ellauri025.html on line 85: Tuomaan Summa theologiae julistettiin Trenton kirkolliskokouksessa niin merkittäväksi, että teos sijoitettiin alttarille Raamatun ja dekretaalien rinnalle. Ainoastaan Augustinuksella on ollut yhtä suuri merkitys läntisen kirkon teologiselle ajattelulle ja länkytyxelle. Paavi Leo XIII julisti ensyklikassaan 4. elokuuta 1879 Tuomaan kirkon suurimmaksi opettajaksi ja sanoi Tuomaan teologian olevan määrittävä selonteko katolisesta opista. Hän määräsi myös kaikki katoliset seminaarit ja yliopistot opettamaan Tuomaan teologiaa ja ohjasi papiston ottamaan Tuomaan opetukset kaikkien teologisten näkökantojen pohjaksi. Mikäli asia koski jotain mitä Tuomas ei ollut käsitellyt, papiston tuli opettaa johtopäätöksiä, jotka olivat johdettavissa hänen opetuksistaan.
ellauri111.html on line 884: Lantian ym. (2017) mukaan salaliittoteorioihin vahvasti uskovat ihmiset ovat muita todennäköisempiä yliarvioimaan asioiden tapahtumisen todennäköisyyden, näkemään liian helposti asiayhteyksiä paikoissa, joissa niitä ei ole olemassa, sekä he ovat keskivertoa vähemmän analyyttisia ajattelussaan. Salaliittoteorioihin uskovilta puuttuu Thomasin (2013) mukaan arvostelukykyä ja he ovat herkkäuskoisia ja vetävät yksittäistapauksista liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Heidän näkemyksensä vahvistuu todisteista riippumatta silloin, kun moni muukin ihminen on samaa mieltä.
ellauri112.html on line 155: Erittäin mielenkiintoisesti osoittaa Collin, mitkä historialliset olosuhteet ja vaikutukset ovat saattaneet Darwinin niin suhteettomasti panemaan painoa »olemassaolon taistelulle» luonnossa. Hän tuo esiin tunnetun vähän ennen Darwinia esiintyneen kansantaloustieteilijä Malthusin ja hänen (paikkaansapitämättömän) väestönlisäyslakinsa, jonka mukaan väestö lisääntyy paljoa nopeammin kuin ravinto; Malthusilta on »olemassaolon taistelukin» lainattu. Edelleen on huomattava ne kokemukset, joita Darwin suurella kiertomatkallaan teki alempien rotujen surkeasta häviöstä valkoihoisten tunkeutuessa siirtomaihin. Huomattava vaikutus on myös varmaan ollut sillä hurjalla taloudellisella taistelulla, joka niihin aikoihin, suurteollisuuden syntyessä ja rajattoman kilpailun vallitessa, riehui Englannissa. Ja lopuksi on tärkeänä tekijänä huomattava Darwinin filosofisuskonnollinen katsantokanta, tuo varsinaiselta alkuperältään stoalainen teismi, joka rakastaa nähdä maailman jonkunmoisena kellokoneistona, minkä sen jumalallinen seppä kerran on virittänyt käyntiin, sitten enää sen toimintaan sekaantumatta ja antaen sen yksinkertaisten mekaanisten periaatteiden mukaan käydä suurissa piirteissä ennalta päätettyä päämäärää kohti. Lyhyesti, darwinismia ei voida lukea noihin ikuisiin totuuksiin, jotka, kuten esim. joku Newtonin gravitatsio-laki, voitaisiin lausua miltä muulta taivaankappaleelta tahansa samalla jumalallisella pätevyydellä; se kuuluu ennemminkin Ibsenin »suhteellisiin» totuuksiin, jotka »elävät korkeintaan kahdenkymmenenviiden vuoden vanhoiksi». Mutta tarkastamatta on vielä, mitä johtopäätöksiä ja opetuksia uuden elämän-tieteen kolmas, vasta alkanut kausi antaa ihmiskunnan olemiseen ja kehitykseen nähden ja mitä vaikutuksia sillä mahdollisesti jo on ollut ajan yleiseen henkiseen ilmapiiriin. Selville on ensinnäkin käynyt, että sekä »suurten tunteiden ajan» optimistinen että darwinistisen kauden pessimistinen luonnonnäkemys kumpikin ovat yksipuolisia, tai paremmin: epätieteellisiä, sillä ne ovat kumpikin jokseenkin karkeasti antropomorfistisia. Molemmat tekevät »luonnosta» jonkunmoisen olennon, joka edellisen mukaan on lapsilleen lempeä äiti, jälkimäisen mukaan niistä täydellisen välinpitämätön. Itse asiassa on elävä luonto tietysti kokoonpantu yksityisolennoista, jotka eivät suinkaan ole ehdottomasti välinpitämättömiä toisistaan. Vaikka tämä huolenpito ei ulottuisi sen pitemmälle kuin emon ja poikasten suhteeseen, olisi sittenkin tietysti väärin sanoa, että luonto on ehdottomasti välinpitämätön ja moraaliton. Ja mitä korkeammalle nousemme elävien olentojen kehityssarjassa, sitä suuremmaksi tulee huolenpito kasvavasta polvesta, sitä enemmän kasvaa yksilöitten itselaajennuksen kyky. Voimmepa sanoa, että selvin merkki elämänmuotojen edistymisestä maapallollamme on siinä, että yksityisten olentojen itsesäilytysvietti tulee yhä laajemmaksi, kunnes se yksityisissä suurissa ihmisissä sulkee sisäänsä koko ihmisyyden ja kaiken elävän. Sekä luonnon pahuus että hyvyys ovat näinollen molemmat samanlaisia mytologisia kuvitelmia; se elämänkäsitys, johon uusi elämäntiede selvästi viittaa, ei ole pessimistinen eikä optimistinen, vaan »melioristinen» (melior = parempi)--niinkuin jo Voltaire tuo sangen viisas mies lausui kuuluisissa sanoissaan: »Jos maailma on hyvä tai huono, on meidän tehtävä voitavamme, että siitä tulisi parempi».
ellauri112.html on line 190: Renan huomauttaa että spekulatiivisessa filosofiassa aina on jotain, mikä muistuttaa keskiaikaisen Raimundus Lulluksen fantastista konetta, jonka avulla pelkästään käsitteitä kombinoimalla piti löydettämän totuus ja vältettämän erehdys. Puhdas spekulatiivinen logiikka, jonka avulla on luultu voitavan vapautua kärsivällisestä tutkimuksesta ja työstä, on oikealle tieteelle yhtä vahingollinen kuin Lulluksen kone. Filosofoida on oppia tuntemaan universumi. Tämä on kokoonpantu fyysillisestä ja psyykillisestä maailmasta, luonnosta ja ihmiskunnasta. Siis on luonnon ja ihmiskunnan tutkimus koko filosofia[6]. Missään ei spekulatiivinen logiikka niin paljasta heikkouttaan kuin niissä tieteissä, jotka käsittelevät eläviä objekteja. Geometriassa, algebrassa jne., joissa ei välitetä todellisuudesta, on aateskelu paikallaan. Mutta sensijaan esim. ihmiskuntaa käsittelevissä tieteissä, joissa kaikki yleiset aatteet perustuvat vain puolittain totuuteen, puolittain erehdykseen, täytyy aateskelun tulokset askel askeleelta tarkistaa kokemuksen avulla. »Logiikka ei tavoita vivahduksia; mutta hengentieteiden alalla totuudet läpeensä piilevät vivahduksessa. Ne pujahtavat skolastiikan verkonsilmukoiden läpi; niitä ei katsella kasvoista kasvoihin, vaan ne löydetään osittain, salaisesti, milloin enemmän, milloin vähemmän» (Essais de morale etc., s. 189 ja seur.). Yllä harventamassani rivissä on Renan lausunut julki yhden bergsonilaisuuden ydinajatuksista. Mutta saman ajatuksen käsitteellisen ajattelun voimattomuudesta tapaa nykyään hyvin yleisesti muuallakin. On syytä sentähden vähän tarkastaa tuota merkillistä lausetta. Spekulatiolle, vastakohtana kokemustieteelle, on omituista, että se lähtee liikkeelle määrätyistä käsitteistä ja arvostelmista, jotka se muodostaa apriorisesti, ennen kokemusta, kun sensijaan kokemustiede kokonaan elää ja hengittää tutkimusesineessään, joka luo sen käyttämät käsitteet ja arvostelmat ja on valmis aina synnyttämään uusia, kun entiset osoittautuvat riittämättömiksi. Puhdas aateskelu kombinoi apriorisia arvostelmiaan ja tekee niistä täten johtopäätöksiä. Tämä ajatustyö noudattaa muodollisen logiikan lakeja, joista ensimäinen on se, että kukin käsite on muuttumaton, pysyy merkitykseltään identisenä. Kun tällaisen aateskelun tuloksia ruvetaan sovittamaan todellisuuteen, syntyy omituisia vaikeuksia. Tyydyn vain yhteen esimerkkiin, jota Bergson mielellään käyttää osoitteena abstraktisen logiikan heikkoudesta. Puhdas aateskelu, joka työskentelee sellaisilla määreillä kuin »ykseys» ja »moninaisuus», olettaen että ne voidaan sovelluttaa kaikkiin ajatuksen esineisiin poikkeuksetta, johtuu m. m. seuraavaan vaikeuteen: onko elävä organismi, onko sielunelämä »ykseys» vai »moninaisuus»? On selvää ettei kumpikaan näistä määreistä sovellu näihin objekteihin. Organismi, sielunelämä eivät ole sellaisia yksinkertaisia esineitä, jotka olisi leimattava joko »ykseyksiksi» tai »moninaisuuksiksi». Mitä voidaan päättää tästä? Tietenkin, että spekulatiivinen metodi on väärä, että jos lähdetään liikkeelle rajoitetusta määrästä käsitteitä, tullaan ennemmin tai myöhemmin kohtaan, jolloin yksikään näistä käsitteistä ei sovellu ilmaisemaan tarkoitettua ilmiötä. Kokemustiedolle sensijaan tätä vaikeutta ei esiinny; todellisuus, jossa se liikkuu ja elää, luo sille tarpeen tullen aina uusia käsitteitä. Katsokaamme spektriä, jossa auringon valkea valo yhdenjaksoisissa ylimenoissa taittuu lukemattomiin vivahduksiin, niin että jokainen spektrin poikkiviiva on hitusen verran toisenvärinen kuin edellinen! Jokapäiväinen kielenkäyttö tulee toimeen muutamalla, viidellä, kuudella värinimityksellä. Se yksinkertaisesti laiminlyö ylimenot yhdestä »väristä» toiseen. Mutta maalari, jolle värivivahdukset ovat arvokkaita, tarvitsee jo paljon suuremman määrän värejä ilmaisevia käsitteitä: ultramariini, karmiini jne. Mikään ei estäisi muodostamasta uusia värien käsitteitä tuhansiin saakka, aina värienerottamiskykymme rajaan asti.
ellauri185.html on line 588: Perustellakseen näitä ihmeellisiä johtopäätöksiään Tolstoi toisinaan turvautuu varsin omituisiin viisasteluihin ja loogillisiin akrobaattitemppuihin. Niin sanoo hän esim. kerran:
ellauri185.html on line 637: Olemme nähneet, miten Leo Tolstoi ymmärtää ja tulkitsee vuorisaarnan ja mitä johtopäätöksiä hän siitä tekee. Nyt tahdomme asettaa nämä Tolstoin vuorisaarnasta johtelemat mielipiteet arvostelevan tarkastelun alaisiksi. Ankara vittuilu matkan varrella ei ollut vielä mitään.
ellauri216.html on line 850: Jeesuksen rukouksen harjoittamisen tarkoituksena on ensin puhdistautuminen synnistä, sitten pyhittyminen ja viime kädessä jumaloituminen eli yhdistyminen Jumalan energioiden kanssa. Viimeisestä vaiheesta käytetään protestanttisessa kielenkäytössä termiä "pelastuminen". Ortodokseilla on tapana ajatella, että jumaloitumisen saavuttaa tämän elämän aikana vain äärimmäisen harva, ja joka tapauksessa henkilön jumaloitumisen asteesta on mahdotonta tehdä päteviä johtopäätöksiä vielä tässä elämässä. Jeesuksen rukouksella ei tavoitella mitään mystisiä olotiloja tai näkyjä, vaikkakin tiedetään, että rukouksen harjoittajilla on vuosien saatossa ollut paljonkin mystisiä kokemuksia. Enimmäkseen vaikutukset ovat kuitenkin näkymättömiä: "Niin kuin lääkäri hoitaa potilaan haavaa tai panee siihen hauteen, ja se tehoaa vaikkei potilas itse tiedä, miten se tapahtuu, niin Jumalan nimi tappaa avuksi huudettaessa kaikki himot, vaikkemme tiedä, kuinka."
ellauri311.html on line 434: Kommenttiheitoista voi helposti vetää vääriä johtopäätöksiä. Esim. Itse vanhana tennispelaajana voin viettää tuntikausia katsoen yhtä ottelua ja samalla voin heittää jalkapallosta, onko siinä mitään järkeä, että isot miehet juoksevat pallon perässä.
ellauri351.html on line 181: Jokaisessa luvussa käsitellään käsitteitä, mukaan lukien superminä, toistopakko, voimaantulo ja käsitteet, kuten uhraus, katumus, vanhurskaus, anteeksiantamus ja katuminen. Vastaajat ottavat huomioon sekä ammatillisen ja kliinisen kokemuksensa että eettisen, kulttuurisen tai filosofisen taustansa pohtiessaan anteeksiannon näkökohtia ja sen vaikutuksia kliiniseen käytäntöön. Kirja on yritys avata anteeksiannon aihetta, ei tehdä eettisiä johtopäätöksiä eikä muotoilla hurskaita psykologisia käyttäytymisaksioomia. Se ottaa huomioon myös anteeksiantamattomuuden tuntemisen ja anteeksiantamattomien elinikäisen katkeruuden tai kostonhimoisen toiveen pitämisen.
ellauri364.html on line 303: "Ihmisten suurin edistys on siinä, että he oppivat tekemään oikeita johtopäätöksiä... [Tämä taito] opitaan myöhään, eikä se ole vieläkään päässyt voitolle. Väärät johtopäätökset ovat sääntö vanhoina aikoina. Ja kaikki ihmisten mytologiat, taikuudet, taikausko, uskonnollinen palvonta ja laki – kaikki ovat tämän väitöskirjan ehtymättömiä todisteita."
xxx/ellauri057.html on line 664: Ehkä Köriläs sittenkin rakastaa sinua, sanoin lieventääkseni ajatukseni hirveitä johtopäätöksiä.
xxx/ellauri289.html on line 338: Aivosi, korvasi, silmäsi suusi ja siitinluusi ovat tärkeimmät työkalut, joita tarvitset ymmärtääksesi asiakkaitasi, ymmärtääksesi heidän kokemuksiaan, tehdäksesi johtopäätöksiä tietojen perusteella ja tehdäksesi viime kädessä muutoksia, jotka parantavat tuotteesi konversioprosenttia.
xxx/ellauri385.html on line 626: Mark Miravalle on äskettäin väittänyt, että Marucchin johtopäätöksiä ei pitäisi pitää viimeisenä sanana Pyhän Filomenan historiallisuudesta. Hänen kirjansa, On aika tavata St. Philomena, lainaa useita asiantuntijoita, jotka ovat eri mieltä Marucchin johtopäätösten kanssa. Historioitsija Michael S. Carter (joka tukee Miravallen kantaa) on kirjoittanut omistautumisesta Saint Philomenalle laajemmassa "katakombimarttyyrien" ja heidän jätöstensä kunnioittamisen yhteydessä nimenomaan Yhdysvaltojen historiassa. Lisäksi huhtikuussa 2005 Filomenan perusopintojen konferenssissa julkistettiin Firenzen Opificio delle Pietre Dure e Laboratori di Restauron (kovien kivien tehdas ja restaurointilaboratoriot) laatoista tekemän tutkimuksen tulokset. Analyysi vahvisti, että laatoista löytyi vain yhtä kalkkityyppiä, mikä tuki vahvasti teoriaa, jonka mukaan laattoja ei ollut järjestetty uudelleen.
xxx/ellauri388.html on line 393: "Sangen monesta nämät mietteet tulevat näyttämään kummallisilta jopa ristiriitaisiltakin. Ja ne ovatkin todella ristiriitaiset, ei kuitenkaan keskenään, vaan ne ovat ristiriitaiset koko elämämme kanssa, ja ehdottomasti tuntuu heräävän kysymys: kumpi on oikeassa, nämäkö mietteet vai miljoonien ihmisten ja minun elämäntapani. Tätä samaa tunsin minäkin sangen suuressa määrässä, kun olin tulemassa siihen vakaumukseen, jonka tässä lausun julki: minä en mitenkään aavistanut, että ajatukseni veisivät minut sinne, minne veivät. Minä hämmästyin omia johtopäätöksiäni, en tahtonut niitä uskoa, vaan uskomatta en voinut olla. Ja niin ristiriitaiset kuin nämä johtopäätökset ovatkin elämämme koko rakennuksen kanssa, niin vastaiset kuin ne ovatkin kaiken sen kanssa, mitä minä ennen ajattelin ja lausuinkin, nyt minun täytyy ne tunnustaa.
14