain, jonka he jonakin päivänä tekevät automaattisesti." Reb Yaakov rauhoitti kerran raivostuneen isän, joka huusi kolmevuotiaalle pojalleen, koska tämä oli istunut Reb Yaakovin tuolissa. Reb Yaakov vakuutti miehelle: "Hän on vasta kolme. Kun hän kasvaa, hän ei istu minun paikallani." Samoin Reb Yaakov pysäytti isän, joka yritti pakottaa nuoren poikansa kättelemään häntä. "Miksi tuhlata energiaasi johonkin, jonka hän jonakin päivänä tekee mielellään?" Reb Yaakov kertoi hänelle.
ellauri349.html on line 693: Heideggerin näkemyksen mukaan olemme aina jo matkalla kohti Gelassenheitia, avoimuudessa sitä kohti, mutta emme täysin perillä. Samanlainen ajatus löytyy Eckhartin ymmärryksestä jumaluudesta tai jumalallisesta tahdosta, koska hän ei pidä Jumalaa (tai jumalallista tahtoa) jonakin meistä erillisenä. Pikemminkin Eckhart ymmärtää, että meidän on oltava " gelâzen ", jotta ymmärtäisimme, että olemisen salliminen luonnehtii jumaluuden ykseyttä ja sielun perustaa" (Moore, 2019, s. 138). Sekä Heidegger että Eckhart ovat yhtä mieltä siitä, että vapautuminen on tämäntyyppisen pohdiskelun olennainen perusta.
ellauri377.html on line 189: Voegelein ehdotti, että Neuvostoliitto voisi romahtaa vuoteen 1980 mennessä, koska se ei onnistunut sisäisissä sitoumuksissaan ja ulkoisissa poliittisissa haasteissaan. Ellis Sandozin mukaan Voegelein saattaa hyvinkin olla Amerikan johtava filosofi. Thomas Altizer on sanonut, että Järjestys ja historia "saatetaan jonakin päivänä nähdä tärkeimpänä Vanhan testamentin tieteenä, joka on koskaan kirjoitettu Yhdysvalloissa".
ellauri384.html on line 164: Ajan ja kärsivällisyyden myötä elämä voi jonakin päivänä kantaa
xxx/ellauri123.html on line 317: Kalliit vaatteeni, jotka eivät sopineet ylle, mutta joita kuvittelin vielä pitäväni, kunhan laihtuisin... jonakin näistä päivistä.
xxx/ellauri177.html on line 356: "Se on antaa itseni, että minä otan sinut", hän jatkoi. Haluan antaa itseni kokonaan sinulle, ikuisesti; sillä tiedän sen hyvin tällä hetkellä, sinä olet minun rakastajattareni, hallitsijani, jota minun täytyy polvillani palvoa. Olen täällä vain totellakseni sinua, pysyäkseni jaloissasi, tarkkaillakseni toiveitasi, suojellakseni sinua ojennetuilla käsivarsillani, puhaltamassa pois irtonaisia ​​lehtiä, jotka häiritsisivät rauhaasi... Voi! anna minun kadota, imeytyä olemukseesi, olla juomasi vesi, syömäsi leipä. Sinä olet minun loppuni. Koska heräsin keskellä tätä puutarhaa, kävelin luoksesi, kasvoin sinua varten. Aina, tavoitteena, palkkiona, olen nähnyt armosi. Kuljesit auringossa kultaisilla hiuksillasi; sinä olit lupaus, joka ilmoitti minulle, että ilmoitat minulle jonakin päivänä tämän luomisen, tämän maan, näiden puiden, näiden vesien, tämän taivaan välttämättömyyden, jonka ylin sana ei vieläkään pääse minulta. Minä kuulun sinulle, olen orja, kuuntelen sinua, huuleni jaloillasi.
xxx/ellauri177.html on line 378: Nyt Albine oli palvelija, Sergen pussit oli tyhjätty. Hän nojasi päänsä hänen olkapäälleen ja katsoi häntä huolestuneen tunnustellen ilmaa. Voisiko Serge ehkä syyttää hiäntä siitä, että hiän toi hänet sinne? Eikö hän jonakin päivänä moittiisi hiäntä tästä palvonnan hetkestä, jolloin hän oli kutsunut itseään hiänen orjakseen? -- Ethän ole vihainen? hiän kysyi nöyrästi. Hän hymyili, harjasi leijonamaista takatukkaansa taaksepäin, taputti häntä sormenpäillään kuin lasta. Albiino jatkoi:
xxx/ellauri234.html on line 268: Hyvät herrat. Raamattu todistaa, että ihminen on luonnostansa paha. Ja Darwinin kehitysoppi on omituisen selvästi kyennyt osoittamaan tämän todistuksen pitäneen paikkansa menneinäkin päivinä vielä enemmän kuin nyt, vieläpä niin, että ihminen oli raakalaisen, barbaarin, eläimenkin asteella. Me olemme nousseet siitä joka päivä, vuosisata ja vuosimiljoona. Mutta elämän taistelun primitiivinen vietti on säilynyt meissä. Alkueläimet taistelevat, kirjoittamaton, väkevä, kamala luonnonlaki (EFK) vaikuttaa ihmisissäkin, kahdennenkymmenennen vuosisadan ihmisissä: jonakin odottamattomana päivänä tukahtuvat omituisesti 'Aseet pois' huudot konekiväärien, miinanheittäjien, tykkien ja mössä rien räiskeeseen ja pauhinaan. Tehkäämme työtä sen päivän eteen. Jumala varjelkoon meitä sinä päivänä, muttei ryssiä.
xxx/ellauri385.html on line 635: Pyhät Tiburtius, Valerianus ja Maximus ovat kolme kristittyä marttyyria, jotka haudattiin 14. huhtikuuta jonakin määrittelemättömänä vuonna jollain määrittelemättömällä verukkeella (pretext) Praetextatuksen katakombeihin Via Appialla lähellä Roomaa.
21